Satuinpa taannoin kompastumaan omaan lastenkasvatukseeni. Olin ajatellut, että tietenkin kasvatan molempia lapsiani ihan samalla tavalla, tyttöä ja poikaa. Ja sitten pojan hiusten alkaessa kasvaa pidemmiksi huomasin miettiväni, että pitäisiköhän niitä leikata. Tajusin tämän johtuvan siitä, että hän on poika.
Että se siitä samalla tavalla kasvatan lapsia ja lasten hiuksia -ajatuksesta! Enkä edes tiedä, mistä tämä mieleen tullut hiustenleikkuuajatukseni johtuu. Lähipiirissä on paljon lapsia, joista jokaisella on omanlaisensa hiukset. On paljon pitkätukkaisia poikia ja monia lyhyttukkaisia tyttöjä. Ja kaikkea siltä väliltä. Siskoni on ollut siilitukkainen ja isälläni eli lasten paapalla on ponihäntä.
Jonkinlainen hiuskonservatiivi minussa näemmä silti salaa majailee. Kun esikoistytön hiukset alkoivat vauvaiän haivenien jälkeen kasvaa vähän pituutta, asiaa ei sen kummemmin mietitty. Välillä olisin kyllä tahtonut vähän tasoitella ja siistiä latvoja, mutta lapsi ei itse tahtonut. Siinäpähän siis kasvoivat. Kerran esikoiselle on leikattu omasta tahdostaan otsatukka, mutta nykyään meno on taas enemmän villin kukkaistytön ja Ronja Ryövärintyttären väliltä.
Vaikka välillä olen kokenut tarvetta vähän suitsia esikoisen kutreja ojoon ja ehdottanut lyhyeksi leikkaamistakin, olen antanut lopulta olla. Me vanhemmat päätämme niin monista asioista lapsen puolesta, että on vain mahtavaa, että hiuksistaan hän saa päättää itse. Nykyään sitä paitsi saan jo aika usein palmikoida hänen hiuksensa.
Mutta kun kuopuksen hiukset joskus vuosi takaperin alkoivat kasvaa niskasta villille pörrölle, aloin heti miettiä saksia. Kakkosellammekin on kuitenkin tarkka ajatus hiuksistaan. Niitähän ei leikata. Jossain vaiheessa kuopuksella oli pinnivaihe, mutta se meni nopeasti ohi. Nyt hiuksiin ei saa laittaa mitään pinnejä tai pompuloita, ei vaikka niskapörrön saisi jo kivasti ponihännälle. Mieluiten hiuksia ei myöskään harjattaisi, mutta tämä vaihe on jo tuttu esikoisen ajalta. Kyllä se siitä.
Kakkoskierroskin mennään siis samalla luonnonlapsityylillä kuin ensimmäisen kanssa. Päättäköön itse hiustyylistään sitten, kun sen aika on – ja kun hiuksia ylipäätään on vähän enemmän. Saatan kyllä vähän koittaa myydä hälle söpöä pottatukkalookkia. Mutta pääasissa koitetaan miehen kanssa vain kerran päivässä saada takut harjattua.
Eipä siitä kovin kauaa ole, kun olin itse tuon ikäinen: takkutukkainen lapsi, joka vihasi hiusten harjaamista. En halunnut, että hiuksiini koskettiin, sillä se sattui. Eikä ihme. Yleensä hiukset harjattiin kunnolla vain kerran viikossa. Lauantaisaunan jälkeen katsoimme perheen kanssa Napakymppiä ja isi harjasi hiukseni ja palmikoi ne. Muuten mennä painelin villinä luonnonlapsena, jolla oli hiuksissa pinnien sijaan havunneulasia.
Ihanaa pohdintaa! Meilläkin isosisko on ihana luonnonlapsi joka ei mielellään anna hiuksiaan leikattavan, nyt ne on mallia 'long bob' ja yhtään ei saa saksia vaikka latvat on kuivat kuin loppukesän heinät. Pikkuveljellä oli yhdessä vaiheessa aivan ihana peikkotukka, kunnes tuli iskää ihannoiva kausi ja kun iskällä on ihan olematon tukka, pikkutyyppikin halusi kaikki pois.
Minä olen sitä mieltä, että lapsilla saa olla ihan millainen tukka vain. Kunhan sen pesee ja harja menee läpi. Mutta olen kokenut myös painostusta: kun eihän pojalla saa olla pitkä tukka. Eikä saisi olla kynsilakkaakaan ja kyllä sillä sitäkin toisinaan on. En tiedä miten se kynsien väri tai hiusten pituus vaikuttaa mihinkään, sama lapsukainenhan se aina on. Olet niin oikeassa: me aikuiset päätetään muuten niin monesta muusta asiasta, että antaa lasten päättää näistä joistain ihanista pienistä asioista itse.
Aurinkoista tiistaita!
Sama homma meillä. Olen miettinyt pikkuveljen hiuksien lyhyeksi leikkaamista muutaman kerran mutta ei se halua ja toisaalta se on kyllä supersöpö nykyisessä pottakampauksessaan;). Ei asuta Suomessa ja täällä Keski-Euroopasta pojat on kyllä lähes aina lyhythiuksia, joten sukulaisten taholta saadaan kuittailua noista meidän pojan hiuksista kuulla. Mutta se on vaan hyvä täälläkin ravistella vähän asenteita;).
Koskahan meillä menee ”ei saa harjata” -vaihe ohi? Meidän esikoispoika ilmoitti neljävuotiaana, että haluaa pitkät hiukset. Ajattelin myös noin, että tämä voi olla sellainen asia, mistä lapsi saa itse päättää. Nyt poika on kahdeksan ja hiukset ovat tosi paksut ja pitkät. Niitä ei saa harjata eikä laittaa kiinni. Ihana persoonallinen ja vahvaluonteinen peikko 🙂
Mun lapsuuden trauma on, että kun en antanut kammata hiuksiani, siis en ollenkaan, ja ne olivat lopulta ihan takkupehko, mulle leikautettiin ”poikatukka” kesänä ennen koulun alkua. Sen jälkeen olenkin ollut pitkien hiusten tyttö ja nainen (välillä long bob – puoliselkä, pääosin asenteella että hiukset ovat uusiutuva luonnonvara). Lapsi 5v. (tyttö, jos sillä on väliä) onkin sitten saanut sanansa sanoa hiuksiinsä ja varsin pitkään ne olivatkin niin pitkät kuin ehtivät kasvaa (mitä vähän siistin latvoja kun ne alkoivat hapsuuntua). Tänä keväänä sitten ilmaantui toive että oikealle kampaajalle pitäisi päästä ja mallikuvaksi kampaukselle otettiin sitten kuva Onnelin esittäjän pitkähköstä polkkatukasta (muutaman vuoden takaa, ei siitä uusimmasta leffasta :). Vähän pelkäsin miten lapsi suhtautuu siihen kun yli 10cm suortuvia tippuili kampaamon lattialla, mutta iloinen lapsi pomppi pois kampaamosta Onneli-kampauksessaan. Joo ja se hiusten harjaus, noh, ei kyllä ihan joka päivä muisteta hoitaa hommaa, mutta onneksi lapsella ei ole yhtä takkuuntuva hiuslaatu kuin äidillään….
Meillä lapsi on ihan päinvastaista mieltä. Leikkaan itse omankin tukkani, sillä suvun naisille tyypillinen ohut ja piikkisuora hiuslaatu ei minusta näytä hyvältä pitkänä ja aina jos mainitsen että pitäisi leikata tukka niin kolmen vanha tyttö tahtoisi myös. Vaikka olisi vasta viikkoa aikaisemmin leikattu. Siksi meillä molemmilla onkin niskalyhyet hiukset ja muutenkin aika maltillisen mittaiset.
Varmaan sen verran puuttuisin asiaan lapsen tahdosta riippumatta että latvojen hapsutukset ja kuivuneet osat siistittäisiin pois. Pituuteen lapsi saa sanoa itse mielipiteensä heti kun sen osaa sanoa.
Ei meilläkään poika halua, että hiuksia leikataan, mutta oon tosi julma ja leikkaan silti. Taaperoikäisenä leikkasin monesti kun hän oli esim kylvyssä eikä siinä keskittyessään huomannut että vähän siistin haivenia. Nykyään sit kuuntelen ensin huutoa että ei leikata, lahjon ja puhun ympäri ja sit vaan alan leikkaan ja rauhoittelen alkuun niin kyllä se loppu hyvin menee. Parturiin en ole vieläkään vienyt, oon saanut itse jonkinmoista leikattua, vaikka todella itse saksitun näköinen sitten onkin.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Niin ja siis oletan, että mun lapsi ei sen takia anna leikata, että haluaisi pitkän tukan, vaan koska ei nyt vaan satu pitään siitä leikkaamisesta. Jos esittää toiveen pitkästä tukasta, niin tottakai sitten toivetta kuuntelen paremmin.
Meillä painittiin aiheen kanssa myös viikonloppuna. Kuopustyttö 4v kun halusi kaljun isoveljen ja äidin perässä. Aiheesta puhuttuamme selvisi kaljun määrittely: kunhan tukkaa ei tarvitse harjata ja letittää niin lyhytkin tukka kuulemma kelpaa. No nyt hänellä on ihana, lyhyt tukka, joka ei mene yhtään takkuun. Kaljunkin saa, jos vielä siitä puhuu, koska on sitä toivonut jo puolisen vuotta. Äidin pitää vaan opetella leijonaemoksi puolustamaan lapsen oikeutta omaan hiustyyliinsä ja suht ulkonäköpaineettomaan elämään. 😀
Meilläkin oli tota, ettei poika halunnut, että tukkaa leikataan, mutta mä aloitin saksilla ja nyt hän antaa jo (melkein 5v) koneellakin siistiä sivut ja takaosan. Leikkaan siis hänen tukan itse. Pojalla on paksut hiukset mutta piikkisuorat ja pidempänä niistä tulee jotenkin pottamaiset ja siksi ollaan pidetty tuollaisena siistinä ”poika”tukkana. Jos hiukset edes vähän kihartuisi, en niin välittäisi vaikka olisivat pidemmätkin. Mutta nää on näitä, kyllä mullakin jotenkin automaattisesti tulee ajateltua pojan hiuksia lyhyinä kun taas tyttären hiukset voivat kasvaa miten kasvavat. Että näin sitä vain kuitenkin lokeroi lapsensa, vaikka en alunperin sellaista meinannut.:)
Leikkaan siis siksi itse etten jaksa ravata kampaajalla ja tuo lyhyt kampaus vaatii kuitenkin leikkausta useamman kerran vuodessa. Jäi vähän lause kesken ja ajatus karkasi jo eteenpäin 😀
Meidän reilu 2vee pojalla alkaa hiukset olla nyt yli olan ja ollaan nyt itsekkin pähkäilty tämän asian kanssa edetään. Ja todettu myös, että jos kyseessä olisi tyttö, en miettisi asiaa. Että niin ne vaan pukkaa sieltä jostain ne stereotypiat, vaikka ite tykkään tosi paljon pitkistä hiuksista pojillakin. Hiusten leikkaamiseen poika ei oikein osaa ottaa vielä itse kantaa, mutta poika on nyt ite alkanut pyytää hiuksia ponihännälle, ”niinkuin villellä” (kummisedällä). Musta se ponnari on söpö, mutta se on varmaan tuplannut tytöksi epäilyn määrän kaupungilla. Ilmeisesti siis viimeistään ennen ponnarille hiusten yltämistä on oletettavaa että ihmiset leikkaa poikiensa hiukset…..
Mutta yhä nuo näköjään tuossa kasvaa. Ehkä mä viivyttelen, kunnes poika osaa ite kommentoida hiustensa pituuteen. Jonkin verran painetta tulee kyllä jo suvun puolelta leikkaamiseen, ei suoraan että ”leikkaa koska poika” vaan ennemminkin vähän verhoiltuna, että ”eikös sen olisi paljon helpompi kesälläkin olla lyhyillä hiuksilla” tms….ja kieltämättä sitä oon sitten itekkin miettinyt. Ja taas palannut myös ajatukseen, että jos ois tyttö, niin ei varmaan tulisi mieleenkään että oisko kesällä helpompaa lyhyillä hiuksilla 😀 Hankalaa on näköjään ravistella irti näistä oletuksista, vaikka kuinka haluaisi 😀
Jos haluaa ponnarille niin ei se sillon varmasti sen kuumempi ole kesällä kunin lyhyempikään. Ja jos poika itse pyytää ponnaria niin ilmeisesti nauttii hiuksistaan. Eli saattaisin kyllä itse antaa olla vaan. Meidänkin tyttöä on usein luultu pojaksi kun hiukset ei alkuun meinanneet millään alkaa kasvaa ja pukeutumisessa ei suosita perinteisesti tyttöväreiksi luokiteltavia värejä. En suutu erehdyksistä, mutta yleensä kyllä joka tapauksessa aika hanakasti korjaan jos joku sanoo väärin. Näin ravistellaan vähän kalkkeutuneita ajatusmalleja 🙂 Sitä paitsi noin yleisesti minusta on tosi kivan näköistä kun on tyttöjä/naisia joilla on lyhyehköt hiukset ja poikia/miehiä joilla on ponnari. En tiedä miksi juuri tällaiset kampaukset viehättävät minua, mutta niin se vaan on. En ainakaan tiedosta että se olisi mitenkään kapinahengestä lähtöisin oleva mielipide.
Meillä leikattiin hiljattain 3v 5kk vanhan pojan alaselkään yltävä tukka lyhyeksi… Itse rakastin sitä pehkoa ja samoin poika itse, mutta tämän alkukesän ajan oli niiiiiiin tuskaista takkujen kanssa, poitsu halusi hiukset auki hummata pitkin pihoja ja aurinkorasva tarttui hiuksiin ja illat itkettiin takkuja selvitellessä ja sitten sieltä pehkosta löytyi punkki �� Lopulta reppanan olon helpottamiseksi tukka leikattiin lyhyeksi, itsekin lopulta sitä halusi. Nyt on pitkä ponnari tallessa ja sitä ihastellaan ja silitellään kun tukkaikävä iskee, ja saa ehdottomasti kasvattaa uudestaan tukan jos haluaa <3 Mutta kurjaa oli myös ihmisten tytöttely ja leikkaamiseen painostus :( Poika itsekin alkoi tajuta sen ja usein pahoitti mielensä kun tytöksi häntä puhuteltiin, voi aikuisten ahdasmielisyyttä :(
Vanhempi tyttäreni on monet kerrat luokiteltu pojaksi ihan pelkästään vaatetuksen eli värien perusteella, kun ulkovaatteissa varsinkaan ei juuri pinkkiä ole käytetty. Letitetyt pitkät hiukset hänellä on aina ollut. Nyt halusi ja sai lyhyemmät.
Lapset tuntuvat tosiaan ottavan hiusjuttuihinkin mallia vanhemmiltaan – mä nyt tosin harjaan hiukseni 😀 Mutta jos vaikka joskus saan aikaiseksi laittaa hiuksiini muutakin kuin ponnarin, esikoinen tahtoo samanlaisen kampauksen. Toinen ehtymätön ihannointilähde on Frozen. Kuinkahan monta Elsa- ja Anna-lettiä mä olen tehnyt 😀
Pottakampaukset on niin söpöjä 🙂 Siellä teilläpäin tosiaan taitaa olla tarkempi määrittely lasten hiuksissa sukupuolen mukaan. Mä olen nyt tän postauksen jälkeen ajatuksella kiinnittänyt huomiota vastaantulevien lasten hiuksiin, ja siihen kavalkadiin mahtuu kyllä niin monenlaista hiusleikkausta kuin lastakin. Tämä on ehkä Helsinkiä, mutta oon hämmästyneenä huomannut, että pojilla näkyy pidempää tukkaa enemmän kuin lyhyttä. Että mistä ihmeestä se hiuskonservatiivi mun sisällä oikein on kimmokkeensa saanut? 😀
Meillä se vaihe on onneksi jo taittunut esikoisen kanssa. Kuopus on edelleen se ihana peikkotukkainen <3 Mulle itselle tosiaan hiusten harjaaminen oli lapsena ihan kamalaa. Ja vielä näin aikuisenakin silmät valuu tuskankyyneleitä, jos pitää takkuja harjata. Muut perheessä tietävät olla hiljaa, kun äiti harjaa hiuksiaan haha! Vaikka kipukynnykseni on kai melko korkea, päänahasta olen tosi tosi herkkä. Siksi kai myös rakastan päähierontaa. Herkkyys toimii molempiin suuntiin – kipuun ja nautintoon.
Toihan on hyvä idea: että lapsi saa itse valita kampausmallin kuvasta. Jos siis malli on toteutettavissa. Eikä ole mikään suomalaiselle lapselle luonnottoman ja mahdottoman paksu Frozen Elsa -hiuspuuhka 😀
Me saatiin kustantamolta Isin ja tyttöjen lettikirja, ja olen saanut sen jälkeen joka päivä laittaa esikoisen hiukset. Lapsi saa valita kuvista (joissa lapsimalleja) mieleisen kampausmallin ja minä teen. Ihan mahtavaa! Sen lisäksi, että hiukset ovat nyt siististi (ainakin vielä aamulla), mä olen oppinut ihan uusia lettitekniikoita.
Joo, voisin uskoa, että jos mulla olisi lyhyet hiukset, sillä voisi olla vaikutusta etenkin esikoisen hiusmallivalintaan.
Jostain syystä aika monet lapset pelkäävät kuollakseen hiustenleikkaamista. Mä en ole koskaan pelännyt, joten tämä oli mulle uusi juttu, mutta kuulemma yleistä. Ajattelevat siis, että se sattuu, eikä mikään selittely tai esimerkin näyttäminen auta. Siksi en ole tahtonut väkisin leikata. En tahdo tehdä asiasta pelottavaa ja inhottavaa, kun se ei sitä kerran ole.
Mut on yllättänyt se, että monet lapset eivät tykkää hiusten leikkaamisesta. Siis just vaan ajatuksena siitä, että saksitaan. Monet lapset pelkäävätkin sitä. Ajattelevat, että sattuu, eikä auta, vaikka kuinka selittäisi. Mä en ole ikinä pelännyt kampaajaa tai hiustenleikkuuta, päinvastoin, joten tää yllätti. Mä en siis tahdo leikata tai leikkauttaa hiuksia, jos asia pelottaa. Kun ei kerran ole pakko 🙂 Hammaslääkäriin on pakko mennä pelosta huolimatta, mutta tämä ei ole sellainen asia 😀
Mä olisin tahtonut lapsena lyhyen ”poikatukan”. En tiedä, miksi mulla sitten oli ne superpitkät (ja takkuiset) hiukset. Nykyään en sitten osaa ajatella itseäni kuin pitkillä hiuksilla, vaikka ihailen sellaisia 20-luvun kampauksia. En vain osaisi olla, jos hiuksia ei saisi kiinni ja pois naamalta. Tai oikeasti en vain uskaltaisi leikata 😀
Mielenkiintoista kuulla, että muutkin ovat huomanneet ajatuksissaan stereotypioita, vaikka kuinka ovat muuta ajatelleet 🙂
Meilläkin on molempia lapsia luultu niin tytöksi kuin pojaksi. Etenkin vauvoina sekaannuksia tapahtui tosi usein. Eikä siinä mitään. Olen vain korjannut asian hymyillen ja sen enempää asiaa esiin nostamatta. Mutta korjaan silti, enkä vain anna olla. Juurikin tuon anonyymin mainitseman ajatusmallien ravistelun takia.
Muakin muuten viehättää tytöillä / naisilla lyhyet kampaukset ja pojilla / miehillä pitkät. En tiedä, mistä se johtuu. Olen myös miettinyt, voisiko se olla jotain tiedostamatonta kapinahenkeä, mutta en usko.
Voi ei, tuli kyllä paha mieli pojan puolesta, jos on tytötelty ja painostettu leikkaamiseen ulkopuolisten toimesta. Tuossa iässä on se kehitysvaihe, jossa tyttö/poika-jaottelu on vahvana muokkaamassa persoonaa, ja on tosi surku, jos ulkopuolelta tulee vahvaa viestiä siitä, minkälainen pojan pitäisi olla.
Mutta ihana, että te annatte olla hänen oma itsensä, niin pitkillä kuin lyhyilläkin hiuksilla <3 Mäkin muistan just joku kesä tuskailleeni esikoisen pitkien hiusten kanssa, kun niitä ei saanut laittaa kiinni. Hiukset olivat täynnä aurinkorasvaa, havunneulasia ja mitä lie. Mutta niin vain likka piti päänsä ja edelleen on pitkät hiukset. Ja nyt niitä saa laittaa vaikka joka päivä :)