
Silloin tällöin se vie jalat alta. Sen aistii heti ensikohtaamisella, kun astuu ovesta sisään. Siinä on vain kaikki kertakaikkisen kohdillaan! Paremmin tutustuessa ei voi kuin kysellä hämmästyneenä, miten ei olla aikaisemmin törmätty. Kunnolla ihastuneen tapaan siitä tekisi mieli kertoa kaikille – esimerkiksi nyt teille.
Vietettiin muutamia viikkoja sitten siskoni ja esikoisen kanssa tyttöjen iltapäivää Vaasassa. Ja siellä ihan keskustan tuntumassa Pitkäkadulla se sitten tapahtui. Astuimme sisään kahvilaan ja se kaappasi syliin jo tuulikaapissa. Vau. Voiko tällaista helmeä ollakaan! Se oli kokonaisvaltainen kahvilaihastuminen ensisilmäyksellä.
Vegeruokaa ja raakakakkuja tarjoileva Raawka on ilahduttava piristys vaasalaiseen kahvilakultturiin, joka on – kaikella rakkaudella entistä kotikaupunkiani kohtaan – hivenen nuutunutta ja pannussa seisoneen kitkerää. Kahvit valmistettiin huolella ja raakakakut saivat aikaan hyväksyvää muminaa kaikkien kolmen lusikoidessa herkkuja suuhunsa. Vihreä kesäsmoothie saattoi olla yksi parhaista koskaan maistamistani vihersmootheista. Onneksi sen raaka-ainelistan pystyi tallentamaan kameran muistikortille kotiinviemisiksi.
Ruokalistaa emme tällä kertaa päässeet kokeilemaan, sillä olimme juuri vetäneet navat pinkeiksi päivällisestä. Mutta voi morjens, miten hyviltä muiden pöytiin kannetut ruuat näyttivät! Noriin käärittyjä wrappeja on pakko päästä seuraavalla Pohjanmaan-reissulla maistamaan.
Itselleni kaunis ympäristö on puoliruokaa, ja Raawkassa sai siitä kyllä vatsan täyteen. Puiset jakkarat olivat herkkuja ja kuvioitu kaakelilattia sai kuolaamaan. Sekalaiset luonnonkukkakimput ja tyynykasat toivat iloista lämpöä. Esikoinen antaa erityistä kiitosta yläkerran tasanteesta, josta pystyi kurkkimaan alas kuin prinsessalinnan tornista.
Ainoa huono puoli tässä ihastuksessani on, että joudun kituuttamaan etäsuhteessa.
Vallan hurmaava kahvila! Ja sitä on myös minime! Hänestä on kasvanut ihan iso likka. Vaikka justhan aloin seurata blogiasi, kun hän oli ihan pieni nyytti. Itsehän ei tietenkään ole vanhentunut hetkeäkään tässä välissä 😉
T. Lukija Kalliosta
Tämä pitää ehdottomasti kokeilla, kun seuraavan kerran käyn Vaasassa! Kaunis paikka, ja vegeruokaakin vielä. Meidän mökiltä on sinne vain muutama kymmenen kilometriä, joten Vaasa-vinkit otan aina mielelläni vastaan.
Ootko joskus tehnyt jonkun menkka-aiheisen postauksen..? Tai voisitko tehdä? 😀 Yritin etsiä muttei löytynyt.
No eikö ole ihana! Kuten Minimekin <3 On tosiaan älytöntä, milloin hän kasvoi tuoksi gasellijalkaiseksi tytöksi sen vauvapötkylän sijaan :)
Joo, ehdottomasti suosittelen käymään! Ruokaa sekä vatsalle että kauniista tiloista pitävälle mielelle 🙂
Hehee, no en tosiaan ole tehnyt. Hmm, pitää miettiä, mitä sanottavaa mulla niistä olisi. Mutta en lupaa mitään 😀