Kaksi viikkoa jäljellä miehen hoitovapaaseen, ja mulle on iskenyt tarve tehdä kotiäitijuttuja. Männä viikolla tartuin tuumasta toimeen ja huristelimme kuopuksen kanssa bussilla Alppilaan, jossa painelimme sisään muina naisina, taaperoina ja ateisteina kirkkoon. Tai tarkemmin sanottuna Alppilan kirkon yhteydessä toimivaan kahvilaan ja sen lasten perjantaihin.

Muutama ystäväni kohotteli hieman kulmiaan kun kuuli tämän. Vähän yllättynyt olin itsekin, mutta päiväohjelmaamme enemmän siitä, miten mukava ja letkeä aamupäivä meillä kuopuksen kanssa oli. Mä olen käynyt Alppilan kirkon kahvilassa viikonloppubrunssilla aikaisemminkin ja jo silloin ilahtuneena seurasin, miten lempeä, suvaitsevainen, avoin ja iloinen meininki Alppilan seurakunnassa tuntuu vallitsevan. Se lämmittää kirkkoon kuulumattoman sydäntä, ja saa toivomaan, että Alppilan meiningistä otettaisiin muuallakin mallia. Tunnelman lisäksi brunssilla ruoka on hyvää, musiikki rytmikästä ja lapsia varten on leikittäjiä talon puolesta. Siinä kelpaa brunssiseurueen aikuisten kanssa ottaa toinenkin kierros kahvia.

Lasten perjantaihin mut houkutteli Riikka, joka on koko lapsille suunnatun perjantain takana. Jos jotakuta teistä kiinnostaa samat kysymykset, jotka esitin Riikalle, niin ei, ei tarvitse kuulua kirkkoon tullakseen tapahtumiin, ja ei, niihin ei liity uskonto. Paitsi tällä viikolla lasten perjantaissa on ohjelmassa salainen kirkkokierros, jolloin kirkko tulee tekemisenä konkreettisemmin mukaan. Mä koen erilaisiin uskontoihin tutustuminen kuuluvan yleissivistykseen ja sitä kautta maailman ymmärtämiseen, joten miksipä jännä seikkailu kirkossa ei olisi pehmeä aloitus sivistyksen kartuttamiselle. Etenkin esikoista kirkot kauniina ja isoina rakennuksina myös kiehtovat.

Viime viikolla pysyttiin kuitenkin kirkkosalin ulkopuolella, kun ohjelmassa oli savipaja. Toisin sanoen mä pyörittelin pötkylöitä, joita seuralaiseni sitten nuoleskeli. Mitään valmista ei saatu aikaan, mutta onhan savenmuotoilussa samaa meditatiivista hohtoa kuin hiekkakakkujenkin rakentelussa. Muut lapset saivat tehtyä ihan valmiita teoksia, jotka sitten jätettiin kuivumaan ja uunissa poltettavaksi kirkolle. Tulevina perjantaina on ohjelmassa muun muassa neppispajaa, pomppulinnaa, askartelua, temppurataa ja mun lempparini mummola, jossa pääsee viettämään aikaa alppilalaisten mummojen kanssa. Ihana! Alppilan kirkon kahvilan Facebook-sivuilta löytyy tarkempi ohjelma.

Savitaiteilun jälkeen me siirryttiin hengailemaan kirkon kahvilan aulaan, jossa on kiva leikkipaikka bObleseineen. Kuopus sai temmeltää monen samanikäisen kaverin kanssa, mistä olin onnellinen hänen puolestaan. Yleensä kun tilanne on se, että hän yrittää pysyä menossa mukana siskon ja tämän kavereiden leikeissä, eikä se aina ihan mutkattomasti onnistu. Nyt riitti kavereita, joiden mielestä on myös maailman parhainta kiipeillä portaita ja juosta pitkää luiskaa pitkin riemukiljuen. Muutenkin oli ihana voida viettää aikaa vain yhden lapsen kanssa ja keskittyen täysin häneen. Kuopuksen kanssa tällaisia hetkiä on ihan liian vähän.

Jäätiin vielä lounaallekin kirkon kahvilaan, mikä on tällaiselle kirkollisveroa maksamattomalle hyvä tapa antaa takaisin saamansa ilo lasten perjantaista. Kirkon kahvila tukee myös Kirkon ulkomaanavun toimintaa, mihin mielelläni rahojani ohjaan etenkin nyt, kun maailma painiskelee turvapaikanhakijavirtojen kanssa ja kehitysyhteistyöstä lyhytnäköisesti leikattiin. Minä söin burgerin ja kuopus kauhoi keittoa suuhunsa sekä metrin säteellä kaikkialle ympärilleen.

Ruuan jälkeen nostin lapsen rattaisiin, johon mukavan ja touhukkaan aamupäivän väsyttämä kuopus nukahti noin kolmessa sekunnissa. Lykin rattaat Kallioon ja siellä kahvilan eteen, jossa tilasin ison kahvin ja avasin läppärin. Sain hoidettua hyvän kasan töitä siinä reilussa kahdessa tunnissa, jonka lapsi nukkui. Olisipa pitänyt aikaisemminkin käydä väsyttämässä hänet kirkon toiminnassa!

Mutta tiedättekö mitä. Mä luulin nyt käyneeni ensimmäistä kertaa perhekerhossa, mutta Riikka tietävämpänä perhekerhomutsina osasi sanoa, että eivät nuo Alppilan kirkon lasten perjantait oikein sellaisia ole. Kokemusnälkä kasvaa syödessä, ja nyt tuli hinku päästä kokemaan viimeisten kotiäitiviikkojen kunniaksi se elämäni ensimmäinen ja ehkä viimeinenkin perhekerho. Kotivanhempiskene haltuun kahdessa viikossa! Ystäväni lupasi viedä minut hänen lemppariperhekerhoonsa, mutta kiinnostaisi silti tietää muidenkin helsinkiläisten vanhempien mielipide. Mistä löytyy kaupungin kivoin perhekerho?

Jaa: