Yksi kuukausi viipotti taas ohitse, ja meillä asuva vauva on enää vain vähän vauva. Yksitoistakuinen jo. Tässä kuussa ei tapahtunut mitään suuren suuria kehitysharppauksia, mutta silti tuntuu että Minihe on taas huomaamatta tullut jotenkin isommaksi ja tietoisemmaksi. Ja silti, hän on meidän vauva, tulee aina olemaan, kun kuopukseksi meni syntymään.

Yhdentoista kuukauden iässä Minihe:

– Harjoittaa tasapainoaistiaan. Kulkee yhä näppärämmin huonekalujen varassa ja välillä huojuu seisaaltaan vain pikkurillillään tukea ottaen. On silti kovin varovainen harjoituksissaan, joten ensiaskelia tuskin saadaan ihastella ennen yksivuotispäivää.

– On päässyt kiipeilyssä seuraavalle tasolle. Kirjaimellisesti, sillä kuukausien treenaamisen jälkeen hän vihdoin pääsee kiipeämään ihan itse siskon sänkyyn. Seuraava tavoite hänellä näyttäisi olevan sohva. Myös meidän vanhempien ja siskon kuukausien opetustyö on tuottanut hedelmää, ja nykyään Minime osaa peruuttaa takapuoli edellä pois paikoista, jonne on kiivennyt. Ennen kun tultiin naama edellä alas. Tykkää muutenkin mahdottomasti kiipeilystä ja mitä pidemmät rappuset kavuttavaksi, sen onnellisempi vauva.

– Pudistelee päätään. Tämän kuukauden hitti. On alkanut pudistella päätään suu kujeilevassa virneessä. Aiheuttaa koomisia tilanteita, kun joku yrittää vakavana selittää jotakin ja vieressä vauva pudistelee päätään sen näköisenä kuin miettisi, että ”ei muuten tule onnistumaan” tai vaihtoehtoisesti ”anna mun kaikki kestää”.

– Juttelee ja kiljuu. On sille päälle sattuessaan kova selittämään. Ihan vielä ei olla samalla aaltopituudella sisällön kanssa, mutta hurjasti näyttäisi asiaa olevan. Jokeltelee, vaihtelee äänenpainoja, kiljahtelee ja päristää. Nauttii, kun hänen kanssaan vuoropuhellaan.

– Porskuttelee tutun päivärytmin mukaan ja hulinoi yöt. Aamuisin Minihe heräilee seiskan aikoihin. Ekat päiväunet hän nukkuu kympiltä ja toiset kahdelta. Molemmilla kerroilla unta riittää tunniksi tai puoleksitoista. Lounas syödään puoliltapäivin, päivällinen viideltä ja välillä ehkä syödään välipalakin, mutta yleensä maito riittää. Yöunille menee yhdessä siskon kanssa yhdeksän aikoihin.

Yöt ovatkin sitten vähän mitä sattuu. Normaalissa tilanteessa herää siihen, kun kömmin viereen puoliltaöin sekä toisen kerran kolmelta. Molemmilla kerroilla tuntuu syövän oikeasti nälkäänsä, vaikka syökin iltapalalla hyvin. Sitten on niitä hulinointiöitä, kun en aamulla edes pysty muistamaan, kuinka monta kertaa vauva on herännyt. Levottomilla öillä on jonkinlainen yhteys mun työpäiviini, joiden jälkeen vauva tankkaa läheisyyttä öisin. Välillä taas hyvissä öissä ja vähemmän hyvissä ei ole mitään logiikkaa.

– Rakastaa palloja. Rakkaus kaikenlaisia pyöreitä objekteja kohtaan on niin selvää, että on kumma, jos pallot eivät tule tulevaisuudessa näkymään hänen elämässään. Nyt vauva konttaa jalat riemusta puolelta toiselle heitellen pallon kuin pallon perässä. Totaaliriemu repeää, jos ollaan lähdössä ulos pallon kanssa.

– Syö samaa ruokaa muun perheen kanssa. Minihellä on ollut suussaan jo pitkään kahdeksan hammasta, mikä on ymmärtääkseni enemmän kuin tuon ikäisillä yleensä on. Kai siksi hän on siirtynyt meidän kanssa samoihin ruokiin aikaisemmin kuin siskonsa, jonka kanssa alettiin myös syödä samasta padasta heti kun mahdollista. Suolan kanssa pyritään olemaan tarkkoja, mutta esimerkiksi ravintoloiden lounaspuffissa ei olla enää sitä pohdittu, vaikka syytä varmasti olisikin.

Lemppariruoka-ainekset ovat ainakin vesimeloni, vadelma, riisi, mansikka, kananmuna, päärynä, tofu, parsakaali, pensasmustikka ja herne. Ruokalajeista hän tykkää etenkin kasvissosekeitoista ja tomaattisesta pastasta. Niin ja ruisleipä ja kaurapuuro toimivat aina. Kiinteiden lisäksi äidinmaito maistuu. Käy rinnalla noin 5–6 kertaa päivässä ja yöllä sitten kulloisenkin meiningin mukaan.

– Rakastaa kiipeilyä, haleja huulien päristämistä, keinumista, ksylitolpastilleja, vessapaperin riepottelua, tavaroilla paukuttamista, hiekkalaatikolla möyrimistä, suihkussa hassuttelua, palloja, tuttia, rappusia, liukumäestä laskemista, pallomerta, masun päristelyä, tanssimista, pusuttelua ja sitä että möyritään koko perhe sängyllä yhdessä läjässä kikattaen.

Nyt lähes kaikki perusterveeseen vauvaan pätevät virstanpylväät on saavutettu, ja tämä onkin viimeinen kuukausipäivityspostaus. Tästä eteenpäin perheaiheisissa postauksissa keskitytään taas pääsääntöisesti kaivelemaan vain omaa äitiysnapaani, vaikka toki minimuusatkin pysyvät taustalla mukana tavanomaiseen tapaan.

Yksitoistakuisena Minime oli juuri oppinut konttaamaan ja harjoitteli seisomista. Vain sylissä olonsa hyväksi tuntevan vauvan napanuora äitiin alkoi pikkuhiljaa antaa periksi muutaman metrin verran, mikä katkeamattomien yöunien lisäksi helpotti vanhempien elämää melkoisesti.

Jaa: