©Lahiomutsi Arki Lapsiperhe Osittainen hoitovapaa-0578

©Lahiomutsi Arki Lapsiperhe Osittainen hoitovapaa-0578Hesarissa oli tänään artikkeli perhejuttujen lempiaiheestani: työn ja perhe-elämän yhdistämisestä lempeästi. Esimerkkiä oli lähdetty hakemaan Ruotsista, jossa alle 8-vuotiaiden lasten vanhemmilla on mahdollisuus napsaista työajoistaan pois enintään 25 prosenttia. Myös Suomessa vanhemmilla on oikeus osa-aikatyöhön, mutta sitä mahdollisuutta käytetään jutun mukaan Ruotsissa selvästi enemmän kuin Suomessa. Mitään tilastovertailuja en tästä onnistunut löytämään.

Artikkelissa esimerkkiperheenä on tukholmalainen pikkulapsiperhe, jossa vanhemmat tekevät lyhennettyä työviikkoa. Myös siis isä, mitä näin Suomessa on kai valitettavasti edelleen olennaista alleviivata erikseen. Se on perheen isästä itsestään selvää, sillä ”suurin piirtein kaikki meillä (töissä) tekevät näin”.

Myös meidän perheessä pikkulapsiperhearkea on vanhempainvapaiden jälkeen muokattu mukavammaksi erinäisin hoitovapain ja oman joustavan yrittäjäaikatauluni avulla. Kun suvun luomat tukiverkot eivät ole läsnä arjessa ja toinen vanhemmista tekee kolmivuorotyötä, en oikeasti tiedä, miten me olisimme taplanneet tämän ilman työaikojen joustavuutta.

Hesarin jutussa haastateltu äiti miettiikin, että ilman lyhennettyä työviikkoa hän olisi varmaan yksinkertaisesti huonompi vanhempi. Jo kolahti. Tiedän niin, mistä tuo mutsi puhuu.

Kun meillä mies palasi syksyllä pitkän hoitovapaapätkän jälkeen töihin, hän alkoi tehdä täyttä työviikkoa. Sitä ennen hän on lähes poikkeuksetta tehnyt lyhennettyä työviikkoa, eli käyttänyt oikeuttaan joustavaan hoitovapaaseen (kun lapsi on alle kolmevuotias) osittaiseen hoitovapaaseen (mahdollista lapsen 2. luokan lukuvuoden loppuun saakka). Lain mukaan työnantajan on myönnettävä vapaa, sillä sen voi evätä vain painavin syin. Kelaltakin tästä ratkaisusta saa muutaman setelin, mikä on uskomattoman hieno etu.

Eikä aika syksystä tähän päivään ole ollut itselleni mikään helpoin, kuten on tässä tullut varmasti puuduttavankin monta kertaa todettua erinäisissä käänteissä. Yksi olennaisista syistä on ollut se, että perhe-elämän arkihärdelli on siirtynyt niin painavasti minun harteilleni. Miehellä on tarkat työajat, minulla ei, joten säädän omaa päivääni muiden mukaan. Lasten päiväkotipäivät ovat noin 6-7 tunnin mittaisia, mikä tarkoittaa välillä sitä, että oma työpäiväni on viisituntinen. Ei se riitä. Työt valuvat iltoihin, öihin ja viikonloppuihin. Mies on arkisin yhden päivän kotosalla lasten kanssa, viikonloppuisin hommaa kipparoin minä miehen ollessa pitkälti töissä. Koko perheen yhteistä vapaata on tosi vähän.

Ja kyllä, minä olen ollut huonompi vanhempi. Väsynyt ja ärtynyt, lyhytpinnainen ja malttamaton. Vaikka me molemmat vanhemmat osallistumme arkeen ja sen pyörittämiseen niin hyvin kuin pystymme, vuoromme jakautuvat sen sijaan että voisimme elää sitä vahvemmin yhdessä. Elomme perheenä on ollut ihan liiaksi läpsystä vaihtoa.

Miksi sitten päädyimme tähän ratkaisuun? Rahan takia. Totta kai lyhennetty työviikko tuntuu lompakossa, ja rahamassi oli tyhjä miehen pitkän hoitovapaan ja Bali-talven takia (tai ansiosta, niin tyytyväisiä noihin sijoituksiin olemme). Perheemme on siitä onnekkaassa asemassa, että olemme aina voineet säästää perhevapaita varten. Nyt vain oli säästötilitkin nuoltu pohjaa myöten. Mietimme myös, että jos ikinä haluamme remontin edes suurin piirtein valmiiksi, nyt olisi hyvä hetki tienata sen verran kuin vain kyetään. Ja sitä paitsi, molemmat meistä tykkäävät töistään. Me haluamme tehdä duunia.

Menneet kuukaudet ovat kuitenkin muistuttanut kahdesta asiasta. Ensinnäkin; jos hyvin käy, saamme tehdä töitä vielä monen monta kymmentä vuotta. Esikoinen sen sijaan kuopii kotona lähtökuopissa jo kymmenen vuoden päästä. Ja toiseksi, remontti kyllä jaksaa odottaa ja pysyy stabiilina vuosien ajan, mutta perhe sen sijaan ei. Hyvinvoivan perheen arvoa ei pysty ynnäämään Exceliin.

Kaiken arkihässäkän keskellä olimme oikeastaan jo unohtaneet mahdollisuuden osittaiseen hoitovapaaseen. Muistimme sen vasta tällä viikolla, kun olemme miehen kanssa koittaneet pohtia, miten hoidamme tulevan kesän päiväkotilomat, työt ja lomat. Aikaisempina kesinä lapset ovat voineet olla päiväkodista poissa vähintään kolme kuukautta, kiitos erinäisten perhevapaiden sumplimisten ja lomien yhdistelyn. Perheen yhteistä vapaatakin on ollut tulevaan verrattuna ruhtinaallisesti, mistä kiitos mukana kulkevalle työlleni. Nyt pitkät isikesät eivät enää ole mahdollisia, mutta miehen osittainen hoitovapaa on.

Onneksi sen ei tarvitse olla joko tai. Kiitos työelämän joustojen, voi elämäänsä saada sovitettua lempeästi molemmat; ihanan työn ja rakkaan perheen.

Jaa: