Sain ilokseni kutsun kylään Ylelle ja Marja Hintikka Liven tähtibloggaajaksi. Suora ohjelma kuvattiin ja lähetettiin samoin tein töllöttimiin ja muihin vastaanottimiin maanantaina iltasella. Ohjelma on katsottavissa myös Areenassa, josta löytyy lisäksi Marja Hintikan Liven radiospektaakkeli, jossa myöskin käväisin pyörähtämässä vieraana tiistaina. Käykääpä katselemassa ja kuuntelemassa sieltä pääsiäisen ratoksi, mikäli ette niin ole jo tehneet.

Toisen tuotantokauden viimeisen jakson aiheena oli lomailu. Ja siis nimenomaan ihanan kamala perhelomailu. Mä olen siitä vähän erikoinen mutsi, että lomailun koen kyllä handlaavani ihan hyvin. Arki sen sijaan on mulla se, joka ei ole ihan hallinnassa ja johon tykitän liikaa odotuksia ja aikatauluja. Mutta ei siinä, tunnistin toki jakson vieraina olleiden Irinan ja Jethron lomapanikoinnin ja reissukommellukset, jotka tuskin tapahtuessaan ovat naurattaneet niin kovasti kuin nyt televisiossa. Ei mekään olla lomista ruikuitta, riidoitta ja rusinoitta selvinneet.

MHL jatkuu kolmannen tuotantokauden voimin ensi syksynä, mikä on ihan superjuttu. Mulla on ilo tuntea tekijätiimiä kameran edessä ja takana vanhoista duuniprokkiksista, ja tämä jengi on kuulkaa timanttia. Innolla odotan, mitkä vanhemmuuden aiheet he ottavat ruuhkavuosimyllynsä jauhettavaksi ensi kaudella!
Jaa