Kun päiväuniaikaan ei tarvinnut tehdä töitä, tajusin tilaisuuteni tulleen. En ole aikoihin valmistanut ruokaa ajan kanssa. Italialaista munakoisovuokaa en muistaakseni ole kokannut kertaakaan mutsiuduttuani. Sen tekemiseen kun menee yli 2 tuntia, ja noh, lapsi ja kaksi tuntia yhden ruuan valmistamiseen. Ei ole paljon houkutellut. Mutta nyt!
Munakoisovuoan ohje on Jensenin kiusaus -blogista, jota kirjoitti Olivian nettisivuilla vuosina 2009–2010 toimittajaesikuvani Hanna Jensen. Luulisin vuoan mehevän maun yhden salaisuuden piilevän siinä, että siihen käytetään tuoreita tomaatteja, jotka kaltataan. Ja toisen paneroiduissa ja kullankeltaisiksi paistetuissa munakoisoissa. Ja nuo maun salaisuudet ovat myös syy, miksi tämän vääntämiseen menee niin kauan. Mä ehdin pyyhkiä keittiöstä pölyt ylähyllyjä myöten samalla kun paistoin munakoisoja!
Joskus teenkin samantapaista vuokaa, mutta käytän purkkitomaatteja ja heittelen munakoisot raakoina vuokaan. Hyvää se on niinkin, mutta hartaudella tehtynä se sopii viikonloppupäivälliselle ja on kymmenkertaisesti parempaa. Huomioithan, että vuoan pitää vetäytyä paistamisen jälkeen tunnin verran ennen syömistä. Se on ehdottoman oleellista, sillä muuten vuoka ei pysy kunnolla kasassa.
Mä olen muokannut ohjetta jonkin verran, esimerkiksi chili jätetään kastikkeeseen ja valkosipulia on yksi kynsi enemmän. Munakoisojen itkettämisenkin jätän suosiolla väliin, sillä niin kitkeriä munakoisoja ei ole mulla vastaan tullut, että se tarpeellista olisi. No, nyt loppui lätinät ja annetaan tulla ohjetta:
Italialainen munakoisovuoka
1 kg munakoisoja (4 pientä)
650 g tomaatteja
1 porkkana
1 varsiselleri
1 keskikokoinen keltasipuli
3 valkosipulin kynttä
puntti basilikaa
1 pieni, tuore chilipaprika
300 g mozzarellaa (ei valmisraastetta)
200 g parmesaanijuustoa (ei valmisraastetta)
mustapippuria
suolaa
oliiviöljyä
vehnäjauhoja muutama desi
Kuori munakoisot tai jätä kuorimatta. Tällä kertaa mä kuorin. Leikkaa ne pituussuunnassa noin sentin paksuisiksi viipaleiksi.
Kalttaa tomaatit. Paloittele kuoritut tomaatit kuutioiksi. Muussiahan niistä tulee kuutoiden sijaan, mutta niin kuuluukin. Viipaloi selleri ja porkkana pieniksi palasiksi. Pistä pilkkoen myös sipuli, valkosipuli ja chili.
Lämmitä kasarissa 2 rkl oliiviöljyä ja paisko mukaan sipuli. Kun sipuli on muuttunut läpinäkyväksi, lisää valkosipuli ja chili. Niiden perään heittele kasariin porkkana, selleri ja tomaatit. Leikkaa basilika hakkelukseksi ja lisää mukaan. Rouhaise mukaan reilusti mustapippuria ja suolaa. Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla noin 20 minuuttia.
Seuraavaksi paista munakoisot. Käytä mahdollisuuksien mukaan kahta paistinpannua, ettei ihan koko päivää mene munakoisosavotassa. Laita pannuille kuumentumaan oliiviöljyä. Kaada lautaselle vehnäjauhoja ja pyörittele munakoisoviipaleet siinä ennen paistamista.
Kun munakoisot ovat valmiit, laita uuni lämpenemään 190 asteeseen. Revi mozzarella pieniksi palasiksi ja raasta parmesaani. Sen jälkeen rakenne vuoka kuin lasagne. Laita ensin pohjalle munakoisoja lasagnelevyiksi ja niiden päälle tomaattikastiketta ja juustoja. Tee kerroksia niin monta kuin aineksista riittää ja paistoastiassa tilaa on, mutta jätä kuitenkin kuorrutukseen vähän parmesaania.
Paista uunissa noin 35 minuuttia. Lisää vuoan päälle parmesaania, laita vuoka takaisin uuniin ja laita uuni pois päältä. Anna vuon tekeytyä kylmenevässä uunissa vielä tunnin ajan.
Kun vihdoin pääsimme ruokapöytään, oli aurinko jo laskenut. Mutta jo oli sen arvoista. Maistui ihan kiireettömältä sunnuntailta.
Kiitos!
Me ollaan naapurin tätskyn kanssa niin juntteja että pohdittiin kaupan hyllyllä mitä munakoisosta tehdään ja mitä se edes on 😀 samalla todettiin ettei avokadostakaan tiedetä muuta kuin se younameit-pasta. Naapurin täti kutsui tänään lounaalle ja nyt olemme syöneet avokadopastaa. Ensi viikolla yllätän hänet tällä .D
:DDD No täähän osui sitten sopivasti todellakin! Tosin sen avokadopastan tekemiseen menee noin 20 kertaa vähemmän aikaa kuin tähän.
Munakoisovuoka sairaan hyväksi havaittu! Paatoksella sitä syötiinkin, koska ei ole todellakaan mitään pikaruokaa. Kiitos ohjeesta!
Ihana kuulla, että onnistui ja oli teidänkin makuun tämä!
Revi paisko ja heittele! Missä kunnossaa teidän keittiön seinät on?
Ruuanlaittoa rakastavan perheen keittiökunnossa! Ei se niin vakavaa ole, mitä nyt mozarella kuuluu tietenkin aivan ehdottomasti REPIÄ, mutta sehän on selvä se.