Esikoinen palasi isikesän ja miehen vanhempainvapaan loppumisen jälkeen päiväkotiin. Se jännitti meitä kaikkia. Takana oli useamman kuukauden loma ja edessä siirtyminen pienten ryhmästä isompien puolelle uuteen ryhmään. Mua jännitti eniten se, miten lapsi pääsee menoon mukaan, kun suurin osa porukasta oli aloittanut kesälomien jälkeen jo kuukautta aikaisemmin. Esikoista taas jännitti, että kaikki vanhat tutut kaverit eivät olekaan samassa ryhmässä.

Nyt päiväkotiarkea on takana vajaa kuukausi. Päiväkotipäiviä on viikossa enintään kolme, kuten silloin aikaisemminkin. Isojen puolella saapumis- ja hakemisajankohdalla ei ole niin väliä, mikä on mukavoittanut aamuja. Tehdäänkin aamutoimet ihan rauhassa ja kävellään päiväkodille kello 9–10 välillä. Hakuaika on sitten vakiintuneempi, noin kello 16 aikoihin. Kuluneeseen kuukauteen on mahtunut monenlaisia tunteita – sekä mulla että lapsella – mutta pääasiallisesti kaikki on mennyt paremmin kuin jännitykseltäni uskalsin toivoa.

Lapsi aloitti nyt pienryhmässä, jossa on 12 lasta, yksi hoitaja ja yksi lastentarhanopettaja. Vanhan ryhmän rikkoontuminen harmitti aluksi itseäni, sillä olin haaveillut lapsen saavan nauttia mahtavasti toimivasta ja tutusta ryhmästään mahdollisesti ihan kouluun asti. Mutta onhan noin pieni ryhmä ihan luksusta. Tilaa leikille tuntuu olevan heti paljon enemmän ja hälinää taas vähemmän. Uusi ope on mahtava; empaattinen ja ammattitaitoinen. Lisäksi ryhmään siirtyi tuttu hoitaja ja vanhoja kavereita, mikä oli etenkin esikoiselle tärkeää. Uusia kavereita on tullut nopeasti ja eri ryhmiin menneiden vanhojen kavereiden kanssa leikitään sitten pihalla.

Mä olen katsellut sitä isompien menoa haikeana. Lapsi on todellakin jo noin iso, sillä on isojen juttunsa. Kun päiväkodin pienten puolella kaikki taapersivat pihalla kuin pienet pingviinit yhdessä laumassa, nyt alkaa muodostua yhä selkeämpiä kaveriporukoita. Luonnollistahan se on, mutta silti haikeaa. Yhtäkkiä alettiin laskea, kuinka monta ja ketkä kaikki ovat kavereita. Aluksi tuntui olevan myös tärkeää vetää tyttöjen ja poikien välille eroa, mikä sekin aiheutti kipuilua kotona päiväkotipäivien jälkeen. Liekö asiasta juttelemisella vai vain alkumyllerryksen tasaantumisella syynsä, mutta nykyään leikeissä on taas enemmän sellainen kaikki yhdessä -meininki.

Leikkeihin on tullut enemmän juonta ja mielikuvista, kun pienten puolella se oli enemmän sellaista hassua täpinöintiä vailla alkua tai loppua. Sen lisäksi että he leikkivät, he myös hengailevat. Välillä notkutaan jotenkin niin pysäyttävän ison oloisina kiipeilytelineen nurkilla ja toisena hetkenä taas juostaan naamat mudassa ja räkäjojot heiluen kuralätäköissä. Ottaa oikein sydämestä nähdä niitä välähdyksiä jostain tulevasta ja sitten huoahtaa helpotuksesta, kun riemukas lapsuus vie voiton. Alan tosiaankin ymmärtää sen hokeman, että pikkulapsiaika kuluu sitten lopulta hujauksessa.

Isompien puolelle siirtyessään lapsi tuntuu kasvaneen myös taidoissaan. Koska pukemisessa autetaan vain tarvittaessa, yhtäkkiä lasta itseäänkin kiinnostaa opetella vetoketjujen lisäksi myös nauhojen ja nappien avaaminen sekä kiinnittäminen. Harjoitus tekee mestarin ja kiukuttelu kuuluu asiaan, näin mä olen yrittänyt itselleni hokea. Muutenkin vaatteisiin on alkanut liittyä enemmän merkityksiä ja ryhmään kuulumista. Päiväkotivaatteita valitaan iltaisin vaatekaapilla pohtien ja ajan kanssa. Ulkovaatteissa halutaan mieluummin takki ja housut kuin haalari, kun ennen asialla ei ollut mitään väliä.

Tänä syksynä päiväkodin portilla on välillä koettu myös hetkiä, joita ei päiväkodin aloituksen jälkeen ole nähty. Välillä lapsi ei haluaisi jäädä hoitoon. Päiväkotiin lähdetään aina vanhalla tutulla riemulla, mutta eronhetkellä iskee ikävä. Siinä on sitten nieleskelty kyyneliä puolin ja toisin. Onneksi ikävä kuulemma haihtuu yhtä nopeasti kuin se päiväkodin pihassa ilmestyykin, ja iltapäivisin saan hakea päivästä iloisen ja leikkimisestä punaposkisen lapsen. Mutta tuovathan nuo ikäväitkuiset aamut omiin päiviini sellaisen kurjan sävyn, jota ei saa ravisteltua irti ennen kuin iltapäivästä. Silloin haen lapsen, joka innoissaan selittää päivän tekemisistä ja kysyy, koska taas pääsee päiväkotiin.

Share: