Villiyrtit-kirja (*affiliate-linkki) sekä villiryttikurssi saatu

Kävin tovi sitten Helsinki Wildfoodsin kutsumana villiyrttikursilla. Suuntasimme korit käsivarsilla Seurasaareen, ja vielä mennessämme luulin tietäväni villiyrteistä ja -vihanneksista edes jotain. Hah! Kuljimme pari tuntia nenä maassa, pensaissa ja puissa kiinni, ja mieli oli räjähtää onnesta kaikesta uudesta tiedosta ja nippelifaktasta.

Yhtäkkiä lähimetsä, puistojen laitamat ja pihoissa kasvavat rikkaruohot näyttäytyvät ihan eri tavalla. Tuollahan on jättimäinen supermarket täynnä ilmaista sapuskaa! Ja mikä parasta, se on ihan kaikkien saatavilla. Suomessa jopa me pääkaupunkiseutulaiset pääsemme helposti pujahtamaan luontoon, ja siellä missä on luontoa, on myös villivihanneksia.

Tässä kymmenen asiaa villiyrteistä ja -vihanneksista, jotka saivat ruokarakastajan minussa hyrisemään onnesta:

1. Kaupoissa myytävät Etelä-Eurooppalaiset yrtit – oreganot, basilikat, rosmariini – ovat rikkaruohoja. Niitä kasvaa tuolla aurinkoisemmissa maisemissa siinä kuin meillä litulaukkaa ja siankärsämöä. Paikalliset mammat keräävät niitä myyntiin suoraan luonnosta. Meidän omat villiyrtit alkoivat jäädä paitsioon, kun hienoja ja eksoottisia etelän rikkaruohoja alettiin myydä kaupoissa.

Maistoin villiyrttiretkellä ensimmäistä kertaa jo lapsuuden kesäniityiltä ja -pihoilta tuttua valkokukallista siankärsämöä. Sen lehdissähän on kertakaikkisen upea, vahva ja mausteinen maku! Se sopii erityisesti riistan, keittojen, uunijuuresten ja kalan maustamiseen. Siankärsämöä kannattaa kokeilla myös Napue Toniciin – vaihda vain rosmariini siankärsämöön. Etenkin kalan ja riistan mausteena kannattaa kokeilla myös männynneulasia.

2. Ennustan meidän lukevan lähiaikoina lehdistä juttuja wildfulnessista. Jokainen luonnossa kulkija varmasti tietää sen fiiliksen, kun metsä ottaa syleilyynsä sinne astuessa. Tuntuu, että hengitys tasaantuu, aistit terävöityvät ja mielen möly hiljenee. Tutkimustenkin mukaan vehreässä maisemassa kuljeskellessa verenpaine ja stressitaso laskevat jo viidessä minuutissa.

Tuolla isossa maailmassa tätä luonnossa saavutettavaa tunnetta ja läsnäolon hurmosta kutsutaan nimellä wildfulness.

3. Maitohorsmasta tavataan syödä juuri maasta puskeneet nuoret versot parsan tapaan. Mutta tiesitkö, että perinteiseen mojitodrinkkiin saa vaihtelua, kun vaihtaa osan mintusta maitohorsmaan? Rentunruusunakin tunnetun maitohorsman vaaleanpunaisista kukista taas voi valmistaa pinkkiä juomaa. Kukilla voi myös koristella kakkuja ja salaatteja.

Kalevalassa tiedetään kertoa, että maitohorsma saa lehmien maidon herumaan. Siitä kai kasvin nimikin tulee. Eipä me nisäkkäät niin erilaisia olla, joten ehkäpä ihmismutsienkin maito alkaa herua paremmin, jos juo vaikkapa hiostetuista horsmanlehdistä tehtyä teetä. Venäjällä horsmatee, eli koporjetee, on suosittua. Sen kasvatusta varten kaadetaan jopa metsiä. Horsma kun oli jo vanhankansan aikaan tunnettu siitä, että se ilmestyi ensimmäisenä hakkuu- ja kulotusalueille.

4. Jos nokkosessa ei olisi poltinkarvoja, se olisi todennäköisesti jo kuollut sukupuuttoon aikoja sitten. Eläimet kun osaavat arvostaa kasveja niiden hyvän ravintoarvon ja maun takia, ja nämä arvot todellakin täyttyvät nokkosessa. Nokkonen sisältää litanian erilaisia vitamiineja sekä rautaa ja kalsiumia. Lisäksi se on parempi proteiinin ja ravintokuidun lähde kuin monet kaupanlaarista saatavat vihervihannekset. Nokkonen on parhaimmillaan pieninä versoina, ja yleensä sitä käytetään pinaatin tavoin ryöppäämisen jälkeen vaikkapa lätyissä, sämpylöissä tai munakkaassa.

Jos nokkosen valmistaa tehosekoittimessa, poltinkarvat tuhoutuvat ja sitä ei tarvitse ryöpätä. Esimerkiksi lättytaikinan voi siis tehdä suoraan tehosekoittimessa. Blenderissä valmistuu myös nokkosesta potkua saavat smoothiet ja oma suosikkini: nokkospesto. Siihen tulee nokkosen lisäksi öljyä, suolaa, auringonkukansiemeniä ja halutessaan vahvaa juustoa (vegaani laittaa oluthiivahiutaleita) ja valkosipulia.

