Alkuun toteamus, joka tuskin yllättää ainakaan ketään pikkulapsiperheellistä tai sellaisena elämää viettänyttä. Lasten ollessa pieniä, sosiaaliseen elämään tulee mutka.
Ystävien näkeminen vaatii suunnittelua ja kalenterin pläräystä. Puhumattakaan treffeistä mahdollisen puolison kanssa, kun pitää vielä miettiä lastenhoitajaa. Työelämään paluu esikoisen perhevapaiden jälkeen pääsi yllättämään itseni jopa niin pahasti, että joskus ajattelin sosiaalisen elämäni olevan loppu tai ainakin pitkällä tauolla.
Ihminen on onneksi kuitenkin otus, joka on kykeneväinen oppimaan. Aloin hyödyntää erilaisia tapoja pitää ystäviin yhteyttä. Muutin lounastaukoja lounastreffeiksi. Pyysin kavereita meille syömään. Entinen bilehile tajusi, että on muitakin mahdollisuuksia tavata kuin baarit. Aloin pyytää seuraksi kavereita rientoihin, joihin joka tapauksessa olin menossa lasten kanssa; museoihin, konsertteihin, retkille.
Yksi parhaista sosiaalisten suhteiden ylläpitokeinoista on yökyläily. En ole tainnut edes lapsuudessani yökyläillä näin paljon kuin nykyään. Kuluneen syksyn ja talven aikana olemme lähes joka viikko pakanneet kyläilyreppua tai levittäneet meidän lattioille siskonpetejä.
Joulukuussa olin lasten kanssa ensimmäistä kertaa yökylässä keskellä viikkoa, ja postaukset kuvat ovatkin siltä reissulta. Vietimme rakkaiden ystävien luona itsenäisyyspäivää, ja seuraavana päivänä yhteisen aamupalan jälkeen lähdimme kukin suuntiimme päiväkoteihin ja töihin. Ihan täydellistä! Aion siis jatkossakin rohkeasti kyläillä yön yli arkenakin.
Yökyläilyn taika on säädön vähentyminen ja ajan lisääntyminen. Kenenkään ei tarvitse olla miettimässä, että ihan kohta tästä pitäisi lähteä kotiin. Lapset eivät ole ainoita, joita ärsyttää, että haalaria pitää alkaa pukea päälle juuri siinä vaiheessa, kun leikit ovat parhaimmillaan. Kaikki pakollinen mälsä hampaidenpesusta lähtien on kivempaa kaverin kanssa.
Lasten mentyä nukkumaan, aikuiset saavat vielä muutaman tunnin keskenään. Ehditään päivittää kuulumiset ihan rauhassa. Nauttia ehkä viinilasi tai pari. Ei tarvitse säätää erikseen leikkitreffejä ja aikuisystävien keskeistä aikaa.
Lempihetkiäni ovat ne, kun aamuisin herätään yhdessä ja keräännytään hiukset pystyssä aamupalapöydän ääreen koko kööri. Lapset lähtevät leikkeihinsä aikaisemmin, ja aikuiset jäävät lojumaan kahvimukiensa ääreen. Rakastan sitä tunnetta, kun saa jäädä kellumaan vapaapäivän aikatauluttomuuteen yhdessä ystävien kanssa. Mutta kuten tuli todettua, arkenakin yökyläily onnistuu, ja myös tiukan aikataulun aamuna ystävien kanssa jaettu aamu onnistui luomaan illuusion vähän kiireettömämmästä päivän aloituksesta.
Vuoden 2017 ensimmäisenä päivänä kirjoitin, miten kaipaan enemmän aikaa ystävieni kanssa. Pohdin, että tulevan vuoden juttu voisi olla yökyläily. Se uudenvuodenajatus tuli toteutettua. Tänä vuonnakin aion pakata yökyläreppua mahdollisimman usein, ja kutsua kavereita pötköttelemään yönsä meille.
Kuulostaa ihan huippuihanalta! Mutta musta on tainnut tulla liian vanha tai tylsä tai jotain kun arvostan ihan liikaa kunnon yöunia. Mä en jaksa enkä halua enää nukkua lattialla huonolla ohuella patjalla siskonpedissä lasten kanssa, jotka hekin nukkuu tavallista huonommin. Enkä varsinkaan halua nukkua kenenkään olohuoneessa, missä ei ole kunnon pimennysmahdollisuutta, eikä rauhaa enää aamulla ensimmäisen herääjän jälkeen.
Meillä, eikä suurimmalla osalla ystävistäkään ole vierashuonetta, saati varavuoteitakaan.
Miten te sen siis käytännössä teette? Oletteko te kaikki niin hyviä nukkujia, että kaikenlaiset olosuhteet käy? Vai kykenettekö arvostamaan yhteistä iltaa niin paljon enemmän, että vähäiset ja huonot yöunet silloin ei haittaa? Haluaisin olla joustavampi ja enemmän yökyläilyjä harrastava.
Yökyläily on huippuihanaa! Vaikka kyllä, mäkin nukun parhaiten omassa sängyssä. Lapset onneksi ovat niin sopeutuvaisia, että nukkuvat missä vain. Kuopus nukkui vauvana parhaat unensa teltassa, jossa mä taas en koskaan nuku super hyvin. Yökyläillessä lapsille voi toki tulla huonoja öitä, mutta ne esiintyvät ihan randomina, kotona tai muualla 🙂 Minä laitan kyläpaikassa korvatulpat korviin ja ehkä unimaskinkin, ne parantavat itselläni unta.
Eipä meilläkään tosiaan ole vierashuonetta, ihan taittopatjat, tyynyt ja täkit vain. Sama juttu lähes kaikilla ystävillä. Vierashuonetta en ole osannut edes kaivata, en kyläilijänä enkä kyläilijöitä majoittavana 🙂 Meillä kotona siskonpeti levitetään mihin milloinkin, kyläilijöistä ja kyläilijöiden määrästä riippuen. Työhuoneeseen, lastenhuoneeseen tai olkkariin – tai vähän jokaiseen. Aikuisten makkariin ei oikein mahdu, mutta välillä mä olen nukkunut lasten kanssa siellä (jos mies on yön töissä), ja vieraat ovat saaneet lastenhuoneen. Lapsivieraat ja meidän mukulat tahtovat monesti nukkua yhdessä isossa siskonpetirykelmässä.
Että kyllä se taitaa olla juuri noin; yökyläily antaa niin paljon henkistä energiaa ja hyvinvointia, että se peittoaa mahdolliset vähän heikommat yöunet.
Kiva kun laitat linkkejä vanhoihin postauksiin. Jään usein seikkailemaan postauksesta toiseen, joskus jää jopa se alkuperäinen postaus vahingossa kesken kun unohdun vanhoihin teksteihin. 🙂
Onpa kiva kuulla, että päädyt niiden kautta lukemaan vanhoja postauksia! Tuolta arkistoista kun löytyy mielestäni luettavaksi monia postauksia, jotka ovat ihan yhtä ajankohtaisia ja antoisiakin kuin julkaisupäivänään. On aina ilo tietää, että niitäkin luetaan 🙂
Saako esittää toiveita:
Postaus pms-oireiden selättämisestä ja tee matka Periaatteen Naisen luokse Espanjaan (hän taisi ehdottaa sitä jossain vaiheessa) 😀
Hauskaa viikonloppua!
Meillä kyllä lapsi nukkuu huonommin muualla kuin kotona. Menee 1-2h myöhemmin nukkumaan kuin normaalisti ja siinä vaiheessa itse olen niin väsynyt, että nukkuminen vie voiton ystävien seurasta. Lapsi vasta 2v, että ehkä vanhempana voisi olla sopeutuvampi.:) ja jos on vieraita kylässä, niin ei maöta rauhoittua.
Tällä hetkellä mahdollisimman vähän yökyläilyjä, jaksaa kaikki paremmin kun saa nukkua hyvin. 🙂
Teillä vaikuttaa olevan niin ihana ystäväpiiri, joka lähtee mukaan yökyläilyihin ja muihin vähän ”hupsuihinkin” juttuihin, retkiin ja seikkailuihin! Toivon, että mäkin saisin viimeistään tuossa lapsiperhe-elämänvaiheessa sellaisia rentoja ja spontaaneita ystäviä jotka tekisivät mun kanssa tuollaisia juttuja. Ainakin toistaiseksi mun lähipiirissä monet on aika ”jäykkiksiä” 😀 Ihan kahville tuleminenkin tuntuu olevan sellainen asia joka pitää suunnitella paljon etukäteen, se tuntuu vähän tylsältä. Toisaalta johtuu osittain siitä, että monella on (olevinaan) niin kiireistä. Tahtoisin järjestää elämäni sellaiselle mallille, että olisi mahdollisuuksia elää vähän spontaanimmin ja tehdä sellaisia asioita jotka ovat vähän normaalista poikkeavia. Kuten juuri keskellä arkea yökyläily 🙂
Hassua miten erilaisista asioista ihmiset nauttii. Mulle olisi ihan painajainen joutua yökyläilemään ystävien kanssa, nekin jotka asuu muutaman sadan kilometrin päässä, pyritään tapaamaan päiväselti, koko päivä aamusta iltaan yhdessä mut sit ajellaan kotiin jos vaan mahdollista. Vielä kauempana olevien ystävien kohdalla yövymme hotellissa, just siksi ettei tarvii yökyläillä.
Enkä kyllä meillekään erityisen innolla majoita, me ollaan rentoja ja aikataulut on tosi joustavia, joka tuntuu olevan lähes kaikille muille lapsiperheille kovin hankalaa, aamu- ja iltahommissa tämä sit näkyy eniten kun meillä saatetaan nukkua pitkään ja muut tarvii sen puuron just kasilta.
Mutta aika hauska oli lukea ihan toinen näkökulma, kurkistaa ihan toisenlaiseen sielunmaisemaan, kiitos siitä=)
Ihailen tällaista spontaaniutta josta voin vain haaveilla kun omassa lähipiirissä ihmisiä joille ei koskaan sovi mikään ja kaikki puistoon lähtemisestä alkaen on niin pirun vaikeaa. Jospa mekin joskus löydettäisiin tällaisia kavereita…
Meillä ei kanssa ole yhtään sellaisia ystäviä, jotka tekisivät mitään tuollaista :/ kaikki on hirveän suunnittelun ja säädön tulosta. Olen luovuttanut.