
Kaupallinen yhteistyö: OP DriveNow ja Suomen Blogimedia
Kesän alusta lähtien olen Helsingissä voinut napata autotarpeessa alleni myös yhteiskäyttöauton, jonka käytöstä maksan vain ajettujen minuuttien mukaan. Ja tämä on kuulkaa mahtava juttu. OP:n lanseeraama DriveNow-autonvuokrauspalvelu on helppoudessaan kuin kaupunkipyörä. Autoja on ripoteltuna ympäri kaupunkia, lähimmän kaaran näkee puhelimen sovelluksesta ja ajamisen jälkeen auton voi parkkeerata mihin vain toiminta-alueella. Tällaisessa yhteisomistajuudessa on kaupunkiautoilun tulevaisuus, sanokaa minun sanoneen.
DriveNow:n tarkoitus ei ole olla kankea autonvuokrauspalvelu, vaan ikään kuin yksi julkinen liikenneväline vaihtoehdoksi metron, bussien ja ratikoiden joukkoon. Vuokraamistarvetta ei tarvitse suunnitella tai tietää etukäteen, vaan DriveNow-sovelluksen kaivaa taskusta siinä vaiheessa kun kaivaisi julkisen liikenteen Reittiopas-sovelluksen. DriveNow-sovellus näyttää kartalla lähimmän auton, ja sovellus tai rekisteröitymisen yhteydessä saatava asiakaskortti toimii avaimena autoon. Auton käynnistääkseen pitää vielä syöttää henkilökohtainen pin-koodi.
Itse testasin DriveNow:ta ensimmäisen kerran sännätessäni palaverista toiseen. Olin Sörnäisissä ja tajusin, että ehtiäkseni ajoissa kantakaupungin toiselle puolelle Töölöön, minulla ei olisi aikaa leppoisasti körötellä ratikalla. Reittioppaan sijaan kaivoinkin esiin DriveNow-sovelluksen ja naurahdin hämmästyksestä ääneen, kun sovellus kertoi lähimmän kaaran olevan 50 metrin päässä. Nostin katseeni puhelimen näytöstä ja toden totta, hieman kauempana kadunvarressa loisti valkoinen farmari-Bemari kyljissään DriveNow-tarrat. Vähän kauempana olisi ollut myös BMW:n sähkäauto (jonkalainen postauksen kuvissa näkyy), mutta päätin tuolla kertaa ottaa käyttöön lähimmän kaaran.
Auto aukesi helposti sovelluksen nappia painamalla. Katselin ympärilleni, sillä teki mieli huudahtaa jollekin ”näittekö tuon, mieletöntä”. Auton ruudulla tervehdittiin minua nimeltä, minkä jälkeen naputtelin vielä pin-koodini auton näyttöön ohjeita seuraten. Auto hurahti käyntiin start-nappia painamalla, ja tuli hulvaton olo. Voiko tämä tosiaan olla näin yksinkertaista?
No voi, jos ei ota huomioon itse ajamista. Auto itsessään hurisi pehmeästi ja kulki sulavasti sekä notkeasti kuin kissa. Jos olisin ollut maalla, olisin työntänyt luun ulos ja antautunut sille ajonautinnolle, josta kaltaiseni pyöräilijäkin saa auton ratissa kiinni. Mutta kun olin Helsingissä, jossa ajamista inhoan. En käyttänyt auton navigaattoria, sillä kyllähän minä nyt kotikaupungissani ajaa osaan. Osaankin, jos alla on polkupyörä tai vaikka tuttu bussilinja, jota seurata. Autolla tajusin jo ensimmäisessä risteyksessä, että en saa kääntyä sinne, minne pitäisi päästäkseen näppärästi Töölöön.
Harhailin kymmenisen minuuttia löytääkseni oikealle tielle, ja lopulta matka Sörnäisistä Töölöön vei rapiat 20 minuuttia. Kainalot olivat tuskanhiessä ja olin puristanut rattia niin että sormien nivelet olivat jäykistyä niille sijoilleen. Parkkeerasin auton ihan tapaamispaikan oven viereen, sillä DriveNow-autot voi jättää toiminta-alueella parkkiin asukaspysäköintipaikalle, eli melkein mihin vain. Laitoin auton lukkoon sovelluksesta nappia painamalla, eikä koko autoa tarvinnut sen jälkeen miettiä. Ihan kuten ei tarvitse miettiä muitakaan liikennevälineitä, kun sen kyydistä on matkan jälkeen poistunut. Ajosta ilmestyi kuitti puhelimeen jälkikäteen; samalla tavalla siis kuin esimerkiksi Wolt-sovelluksesta safkaa tilatessa.
Tuo oma esimerkkikruisailuni kaikkine harhailuineen maksoi rapiat 10 euroa. Eli aika paljon enemmän kuin julkisilla liikkuessa, mutta vähemmän kuin taksilla saati omalla autolla päästellessä. DriveNow-yhteiskäyttöautojen hinta on 0,57 euroa ajominuutilta, eikä mitään muita kuluja ole. Ei siis tarvitse maksaa tai ylipäätään edes miettiä bensoja tai sähköauton latauksia, vakuutuksia, parkkimaksuja (jotka ovat Helsingissä ihan jäätävät), huoltoja, veroja, rengasvaihtoja tai pesuja. Ja tietenkään ei myöskään tarvitse maksaa itse autoa, eikä DriveNow:n käytössä ole myöskään mitään kuukausimaksuja.
Siksi yhteiskäyttöautolla ajaessa on tuntunut kuin olisi tulevaisuuden kyydissä. Vaikka minä mieluummin edelleenkin käytän julkisia ja fillaria, tälle on kyllä tilauksensa esimerkiksi silloin kun vaikkapa roudattavat tavarat eivät mahdu laatikkopyörän kyytiin tai jos esimerkiksi tarvitsee sännätä lapsen kanssa nopeasti lääkäriin keskellä yötä. Sovelluksesta voi tsekata, minkä auton takakontin varustukseen kuuluu lastenistuin, joten sitäkään ei itse tarvitse raahata mukana.
Harmillista on se, että meidän ja muiden herttoniemeläisten arjessa DriveNow-autot eivät vielä ole niin varteenotettava vaihtoehto. Toiminta-alue kun ei ylety tänne Herttoniemeen asti – mikä on ihan sama ongelma kuin kaupunkipyörien kanssa. Voin toki ajaa tänne, mutta en voi napata autoa kotiovelta käyttöön tai pysäköidä tänne. DrirveNow-autojen käyttöalue ulottuu tällä hetkellä Helsingin kantakaupunkiin, Lauttasaareen sekä Käpylään ja Espoon puolella Otanniemeen, Keilaniemeen ja Selloon. DriveNow-autolla voi ajaa myös Helsinki-Vantaan lentokentälle ja sieltä takaisin, mikä on mahtava juttu. Mutta nyt hei jumantsuikka Hertsika mukaan meininkeihin!
Vaikka itse vielä nupisen käyttöalueesta, väittäisin, että DriveNow tekevän turhaksi ainakin monen Helsingin keskusta-asujan kakkosautotarpeen. Muualta Suomesta Helsingissä työmatkoilla käyville tässä on varteenottettava menopeli junan kaveriksi. DriveNow on ollut menestys esimerkiksi Kööpenhaminassa, Berliinissä ja Tukholmassa, joten emmeköhän me suomalaisetkin perässä löydä yhteiskäyttöautoilun. Sellaista on nimittäin aistittavissa. DriveNow:lla on myös useampia kilpailijoita, minkä voisi laskeskella kertovan trendistä.
Yksityisautoilun sijaan ihmisiä on alkanut kiinnostaa jakamistalous myös autoilussa. DriveNow:n vahvuus on sen riveissä seisovat autot. Ne ovat ihan uusia Bemareita ja Minejä, mikä varmasti houkuttaa yhteiskäyttöauton rattiin myös niin sanottuja hardcore-autoilijoita, joille kaduilla kruisailu moottorivoimin ei ole vain pakollinen paha, kuten minulle. Ensi kesäksi kaduille on tulossa myös DriveNow:n avoautomalleja, ja kun sähköautojen latauspisteverkosto tihentyy, myös sähköautojen määrää lisätään. Kööpenhaminassa DriveNow-autot ovat pelkkiä sähköautoja.
Suosittelen sinuakin testaamaan, miltä tuntuu oman auton omistamisen sijaan auton huoletonta pikavuokrausta. Sitä varten sain teille käyttöönne ilmaisen rekisteröitymisen sekä 20 minuuttia ilmaista ajoa, ja nuo edut voit lunastaa käyttöösi täällä!
Mutkatonta matkaa autoilun tulevaisuuteen!
//pixel.mathtag.com/event/js?mt_id=1198428&mt_adid=118051&mt_exem=&mt_excl=&v1=&v2=&v3=&s1=&s2=&s3=
Tää on niin siisti juttu että otin heti käyttöön tietty 🙂 mutta mutta: prosessi oli vähän erikoinen kun missään ei enää sun blogin jälkeen mainita 30€ alennusta (rekisteröityminen) tai niitä ilmaisia minuutteja. Menin nyt koko polun läpi mutta epäilys kalvaa: maksoinkohan tästä just 30€?
Landing page selvästi sanoi ”lähiömutsi-blogin lukijoille” tms mutta muuten näytti ihan normaalilta.
Normaalilta = maksulliselta.
Aivan mahtavaa! Ihana lukea tällaisia iloisia tuulahduksia tulevasta 🙂
Tämä olis huippu juttu, mutta en uskaltanut täyttää rekisteröitymistä loppuun koska tuota samaa ihmettelin minäkin.
Meinasin myös rekisteröityä mutta maksaa 30 euroa..
Totta, että tuo mun blogia varten luotu laskeutumissivu näyttää vähän liiankin ”normaalilta” 🙂 Siellä pitäisi olla Lähiömutsi mainittuna muuallakin kuin html:ssä. Laitankin viestiä siitä, josko sitä voisi vielä näin jälkikäteen rukata.
Mutta siis, ei syytä huoleen! Rekisteröityminen on sitä kautta ilmainen (normisti 30 euroa) ja päälle ne 20 minsaa ajoaikaa.
No eikö! Mäkin niin ilolla kuulen ja kerron eteenpäin tällaisia juttuja. Tämä palvelu on tosiaan menestynyt muualla maailmalla, ja toivon niin, että Suomessakin tärppää ja helsinkiläiset pärjäävät vähemmillä omilla autoilla 🙂
Normihinta rekisteröitymisellä on tosiaan 30 euroa, mutta kun meet tuon mun postauksen perässä olevan linkin kautta sivuille sisään, saat automaattisesti ilmaisen rekisteröitymisen ja 20 ilmaista ajominuuttia.
Se sivu näyttää tosiaan vähän turhan anonyymilta ollakseen Lähiömutsille kustomoitu sivu. Laitan siitä nyt palautetta ja toivotaan, että sivuille saadaan selvemmin esille, että kyseessä on Lähiömutsin lukijoille tarkoitettu laskeutumissivu, jonka kautta edut saa.
Ja kun vielä keksisivät jonkun muun keinon käyttää kuin älypuhelimella. Minä en haluaisi olla millään lailla tukemassa sitä kehityssuuntaa että jokaisen pitää kantaa älypuhelinta taskussaan voidakseen toimia ympäristössään. Se on toki kiva apuväline monessa asiassa eikä ihan kaikkea tarvitse voidakaan tehdä ilman älypuhelimia, mutta kaikenmoinen julkinen liikenne ja myös tällaiset liikkumisratkaisut pitäisi minusta olla helposti saavutettavissa MYÖS ilman älypuhelinta.
Ymmärrän pointtisi, vaikka mä olenkin ehdottomasti älypuhelinten kannalta. Tykkään siitä, että niin moni ennen tilaa vienyt asia mahtuu nyt puhelimeen.
Oli miten oli, DriveNow:n kaltaisen palvelun olisi mahdoton toimia ilman älypuhelinta. Ainakaan itse en keksi tapaa. Sen nerous kun pätee siinä, että auton voi jättää mihin tahansa ja sen voi napata mistä tahansa alleen. MItään paperista karttaa ei voi olla, ja ennaltamäärättyjen parkkipaikkojen käyttäminen tekisi palvelusta paljon kankeamman. Myös rahaliikenne tapahtuu puhelin kautta, eikä tarvita erillisiä masiinoita, paperikuitteja tms. sitä varten.
Näin arvelinkin, Oh jeah! Kannattaa ehkä lisätä maininta tekstiin koska monella varmaan tyssää siihen samaan epäuskoon?
Joo, just olin muokkaamassa tekstiä 🙂 Kiitos kun huomautit asiasta, niin voin tehdä asialle jotain.
Moi! Olin jo kuullut tästä palvelusta ja tarvetta tällaiselle varmasti olisi, autoton kun olen. Tämä oli jo toinen kerta kun yritin lunastaa ilmaisen rekisteröitymisen, mutta tuo rekisteröitymisen ”rekisteröidy nyt hintaan 30 euroa” pelottaa. Eikös rekisteröinnin pitänyt olla ilmainen jakamasi linkin kautta? Onko joku onnistunut rekisteröitymään sitä kautta ihan oikeaoppisesti? Pitääkö olla vain välittämättä tuosta hintakommentista?
No hittolainen, lukeeko siellä rekisteröitymisen aikana niin, voihan nyt! Toivottavasti tähän saadaan korjaus heti huomenna. Mutta kyllä, rekisteröityminen tuon mun linkin kautta on ilmainen ja päälle saa vielä 20 minuuttia ajoaikaa.
Jonkunlainen pieni sähköinen avainlätkä. Vähän kuin kellokorttilätkä jonka voisi tilata tuolta pientä maksua vastaan ja auto voisi siitä lukea tiedot käyttäjästä? Joihinkin paikkoihin kaupungille pieniä näyttöjä josta voi tarkistaa lähimmän auton sijainnin? Vaikka bussipysäkkien yhteyteen.
Toki tällaisten järjestelmien rakentaminen maksaisi, mutta se toisi palvelun vielä laajemmalle yleisölle mahdolliseksi.
En ole tekniikan ihmelapsi enkä edes tiedä olisiko tällaisia mahdollista toteuttaa ja rikkoisiko joku huligaani näytöt jos eivät olisi yöaikaan lukittujen ovien takana (esim. ostoskeskuksissa), mikä taas rajoittaisi palvelun käyttöä.
Hankalaa kyllä.
Rekisteröityminen tosiaan onnistui kun meni vain eteenpäin eikä välittänyt hintateksteistä tms. Sovelluta en sitten saanut ikivanhaan iPhoneeni, mutta se on jo muutekin menossa vaihtoon lähiaikoina. Eli ehkä mä joku päivä pääsen oikeasti kokeilemaan tätä…
Mitenköhän tämän hinta käytössä vertautuu samanlaiseen go now! -palveluun? Se syntyi jotenkin Kutsuplus-palvelun raunioille ja rekisteröidyin, koska se on ilmaista, mutta vieläkään en ole kokeillut. Go now!:lla muuten on yksi Toyota näköjään Hertsikassakin.
Nyt kun Helsinki muutti myös yritysten pysäköintitunnusten periaatteita, on mielenkiintoista seurata löytyykö keskustasta enää parkkipaikkaa, oli tunnusta tai ei. Jo nyt käsittääkseni myönnettyjä pysäköintitunnusten on kantakaupungissa enemmän kuin parkkipaikkoja..
Hieno palvelu sinänsä. Huolena tässä ehkä se, että tästä innostuvat lähinnä ne, jotka ovat jo nyt sopeutuneet autottomaan elämään. Innostuuko kukaan luopumaan omasta autostaan? Tai jos innostuu, niin millä aikavälillä? Ilmastonmuutoksen näkökulmasta elämäntapamme kaipaa muutosta nopeasti. Lisääkö tämä nyt autottomaan elämäntapaan tottuneiden autoilua? Saavutetaanko tällä todellisuudessa ruuhkien ja liikenteen päästöjen vähentymistä? Sitten on tietysti eri asia, jos se ei ole edes pyrkimyksenä. Anteeksi ankeutus.
Jos mainostetaan tarpeeksi, autojen saatavuus on hyvä ja alue pikkuhiljaa laajenee kattavammaksi niin en näe miksi tämä ei voisi innostaa joitakin Helsinkiläisiä luopumaan omasta autosta tai ainakin perheen kakkosautosta. Tarjonnan pitää vaan vastata kysyntää ja täytyy olla hyvin suuri todennäköisyys että auton saa läheltä sitä tarvitessaan.
Suoraan autoilua vähentävänä tätä tuskin on ajateltukaan, mutta jos sillä vähennetään jo auton ostamisen tarvetta niin onhan silläkin oman pieni kortensa keossa. Muina hyötyinä varmasti se että kun ihmisillä ei seiso ”turhia” autoja ruutuja viemässä niin parkkitilaa säästyy ja toki se että auto on varmasti paljon ahkerammassa käytössä kuin yhden ihmisen omistuksessa oleva auto. Esim. meillä auto seisoo kotipihassa valtaosan ajastaan ja syö rahaa tekemättä mitään, mutta asun paikassa josta ei ilman autoa pääse järkevästi minnekään. Paikassa jossa tuollainen palvelu on mahdollista toteuttaa se vähentää tällaista turhaa seisottamista.
Hei! Tämä palvelu kuulostaa mahtavalta ja rekisteröidyinkin heti palveluun linkin kautta. Kuitenkin tililleni on ilmaantunut rekisteröitymismaksu varauksena. Onko sinulla tietoa, että poistuuko varaus itsestään vai pitäisikö tästä reklamoida drive now:lle?
Sovelluksen lisäksi auton saa auki (ja kiinni) myös asiakaskortilla, jota vilautetaan auton ikkunaan. Jos vaikka puhelimesta loppuu akku. Sen jälkeen naputellaan sisällä auton näyttöön vielä henkilökohtainen pin-koodi. Eli tavallaan voisit käyttää palvelua, jos vain luotat, että auto tulee jollain kulmalla vastaan, mutta se ei tietenkään ihan ole se tämän palvelun pointti ja nerous.
Bussipysäkkien yhteydessä olevat taulut tosiaan maksaisivat, mutta ovat mielestäni myös melko kankea tapa. En minä bussiaikataulujakaan pysäkiltä mene katsomaan, vaan tsekkaan ne puhelimen sovelluksesta missä sitten satunkin olemaan. Sama juttu kuin tilaan taksin sovelluksella, en harhaile etsien lähintä taksitolppaa. Meillä on siis selkeästi erilainen tapa toimia näissä asioissa 🙂
No äh, vai voi rekisteröityminen tyssätä liian vanhaan luuriin. Toivottavasti tosiaan joku päivä pääset sinäkin käsiksi sovellukseen ja testaamaan sitä.
Mä en valitettavasti osaa omalla kokemuksella eroista sanoa, siellä en ole kokeillut kuin DriveNowta. Oon kyllä huomannut go now:ta liikenteessä, myös Hertsikassa. Mutta täällä on vertailut eri palveluita.
Parkkipaikkaa yhteiskäyttöautonkin kanssa tietty joutuu etsimään, eikä mikään auto siinä pärjää julkisen liikennevälineen ihanuudelle.
Hyviä ajatuksia.
Oma henkilökohtainen kokemukseni on, että ei lisää autottomaan elämään tottuneiden autoilua. Mun mielestä edelleen on helpointa ja mukavinta kulkea julkisilla tai pyörällä, mutta on hyvä voida napata ketterämmin alle auto silloin kun sitä tarvitsee.
Mä kyllä uskon kuten postauksessa kirjoitinkin, että tämä saa osan helsinkiläisistä luopumaan ainakin siitä kakkosautosta. Ja koska autot ovat sellaisia, jotka kovempiakin autoharrastajia miellyttävät, ei tarvitse tyytyä, vaan saa ehkä alleen paremman auton kuin se oma olisi. Muualla maailmalla tämä on ollut menestys, esimerkiksi Tukholmassa jengi on ottanut DriveNow:n omakseen. En tiedä, miten kauan siihen meni, mutta nyt siellä on käytössä esimerkiksi lennosta vaihto -palvelu, jossa auton voi napata alleen toiselta kuljettajalta lennosta ihan keskustan alueelta (jonne ei saa parkkeerata, mutta jonne monilla on asiaa).
Tuo on muuten varmasti totta, että tällaiset palvelut vähentävät ihmisten tarvetta ostaa autoa esimerkiksi perheenlisäystä saadessa, jolloin ehkä jotkut kokevat, että pitäisi hankkia auto tai se kakkosauto.
No voihan hemmetti. Jo nyt on! Tämän piti olla selvä, ja saivat DriveNow:lla tuon linkin kautta aukeavan sivun ja sitä seuraavan rekisteröitymissivun näyttämään siltä, miltä pitäisi. Mutta jotain on nyt edelleen vialla. Kiitos kun ilmoitit! Laitan tästä nyt heti viestiä eteenpäin. Mutta sen olen jo varmistanut, että jos joltain nyt on mennyt rekisteröitymismaksu, se tietenkin palautetaan ihan ilman reklamaatiota.
Toivottavasti tämä epävarmuutta herättävä rekisteröintisekoilu ei nyt saa ihmisiä jättämään rekisteröintiä väliin.
Kiitos nopeasta vastauksesta js kiva kuulla, että homma on hoidossa. Selvennyksenä vielä, että rekisteröidyn jo perjantaina, ja silloin tuo linkin avaama sivu näytti tavalliselta rekisteröitymissivulta, kuten muutamat jo aiemmin kommentoivat. Tänään sitten huomasin tuon varauksen tilillä.
Hyvä tietää, kiitos! Se selventää asiaa. Kaiken pitäisi tosiaan nyt olla ok, mutta perjantaina oli häikkää. Oon niin harmissani ja pahoillani, että rekisteröityminen ei mennyt kohdallasi mutkattomasti. Mutta jos sieltä nyt näemmä on maksu otettu varaukseen, se kyllä palautetaan. Kuten kaikille muillekin, joille näin on mahdollisesti käynyt ennen rekisteröitymissivun korjausta.
Jep, nyt tuli ihan kuitti että maksu on mennyt. Eikä sovellus näytä ilmaisia minuutteja. Lähden selvittelemään. Toivottavasti tajuavat ropsauttaa minuutteja päälle kämminsä hyvityksenä!
Sori että laitan tänne kun ei ole sun asia lainkaan mut ajattelin että ehkä tiedosta on muille hyötyä.
Hieno juttu tämä on kuitenkin kaikin puolin. Nyt kaikki vaan lataamaan! 🙂
Joo sama homma. Rekisteroidyin innoissani heti perjantaina ja hehkutin asiaa aika monelle kaverillekin. Nyt sitten tuli kuitti liittymismaksusta ja luottokortilta on veloitettu 30e 🙁 Laitoin viestiä asiakaspalveluun, toivottavasti saan nopean vastauksen ja korjaavat virheen pian. Tosi harmillista, että tällaisia kampanjalinkkejä ei saada kerralla kuntoon. Syö vähän hienon homman uskottavuutta ja toki ikävää myös bloggaajalle vaikka ei sinun virheesi olisikaan.
Toivon todella, että Drive now hoitaa reklamaation mallikkaasti sillä haluaisin kovasti tukea tätä mahtavaa palvelua, mutta jos hommien hoito tökkii niin ei kiitos.
Ja vielä lisäyksenä: tuo linkistä aukeava sivu näyttää kyllä ihan samalle edelleen kuin perjantaina.
Voi perseen perse, ei siis näytä edes ilmaisia minuutteja? Mitäs pentelettä! Tämä on kyllä nyt niin noloa, että tekisi mieli vajota maan alle.
Kiitos kun ilmoitit. Toki tämä on myös mun asia, ja harmittaa isosti, että en voinut heti asian selvittyä tehdä asialle mitään itse, vaan piti vain odotella.
Maksu palautetaan tietenkin, ja ne ilmaiset ajominuutit, jotka luvattiin tulevat tietty myös. Pidän huolen, että tästä tulee myös jotain korvausta – toi lisäajominuutit olisi munkin mielestä hyvä.
Hittolainen, oon niin pahoillani ja harmissani! Todellakin syö homman uskottavuutta, mikä on ihan valtavan harmillista, sillä tämä on mahtava palvelu.
Ihan varmasti rahat palautetaan, se on selvä, ja mä pidän huolen, että DriveNow ymmärtää antaa tästä myös korvausta ilmaisien ajominuuttien muodossa perjantaina rekisteröityneille asiakkaille. Nyt selvitellään, saako DriveNow poimittua kaikki perjantana rekisteröityneet ja palautettua veloitetut rekisteröitymismaksut heille ilman, että asiakkaan itsensä tarvitsee ottaa yhteyttä. Toivon totisesti, että se onnistuu! Ei luulisi nykytekniikalla olevan hankala homma.
Laskeutumissivu tosiaan näyttää samalta edelleen (sielläkin voisi kyllä olla maininta vaikka Lähiömutsista, se on totta), mutta ongelma oli sitä seuraavalla rekisteröitymissivulla. Nyt siellä on selkeästi maininta, että rekisteröityminen on 0 euroa ja että päälle tulee ne 20 minuuttia ajoaikaa.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Mahtavaa ja tosi helpottavaa kuulla. Hyvä hyvä!
Homma on ihan klaari! Soitin sovelluksesta löytyvään aspaan ja kaikki hoitui mallikkaasti ihan minuutissa. Maksu palautettiin ja kyllä vain, lisäminuuttejakin löytyi 🙂 Ei siis hätää ja kaikki ok, tosi hienosti oot jaksanu olla täällä tee-se-itse-asiakaspalvelu! Hyvä kamppis!
Nonni, ihana ja niin helpottava kuulla. Kiitos kun infosit! Ja onpas hyvä, että siihen ei suttaantunut tuon enempää aikaa, vaikka tietty kaikista parhainta olisi ollut, jos mitään selvittelyä ei olisi tarvinnut tehdä.
Jes, nyt varmistui, että kaikkiin rekisteröityneihin (joilta maksu on mennyt) ollaan DriveNow:n suunnasta yhteydessä, eli asiakkaiden ei sitä tarvitse tehdä itse.
Mä jäin miettimään, että miten auton tankkaus/lataus hoidetaan? Voiko olla mahdollista, että kun otat sovelluksella auton käyttöön, että siitä onkin bensa loppu/niin vähissä ettei se riitä koko matkalle? Miten sellaisessa tilanteessa menetellään? Itsellä ei ole tarvetta rekisteröityä palveluun kun en Helsingissä asu mutta kunhan mietin 🙂
Sitä hoitaa DriveNow:n tiimi, kuten myös autojen pesut, huollot ja esimerkiksi siirrot, jos vaikka autoja ei jollain alueella ole tarpeeksi. Jokaisen auton bensa- / lataustilanteen voi tsekata sovelluksesta. Mutta käyttäjän on myös mahdollista käydä tankkaamssa tai lataamassa auto – siihen löytyy kortit auton sisältä (tätä en tarkemmin osaa kertoa, sillä itse en ole sitä tehnyt), ja siitä käyttäjä palkitaan ilmaisilla ajominuuteilla.
Mieheni on jo jonkin aikaa hehkuttanut tätä, rekisteröitynyt ja joitain ilmaisia minuutteja hänelläkin pitäisi olla. Mahtavaa ja hauskaa että löysin myös kirjoituksesi aiheesta! Vielä ei olla uskallettu testata, ehkä ollaan niin tottuneita autottomuuteen. Me ollaan myös autoton perhe pienen vauvan kanssa ja ainoa tarve autolle olisi se, että mies pääsisi nopeammin kotiin harrastuksistaan. Mökkireissuihin tämä palvelu ei valitettavasti auta.
Kätevää! Näin vähän ajattelinkin että homma on varmaankin tehty palvelun käyttäjälle mahdollisimman helpoksi 🙂
Joo, tässä on kyllä osattu miettiä sellaisetkin asiat loppuunsa, jota ei itse tule heti ajatelleeksi 🙂
Hauskaa! Itsekään en ole tätä nyt vielä paljoa käyttänyt, mihin on varmasti eniten syynä se, että alue ei uletu kotinurkille saakka. Mutta myös se tottuminen autottomuuteen. Mikä on siis hyvä juttu, en halua itseäni yhtään tarvetta enempää autoon totuttaakaan. Mutta nyt kun sanoit noista harrastuksista, miehen talven treenivuorot vievät ihan tolkuttomasti aikaa siirtymisten takia. Treenit ovat julkisten kanssa hankalien siirtymien takana, ja vaikka harrastukset tärkeitä ovatkin, vähän korpeaa (etenkin mua) välillä, kun treeneihin menee ihan koko ilta. Pitääkin tsekata, voisiko DriveNowhun turvautua edes joskus.
Mökkireissuihin tämä ei tosiaan auta, vielä. DriveNowlla kertoivat, että he ovat suunnittelemassa jonkinlaista ”mökkipakettia”, jolloin hinnat saataisiin mökkireissuja ja vastaavia ajatellen niin alas, että DriveNow olisi järkevä vaihtoehto siihenkin.
Vitsi tällänenhän on upee keksintö! Kunpa laajenisi muuallekin Suomeen! 🙂 Olis todella kätevä meillekin kenellä ei ole kakkosautoa ja aina täytyy sumplia yhden auton kanssa ”vie sä lapset ja sit haet ja meet ja sit mä kävelen sinne ja haen…” sekä plus se että auton ylläpitäminen maksaa ihan älyttömän paljon, puhumattakaan huolloista, tankkauksesta,yms.
Terveisin nimimerkki ”kesä- ja talvirenkaiden hakkiminen edessä”
No niin munkin mielestä on upea keksintö! Toivon kans, että laajenee isoimpiin kaupunkeihin Suomessa. Koska joo, aika moni varmasti luopuisi mielellään ainakin siitä kakkosautosta. Välillä kuuntelen järkyttyneenä hintoja, joita vanhempani joutuvat laittamaan autoihin ja niiden huoltoihin jne. Huhheijaa!