Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Mitkäköhän ovat niitä muistoja, jotka jäävät lapsille heidän lapsuudestaan? Mikä tunnelma heidän lapsuusmuistoissaan on? Välillä hirvittää ajatella, että tallentuuko tämä hetki ja fiilis koskemaan koko lapsuutta heidän muistoissaan.

Muistavatkohan he minut äitinä, joka naputtaa tietokonetta makuuhuoneen suljettujen ovien takana. Tai ne hetket, kun vielä yritin käydä yksin suihkussa ja lapset itkivät ja huusivat kylpyhuoneen oven takana koko sen ajan. Vai ne romahdukset, kun kaikki voimavarat on käytetty ja itken ulvoen, ettekö te joskus voisi olla tyytyväisiä. Vai ne aamut, jolloin kaikki muu kuin nukkuminen tuntuu merkityksettömältä ja liialta. Onko heidän lapsuus yhtä kuin ne äärireaktiot, kun kaikkien tyyneysharjoitusten jälkeen löydän itseni huutamassa raivo ja hulluus silmissä polttaen NYT SAATANA MARISEMATTA JA KITISEMÄTTÄ EDES YKSI VITUN HETKI!

Ai kamala. Vaikka uskon meidän voivan tarjota lapsillemme turvallisen, mukavan ja rakkautta ylitsepursuilevan lapsuuden, mistä sitä tietää. Nuo omat vanhemmuuden pohjanoteeraukset pysäyttävät itsenikin, joten mitä se tekee lapsille. Kyllä niistä joku muistijälki jää, ja jos ei muuta, tunnejälki. Ihan pienellekin.

Voi miten toivon, että pohjakosketukset ovat vain inhimillisyyttä tuova naarmu sitten joskus, kun lapset näitä aikoja miettivät. Että he muistaisivat minut lapsuudestaan hassuttelevana, rakastavana, heittäytyvänä ja seikkailunhaluisena äitinä, joka välillä koki negatiivisetkin tunteet itselleen ominaisesti vähän turhankin voimakkaasti.

Toivottavasti muistoissa on eniten tilaa hyville hetkille. Sille tunteelle, miten tärkeitä he meille vanhemmille ovat ja miten tehtiin, oltiin sekä koettiin yhdessä perheenä. Toivottavasti he muistavat pieniä katkelmia ihan tavallisen ihanasta arjesta. Kuten sen illan, kun leivottiin, ja taikinan kohotessa käytiin laittamassa Édith Piafia soimaan.

Siinä me tanssimme essuissamme liioittelevin elkein keskellä olohuonetta. Lauloimme mukana ranskalaisia sanoja ymmärtämättä lainkaan, mistä laulussa kerrotaan. Pyörimme niin että kuopuksen kikatus tuntui olevan kaikkialla ja esikoisen kolmen päällekkäin pukeman hameen helmat heiluivat. Ja kun kaikilla oli kuuma ja posket nauramisesta hellinä, keittiössä kohonnut taikina oli valmiina leivottavaksi. Tämä hetki, jääthän muistoihin.

Jaa