Pari viikkoa sitten perheemme retkivaje yltyi niin pahaksi, että ensiavuksi tarvittiin välittömästi talvisaappaiden alla narskuvaa lunta, havupuiden pihkaista tuoksua ja ulkoilun punastuttamia poskia. Remonttisyksy ja -talvi on melkein saanut unohtamaan, miten ihminen kaipaa tasaisin väliajoin kannonnokassa istuskelua, että mielen horisontti pysyy balanssissa kiireenkin keskellä. Pakkasimme reppuun villaviltit, termospullollisen kuumaa glögiä sekä kuksat ja lähdimme jouluretkelle Seurasaareen.

Seurasaaressa on jo vuosien ajan järjestetty Seurasaaren joulupolku -tapahtuma näin joulun alla. Me emme ole aikaisemmin ehtineet paikalle, mutta nyt vihdoin perheemme aikataulut mätsäsivät ja pääsimme kulkemaan polun joulukuun alun kirpakassa pakkasessa.

Saareen johtavalla sillalla pohjolan keskitalven aurinko paistoi matalalla, vaikka oli kello kävi puoltapäivää. Luonto oli piirrellyt sillan kaiteisiin pakkaskukkia, jotka kimalsivat auringonsäteissä kuin kristallit. Henkäilin ihastuksesta ja muistutin itseäni, että aika harva asia on sielulle sellaista hoitoa kuin retkeily luonnossa, oli kyse sitten samoilusta erämaasta tai piipahduksesta lähisaareen kaupungissa.

Saaren edustalla meressä oli pieni sula kohta, jossa uiskenteli sorsia ja perheellinen talvehtimaan jääneitä joutsenia. Nuorimmaiset joutsenet tunnisti höyhenpeitteen harmaista kohdista. Rumista ankanpoikasista oli kuoriutumassa pitkäkaulaisia lintujen kuninkaallisia. Veteen piirtyi sokerisen hauraita jäälauttoja, joista linnut työntelivät nokillaan kuin kaarnalaivoja.

Joulupolku koostui tekemispisteistä, joita oli saaressa joulukalenteriluukkujen mukaisesti 24 kappaletta. Lisäksi saaren ulkopuolella oli vielä pari pistettä. Värikkäin kaulaliinoin merkittyä polkua kulkiessamme aloin vasta ymmärtää, miten paljon lapsiperheille suunnattuun ilmaiseen tapahtumaan oli panostettu.

Polun varrella saimme esimerkiksi katsella tonttuperheen näytelmää, leikkiä jouluisia tanssileikkejä ohjaajan opastuksella, kiitää vipukelkassa, kuunnella satuteltassa tarinoita ja etsiä museon pihapiiriin piiloutuneet tontut. Joulupolun postikonttorissa lapset kirjoittivat joulukortteihin terveiset mummille ja paapalle, ja kortti laitettiin matkaan Seurasaaren omalla postileimalla. Pääsimme kurkistamaan ikkunasta sisään Antin taloon, jonne oli katettu valtava 1700-luvun juhlapöytä. Pöydän ympärillä ajanmukaisesti pukeutuneet elävät juhlavieraat juhlistivat joulua. Kuin olisi kurkannut suoraan ajassa taaksepäin!

Polun toteuttamiseen oli vaadittu ihan valtavasti etukäteisvalmistelua sekä vapaaehtoisia. Joulupolun yhteistyökumppaneita ja tukijoitakin oli iso lista. Tuollainen paneutuminen ihan vain muita ilahduttaakseen saa herkistymään. Miten ihania ihmiset ovat, että antavat ajastaan niin paljon voidakseen tarjota lapsiperheille upean ilmaisen elämyksen historiallisissa maisemissa! Jokaisen heistä pitäisi kuulla kiitokseksi se pienistä vatsanpohjista kuplien purkautuva ilonauru, jonka hevoskärryn kyydissä istumien sai lapsissa aikaan. He olivat varpaitaan myöten niin onnellisia.

Myöhäiseksi lounaaksi lapset söivät joulupolun tarjoamaa riisipuuroa, jota vapaaehtoiset kauhoivat isoista padoista retkiastioihimme. Ilmassa tuoksui kaneli, ja minä hörpin kuksasta höyryävän kuumaa glögiä niin että rillit vetivät huuruun. Jostain kauempaa kuului kulkusten vaimeaa helinää ja edessäpäin polulla näkyi lyhteillä koristeltu aita. Joulukuun sininen hämärä alkoi hiljalleen vajota maisemaan. Joulun maagisuus tavoitti aikuisenkin mielen.

Näiden sanojen ja kuvien myötä iloista ja rentouttavaa joulua teille ihanat lukijani! Minä suljen tietokoneen nyt pariksi päiväksi nauttiakseni täysin rinnoin lähimmäisten seurasta ja antaakseni joulurauhan kietoutua ympärille. Olkoon joulunne just sellainen teidän perheenne näköinen ja tuntuinen.

Jaa