Yhteistyössä Novelle ja Suomen Blogimedia

Elämää kannattaa nauttia ahnein kulauksin, eikä jättää muuten vain kulumaan. Joka päivä näyttää vähän erilaiselta, kun siihen oikein asennoituu. Juuri tästä asenteesta on kyse Novellen Elämän janoon -haasteessa. Se vie monenlaisiin paikkoihin ja yllättää uudenlaisilla sisällöillä – kuten vaikkapa täällä.

Perheaika on parempaa kuin oma aika. Mä olen vahvasti tätä mieltä, ja olenkin mieluummin raivannut kalenteriin tilaa koko perheen yhteisille jutuille kuin sille rasittavankin paljon toitotelle omalle ajalle. Ehkä tähän on ollut syynä se, että olen saanut olla itsekseni ilman järjestämistäkin. Kun mies on illat ja yöt töissä, olen saanut lasten mentyä nukkumaan puuhailla kotona omiani. Käyn jumpissa pitääkseni itseni kunnossa ja kirjoitan pitääkseni itseni leivässä. Silti niistä molemmat antavat mulle myös paljon tyydytystä ja tunnetta, että saan tehdä jotain itsekseni ja itselleni. Jumpassa voin tyhjentää pään ajatuksista, kirjoittaessa täyttää sen uusilla ajatuksilla.
Se että en ole kaivannut sellaista alleviivattua omaa aikaa ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö arvostaisi sitä. Olen menossa viihtyvä ryhmäihminen, joka silti kaipaa välillä omat erakkohetkensä. Elämä on nyt vain ollut sellaista, että kaiken kiireen ja aikataulusekametelin seassa mieluiten satsaan siihen kaikista tärkeimpään: perheeseen. Nyt isikesän aikana olen havahtunut yhä useammin siihen, että voisin kahmaista enemmän aikaa myös ihan vain puhtaasti itselleni. Olemme saaneet viettää paljon aikaa yhdessä perheenä, eikä elämä ole ollut sellaista läpsystä vuoronvaihtoa, kuten harmillisen usein normaalissa arjessa on. Nyt olisi mahdollista koettaa päivää, jolloin tärkeysjärjestyksessä ykkösenä olisin vain minä.

Tämän minämuotoisen hulluttelun mahdollistaa Novelle Elämän janoon -haasteellaan. Haasteessa muistutetaan, että elämä kuuluu itselle ja että maailmaa pitäisi katsoa niin, että jokainen päivä näyttää vähän erilaiselta. Ja mikäpä olisi pienten lasten äidille erilaisempaa kuin omistaa päivä vain itselle. Tiedättehän, tehdä asioita niin, että tarvitsee olla vastuussa vain omasta nälästä, pissahädästä ja nenästä valuvasta räästä. Olla hiljaa ja olla kuuntelematta. Olla yksin, vaikka olisikin ihmisjoukossa. Tehdä asioita keskeytyksettä ja ilman aikatauluja. Huuhailla ja laahuilla.

Nyt te voitte vaikuttaa siihen, mitä tuohon mun päivääni kuuluu. Alla on kolme vaihtoehtoa, joista voitte äänestää kommenttiosiossa sellaista, jonka tahtoisitte minun laittavan toteen. Samalla kuulisin myös mielelläni, mitä te tekisitte, jos saisitte lorvailla ja tehdä päivän ihan mitä huvittaa, ihan yksikseen. Villi veikkaus: aika monen haaveeseen liittyy nukkuminen? Kieltämättä itseänikin koisiminen ihan just silloin kuin huvittaa ja ihan just niin pitkään kuin huvittaa kutkuttaisi sekin, mutta huomasin kaipaavani unta enemmän mielentilaa. Tunnetta, että kukaan muu kuin minä itse ei tarvitse minua nyt. Tässä mun omat mielitekoni ihan ikioman päiväni ratoksi:

Minä, kirja ja kaupunki. Luen nykyään ihan liian vähän kirjoja. En vain koskaan pääse uppoutumaan tarinan vietäväksi, joten ei edes tee mieli vähän sukeltaa, kun joku on kuitenkin pian kiskomassa pinnalle todellisuuteen. Mitä jos tekisin kuten joskus ennen, ja ahmisin kirjan päivässä? Lukisin sitä kahvilassa, merenrannassa, puistossa, Suokin lautalla, riippukeinussa, lounaalla, ratikassa ja viinilasi kädessä – siellä, minne jalat ja tarina kuljettaa. Ilman keskeytyksiä, kannesta kanteen.

Kässämuijan oragasmi. Käsillä tekeminen on mulle elinehto ja henkireikä. Välillä on pakko saada luotua jotain konkreettista, vaikka lopputulos näyttäisi yhden koululukuvuoden ajan hikisenä väännetyltä lapaselta. Lasten kanssa luomisflowhun pääseminen kuitenkin keskeytyy koko ajan. Paitsi jos en nuku, vaan teen öisin. Mutta nyt muuttaisin kotimme kässämuijan orgasmiluolaksi koko päiväksi! Kaavoja, kässälehtiä, lankoja ja kankaita joka puolella! Levällään! Siellä täällä! Kukaan ei söisi papereita, marisisi tylsyyttään tai painaisi saumurin kaasupoljinta. Saksetkin voisi jättää minne sattuu! Kahvikuppeja ei tarvitsisi korjata heti pois. Luova kaaos ilman leluja! Tämä olisi päivä, kun tekisin edes yhden kässäprojektin alusta loppuun ja valmiiksi.

Päivä kuin elokuvista. Muistavatkohan muut pikkulasten vanhemmat vielä ne ajat, kun pystyi katsomaan leffoja vaikka keskellä päivää? Tai poiketa kaupungilla elokuvateatterin ohi kulkiessaan extempore leffaan? Mä en ihan muista, mutta tahtoisin taas muistaa. Tänä päivänä mä käyn yksin leffassa ja elän yhden päivän extemporena. Teen mitä huvittaa, silloin kuin huvittaa. Leffakarkkejakaan ei tarvitse syödä salassa. Ja jos tuntuu, että tahtoisin katsoa vielä yhden leffan, voin sen yhden päivän vapaaherrattarena tehdä.

Voitte myös ehdottaa jotain vaihtoehtojen ulkopuolelta. Siivoaisinko vihdoin kaapit? Pitäisinkö kotibileet? Joogaisinko hiljaisuudessa yhden päivän kestävällä retriitillä (onko sellaisia edes)? Tanssisinko valssia latotansseissa? Lähtisinkö kirppiskierrokselle maakuntaan? Kävisinkö päiväristeilyllä? Rakentaisinko puuhun majan? Pitäisinkö hemmottelupäivän itselleni? Vai mitä?

Te äänestätte, mä toteutan ja raportoin. Aikaa äänestää on keskiviikkoon 15. päivä heinäkuuta asti. Muita Elämän janoon -haasteesta ajatuksensa saaneita heittäytymisiä löydät Novellen uudistuneelta saitilta.

Jaa