Suomi on vekkuli maa, sille se antaa valokuvaajalle haastetta, eikä todellakaan päästä valon ja kuvan kanssa helpolla. Nyt ilmojen kylmetessä ja päivän lyhentyessä mahdollisuudet ulkokuvauksiin vähenevät, ja monina päivinä sisälläkin on niin pimeää, että pelkän luonnonvalon voimaan ei voi luottaa.

Saati sitten ne vuoden pimeimmät päivät, kun valoa on hyvinä päivinäkin vain muutaman tunnin verran päivässä. Huonoina päivinä valo ei sitten riitä mihinkään, ja niitä päivä on muuten paljon. Niinpä pimeinä vuodenaikoina minäkin tarkistan ensin päivän säätilan työhommia ajatellen ja tsekkailen vähän jo tulevaakin, vaikka sääennustukset ehtivät vielä muuttua. Valoisina päivinä valokuvataan.

Valoteknisten syiden takia olenkin välillä haaveillut työhuoneesta, jonka ohessa olisi pieni studiotila. Vaikka kuvaan mieluiten niin sanotuissa aidoissa kohteissa ja tilanteissa, siihen ei vain aina ole mahdollisuuksia. Kuten viime keväänä, kun ulkona oli vielä kylmä, mutta saatiin perheen kanssa viettää kiva kuvaspäivä ottaen kuvia Mellin uusista vaatteista.

Niinpä raivasin kotistudion ruokailutilan nurkkaan. Siinä on hyvä valkoinen seinä, ainakin nyt vielä, kun tapettihommat odottavat toteutumistaan.

Kuvauksen aikoihin siinä nurkassa oli valkoisen seinän lisäksi epävirallinen remonttikamojen säilytyskaaos, joka piti ensin siirtää alta pois kaikkine jalkalistoineen, betonisäkkeineen ja maalipurkkeineen. Samoihin aikoihin meillä oli ollut yökyläläisiä, joiden patjat, peitot ja tyynyt piti siirtää alta pois. Ja yksi pöytä sekä tuolit. Niin ja silitysrauta, jolla olin silittänyt kuvausvaatteet. Näemmä siellä on mukana vielä Ipanaisen kirppiskassitkin sekä yksi peilipöytäprojekti, joka ei sitten ikinä löytänyt paikkaansa meidän kodista.

Noin, toinen puoli ruokailutilasta ja olohuoneesta oli kaaoksessa, mutta seinän edessä meillä oli siisti tee se itse -naisen studio. Ikkunasta tuli juuri hyvä sivuvalo, joten menimme ihan keväisellä luonnonvalolla.

Tuona keväisenä kuvauspäivänä minä stailasin ruokailutilan nurkkaan perustetun studion muutamalla tavaralla ja kukkasilla, mies auttoi vaatteiden vaihdossa, lapset pomppivat kameran edessä ja minä napsin kuvia. Tykkään ihan hurjasti tuollaisista kuvauspäivistä, kun tehdään yhdessä koko perhe. Kuvauspalkaksi lapset saivat jätskit ja mies pusut. Kuvistakin tuli ihan hurjan veikeitä ja kivoja, joista näkyy päivän hyvä meininki.

Nuo valmiin postauksen kuvat taisivat muuten olla viimeiset entisellä kamerallani, peilittömällä pikkujärkkärillä, joka simahti lopullisesti muutama päivä tuon jälkeen. Kai talvi Balin kosteudessa ja kuumuudessa oli vain liikaa sille. Nykyään minulla onkin parempi kamera, jonka kanssa yhteiselo pimeässä talvessa tulee olemaan vaivattomampaa. Mutta se onkin toinen tarina se.