Postaus sisältää saatuja tuotteita sekä alekoodin

Itsensä työllistävän freelancerin elämä yhdistettynä kahden pienen lapsen äitiyteen tuo haasteensa myös omalle vaatekaapilleni. Työpäiväni eivät koskaan ole samanlaisia, ja saatan tehdä töitä niin kotona kuin kahviloissakin. Viikkoon mahtuu tapaamisia ja muita juoksevia menoja, joissa etenkin vauva kulkee monesti mukana. Saatan käydä aamulla kaupungilla työmenoissa, viettää loppupäivän lasten kanssa ja illalla avata taas tietokoneen. Välillä teen koko päivän töitä, mutta treffaan perheen lounaalla.

Tarvitaan siis muutamat monikäyttöiset working mom -univormut, jotka tarpeen vaatiessa muuntautuvat samankin päivän aikana erilaiseen käyttöön. Koska imetän useamman kerran päivässä, senkin olisi hyvä luonnistua tyylikkäästi. Varsinaisissa imetysvaatteisiin en tahdo työminääni enää tässä vaiheessa pukea. Ne trikoorytkyt pysyvät koti- ja vapaapäiväkäytössä. Työasun pitää olla skarppi, mutta niin mukava, että se päällä voi konttia kilpaa ja antaa maitohuikatkin.

Tuo kuvissa näkyvä Nurmi Clothingin asukokonaisuus on juuri sitä. Lisäksi se on palanen ekologisempaa ja eettisempää muotia, jonka puolesta merkin perustaja ja suomalaisen ekomuodin pioneeri Anniina Nurmi taistelee. Vaatteiden tuotantoketju on avoin, mistä jokainen merkki saisi ottaa mallia. Esimerkiksi Hertta-mekon lappusesta voin lukea, että se on tehty 100 prosenttisesta GOTS-sertifioidusta luomupuuvillasta, joka on kasvatettu, kehrätty ja kudottu Turkissa. Kankaan digiprinttaus on niin ikään tehty Turkissa. Leikkaus ja ompelu teetetään Virossa, Tallinnassa. Suunnittelu on Anniinan omaa käsialaa ja paikantuu siis tänne Suomeen, Lahteen.

Mä olen vallan ihastunut paitamekkojen nerouteen. Niiden kanssa voi pukea niin sukkahousut, legginssit, housut kuin farkutkin, ja ilme on aina erilainen. Helman voi toki tunkea myös hameen sisään ja kas, mekosta tuli kauluspaita. Lasten kanssa vedän jalkaan tennarit ja työmenoihin saatan vaihtaa jotain siistimpää. Edessä oleva nappirivistö varmistaa maitobaarin toimivuuden ilman että vaate huutaa imetyshikeä.

Tuo Iggy-villaneuletakki on taas Nurmen uutta neulemallistoa. Ei ihan heti uskoisi, että se on tehty täysin kierrätysmateriaaleista ja tarkalleen ottaen roskasta! Takissa on 70 prosenttia kierrätettyä villaa, 25 prosenttia kierrätettyä polyamidia ja 5 prosenttia muita kierrätettyjä materiaaleja. Materiaalit on kerätty eurooppalaisten neuletehtaiden jämistä ja kudottu uudestaan langaksi Brassacissa, Ranskassa. Neulottu se on Tallinnassa. Nurmen neulevaatteita ei ole erikseen värjätty, sillä raakamateriaali on ollut jo värjättyä.

Miettikää nyt, roskasta saa tehtyä uudestaan lankaa, josta taas saa tehtyä näin upeita vaatteita. Onneksi on Anniina, joka tätä tekee!

Mun sinapinkeltainen neuletakkini on mukavasti lökö ja unisex-mallisena se sopii miehellekin. Työssäkäyvän äidin univormun siitä tekee sen mahdollistama kerrospukeutuminen ja muuntautuvuus. Se lämmittää niin vetoisissa kahviloissa istuessa kuin sadetakin alle puettuna metsässä rymytessä. Harva vaate on niin monikäyttöinen kuin laadukas neuletakki.

Sain Anniinalta teidän käyttöönne alekoodin LÄHIÖMUTSI2015, jolla saa Nurmen nettikaupan koko valikoimasta 15 prosentin alennuksen. Aikaisille joulutontuille (mainitsinko juuri joulun?) vinkkinä etenkin kierrätysvillaiset pipot ja turbaanit. Alekoodi on voimassa sunnuntaihin 4. lokakuuta asti. Lähiömutsin Instagrammissa taas strattaa ihan justiinsa arvonta, jossa voi voittaa 50 euron lahjakortin Nurmen verkkokauppaan.

Jaa