Ilmoitus löytyy jo Kiinteistömaailman sivuilta ja huomenissa se ilmestyy Oikotielle ja Etuovelle. Itkettää ajatuskin lähiökaksiostamme luopumisesta, mutta luotamme siihen, että kotimme löytää rakastavat uudet asukkaat tai asukkaan. Sillä tämähän sopii niin yksin asuvalle, pariskunnalle tai pienelle perheelle. Me muutimme tähän vuonna 2011 kahdestaan miehen kanssa ja nyt viisi vuotta myöhemmin muutamme pois nelistään.
Kotimme on vilahdellut täällä blogissa, ja postauksia siitä löytyy muun muassa koti– ja sisustus-tagien alta. Parissa sisustuslehdessäkin se on esitelty, Unelmien Talo & Koti -lehdessä ja japanilaisen Lee-lehden skandinaaviset pikkukodit -liitteessä. Mutta mitä nämä 56,5 neliötä asujilleen tarjoavat?
Viisikymmentäluvun kodissa on hyvä henki, ja sen neliöt voi käyttää tehokkaasti hyödyksi. Keittiö on se, mihin me rakastuimme asuntonäytössä silloin viisi vuotta sitten kesällä. Värikäs mosaiikkilattia, viisikymmentäluvulta säästyneet yläkaapit ja nykyominaisuuksilla toimivat alakaapistot ja -laatikostot. Uuni ja mikroaaltouuni ovat integroituna yhdellä seinustalla. Astianpesukone ja jääkaappi-pakastinkin tietty löytyy. Voi että, keittiömme pöydän ääressä on vietetty niin monia hyviä hetkiä ja keskusteluja! Keittiön käytävä on meillä otettu hyötykäyttöön. Siinä on kaapistojen lisäksi lasten leikkikeittiö sekä liitutauluseinä hyllykköineen.
Kylppäri on pieni kuin mikä, mutta jos jossain voi puhua tehoneliöstä, tässä on esimerkkikylpyhuone. Putkiremontin yhteydessä laatoitus ja suihkukalusteet on uusittu, ja me uusimme muuttaessamme altaan sekä peilikaapin. Suihkussa on kätevä ”yhden oven suihkukaappi”, mikä tarkoittaa sitä, että käyttämättä ollessaan se ei vie lainkaan tilaa. Pesukoneelle ja kuivausrummulle on tilaa, ja rättipatterilla saa kuivatettua pikkupyykit, loskassa kastuneet vaatteet sekä kestovaipat. Taloyhtiöstä löytyy myös pyykkitupa kuivaushuoneineen sekä sauna, jossa me ollaan aina vuorollamme heitelty löylyä.
Eteinen on kapoinen kaaostunneli, eikä siinä areenalla nähtyjä pukeutumistaisteluita tule ikävä. Mutta onhan se nyt näppärä tuollaiseksi käytäväeteiseksi. Liukuovikaapiston taakse saa kätkettyä nelihenkisen perheen ulkovaatteet myös sinä aikana, kun ulkona pitää varautua kaikkeen vesiloskasta paukkupakkaseen ja metsäretkestä toimistotapaamisiin. Kaapiston viereen mahtuu vielä vaikka lipasto, kuten meillä. Mutta jos säilytystilaa tarvitsee vähemmän, siihen saisi tuolit pukeutumista varten – asia, joka me ollaan hoidettu käytännöllisesti olkkarin valkoisen maton puolella.
Olohuoneesta saa luotua vaikka minkälaisen, sillä pitkulainen malli antaa varaa luoda yhden huoneen sisään muita huoneita. Meillä se on ollut olohuone, lastenhuone sekä työhuone. Kellastuneet parkettilattiat me maalattiin Betoluxilla valkoharmaiksi, mikä tuo läpitalon asuntoon vielä enemmän valoa.
Olohuoneen jatkona on meidän lähiökeidas. Isolle lasitetulle parvekkeelle pystyy rakentamaan oman minipuutarhansa, mutta hyvin sen suojista katselee metsän taakse laskeutuvaa ilta-aurinkoa ilman itse kasvatettuja tomaatteja ja raparperejakin. Asunnon hintaan kuuluu ostajan niin halutessa myös parvekkeen seinähyllyt sekä näppärät laatikostot, joista muodostuu sohva.
Makuuhuoneeseen kuljetaan pariovien kautta. Sieltä löytyy lisää säilytystilaa, ja tetriksen taitajana sinne saa tarvittaessa mahdutettua ilman tilan tukkeutumista parisängyn, lastensängyn ja pinnasängyn. Ikkunasta näkyvät huojuvat koivut, joissa näin kesäisin asustelee mustarastaita.
Meidän koti on hissittömän talon ylimmässä kerroksessa, joten neljänteen kerrokseen kavutessa saa tauottua itselleen timmit perslihakset. Ylin kerros tuo rauhaa ja on kätevä myös siksi, että seuraavassa kerroksessa ovat vinttikomerot. Meillä on siellä yksiönkokoinen vinttikomero, jossa ollaan säilytetty myös usein käytössä olevia tavaroita, kuten lasten kylpyammeita ja harrastusvälineitä. Ison vinttikomeron lisäksi asunnon hintaan kuuluu ihan normivinttikomero sekä lämmin kellarikomero. Pyörät, vaunut ja rattaat voi säilyttää niille tarkoitetuissa varastoissa, joihin pääsee sisätiloista ja joista on suora kulku ulos.
Kotimme sijainti on niin täydellinen, että hulluhan tästä pois tahtoo muuttaa. Toisella puolella kotia on iso puistoalue ja toisella puolella iso oma piha ennen seuraavaa taloa. Omaa rauhaa kerrostalossa keskellä lähiötä siis. Lähimpään päiväkotiin on parisataa metriä, ja ala-aste on vajaan kilometrin päässä. Asukaspuisto ohjattuine toimintoineen, uima-altaineen ja ilmaisine puistolounaineen on takapihalla sekin. Kävelymatkan päässä on ruokakauppoja, joista valita: Alepa, Lidl, K Supermarket ja S-market. Kävelymatkan päässä ovat myös muun muassa Posti, Matkahuolto, R-kioski, kuntosaleja ja kukkakauppa. Lähiravintolana se kuuluisa Treffi. Lähimmät cappuccinot saa tällä hetkellä metrisen Taukotilasta, mutta muuten Picnicistä. Itis on parin metropysäkin päässä.
Hertsikassa on sen melukylämäisyyden lisäksi ihanaa se, että kymmenessä minuutissa pääsee sujahtamaan metrolla pääkaupungin keskustaan, mutta myös kävellen keskelle metsää istumaan kannonnokkaan. Meille on ollut tärkeää, että luontoretkelle pääsee helposti, eikä melkein takapihalta alkava luonnonsuojelualue ole yhtään pöllömpi asia. Viikin laitumilla laiduntavia lehmiä pääsee katsomaan kävellen reilussa vartissa. Talvisin hiihtoladutkin lähtevät metsänreunasta, ja takapihan puistoon jäädytetään luistelujää. Herttoniemeä ympyröi meri, joten merenrantaan pääsee nopeasti uimaan tai ihan vain hengittelemään. Kivinokkaan kävelee tai fillaroi tovissa.
Ai kamala. Itkettää, surettaa, kauhistuttaa ja jännittää niin paljon, että halkean. Ja samalla odotan innolla tulevaa. Mutta mitä se tuleva on, siitä lisää myöhemmin. Nyt toivon, että saadaan tälle kodille arvoisensa asukkaat. Jakakaa siis rakkaat lukijat meidän asuntoilmoitusta omissa kanavissanne, jos siltä yhtään tuntuu. Ensimmäinen näyttö on torstaina 30. päivä kesäkuuta.
Tämä ainakin antoi vastauksen yhteen minua polttaneeseen kysymykseen joka olisi ollut silkkaa uteliaisuutta ja liian röyhkeä kysyttäväksi keneltäkään. Eli teidän asunnon pohjapiirustus 🙂 Olen kuvia yrittänyt hahmottaa ja mielikuvissani makkari oli tuossa keittiön ovea vastapäätä missä onkin tyhjää (joku toinen asunto?) ja keittiö pohjapiirustusta katsoessa oikealla olohuoneesta. Niin voi kuvitella väärin ja tämä järjestys tuntuisi teistä varmaan ihan hullulta ajatukselta 😀
Joo se on jännää, miten luo mielikuvissaan ihan erilaisia koteja kuvien tai tarinoiden perusteella 🙂 Mutta siellä ilmoituksessa se nyt on, pohjapiirrustuskin. Oli myös jännää ottaa myyntiä varten laajempia kuvia, kun monesti sitä napsii vain jostain nurkasta kuvia ja rajaa tarkoituksella paljon pois.
Hahaa, kuinka pieni maailma 😀 Tuo kiinteistövälittäjä, joka teidän asuntoa esittelee, on mun täti 🙂 😀
Ei ihan kenen tahansa esiteltäväksi annettaisikaan kotiamme 🙂 Maire on huippuammattilainen ja vielä mukava ihminenkin.
Uudesta tulee varmasti yhtä kiva. Onnea kauppoihin.
Voi ei, olitte mun ”lapsiperhe voi asua pienissäkin neliöissä” -vertaistuki! Mutta onnea uuteen projektiin kuitenkin.
Kaikin puolin niin kiva koti teillä, että varmasti menee hyvin kaupaksi. Ja uudesta kodista tulee aikanaan yhtä rakas. Itse ehdin yli vuoden jotenkin ikävöidä vanhaa kaksiotamme, kunnes nyt kolmiokin tuntuu jo oikeasti omalta. Hassua, miten sitä nurkkiin kiintyykin.
Sitä aina välillä kuitenkin ihmettelen, kun myynti-ilmoituksessa korostetaan vanhan omistajan luopumisen vaikeutta. Eihän se asunnon arvoa mitenkään lisää, ennemmin ehkä vieraannuttaa kuvittelemasta kotia omaksi – tai ehkä ajatuksena on viestittää, että kotia on pidetty hyvässä kunnossa?
Onnea myyntiin ja jännittävää uuden etsintää!
Onko uus asunto jo katsottu? Vai onko vielä suuri salaisuus..??
Tyypit sen kodin tekevät <3
Lapsiperhe voi asua pienissä neliössä, kyllä! Ihan hyvin oltaisiin mekin vielä, vaikka jossain vaiheessa lasten kasvaessa on koko ajan ollut ajatuksena muuttaa. Nyt vain tuli hyvä ajoitus muidenkin suunnitelmien kanssa yhteen ynnätessä tehdä tämä päätös.
Pieni pala sydäntä jää tähän kotiin varmasti iäksi. Tämä on kuitenkin koti, jossa meistä kahdesta tuli me neljä.
Mä aika harvoin olen nähnyt, että myynti-ilmoituksessa korostetaan, kuinka omistajat kodistaan pitävät. Hymähdin, kun Mairen kirjoittaman tekstin näin – näemme on jutellessamme käynyt selväksi, kuinka kovasti tästä kodista tykätään. Mulle sellainen kertoo paljonkin – sen, että kodissa on hyvä elää kokonaisuutena. Että taloyhtiö on kiva, naapureiden kanssa tulee juttuun ja sitä rataa. Kun voisihan kotia myydä myös siksi, että siinä on ihan yhtä helvettiä asua, kun naapurissa melskataan yötäpäivää, taloyhtiönhallitus on täynnä sekopäitä tai muuta vastaavaa. Silloin tuskin voisi puhua siitä, miten rakas ja ihana koti on, ainakaan ilman muttia.
Mikään ei ole vielä varmaa 🙂
Jos suunnitelmaa ei vielä ole (tai se pettää) niin entisenä ”Koskaan en muuta pois Herttoniemestä” -herttoniemeläisenä ja nykyisenä vielä uuteen osaani totuttelevana (mutta aika tyytyväisenä!) puotilalaisena voin suositella sulle tätä mestaa. Lasten kannalta tosi hyvä (on leikkipuistoa, päiväkotia, koulua, uimarantaa) ja ennenkaikkea hinta-taso jotain ihan toista kun Herttoniemessä.
Siis mikäli olette ostamassa uutta asuntoa..
Puotila onkin vähän vierasta aluetta mulle, kun ei asu ketään tuttuakaan siellä. Mutta kiitos vinkistä, pidetään mielessä. Ihana kuulla, että sinä ja perhe olette kotiutuneet sinne 🙂
Hitsi, miten jännittävää! Toivottavasti kaikki hyvin menee. Eiköhän kaupat lyödä nopeasti lukkoon. Harmaaksi maalatut lattiat olivat nappiveto, se miellyttää niin monia, takuulla enemmän kuin se ainakin minun mielestäni ihanan lämpimä puun sävy. Muutoinkin tuollaisia persoonallisia juttuja on hyvällä maulla, kuten keittiön hieno mosaiikki ja liitutauluseinä. Ostajat pystyvät helposti kuvittelemaan kotinne omanaan. Varmasti saatte nopeasti myytyä, kun perusasiat kunnossa eikä akuuttia remonttitarvetta. Voih! Olen niiii-in utelias uuden, tulevan kotinne suhteen! Saatteko pisarapakastimen vihdoin johonkin järkevämpään paikkaan? Saako Minime jo oman huoneen? Muuttaako ihana rottinkiriipputuoli seuraavaan olohuoneeseen?
Vieras se oli mullekin, mutta rohkeasti (siis vähän pakon sanelemana) lähdin tutustumaan. Klaavuntiellä ja Rantakartanontiellä esimerkiks paljonkin mukavia kolmioita 60-luvun alun (vielä tyylikkääseen) tyyliin.
Vehreää, rauhallista aluetta. Sellainen pehmeä lasku Hertsikasta..
Minäkin toivon, että kotimme löytää uudet rakastavat asujat nopeasti. Lattioiden maalaaminen harmaaksi tähän asuntoon oli meistäki nappiveto, sillä se toi ihan uskomattoman paljon avaruutta ja valoa mukanaan. Muuten tykkään kyllä puusta, ja isommassa kodissa se on ajaton ja kaunis.
Muakin jännittää, saadaanko pisarapakastin jonnekin muualle kuin keskelle olkkaria 😀 Ja voin kertoa, että Minime on todella toiveikas oman huoneen suhteen. Oli miten oli, rottinkiriipputuoli seuraa, minne ikinä menemmekin 🙂
Pehmeä lasku Hertsikasta kuulostaa hyvältä, kuten vehreys ja 60-luvun alkukin 🙂
Enpä olisi tullutkaan ajatelleeksi, mutta kieltämättä kiva, jos voi jotenkin tyylikkäästi tuoda esille, ettei kotiin liity tuollaisia rasitteita, jotka eivät muuten myynti-ilmoituksesta selviä. 🙂
Joo, taloyhtiön hengellä on tosi iso vaikutus siihen, minkälaista siellä kodin sisällä on elää 🙂
Mahdollisuus Islantiin on mielesssä, kyllä 🙂 Ei ihan heti, mutta ehkä tulevaisuudessa.
Kuvien perusteella voi tosiaan saada ihan erilaisen kuvan, kun nappaa kuviin nurkan tuolta ja toisen tästä 🙂 Kiitos onnentoivotuksista, niitä tarvitaan!
Ensin olin, että eiiiiiii!!! Tuo koti on niin suuri osa blogiasi. Sitten toivuin ja jalkapohjia ihan kihelmöi, kun palan halusta tietää, millainen mahtaa olla uusi kotinne.
Mulla oli kans ihan nurinkurinen käsitys pohjapiirroksesta 🙂
Me myytiin meidän minikoti tuossa viime vuoden lopulla. Se itse myynti-ilmoituksen rustaaminen ja julkaiseminen ei vielä tuntunut missään, mutta siinä vaiheessa, kun tehtiin kaupat, ja meillä olikin vajaa kaksi viikkoa aikaa muuttaa pois, alkoi itkettää, surettaa, kauhistuttaa ja jännittää. Sinne jäi koti, jota tällainen yli 20 kertaa muuttanut piti ensimmäistä kertaa oikeana kotina. Ja joka oli lasten ensimmäinen koti. Ja sinne jäi vielä ihana naapurusto.
Mutta siitä pääsi yli, ainakin suunnilleen! Vanhoja naapureita näkee edelleen, ja onhan tämä uusi kotikin ihana. Sijainti hiukan huononi, vaikka muutimme vain noin 2km, ja se on oikeastaan ainoa asia, mikä välillä kismittää.
Mutta oli se hämmentävää, miten sitä entisenä kroonisena muuttajana yhtäkkiä pystyikin kiintymään kotiin niin, että siitä tuntui olevan mahdoton luopua!
Mutta toivottavasti kotinne löytäää hyvät uudet asukkaat!
Puotilalle/Vartiokylälle ääni ja peukku täältäkin!
🙂
On ollut niin ihanaa Lähiömutsin eri kanavissa kuulla, miten te lukijat elätte mukana tässä, siitä tulee hyvä mieli, kiitos 🙂
Vaikka mä kyllä olen kiintynyt koteihin ennenkin, kuvittelisin lapsien lisäävän sitä juurtumista entisestään. Ja ne kaikki elämää mullistaneet muistot, joita näiden seinien sisällä on eletty! Varmasti monet itkut vielä tulee itkettyä, mutta toisaalta tulevakin jännittää, sillä hyvällä tavalla.
Ihan sama mielikuva minullakin 😀