5. Tiesitkö, että ihan takapihallasi kasvaa keltaisina ryppäinä villin luonnon omaa parsakaalia? Minä en tiennyt, että pientareilla kasvava keltakukkainen peltokanankaali maistuu aivan kuin parsakaalilta – mitä nyt on niin ilahduttavan värinen, että jo ihan siitä riemusta meidän lapset tätä söivät sellaisenaan. Mä olen edelleen ihan äimänkäkenä tästä löydöstä!

Elias Lönnrotkin tiesi myös kertoa, että peltokanankaali on hyvä ja terveellinen vihannes talviaikaan. Siinä on tosiaan roppakaupalla etenkin C-vitamiinia. Se sopii sellaisenaan salaatteihin, leivän päälle tai ruuanlaittoon parsakaalin tapaan. Kuulin vinkin, että juustoista sen kaveriksi sopii etenkin feta.

6. Oletko koskaan maistanut piharatamoa? Siis sitä lähes jokaisella nurmikollakin kasvavaa kasvia, joka ainakin omassa lapsuudessani käärittiin laastariksi haavoihin? No kannattaa maistaa ja lentää ihmetyksestä hanurilleen. Piharatamossa on selvä herkkusienimäinen maku, joten se sopiikin hyvin munakkaisiin, keittoihin ja patoihin.

Helsinki Wildfoodsin jengi on tehnyt isommista ratamolehdistä sushirullia, joiden sisään on laitettu riisiä ja kalaa. Täytteen voi loihtia myös esimerkiksi sienistä ja kvinoasta. Ja kyllä, piharatamoa voi myös käyttää laastarina. Nykytietämyksen mukaan se sisältää ihoa rauhoittavia ja antibioottisia ainesosia.

7. Voikukkaa myydään Ranskassa gourmet-ruokana. Kyllä, tuota Suomessa joka paikassa keltaisenaan rehottavaa rikkakasvia. Etelä-Euroopan markkinoilla voikukkaa myydään isoissa laareissa muiden salaattien kyljessä. Että mitäpä jos Suomessakin nostettaisiin voikukka pöytään kitkemisen sijaan?

Voikukka on siitä epeli, että se kelpaa syötäväksi juuresta kukkaan. Porkkamaista juurta voi käyttää lisukkeena esimerkiksi keitoissa tai padoissa. Pienissä lehdissä maku on parhaimmillaan, ja voikukka toimii salaattina kuin pohjolan rukola. Kukan nupuista voi tehdä pikkelssiä ja auenneet kukat toimivat salaateissa sellaisenaan.

8. Vuohenputki on taas yksi lapsuudesta tuttu rikkakasvi, joka sitkeänä pyrkii puutarhoihin yhä nykypäivänäkin. Enpä ole kuitenkaan tajunnut, että sekin on syötävä kasvi – ja vielä ihan törkeän hyvänmakuinen sellainen! Nuoret ja vielä vähän supussa olevat kasvit maistuvat vähän sellerille (jota rakastan!) ja makuyhtymää on myös porkkanaan. Itselleni suutuntumalla on väliä, ja tykkään vuohenputken rapeudesta.

Elias Lönnrot neuvoi ihmisiä käyttämään vuohenputkea keväisin kaalin ja pinaatin tavoin. Mutta kun samaa vuohenputkipuskaa laiduntaa pitkin kesää, sieltä tulee aina uusia tuoreita versoja käytettäväksi ruokana pitkälle syksyyn. Vuohenputkea voi käyttää esimerkiksi salaatteihin, pesetoihin, muhennoksiin, keittoihin ja pizzan päälle. Kuulemma vuohenputkea kannattaa laittaa etenkin tomaatin kaveriksi.

9. Tämä makukokemus ansaitsee yhteyteensä englantilaisen sanan mind-blowing. Maistoimme villiyrttiretkellä pihlajan silmuja, enkä voinut alkuun tajuta, mitä suussani tapahtuu. Ensin makumuisto vei johonkin mantelilikööriin, kunnes rääkäisin ihmeissäni ääneen: marsipaani! Makujen samankaltaisuus on niin hätkähdyttävä, että en hetkeen ole ollut niin luonnon yllättämä. Pihlajan silmuilla voikin maustaa vaikkapa viinaa, kunhan on ensin kysynyt maanomistajan luvan silmujen keräämiseen.

Pihlajanmarjoja taas saa kerätä jokamiehenoikeuksin. Marjoja voi käyttää leipätaikinassa, puuroissa, keitoissa, mehuissa, likööreissä tai vaikka marmeladina. Kansanperinteessä pihlajan on uskottu olevan haltiapuu. Sitä pidettiin pihapiirissä, jotta se pitäisi loitolla niin sairaudet, salamaniskut, onnettomuudet kuin noidatkin.

10. Tarvitsetko lisätienestiä tai kesätyöpaikkaa? Kuulin, että etenkin helsinkiläisissä ravintoloissa on pulaa villiyrteistä sekä -vihanneksista ja niiden keräilijöistä. Villikasveja voi myydä ravintoloille suoraan, ja luonnonkasvien myynnistä saatavat tulot ovat verovapaita, jos kasvit käytetään elintarvikkeina, eikä myyntituloja makseta palkkana kerääjälle. Arvonlisäveroakaan ei tarvitse maksaa, jos liiketoiminta on vähäistä.

Ennen tienaamistarkoituksessa takapihalle säntäämistä kannattaa lukea tämä opas, jossa käsitellään luonnonyrttien kaupallista keräämistä.

Jaa: