Maitoa. Se oli kuopuksen ensimmäinen sana. Hapuileva, hellästi kuiskattu. Nykyään tarkasti valikoituun sanavarastoon kuuluu maidon lisäksi myös esimerkiksi sanat mennään ja potta. Mutta maito lausutaan edelleen samalla pehmeällä nuotilla. Ihan kuin sana menisi rikki, jos sitä ei helli ja käsittele varoen. Se kertoo, miten paljon äidinmaito merkitsee lapselle nyt, pian puolitoistavuotiaana.

En olisi reilu vuosi sitten uskonut, että olisimme kuopuksen kanssa tässä, taaperoimettäjäkaksikkona. Minä kyllä toivon voivani imettää toistakin lasta yli vuoden vanhaksi, mutta olin melkein varma, että kuopusta ei voisi vähempää kiinnostaa. Hänelle äidinmaito oli vain välttämätön paha, jolla saada kurja fiilis vatsasta kaikkoamaan. Rinnalla pistäydyttiin vain tehoryystämässä tetrat tyhjiksi. Kaikki kävyistä vessaharjaan oli mielenkiintoisempia kuin maito.

Joskus nelikuisena vauva hokasi linkin maidon ja minun välillä. Vasta silloin löysimme imetyshetkiin hetkittäin samanlaisen yhteyden kuin minun ja tissitakiaisesikoisen välillä oli alusta lähtien. Samaan aikaan kuopus löysi akrobatiataitonsa ja rinnalla venkoiltiin. Vauvan pää pyöri kuin pöllöllä ja suihkutissit roiskivat maitoa ympäriinsä. Tuli vähän ikävä esikoisen rauhallisia imetysmaratoneja, jotka kestivät parin leffan ajan kerrallaan – niin epäkäytännöllisiä kuin ne kahden lapsen äitinä olisivatkin.

Kaiken logiikan vastaisesti kuopus löysi maitohuuman vasta kiinteiden ruokien tullessa kuvioihin puolivuotiaana. Se oli myös helpottavaa, sillä aikaisemman suursyömärivauvakokemuksen jälkeen olin välillä ulalla, kun yhtä bataattipalaa pyöriteltiin tunnin ajan nyrkissä kunnes se paiskattiin pöydän alle. Ainakin hän söi (toisinaan) mielellään maitoa, jos ei muuta juuri alas mennyt. Miehen vanhempainvapaan aikana oli myös ihanaa säilyttää spesiaaliyhteys vauvaan, kun rennosta isikesästä huolimatta välillä olin pitkiä työpäiviä pois vauvan luota.

Mitä lähemmäksi suomalaista imetyssuositusminimiä, yhden vuoden ikää, tulimme, sitä luontevammaksi imetys muuttui. Alun imetysongelmat olivat kaukainen muisto vain, ja lapsi hakeutui mielellään rinnalle. Kykenin vihdoin imettämään asentorajoitteisuudellaan hämmentänyttä lasta myös makuultaan, mikä teki öistä vähän inhimillisempiä. Imetin useita kertoja vuorokaudessa, ja kiinteät ruuatkin alkoivat laskea paremmin lapsen vatsaan.

Kun vauva täytti vuoden ja vaihtui termistön mukaan taaperoksi, imetys jatkui samalla tavalla kuin ennenkin. Esikoista imetin aikoinaan vuoden ja neljän kuukauden ikään. Silloin imetys loppui luontevasti, vaikkakin mun pienellä ohjailulla. Nyt ei ollut huomattavissa mitään lapsen omaehtoista halua vähentää maidonkulutustaan. Ja se sopi mulle. Esikoisen imetyksen jälkeen olin oppinut paljon taaperoimetyksen hyödyistä, joten mielelläni pidin juuri omalle lapselleni räätälöiden lähimaitotuotannon käynnissä.

Äidinmaito on melkoista superfoodia, kuten postaukseen Laktvistiäidin Facebook-sivuilta lainatuista tekstikuvista voi huomata. Maito muuttuu lapsen tarpeen mukaan, ja tekee juuri sopivan cocktailin niin vastasyntyneelle, kolmikuiselle kuin taaperollekin. Sen verran nerokkaat pussukat minullakin rintakehästä roikkuvat, että ne ovat esimerkiksi tuottaneet erilaista maitoa esikoistytöllemme kuin nyt kuopuspojalle. On ollut puhetta myös siitä, että imetettävän lapsen sylkeä kulkeutuu äitiin, minkä ansiosta äidin keho tunnistaa esimerkiksi lapsen lähestyvän flunssan ja muuttaa maidon koostumusta sen mukaan.

Itse huomasin, että ennenaikaisena syntyneen esikoisen kohdalla maitoni oli myös pidempään paksua ja keltaista kolostrumpitoista maitoa, jota erittyy yleensä muutaman viikon ajan synnytyksestä. Kolostrum sisältää muun muassa tärkeitä suolistobakteereja – niitä samaisia, joita vauva saa alatiesynnytyksessä äidin synnytyskanavasta. Ne auttavat vauvan vatsan toiminnassa ja pitävät oletettavasti vauvan immuunijärjestelmän balanssissa. Suolistobakteerien merkityksestä kertoo sekin, että äidinmaito sisältää aineosia, joista ei ole lapselle ravitsemuksellisesti hyötyä, mutta jotka on tarkoitettu nimenomaan bakteerien sapuskaksi. Taaperoimettäjänä pidän siis kylläisenä niin lapseni kuin laumallisen hyvisbakteereita.

Toki on ollut hetkiä ja pidempiä kausiakin, kun olen ihan loppu siihen, että joku syö minusta. Haluaisin pitää sylissä ilman että heti tai hetken päästä ollaan kaivautumassa paidan alle. Mua on nipistelty, raavittu ja potkittu rinnalla elämöidessä. Saman ruokapöydän ääreen kokoontuminen on toisinaan raastavaa, kun lapsi tahtoisi minut nähdessään siirtyä jo jälkkäriin, äidinmaitoon. Paitojen kaulukset ovat venyneitä ja imetystopit saumoista ratkenneita. Välillä tahtoisin kroppani takaisin itselleni ja täysin hallintaani – ehkä ne vauvavuosikilotkin lähtisivät sulamaan imetyksen loppuessa, kuten esikoisen aikana kävi. Olen lohduttanut raivoavaa lasta kaupassa, kun en ole voinut sukkahousuihin ja mekkoon pukeutuneena vetää hinkkejä esiin sillä sekunnilla. Olen pumpannut maitoa pidempien erojen aikana ja tuskaillut silkkipaitaan jääneitä rasvaisia maitotahroja.

Mutta silti tahdon antaa lapselleni tämän, äidinmaidon kaikkine hyvine puolineen ja ainutlaatuisen yhteyden. Imetys on tuontu lohtua kuumeiselle ja saatellut tutusti uneen vieraissa paikoissa. Vatsataudissa mikään muu ruoka tai juoma ei maistunut kuin maito. Sydän sulaa niinä hetkinä, kun ikiliikkuva lapsi painautuu syliin ja antaa kehonsa rentoutua täysin käsivarsilleni. Pieni tuhiseva poika, joka toisella kädellään hellästi piirtelee rintakehääni. Ohikiitäväksi hetkeksi muodostuu kupla, jossa olemme vain me kaksi. Sapuskoinnin jälkeen hän ähkäisee teatraalisesti, katsoo veikeänä silmiini ja väläyttää leveän hymyn.

Aiotaan jatkaa imetystä niin kauan kuin molemmista hyvältä tuntuu. Toivon, että lapsi saa vierottua omaan tahtiinsa, mutta katsotaan rauhassa tilanteen kehittymistä. Tällä hetkellä imetyksiä on välillä kaksi kertaa päivässä, välillä kahdeksan. Eilen illalla istuttiin esikoisen kanssa vierekkäin sängyssä yökkäreissämme, minä imetin kuopusta ja esikoinen vauvanukkeaan. Hymyilytti. Näin sen meillä kuuluukin olla, näin on hyvä.

Jaa: