Kun vauva syntyi viime syksynä, oli selvää, että esikoinen jatkaa päiväkodissa samalla tavalla kuin ennenkin, kolmena päivänä viikossa. Plussia jatkamisen puolesta kertyi läjä, selviä miinuksia ei ollenkaan. Nyt puolisen vuotta myöhemmin voin todeta päätöksen olleen hyvä ja tärkeä.
Tajuan vasta näin jälkeenpäin, miten suuri merkitys päiväkodilla oli esikoisen ja ihan koko perheen sopeutumisessa uuteen tilanteeseen nelihenkisenä tiiminä. Vaikka olimme mielestämme valmistelleet esikoista ja itseämme hyvin tulevaan muutokseen, laittoi vauvan syntymä silti rakennuspalikat uuteen järjestykseen. Jokainen meistä joutui hakemaan uudestaan paikkaansa perheessä ja suhteessa toisiinsa. Sen rankkuus yllätti meidät vanhemmatkin, joten ei ihme, että kolmevuotiaskin kipuili. Päiväkodissa tämä ei näkynyt, ja nyt ymmärrän miksi. Siellä kaikki oli tuttua ja ennallaan.
Lapselle teki selkeästi alkuun hyvää käydä päiväkodissa muutama päivänä viikossa olemassa vain hän. Se kuulostaa karulta, mutta en voi tai tietenkään edes halua kieltää päiväkodin tasapainottavaa vaikutusta. Vaikka kuinka pyrimme pitämään rutiinit entisellään vauvan synnyttyä, eihän se onnistunut. Hyvänen aika, meille muutti ihan uusi ihminen! Päiväkodissa esikoinen oli se sama lapsi kuin ennenkin, kun kotona minuuteen oli tullut päälle myös sisaruus ja ainokaisen roolista luopuminen.
Asioiden jatkuvuudella on ollut merkitystä myös lapsen kaveripiirien suhteen. Noilla muppeloilla on päiväkodissa niin mahtava kaverisakki, että olisi ollut kamalaa joutua rikkomaan se vain sen takia, että lapsesta riippumattomista syistä meille syntyi vauva. Nyt hän on saanut olla osa sitä porukkaa, jonka toivon pitävän yhtä vielä kahdenkymmenen ja toivottavasti seitsemänkymmenen vuoden kuluttua. Varmasti sosiaalinen lapsi olisi nopeasti löytänyt kavereita myös kerhosta ja sitten taas kotiutunut takaisin matkalla muuttuneeseen päiväkotiryhmäänsä, mutta koen meille hyvänä, että näin ei tarvinnut toimia.
Olen lapsen puolesta onnellinen myös siitä, että hän on saanut pitää samat ihanat hoitajat elämässään pikkuveljen syntymänkin jälkeen. He ovat lapselle tärkeitä, eikä ihme; näkeehän hän heitä paljon useammin kuin esimerkiksi kaukana asuvia isovanhempiaan. Pienen lapsen sydämeen mahtuu monta tärkeää ihmistä. Arvostan ihan valtavasti myös päiväkodin tarjoamaa varhaiskasvatusta. En edes ymmärrä, miten hoitajat ja ope sen kaiken kiireen keskellä tekevät, mutta niin vain lapsi hämmästyttää tietämällä ja tekemällä asioita, jotka on oppinut päiväkodissa. Ja ne kaikki söpöt askartelut, joita kotiin tuodaan! (Siksi olisikin aihetta toisessa postauksessa käsitellä myös hallituksen suunnitelmia vähentää hoitajien määrä päiväkodeissa.)
Myönnän, että monina iltoina päiväkodin jälkeen on ollut väsyneenä ihana vain olla lasten kanssa. Kun on tullut luoneeksi ikiliikkujan, osaa niinä väsystä sumuisina vauvavuosipäivinä arvostaa sitä, että on saanut apua lapsen kyltymättömään liikunnan, tekemisen ja leikin tarpeeseen. Oman jaksamiseni kannalta päiväkoti on siis ollut merkityksellinen, mutta lungin vauvan kanssa se ei ole ollut niin elintärkeä kuin yhden rankan vauvavuoden kokemuksella etukäteen ajattelin. Mutta olen onnellinen, että yhteiskunta on tämän avun meille suonut.
Päiväkoti onkin meille olennainen osa turvaverkkoa, joka ei muuten niin vahva ole tällaisilla satojen kilometrin päähän juuriltaan lähteneillä junantuomilla helsinkiläisillä. Päiväkoti mahdollistaa pieniä, mutta yhden perheen mittakaavassa isoja asioita. Päiväunet yhdessä vauvan kanssa niinä hetkinä, kun on jo tulossa hulluksi väsymyksestä. Tai sauman pestä ylimmän kerroksen kodista ikkunat ilman hämähäkkimiestä leikkivää lasta. Joskus ollaan miehen kanssa päiväkodin avustuksella varastettu kahdenkeskistä aikaa aamusella, jolloin ei ole vielä totaalisen kaikkensa antanut päivän jäljiltä. Silloin lapsi on viety päiväkotiin paria tuntia ennen miehen työvuoroa, sopivasti vauvan päiväuniaikaan. Noilla kahdenkeskisillä parituntisilla tuntuu välillä olevan enemmän merkitystä jaksamisen kannalta kuin ravinnolla. Niitä hetkiä voisi hengittää.
Ilman subjektiivisen päivähoito-oikeuden mahdollistamaa päiväkotia oman ammatillisen osaamiseni ylläpitäminen olisi varmasti ollut vielä nykyistäkin haastavampaa, jos ei mahdotonta. Tein minimiliekillä töitä koko sen ajan, kun olin äitiys- ja vanhempainvapaalla. Lisäksi olen edistänyt sellaisia projekteja, joista ei tällä hetkellä tule euronhyrrää, mutta jotka tulevaisuudessa toivottavasti taipuvat itsensä työllistävän media-alan sekaduunarin elannoksi. Jos eivät taivu, ainakin olen pitänyt osaamistani yllä ja kynän sekä pään terävänä. Oma alani elää koko ajan, eikä sieltä voi jäädä pitkiksi pätkiksi täysin ulkopuolelle. Enkä sellaista haluaisikaan. Pyörä pitää koko ajan keksiä uudelleen tai pian ei ole leipää, josta verokarhulle osaansa jakaa.
On esikoisen päiväkodissa jatkamisessa ollut myös haasteita. Tai sanotaanko, sellaisia eloa hankaloittavia asioita. Tuntuu, että molemmat lapset nukkuisivat hyvin juuri niinä päiväkotiaamuina. On tuntunut pöljältä herätellä (sen jälkeen kun on ensin itsensä saanut ylös herätyskellon torkuttamisen jälkeen) esikoista päiväkotiin, kun lopulta kenelläkään meistä ei olisi mikään iso hoppu minnekään.
Muutenkin ne viemiset vauvan kanssa ovat olleet välillä ihan horroria, ja siinä pilkkopimeässä päiväkodille tarpoessaan miettii, miksi ei vain voitaisi syödä rauhassa aamupalaa ja pukea ne ulkovaatteet päälle (ilman taistelua) vasta auringon noustua. Ja miten tuntuikin, että aina kun hain lapsen päiväkodista vauvan kanssa, oli mukamas hirveä kurasää ja vauvakin pitänyt kiskoa mukaan kesken unien. Välillä päivät vauvan kanssa olivat myös tylsiä, siis sillä tavalla kuin noiden ihanien pallopäiden kanssa välillä on. Ja kitinästä päätellen vauvalla tuntui olevan tylsää myös mun kanssa. Toisiaan en tiennytkään, kumpi odotti enemmän, että saataisiin hakea esikoinen päiväkodista tuomaan vähän äksöniä ja hauskuutta elämään, vauva vai minä.
Noh, nyt tuota hauskuutta ja äksöniä piisaa elokuun ja isikesän loppuun saakka, kun esikoisella on viime vuoden tapaan lähes kolmen kuukauden kesäloma päiväkodista. Niin ihanaa, että tällainen luksus on mahdollista! Syksyllä sitten koittaa uudenlainen arki, jota varten suunnitelmamme ovat alkaneet hahmottua, mutta loppuhionta puuttuu. Toivonkin nyt meidän ja muiden perheiden puolesta, että Arkadianmäellä jengi ymmärtäisi säilyttää mahdollisuuden yhdistää perhe- ja työelämä mahdollisimman kivuttomasti ilman joko-tai-ajattelua.
Minusta päivähoito-oikeuden rajaaminen hallituksen kaavailemalta joukolta on aivan oikea suunta, koska käsittääkseni sosiaalisin perustein lapset edelleen voivat saada kokopäivähoitopaikan vaikka toinen vanhemmista olisi esim. vanhempainvapaalla tai työttömänä. Näen, että esim. tilanteessa, jossa vanhempi hoitaa pienempää sisarusta kotona, isommalle sisarukselle riittää vallan mainiosti varhaiskasvatus kolmena päivänä viikossa tai 3-4 tuntia päivässä. Kuntienhan on nykyään myös tarjottava lapsiperheille akuuttia kotipalvelua esim. vanhemman uupumisen tai perheen vaikean elämäntilanteen johdosta.
Mutta etkö ole sitä mieltä, että kaikkien on osallistuttava säästöihin, että maan talous saataisiin edes hiukan parempaan jamaan? Nuo hallituksen kaavailemat leikkaukset kohdistuvat lähes kaikkiin. Tiedän yhden äidin, joka on tehnyt kolme lasta, mutta pitänyt toisia lapsia kokopäiväisesti hoidossa ollessaan äitiys- ja hoitovapaalla. Näin, vaikka lapset ovat selvästi oirehtineet, koska eivät saa tarpeeksi huomiota vanhemmiltaan. Sama äiti pitää lapset myös oman kesälomansa ajan hoidossa, koska ”eihän se ole loma, jos joutuu lapsia vahtimaan.” Tuollaisia äitejä on varmasti enemmänkin. Puolipäiväisen hoidon mahdollisuus on mielestäni riittävä, sillä näin lapsi saa niitä virikkeitä ja sosiaalisia kontakteja sekä pysyvyyttä tarvittaessa. Ja kyllä, olen aina kannattanut subjektiivista päivähoito-oikeutta, mutta tiedän, että se on järkevä säästäkohde, koska sitä on niin helppo käyttää väärin. Lisäksi uskon tämän päätöksen helpottavan monella paikkakunnalla pulaa hoitopaikoista.
Meillä subjektiivinen päivähoito-oikeus on mahdollistanut opiskelut äitiyslomalla. Joidenkin vauvojen (kuten omani) kanssa voi käydä luennoilla, mutta rohkenen epäillä, että 2-vuotiaan ja vauvan kanssa ilman neljää päiväkotipäivää viikossa, olisin tehnyt tänä vuonna 40 opintopistettä vähemmän. Ja kyllä, silti olen ehtinyt puuhata ja jakaa huomiota molemmille kullanmuruille, jotka tietysti ovat olleet pääasia koko elämänsä ajan. Koen, että opinnot ovat myös suojelleet babybluesilta, joka esikoisen vauva-aikana oli huomattava. Jaan myös samat pointit sun kanssa. Myös meillä noin.
Äiti Pasilasta
Ei pidä sotkea munia ja kanoja. Puolipäiväinen hoito EI tarkoittaisi esim puolikasta tai 3 päiväistä hoitoviikkoa suoraan, vaan vain sitä että päivittäinen hoitoaika olisi max 5h per hoitopäivä. Itse olen toisen vauvan syntyessä pitänyt esikoista hoidossa 1-3pv per vko, mutta noin 6h per päivä. Tuo aika istuu paremmin päiväkotien päivärytmiin (kokemusta kahdelta paikkakunnalta): Lapsi ehtii mukaan aamupiiriin ja ohjattuun toimintaan mutta ehtii myös iltapäivällä heräämään päiväunilta rauhassa ja syömään välipalankin. Viisi hoitotuntia ei aivan siihen riitä.
Meille on syntymässä kolmas vauva syksyllä ja tarkoitus oli jatkaa samaan malliin: vähentää isompien hoitopäiviä mutta ei isosti hoitopäivien kestoa (6-7h/pv). Näin sekä heidän hoitopäivien rytminsä olisi taattu että hoitopäivinä vauvankin rytmi olisi vauvantahtisempaa eikä tarvitsisi kello kaulassa kytätä isompien hakua vaan sen voisi ajoittaa vauvan unien ja ruokailujen lomaan joustavasti.
En koe että tarvitsisin kokoaikaisia hoitopaikkoja isommille lapsille vauvavuotena, joten oikeutta ehkä voisikin hieman rajata MUTTA soisin että perhe saisi itse valita heille sopivan hoitomuodon vaikka toinen vanhempi on kotona. Olisi se sitten osa-aikainen (kuten meillä) tai osapäiväinen.
Kumma että esim Keskusta ei kannata 6+6+6 mallia perhevapaista mm. koska perheiden pitäisi saada valita itse, mutta tässä perheiden omalla tahdolla ei kenties olekaan väliä. Hmph.
Minäkin tavallaan päätöksen ymmärrän (säästötarpeet ja vaikuttaa kaikkiin jne…) mutta pakko myöntää että henkilökohtaisesti olin pettynyt tuohon, koska toisen lapsen synnyttyä syksyllä ajatuksena oli juurikin, että esikoinen jatkaa hoidossa 3 päivänä viikossa. En tiedä mitä tuo puolipäivähoito (max 5 tuntia) käytännössä tarkoittaa, eli onko siinä joku pakotettu kellonaika tms, pitää sitä selvittää. Meillä syyt olisi aika lailla samat kuin teillä, eli turvaverkko on nolla, lapsi oli umpisosiaalinen ja jo viikonlopun jälkeen joskus ilmoittaa pontevasti menevänsä seuraavana päivänä hoitoon, ja jos miettii esikoisen vauva-aikaa niin siinä olisi toinen lapsi ollut aivan heitteillä. 😀 Mutta nyt mennään siis näillä säännöillä, ehkä sitten se 3 päivää viikossa puoli päivää.
Pidän subjektiivista päivähoito-oikeutta etuoikeutena, johon meillä ei Suomessa enää ole varaa. Mielestäni sen voisi poistaa kokonaan, nythän sitä ollaan vain rajaamassa. Lapsille on onneksi vielä päiväkerhoja, joihin mennä päiväkodin sijasta. Päiväkotien paikkamäärät ovat niin tiukilla, että en tiedä mitä päättäjät aikoivat asialle tehdä, kun rahaa ei näytä riittävän uusien päiväkotien rakentamiseen. Olen seurannut vierestä, miten töihin palannut ystäväni on kipuillut asian kanssa. Hän oli kotona yh-äitinä kahden lapsen kanssa, kunnes nuorimmainen täytti kolme. Hän haki päiväkotipaikkoja hyvissä ajoin, toiveena että lapset pääsisivät molemmat samaan ryhmään (3 ja 5-v) ja mielellään läheiseen päiväkotiin, koska autoa ei ollut käytettävissä. Töihin paluu lähestyi ja päiväkotipaikoista ei kuulunut mitään. Viikkoa ennen töiden alkua kaupunki ilmoitti toisen lapsista pääsevän muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan päiväkotiin ja toisen toiseen, 15km päässä sijaitsevaan päiväkotiin. Sen lisäksi, että lapset joituivat toisistaan erilleen, perhe joutui heräämään todella ajoissa aamuisin, että äiti ehtii viedä molemmat lapset julkisilla päiväkotiin ja itse töihin, he olivat iltamyöhään kotona, koska sama rumba toistui iltapäivällä. Tätä kesti 9kk, ennen kuin molemmat lapset pääsivät samaan päiväkotiin, ja onneksi läheisempään. Niin pitkään kun tilanne päiväkotipaikkojen kanssa on tämä, en soisi päiväkotipaikkoja niille, joilla on mahdollisuun olla kotona hoidossa.
-Tiina Mattson
Tai ehkä meidän perhe on vain nurinkurinen siinä, että kannatetaan joustavuutta ja lapsentahtisuutta. Esim maksetaan tietystä määrästä hoitopäiviä kuukaudessa, mutta ei käytetä niitä kaikkia jos ei ole tarve. Samoin lapset haetaan hoidosta aiemmin, jos vanhempien työvuorot sallii. Ei siis edes osata käyttää systeemiä väärin eikä lasten kustannuksella halutakaan. Mieluummin maksetaan ”liiasta” ja otetaan hyöty joustavuutena.
T. Sama ano kuin yllä, pian kolmen äiti
En muuten ehkä typerämpää syytä keksi subjektiivisen päivähoidon rajoittamiseksi kuin se, että sitä on helppo käyttää väärin. Rankaistaan kaikkia, eikö, muutaman väärinkäyttäjän vuoksi!
Subjektiivista päivähoito-oikeutta on nimittäin myös erityisen helppo käyttää oikein: se on lapsen oikeus, ei vanhemman.
Mitä säästöasioihin tulee, minä en ainakaan ole sitä mieltä, että kaikkien on osallistuttava säästöihin. Lasten ei pitäisi osallistua. Ympäristön ei pitäisi osallistua. Itsekeskeisten aikuisten pitäisi osallistua.
Asiaaa!!!Olet käsitellyt melko ajankohtaisen aiheen…….OLen samaa mieltä!!!
ps. Tiina Mattson onko itselläsi lapsia???Tuo 9kk, oli mitä silloin kunta pystyi tarjoamaan, mutta heti kun paikkoja vapautuvat, niitä jaetaan heille tarvitseville…Onko pakko laittaa lastaan aina keväällä hoitoon, jos ajoittaisi tämänkin ajankohdan eli esim.elokuussa tai syksyllä, kun monet lähtevät eskariin yms…ehkä silloin saisi paremmin paikkoja varhaiskasvatuspaikkoja….ja meidän kerhoihin jonot tällä hetkellä ovat noin 1,5v pelkkää jonottaminen….
Mielestäni viisi tuntia päivässä riittää kyllä vallan mainiosti lapsen sosiaalistamiseen jne. Myös esikoulupäivä kestää 4 tuntia päivässä, ja ekaluokkalaisen päivät ovat 3-5 tunnin mittaisia, ainakin omalla ekaluokkalaisellani. Toki pienemmällä lapsella osa päivästä menee päiväuniin ym. (eskarissa ja koulussa päivään kuuluu lounas kuten pk:ssain), mutta kyse onkin silloin pienemmästä lapsesta.
Kerhoja pitäisi pitää todellisena vaihtoehtona esim. sisarusta kotonaan hoitavalle, ja turvata samalla paikka samassa päiväkodissa, kun päivähoidon tarve tulee uudelleen. HS:ssä oli hyvä juttu kerhoista tällä viikolla, ja Oulun malli vaikutti oikein pätevältä.
Hallitusohjelman säästöt eivät nimenomaan kohdistu kaikkiin, verotusta ei kiristetä, vaan leikkaukset kohdistuvat silloin erityisesti lapsiin ja nuoriin, työttömiin, sairaisiin ja eläkeläisiin. Tämä siis viittauksena tuohon Millan kommenttiin. Kyllähän näitä ”väärinkäyttäjiä” mahtuu tähänkin joukkoon, mutta subjektiivinen päivähoito-oikeus on oikein käytettynä mielestäni eräänlaista ennaltaehkäisevää palvelua, joilla tuetaan koko perheen jaksamista. Kaikilla ei ole niitä sosiaalisia tukiverkkoja vieressä tai varaa palkata yksityistä lastenhoitoapua, toisaalta taas lapsellekin on tärkeää jatkuvuus, jos hoidossa on jo oltu ennen vauvan tuloa. Itse käytin subjektiivista hoito-oikeutta 3 päivänä viikossa, kun perheeseen syntyi toinen lapsi. Kaikkea ei aina voi itse päättää, siis sitä, millainen vauva on tai millainen oma olo on, saako synnytyksen jälkeisen masennuksen, babybluesin, unettomuutta tms, joten siinä tilanteessa yksi apukeino voi olla subjektiivinen päivähoito-oikeus. Tuntuu julmalta, että lapsia saisivat saada vain ne vahvimmat, jotka pärjäävät omillaan tuli mitä tuli. Me tosiaan kokeiltiin esikoisen päiväkodissa oloa puolisen vuotta, mutta tilanteiden muuttuessa olin sitten molempien lasten kanssa kotona loppu äitiysloman/hoitovapaan. Joten jaan kyllä näkemyksesi tästä asiasta!
kyllä, minulla on kaksi lasta ja molemmat päiväkodissa. Ja esikoinen oli seurakunnan päiväkerhossa, kun olin kuopuksen kanssa kotona. Jos ei olisi kerhoon päässyt, olisimme käyneet avoimissa päiväkerhoissa, muskareissa yms. Niitä on ihan ympäri Suomea. Ja ystäväni aloitti työt syyskuussa, joten ajankohta ei ollut tässä syynä. Vasta keväällä aukeisi paikkoja, kun muualle siirtyvät lapset aloittivat jo kesälomiaan.
-Tiina M.
Peukku tälle Liinan kommentille!
Valitettavasti näyttää siltä, että säästöihin osallistuvat ennen kaikkea lapset ja nuoret, kun esim. päiväkotiryhmä- ja luokkakokoja suurennetaan ja koulutuksesta leikataan.
Niin, siis tämähän on vasta hallituksen kaavailu asiasta. On myös mahdollista, että päivähoitoaika rajattaisiin tiettyyn määriin päiviä / vko. Ylipäätään päivähoidon rajaus, oli se sitten millä tavalla tahansa, on minusta oikea suunta.
Kannattaa ehkä miettiä, jos tuntuu, että kovin ”kello kaulassa” joutuu elämään, jos isomman lapsen / isommat lapset äitiyslomalla vie päiväkotiin, että onko se kuitenkaan perheelle paras vaihtoehto. Kotona olohan antaa mahdollisuuden juuri niihin myöhäisiin aamuihin ja lapsentahtisuuteen kaikkien kohdalla. Löytyisikö kaupungista / kunnasta avoimen päiväkodin toimintaa / kerhoja / puistotoimintaa, joka sopisi aikatauluihin joustavammin? Omat isommat lapseni ainakin arvostivat äitiyslomillani ja vanhempainvapailla suunnattomasti sitä, ettei ollut kiire mihinkään.
T. Kolmen 2-7-vuotiaan äiti
Ja vielä toinenkin peukku. ”Kaikki” eivät näytä näillä suunnitelmilla osallistuvan kuin korkeintaan maksamalla yksityisestä hammashoidostaan hitusen enemmän kuin aiemmin. Nyt osallistuvat ensisijaisesti lapset, nuoret, opiskelijat ja vähävaraiset.
Kuntienhan on nykyään järjestettävä myös tällaista akuuttia kotipalvelua esim. jos vanhemmalla on uupumusta, tai äkillinen kuormittava tilanne kohtaa perhettä. Kotipalvelu on lakisääteinen, matalan kynnyksen toimintamuoto. Joku enemmän asiasta tietävä voisi infota asiasta vielä lisää.
Mä voisin melkein kirkua tuosta hallitusohjelmasta. Maksaisin vaikka tuplat tai triplat päivähoitomaksua, jos sillä saisi lapselleni turvallisen päivän, laadukkaan varhaiskasvatuksen ja pienemmän ryhmän. Lapseni on ryhmässä jossa on 3-4-vuotiaita lapsia ja vaikka opettaja ja hoitaja ovat ihan superhyviä, niin en tajua miten he pystyisivät hanskaamaan vielä kolme lasta lisää (tai oikeasti enemmän kun puolipäivälasten määrä lisääntyisi)…tai tiedän, se johtaisi siihen että päivähoidossa voidaan koittaa pitää lapset hengissä ja varhaiskasvatus jää, koska siihen ei millään riitä resursseja.
Subjektiivisen päivähoidon rajaaminen on myös hullua hommaa. Niistä syistä mitä tässä kirjoituksessa ja kommenteissa on. Mut hei, eipähän kosketa kotihoidon tukeen millään tavalla, joten kepulaisille perheille luotu järjestelmä jatkaa ja porskutttaa.
Täytyy kyllä lisätä, etten ole perillä millä tavalla nykyiset käytännöt ovat muuttumassa. Ja ehkä opiskeluperusteilla olisi saanut pitää päiväkotipaikan muutenkin. Kunhan komppaan sua. Hyvä systeemi ollut ja säästää pitää, mutta toivottavasti mainitsemasi hyvät puolet eivät jää mahdottomuudeksi jatkossakaan.
En onneksi koe eläväni kello kaulassa – vielä. Koska tosiaan, maksamme vähän enemmästä (hoitopäivistä ja -tunneista), jotta saamme hoitopäiviin enemmän kaipaamamme joustoa. Tuo uusi kaavailu veisi ainakin meidän perheeltä joustoa pois. Pääpointtini olikin tuo, että ei tämä kaavailtu uudistus ainakaan perhe-elämän joustavuutta edistä mielestäni. Ehdin jo pohtia sitäkin, että jos olisin työttömänä, kyllä tämä uudistus kylmäisi silloinkin. Monissa työpaikoissa (ainakin itse hakemissani, en sitten tiedä riippuuko alasta) on pitkiä soveltuvuustestejä ja haastattelukierroksia, ja ne ovat aina keskitetty esim. tiettyyn päivään ja kellonaikaan. Mitenkäs käy silloin, jos tuo puolipäivähoidon pakollisuus toteutuu, ja työnhaku hidastuu/tyssää siihen, että ei pysty lapsen hoitopäivän lyhyyden takia venymään haastatteluihin. Itselle on osunut montakin 7-8h kestävää työhaastattelu/testipäivää. Pointtina se, että tilanteita on monia, perheitä on monenlaisia, on todella iso harmi ja takapakki, että muutamien (?) lusmuilijoiden ja systeemin hyväksikäyttäjien takia kaikkia rankaistaan hankaloittamalla erilaisia yhdistelmiä.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Täältäkin ISO peukku Liinalle, JUURI NÄIN!!!
Eli samaa haen, mitä Liina alla kommentoi alla: ”En muuten ehkä typerämpää syytä keksi subjektiivisen päivähoidon rajoittamiseksi kuin se, että sitä on helppo käyttää väärin. Rankaistaan kaikkia, eikö, muutaman väärinkäyttäjän vuoksi!”
Eihän mun tarvii omaa kommenttia kirjoittaa ollenkaan, kun te muut kommentoitte niin fiksusti ja viette ajatukset suustani. Eli komppaan Liinan lisäksi myös Kirsikkaa – juurikin näin!
Luettuani hallitusohjelman liitteen, jossa leikkaukset tarkemmin (http://dynamic.hs.fi/arkku/tiedostot/23878780Hallitusohjelma_27052015_LIITE.pdf) kylmää kyllä sydämestä myös miettiä omien lasten koulun aloitusta 3-4 vuoden kuluttua. Peruskoulusta leikataan paljon ja nykyisin pakollista eskaria esitetään maksulliseksi. Ei edes sanat riitä kertomaan tätä pelon määrää: ryhmäkoot paisutetaan, laatua heikennetään. Lapsiraukat…. 🙁
Komppaan Liinaa ja Äniä. Se, että joku käyttää jotakin väärin ei tarkoita että olisi järkeä lähteä kaikilta kieltämään ja rajoittamaan.
Olen keskustalainen, mutta puollan viimeiseen asti rajoittamatonta subjektiivista päivähoito-oikeutta. Parin viimeisen vuoden aikana olen saanut jo nuorisojärjestön puolelleni ja monia myös ihan puolueessa. Silti töitä piisaa edelleen – etenkin kun subjektiivisen päivähoito-oikeuden osalta Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat sen rajoittamisen kannalla myöskin.
Olen kirjoittanut ja puhunut aiheesta vaikka kuinka paljon
http://www.keskustanuoret.fi/blogi/joskus-minusta-tuntuu
Leikkaus ei ole aina sama kuin säästö. Ei etenkään, jos se kohdistuu lapsiin, luontoon ja heikoimmassa asemassa oleviin. Silloin leikkaus voikin tuoda isoja kuluja. Esim. subj. päivhoito-oikeuden kohdalla luvut näkyvät byrokratiassa, terveydenhuollossa, lastenhyvinvoinnissa ja lastensuojelussa. Aivan samalla tavalla kuin 90-luvun lapsiin kohdistuneet leikkaukset (mm. kotiapu).
Joskus paras säästö voikin olla lisärahoitus ja lisäbudjentointi. Hullun kurista eikö? Mutta niin kauan kuin Suomi edes jollain muotoa pitää kiinni periaatteesta että heikoimmastakin pidetään huoli, meillä täytyy järjestää kalliimpia toimia esim. erikoissairaanhoidon ja lastensuojelun muodossa, kun kevyempiä on leikattu eikä apu tavoita ajoissa kaikkia.
Hyvä esimerkki säästöistä ilman leikkauksia on esim. meidän Oulun tarjoama malli avoimesta ilmaisesta varhaiskasvatuksesta. Tämä on tuonut Oululle parin miljoonan euron säästöt puuttumatta ja rajoittamatta subj.päivähoito-oikeutta. Näin on jätetty valinnan vapaus perheille ja tarjottu kevyempiä tukitoimia.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1432615942166
Vaikka puollankin subjektiivistä päivähoito-oikeutta monista syistä, niin täytyy todeta, että tuo lähiömutsin bloggaus menee ohi aiheen. Tehän olette jo nyt käyttäneet tuota subjektiivista päivähoito-oikeutta samalla tavalla kuin sitä olisi mahdollista käyttää rajoitettunakin? 25/h viikko olisi edelleen rajoittamaton oikeus.
Minun mielestäni myös naurettavaa saivartelua siitä, että ”kaikki osallistuvat näihin leikkauksiin”. Kyllä tässä hinnan maksavat lapset, lapsiperheet, sairaat ja vanhukset! Mutta sehän kai oli arvattavissa, kun kokoomus hallituskelkkaan otettiin. En näe, että esim. hyvätuloiset 6-kymppiset kokivat isoakaan kolahdusta lompakossaan. Me kolmikymppiset pienten lasten vanhemmat (ja nämä pienet lapset) sen sijaan maksamme tästa aiheutuvaa laskua hyvin pitkään. Samalla kun nyt makselemme niitä 90-luvun ”hienoja” säästöpäätöksiä samasta sektorista.
Subjektiivisen päivähoidon rajoitus vielä itselleni menee, mikäli siihen saadaan valinnanvapautta miten palvelua käytetään. 5h päivä ei istu nykyiseen päiväkodin päiväohjelmaan mitenkään. Huomasimme tämän myös itse, kun esikoinen oli hetken 5h päivällä ja käytännössä hoidossa vain 3h, koska eihän sitä voi repiä kotiin kesken päiväunien.
Aika mainiolta, että olette voineet saada vanhempien yhteistä, omaa aikaa viemällä lapsi aikaisemmin hoitoon kuin varsinainen tarve olisi ollut. Meilläkään ei ole tukiverkkoja lähellä, ja molemmat olemme töissä vähintään klo 8.00 / 8.30-16.00 / 16.30, joten omaa aikaa varten lastenhoitopalvelut joudutaan ostamaan yksityiseltä sektorilta, n. 10 eur / h – 25 eur / h. Tämä siis toki päivähoitomaksujen päälle.
Jossain kunnissahan on kokeiltu päivähoidon tuntiperusteista maksujärjestelmää. Tavoitteena on tällä keinoin lyhentää lapsen hoitopäivää, ja käsittääkseni se on toiminutkin hyvin. Ainakin omien lasteni päiväkodissa hoitajat arvostavat sitä, että tulee töistä suoraan hakemaan lapset kotiin, eikä esim. hoida asioitaan sitä ennen, jotta hekin pääsevät mahdollisimman aikaisin hakemaan omia lapsiaan hoidosta / viettämään perheen yhteistä aikaa. Mitä vähemmän lapsia esim. klo 16.30 jälkeen on päiväkodissa, niin sitä vähemmän tietysti tarvitaan henkilökuntaakin paikalla. Toki työpäivä voi hyvinkin kestää tuonne asti ja matkat päälle, mutta tarkoitankin tilanteita, joissa vanhempi käy esim. kaupassa töiden jälkeen ennen kuin noutaa lapset hoidosta. Silloin mielestäni ajatellaan melko itsekkäästi omaa napaa, eikä sitä, että myös suurin osa henkilökunnasta haluaisi päästä hakemaan lapsiaan hoitopaikoista.
Mahtavaa, että olet tehnyt töitä asian eteen. Kiitos! Tuohon Oulun malliin pitääkikn tutustua tarkemmin.
Sen tulin tässä välissä sanomaan, että tämä postaus oli kurkistus siihen, mihin ja miksi tätä subjektiivista päivähoito-oikeutta yhdessä perheessä käytetään. Meitä rajaus ei siis tulisi koskemaan ei (ellei sitten tunteja pidä jakaa viidelle päivälle viikossa), mutta pointti rajoittamattoman päivähoito-oikeuden kannattamisessani ei olekaan meidän perheen navan ympärillä. Syyt ovat yhteiskunnallisia, eli juuri noita, joita sinäkin nostat esille. Aikomuksenani oli tämän omakohtaisen kokemuksen lisäksi kirjoittaa postaus yhteiskunnallisesta näkökulmasta, mutta kiitos tähän postaukseen tulleiden hyvin kommenttien, siihen ei olekaan syytä.
Nämä vanhempien yhteiset hetket ovat siis tulleet siinä samassa, kun päiväkodin aikataulujen takia lapsi pitää viedä aikaisemmin hoitoon kuin varsinainen tarve olisi. Päiväkodissa kun ymmärrettävästi toivotaan, että lapsi tulisi ennen lounasta ja päiväunia, eikä niiden kesken. Mutta yhteinen hetki miehen kanssa on kiva lisä siihen sivuun, ei siinä 🙂
Tuntiperusteisen maksujärjestelmän yhteiskunnallisiin vaikutuksiin en ole tutustunut. Mutta meidän perheelle se kyllä sopisi. Nytkin maksamme enemmästä kuin mitä lapsi päiväkodissa todellisuudessa on. Se tuo joustoa, kun voikin tarvittaessa viedä esimerkiksi aamulla aikaisemmin kuin yleensä. Meillä siis maksut vähenisivät tuntiperusteisena nykyisestä. Mutta minä itse olisin valmis maksamaan keskituloisena enemmän laadukkaasta ja turvalliseseta varhaiskasvatuksesta. Kunhan vain kaikista pienituloisimmat ovat siihen oikeutettuja ilmaiseksi jatkossakin.
Sosiaalisin syin tehtävät poikkeukset ovat juuri se ongelma tässä. Se luo lasten luokkayhteiskuntaa. Vaikka muutos ei koskettaisi meitä perheenä suoraan (paitsi jos tunnit pitää tosiaan jakaa viidelle päivälle, eikä käyttää kahtena tai kolmena päivänä viikossa), se vaikuttaisi meidän kaikkien lasten tulevaisuuteen. Tahdon heidän kasvavan maailmassa, jossa yhdenvertaisuus ei ole vain arvo, vaan itsestäänselvyys.
Tässä lapsiasiavaltuutetun kannanotto asiaan, koko tekstin voi lukea täältä.
”Lapsiasiavaltuutettu vastustaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamista hallituksen esitysluonnoksessa esitetyllä tavalla. Muutosehdotuksella pyritään ensisijaisesti taloudellisiin säästöihin eikä sillä tavoitella ratkaisuja, jotka edistäisivät lapsen edun toteutumista.
Käytännössä muutoehdotus johtaisi todennäköisesti siihen, että rajoittamisesta tulee pääsääntö laissa säädetyissä tilanteissa. Kotona olevan vanhemman lapsella olisi oikeus kokopäiväiseen päivähoitoon lapsen tai vanhemman sairauden tai vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmien perusteella. Sosiaalisin syin tehtävä päivähoito-oikeuden rajoittaminen johtaa lasten yhdenvertaisuuden vaarantumiseen.
Lapsiasiavaltuutettu pitää puutteena, että hallituksen esitysluonnokseen sisältyvässä yhteiskunnallisten vaikutusten arvioinnissa ei ole arvioitu vaikutuksia lasten ja perheiden yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta. Sosiaalisin perustein tapahtuva päivähoitotarpeen arviointi tarkoittaa käytännössä helposti sitä, että lapsi perheineen leimatuu negatiivisesti jollain tavalla ongelmalliseksi.
Hallituksen esitysluonnoksen ehdotuksilla ei myöskään paranneta huoltajien työmarkkina-asemaa tai työllistymistä.”
Ah kas, tämä olikin kommenttiketju, anteeksi, vastasin yllä vain Etnalle. Mutta Millalle Liina tuossa jo vastasikin sisällöllä, josta olen samaa mieltä.
Lasten ja nuorten ei pidä maksaa näistä leikkauksista. Itse olisin valmis keskituloisena esimerkiksi maksamaan enemmän lapsieni hyvästä varhaiskasvatuksesta ja hoidosta. Samalla haluaisin pitää huolen siitä, että kaikista pienituloisimmilla säilyisi edelleen oikeus maksuttomaan päivähoitoon, jotta ei luotaisi kannustinluokkuja enää yhtään lisää.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus on kieltämättä mahtava etuoikeus. Fakta on kuitenkin, että kunnat ovat todellisessa ahdingossa ja tilanne vain vaikeutuu huoltosuhteen heiketessä. Kunnilla on jo nykyisenlaisessa tilanteessa vaikeuksia tarjota esimerkiksi vanhuksille ihmisarvoista elämän loppua, joten on irvokasta huomata, että tämä päivähoito-oikeus on nostettu julkisessa keskustelussa näkyvimmin esille. Palvelu on hyvä ja varmasti monelle tarpeellinen. Mikäli se ei ole kuitenkaan välttämätön, en ymmärrä miksi juuri tämä on niin monelle kynnyskysymys leikkauksia tehtäessä. Saavutetuista eduista on vain niin kovin vaikeaa luopua!
Minustakin tuntuu ettei tässä ajatella kun ”omaa elämää”. Leikkaukset pitäisi ottaa vain aikuisilta, ei lapsilta ja nuorilta. Mutta kun tässähän ei olla viemässä kaikkea. Kovempi haloo pitää nostaa ryhmä koon noususta yms. Nämäkin on niin jänniä paikkakunta eroja. Täällä meillä pikkukaupungissa lapset pidetään kotona jos vanhemmista toinen on kotona. Omassa kaveripiirissä kenenkää lapsi ei ole hoidossa, jos vanhempi kotona. Enkä ole aikaisemmin asiaa edes ajatellut.. onko täällä ”maalla” niin erilaista..? loukkaamatta ketää, ehkä perhekeskeisempää ja vanhanaikaista..? en osaa siihen sanoa, mutta aiheesta varmasti keskustellaan ystävien kesken. Ja voihan se olla että kun muiden lapsetkaan ei ole kotona, on sitten leikkiseuraa paljon tarjolla päivisin, eikä tarvetta päiväkodille ole edes siinä mielessä. Hyvä teksi kuitenkin! laittoi ajattelemaan. Ja hyvää keskustelua siitä.
Terv. T
hoidossa piti kirjoittaa, ei kotona 🙂
Tuntiperusteinen maksujärjestelmä kannatetaan in this case ja tulevaisuudessa….
Tuohon pienituloisimpien päivähoidon hintaan liittyen voisi nostaa vielä esiin sen harmillisen seikan, että nykyjärjestelmä ei kannusta pienituloisia ainakaan omassa kunnassani ottamaan lapsia pois päivähoidosta esim. äidin ollessa äitiyslomalla, päin vastoin. Maksu päivähoidosta on heille paljon pienempi kuin kunnan avoimen varhaiskasvatuspalvelujen toteuttamien kerhojen maksu (esim. yli 4-vuotiaalle 2×3 h /vko), joissa ei tuloja huomioida, joten totta kai he ennemmin pitävät lapsensa päiväkodissa. Kerhomaksuja pitäisikin tarkistaa, ja joissakin kunnissahan kerhot ovat täysin ilmaisia.
Olen myös huomannut aivan samaa kuin ”T” että omassa kotikunnassani (ei pääkaupunkiseudulla, mutta isomman kaupungin läheisyydessä Etelä-Suomessa) ne, jotka pitävät lapsensa pk:ssa ollessaan äitiys- tai vanhempainvapaalla pienemmän sisaruksen kanssa, ovat vähemmistönä.
Bloggaaja tuo usein esiin sitä, että hänen työnsä vaatii jatkuvaa kehittymistä ja oman osaamisen ylläpitoa. Aika harvassa taitavat olla nykyään ne asiantuntijatehtävät, joissa voisi oikeasti vaikka äitiyslomailla ilman minkäänlaista oman alan seuraamista. Itselleni on aikakin ollut ihan itsestäänselvyys kehittää itseäni myös äitiys- ja vanhempainvapailla, osallistua tarpeen vaatiessa / omasta halusta töihin liittyviin tapahtumiin (palkaten silloin lastenhoitaja kotiin) ja seurata omaa alaani.
Minäkin olen kotoisin ”maalta”, pienestä kaupungista, enkä tosiaan tunne sieltä ketään joka olisi päivähoidon palveluja käyttänyt ollessaan itse kotona. Suuri osa pikkukunnan tarjoamista päivähoitopaikoista tosin on pph.lla, mikä ei laadultaan/tyypiltään merkittävästi eroa kotihoidosta. Kysymys omien lasten hoitamisesta tuntuu olevan monille kunnia-asia, ja täytyy myöntää että vaikka asunkin suuremmassa kaupungissa jossa subj. päivähoito-oikeuden käyttäminen on yleistä, olisi se minustakin ollut jotenkin noloa. En välitä siitä minkälaisia päätöksiä muut lastensa suhteen tekevät, eikä tarkoitus ole toisin ajattelevia mitenkään paheksua. Jännä vain miten nuo periaatteet kollektiivisesta vastuuntunnosta ja ”omista huoli pidetään”-mentaliteetista on iskostuneet niin vahvasti jossain siellä perunakoneen päällä syyslomia vietellessä.
Tahtoisin tähän keskusteluun muistuttaa myös kustannuksista. Korkeimmassakin maksuluokassa vanhemmat maksavat vain murto-osan päivähoidon todellisista kustannuksista (n. 1100-1600 €/kk).
Missään ei tarjota niin pitkiä vanhempainvapaita kuin Suomessa. Perhepolitiikkaa kannattaa vertailla. Monissa maissa päivähoito tapahtuu täysin omakustannusperiaatteella. Esim. jenkeissä päivähoitopaikka maksaa helposti n. 40 000 $ vuodessa. Keskipalkka n. 37000 $/vuositasolla.
Laskelmien mukaan kunnat tekisivät ihan oikeasti isoja säästöjä, mikäli subj. päivähoito-oikeus rajattaisiin puolipäiväiseksi. Kyllä minä ainakin jollain tasolla tätä leikkauspäätöstä ymmärrän. Enemmän olen huolissani lastensuojelun tilanteesta, päivähoidon laadusta jo nykytasolla, tulevasta ryhmäkokojen kasvattamisesta ja opetuksen laadullisesta heikkenemisestä. Itse ainakin mieluummin veisin lapseni 5 tunniksi laadullisesti parempaan hoitoon, kuin kokopäiväiseen kaaokseen. Tulevaisuudessa ei liene kumpaakaan tarjolla. Mutta jos huomio kiinnittyy etupäässä kotona olevaan tilanteeseen ja siitä aiheutuvaan aikuisten tarpeeseen, on vaarana että lasten ansaitsema korkealaatuinen päivähoito jää keskustelussa sivuun.
-terhi
Oon niin samaa mieltä sun kanssa, rakas Lähiömutsi.
Leimaantuminen jollakin tavalla ongelmalliseksi jo pienestä pitäen on erittäin haitallista varmasti kelle tahansa, vaikka leima olisikin tavallaan aiheeton. Politiikka, joka lisää tällaista leimaantumista, on ongelma.
Hyvin kylmästi ajatellen jopa: tämä on hemmetin pieni maa, jolla ei ole missään nimessä varaa menettää resursseja. Ja tulevaisuuden resursseja menetetään, kun säästetään lapsista ja nuorista. Aina.
Tosin en oikein itse osaa ajatella ihan noin kylmästi. Minusta luokkayhteiskunnan voimistuminen on väärä piirre inhimillisestikin katsoen.
Tuo työmarkkina-asia on toinen. Jos ihminen on työttömänä, hänen ehkä odotetaan ottavan vastaan tarjottu uusi duuni esim. ensi maanantaina – eikä kunnalle tarjotun parin kuukauden varoajan päästä. Vähän epäilen, että joustoa ei todellakaan tulla lisäämään tähän suuntaan, vaikka se olisi ehdottomasti valtion, kunnan ja kansalaisen etu.
Sosiaalisista perusteista olen esim. Liinan kanssa ehdottomasti samaa mieltä, ja siksi asia on kipeä ja hankala. Pisteet kylläkin hallitukselle siitä, että tässä on säästö, jossa kunnalle ei tule lisää kustannuksia – moni ”säästöesitys” kun on juurikin niitä, joissa valtio säästää ja kunta joutuu maksumieheksi (esim. esitys kotihoidontuen leikkaamisesta -> lapset aikaisemmin päivähoitoon -> kunnalle lisää kustannuksia).
Sen sijaan (ehkä vähän Etnan tavoin) mua vähän häiritsee tämä postaus.
Ehkä siksi, että kiitos subjektiivisen päivähoito-oikeuden, mun lapset eivät mahtuneet lähipäiväkotiin tai edes sitä seuraavaan tai sitä seuraavaan vaan sijoitettiin 15km päähän kotoa toiseen kunnanosaan, päiväkotiin, josta kaikki muut jatkavat esim. ihan eri eskariin ja kouluun. Tokikaan asiat eivät ole ihan niin mustavalkoisia, mutta myönnän, että mua vähän jurppii nämä ”ihanaa kun lapseni saa pitää tärkeän lapsiryhmänsä” -tekstit, missä unohdetaan se, että samaa paikkaa saattaa jonottaa joku toinen lapsi, jolle ryhmä olisi yhtä tärkeä. Meillä on ylläpidetty suhteita vanhoihin kavereihin illalla päiväkotipäivien jälkeen – onneksi syksyllä vanha jengi on päiväkodissakin koossa. Ei se siis mahdotonta ilman päiväkotipaikkaakaan ole.
No, huomenna itketään itkut yhden aikakauden päätökselle ja iloitaan myöhäisemmistä aamuista, kun äidin päiväkoti- ja työmatka lyhenee melkein 20km 🙂
Ja kuten sanottu, puolensa ja puolensa.
Olen oikeasti tosi iloinen, että Minime on saanut pitää tärkeän ryhmänsä.
Eikä se tietenkään lapsien ja perheiden vika ole, että päiväkotien paikat ovat täynnä.
Toisaalta osa-aikaiset myös vähän keventävät lapsiryhmien taakkaa, kun kaikki eivät ole paikalla aamusta iltapäivään.
Mutta ei sekään oikein ole, että lähipäiväkodit täyttyvät lapsista, joiden vanhempi ja sisarus ovat kotona, ja töihinpalaajat saavat kuskata lapsensa kilometrien päähän, kun ”mitäs ette jättäneet toista hoitoon kuopuksen syntyessä varaamaan paikkaa.”
Minusta subjektiivinen päivähoito-oikeus olisi oikein toteutettuna ja käytettynä hieno asia. Mutta mutta.. Itse olen päiväkodissa töissä ja se on ainakin täällä päin karu totuus, että työntekijän sairastuttua muutamaksi päiväksi tai viikoksi tarkoittaa sitä että ryhmää pyöritetään pienemmällä henkilökunnalla. Kaupunki säästää. Silloin se ei ole myöskään lapsen edun mukaista, kun aikuisia on liian vähän. Resurssit käytetään siihen, että saadaan välttämättömät asiat hoidettua, eikä aikaa ja käsiä riitä esimerkiksi syliin tai mainitsemiisi askarteluhin. Sellaisina päivinä tuntuu hassulta, kun vanhemmat tuovat lapsiaan, jotka voisivat hyvin olla sen päivän kotona. Nyt jos aikuisten määrää ryhmässä vielä pienennetään, niin voi niitä päiviä kun joku työntekijä on silloin sairaana. Jos subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen/poistaminen antaa mahdollisuuden pitää päivähoidossa työntekijöitä nykyisen luvun, niin mielestäni on tärkeämpää, että päivähoidossa riittävästi aikuisia kuin se, että jokaisella lapsella olisi oikeus päivähoitoon. Tämä on mielestäni lapsen edun mukaista, sillä ei sellainen sirkus ole lapselle hyväksi, että vain ”suoritetaan lapsiryhmä paikasta toiseen” eikä ehditä pysähtyä. Resurssipulassa esimerkiksi hiljaiset lapset jäävät huomiotta ja vilkkaammat saavat huomiota vain negatiiviseta käytöksestä. Päiväkoti on lapselle tärkeä paikka, enkä paheksu vanhempia, jotka subjektiivista päivähoito-oikeutta käyttävät. Halusin kuitenkin tuoda esille yhden näkökulman lapsen edusta.
Hallitusohjelmassa annettiin rahaa omaishoitoon ja lapaiperheiden koripalveluihin (=ennaltaehkäisevää työtä vanhempien jaksamiselle). Kyllä siellä jotain hyvääkin oli… Mutta kun johonkin kumartaa niin jonnekkin pyllistää. En usko että mikään hallitus tai puolue olisi löytänyt leikattavaa niin ettei se jotakuta harmittaisi.
Juuri näin! Kyllä risoisi, jos lähipäiväkodeista ei löytyisi työssäkäyvän lapselle paikkaa, mutta samaan aikaan niissä olisi lapsia, joiden vanhemmat ovat kotona äitiyslomalla, vanhempsinvapaalla tms. Ja vielä kehtaavat nurista siitä, että vähän raskasta on herättää vanhempi lapsi päiväkotiin aamuisin. Hiukan muutakin kuin omaan napaan (/omien lasten napoihin) tuijottelua, kiitos!
Niin. Olisi kyllä hienoa, jos puolin ja toisin ihmiset muistaisivat tuijotella muutakin kuin omaa/ omien lastensa napoja. 🙂 Ymmärrän, että monia risoo toisten tavat toimia ja tehdä erilaisia ratkaisuja erilaisista lähtökohsita.
Mutta toisaalta, ei voi minusta voi väittää suoraan ettei joku toinen paikkaa oikeasti tarvitse. Mistä sen muut tietäisivät? Ja miksi sinun/ teidän lapsenne tarvitsevat?
Ja ihan vilpittömästi kysyn, koska syitä on niin monia. Ihan yhtälailla väärä syy se työkin on lasten hoitoon viemiselle. Toki ihmisten pitää käydä töissä, mutta ihan yhtälailla voi asioita miettiä puolin ja toisin.
Jos esim. perheessä on kaksi vanhempaa, miksi sinne töihin pitää molempien vanhempien mennä? Miksi ne lapset on hankittu, jos kumpikaan ei voi jäädä lasten kanssa kotiin? Eikö oma tai puolison pää kestänyt? Miksi menot on tehty niin suuriksi, ettei pelkästään toisen palkalla selviä?
Ja toki sitten voidaan pohtia ihan yhtälailla niitä subjektiivista päivähoito-oikeutta käyttäviä. Ei toisen perheen tilanteesta ole tietoa ja heillä voi olla ja todennäköisesti onkin hyvä syy sille miksi toinen / toiset lapset ovat hoidossa kodin ulkopuolella. Perheet ja tilanteet ovat erilaisia. Sen olen ainakin viimeisen vajaan kuuden vuoden aikana oppinut.
Toisissa perheissä kaikkien lasten kotihoito voi olla paras ratkaisu, toisissa ei. On tilanteita ja tilanteita. Esimerkiksi jonkun perheen jäsenen – vanhemman tai lapsen – sairastuminen, joka vie valtavasti voimavaroja. Voi olla, että sairaalassa pitää viettää paljonkin aikaa eikä sinne voi ottaa esim. perheen (muita) lapsia. Tällöin on muille lapsille on parempi päästä esim. kunnalliseen päivähoitoon. Käytetään siis subjektiivista päivähoito-oikeutta, vaikka äiti/isä papereiden mukaan olisikin äitiyslomalla/ hoitovapaalla.
Subjektiivisesta päivähoidosta on kyse myös silloin, kun esim. äiti/ isä opiskelee pienen vauvan kanssa ja toinen lapsi on hoidossa. Jos vauva on helppohoitoinen, voi opiskelu (esim. pakolliset läsnäolot) onnistua vauva-aikana hyvinkin. Vauvan kasvaessa ja vaatiessa enemmän huomiota tilanne onkin jo toinen ja tällöin varmaan on yksinkertaisempaa jäädä hoitamaan lapsia kotiin.
Sitten ne vähemmän yksinkertaiset tilanteet. Voi olla että äiti/isä sairastuu esim. synnytyksen jälkeiseen masennukseen, jolloin kotona olevan vanhemman voimavarat eivät yksinkertaisesti riitä kaikkien lasten hoitamiseen tai virikkeellisen toiminnan ja/tai sosiaalisten tilanteiden järjestämiseen. Tällainen tilanne tulee helposti myös kriisin (esim. lapsen pitkän/ vakavan sairastamisen/ oman sairastamisen/ vaikean raskauden/ perheenjäsenen kuolema/ keskenmenot jne) jälkeen. Muiden silmissä kaiken pitäisi jo olla hyvin, mutta näin ei monestikaan ole. Kriisin jälkeen alkaa vasta asioiden läpikäynti ja tällöinkin subjektiivinen päivähoitomahdollisuus voi olla erittäin hyvä vaihtoehto perheelle.
On myös erityislapsia, jotka vaativat paljon huomiota ja hoitoa. Tällöinkin vanhempien voimat loppuvat helpommin. Voi siis olla, että äiti/isä hoitaa kotona isompaa erityislasta/ vaativaa erityisvauvaa eikä muille lapsille riitä huomiota ja kotona olevan vanhemman aikaa ja voimavaroja samalla tavalla. Voi myös olla, että äiti/isä on välillä jonkun lapsen kanssa pitkiäkin aikoja osastohoidossa. Toisaalta monille erityislapsille suositellaan esim. fyysisten tai sosiaalisten taitojen (käveleminen, puhuminen, jne) takia osittaista päivähoitoa. Samaan aikaan voi olla, että äiti/ isä hoitaa kotona perheen muita lapsia/ vauvaa. Perheet eivät kaipaa sääliä, syyllistämistä tai jaksamiskehoituksia vaan konkreettista apua ja ymmärrystä.
Kotona voivat väsyä myös sellaiset vanhemmat, joilla kaikki on niin sanotusti hyvin. Olivat he sitten hyvätuloisia tai talousvaikeuksissa, yksinhuoltajia tai kaksinhuoltajia, yhden, kahden tai kymmenen lapsen vanhempia, äitejä tai isejä. Aina ei tarvita sairauksia ja diagnooseja väsymiseen. Kodit tarvitsevat apua ja ymmärrystä. Sitä että heidät otetaan tosissaan. Jos he pyytävät kotiapua, heidän tulee sitä saada (näin keskosvanhempana törmään usein siihen, että sitä ei ole tarjolla edes kriisiperheille, tai vähätellään avun tarvetta, kun vuosi on oltu jo kotona ja ”kaikki on hyvin”). Silti. Sitäkin pitäisi olla tarjolla, kun joku sitä sanoo tarvitsevansa. Senkin on tarkoitus olla ennaltaehkäisevää apua.
En myöskään koe, että kotiapu ja subjektiivinen päivähoito olisivat toistensa vastakohtia. Päin vastoin. Minusta molemmat ovat tarpeellisia ja täydentävät sitä tukiverkostoa, joka perheillä pitäisi olla. Subjektiivistakin päivähoitoa pitää olla tarjolla, jos perhe sitä pyytää. Me emme voi tietää mikä on toiselle liikaa ja missä toisen voimavarat kulkevat. Jos perhe itse pyytää apua, avunpyyntö on otettava todesta.
Lisättäköön vielä, että mikäli (subjektiivisen) päivähoidon saamiseksi jatkossa vaaditaan lisää lappujen täyttämistä ja selvittelyä, tämä todellakin heikentää ennestään niiden perheiden asemaa jotka apua tarvitsevat. Apua tarvitseva perhe on monesti aikamoisen paperisodan ja byrokratian myllerryksessä muutenkin. On väärin, että niitä vähäisiä voimavaroja pitäisi käyttää selvittelyihin.
En jaksanut lähteä näitä kommentteja lukemaan. Sosiaalityön ammattilaisena olen huomioinut,että nykyisellään on jo vaikea saada lasta päivähoitoon esim. lastensuojelun kautta ns.sosiaalisin perustein, koska kunnat säästävät kaikessa. Olen siis joutunut sanomaan asiakkaille,että hakekaa päiväkotipaikkaa normaalin haun kautta. Jos perheellä on pienet tulot ei siitä tarvitse paljon maksaa. Avohuollon tukitoimena päivähoitohan on maksuton.
”Jos esim. perheessä on kaksi vanhempaa, miksi sinne töihin pitää molempien vanhempien mennä? Miksi ne lapset on hankittu, jos kumpikaan ei voi jäädä lasten kanssa kotiin? Eikö oma tai puolison pää kestänyt? Miksi menot on tehty niin suuriksi, ettei pelkästään toisen palkalla selviä?”
Joskus se kuopuskin täyttää 3 ja töihin on mentävä. Että olisikohan siinä ihan pätevä syy viedä lapsi/lapset päivähoitoon?
Hyviä kysymyksiä Etnalla, ja kuten itsekin totesin, eivät nämä asiat mustavalkoisia ole.
Omassa tapauksessani tiedän (koska pieni kunta ja pienet piirit ja ihmiset niin kovin avoimesti fb.ssa kertovat asioitaan, että on helppo laskea 1+1), että niille 8 perheelle, joilla lähipäikyssä oli lapsi puolipäiväisenä koska sisarus on kotona, ehdotettiin, että tunnit vähenisivät niin, että lapsi olisi kaksi päivää viikossa päikyssä -> kaverit pysyisivät, virikehoito olisi edelleen osa perheen arkea, mutta saataisiin tilaa myös meidän lapsille. FB täyttyi kauhistuneista kommenteista, miten ”Meitä kohdellaan epätasa-arvoisesti työssäkäyvien lapsien suhteen, ei vuorotyöläistenkään tarvitse päättää etukäteen hoitopäiviä.” Lopputulos: yksi kahdeksasta mietti, muut tyrmäsivät idean suoralta kädeltä.
En minä voi tietää mikä kunkin perheen tilanne on, ja siksi alkuperäiseenkin kommenttiini kirjoitin ”Sosiaalisista perusteista olen esim. Liinan kanssa ehdottomasti samaa mieltä, ja siksi asia on kipeä ja hankala.” Uskon, että jos subjektiivista päivähoito-oikeutta rajoitetaan, tulee olemaan monta sellaista perhettä, joille kokopäivähoito olisi ehdottoman tärkeää, mutta eivät jaksa sitä hankalia reittejä hakea tai eivät edes halua hakea leimautumisen pelossa. Kannatan siis kyllä subjektiivista päivähoito-oikeutta jatkossakin.
Tätä ”Katso mitä kaikkea ihanaa päivähoito toi perheellemme!”-hehkutusta, jossa perusteluina hoitopäiville mainitaan mm. itsensä kehittäminen, lapsen kaverisuhteiden ylläpito, kahdenkeskinen aika miehen kanssa ja ikkunanpesu – toki myös lepo valvottavan vauvan kanssa, en osannut harmistumatta lukea. Kritiikkini kohdistui siis kirjoitustyyliin, ei subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen.
Jatkan vielä, että sen sijaan esimerkiksi Lähiömutsin vastaukseen anonyymille kello 11.38 voisin suoraan yhtyä – juuri näin!. Siinä kiteytyi aika hyvin se, miksi itse kannatan subjektiivista päivähoito-oikeutta. Ymmärrän siis hyvin tavoitteen säilyttää subjektiivinen päivähoito-oikeus.
Saavatkohan lapsiperheet maalla enemmän tukea esimerkiksi isovanhemmille ja muulta suvut? Pääkaupunkiseudulla asuu paljon tänne muuttaneita nuoria ihmisiä joiden suku on kaukana. Voisin kuvitella että silloin korostuu julkisen puolen rooli perheen tukena.
Olen aina yhtä raivoissani ja vittuuntunut kun kohtaan ilmiön jossa pienten lasten äidit käyvät oman ryhmänsä sosiaalisia etuja vastaan. Se on kammottavaa ”hyvän ja vähän kuluttavan” kansalaisen pisteiden haalimista ja itsetärkeilyä, tekopyhyyttä ja kapea-alaisuutta. Vanha hyvä meininki jossa äiti uupumukseen asti vaikka sairastuneenakin hoitaa lapset kotona on aikaa sitten todettu lapsen edun vastaiseksi. Äidin ja isän hyvinvointi heijastuu suoraan lapseen. Väsymys ja stressi alkavat purkautua lapseen. Pitkä työttömyys voi luoda vaikeuksia ja lapsi voi todella tarvita muutakin viitekehystä kuin väsyneet vanhemmat. Subjektiivinen päivähoitooikeus takaa vapautta valita. Itse en koe että vauvan synnyttyä olisi joka tilanteessa hyvä ottaa vanhempi lapsi pois päiväkodista. Tällaiset säästöt luovat vain lisää tarvetta muille palveluille kuten kotipalvelulle ja lisää takuulla lastensuojelun asiakkuuksia. Yllättävän moni uupuu. Ennaltaehkäisy on huolenpitoa eikä mikään äärirajoilla selviäminen säästöjen takia. Oken taistellut jopa yksinhuoltajan kanssa joka vastusti kotipalvelun lisäämistä koska yksin pitää pärjätä ja ei kunta voi vastuuta lapsista kantaa. No, hänestä tehtiin myöhemmin lastensuojeluilmoitus ja saa nyt itse tuota apua. Eli äidit, lopettakaa oman etunne vastustaminen. Vaikka siitä tulee niin lainkuuliainen ja miellyttävä olo kun niin vähällä pärjätään niin huomioikaa myös se että ennaltaehkäisy, uupumuksen välttäminen ym. ovat tärkeitä asioita. Ihan kaikille.
Ja ratkaisu päivähoidon resurssipulaan ei saisi olla subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen. Tuet pitäisi aina kohdistaa ennaltaehkäisyyn koska kyllä kotipalvelu ja lastensuojelukin maksaa. Ja kumpi on oikeasti lasten etu? Tutussa päiväkodissa välillä käyminen vai väsynyt äiti ja kotipalvelu jotta kotona väkisin pärjätään.
Niin samaa mieltä! Tässä maassa olisi niin paljon paremmin asiat, kun vedettäisiin yhtä köyttä, eikä aina yritettäisi kampittaa naapuria siitä, että nyt se saa noin ja noin paljon enemmän sitä ja tätä.
Perheitä ja tilanteita, lapsia ja vauvoja, on niin erilaisia. Sen opin itse viimeistään, kun toinen lapsemme syntyi. Piti heittää romukoppaan kaikki aikaisemmat mielipiteeni.
Tuohonhan ei voi sanoa oikeaa vastausta, kun on taustalla vain oma empiirinen kokemus. Sen perusteella sanoisin äkkiseltään että ei. Omista tutuista juuri kaupungissa asuvat saavat paljon enemmän tukea suvulta ja ystäviltä. Jollain toisella on ihan varmasti toisenlainen kokemus.
Mutta landella moni on tilallisia tai sitten on omat työt ja lisäksi jonkinnäköistä viljelyä, metsänhoitoa, vapaaehtoisaktiivisuus ja kökkähommat vievät myös leijonanosan monen ajasta ym. Ihmiset kuluttaa itsensä loppuun töitä tehdessä jo ennen keski-ikää. Se on vain se mentaliteetti että pitää jaksaa eikä valittaa, sama koskee myös lasten hoitoa. Itsekään emme ole isovanhemmilta taloudellista, henkistä tai hoidollista tukea. Eikä mielestäni heillä ole mitään velvollisuutta sellaista antaakaan. -terhi
Olen kanssasi samaa mieltä, Tiina. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on etuoikeus, mutta siihen ei ole enää varaa, valitettavasti. Tilannehan on siinä mielessä hyvä, että sitä ei poisteta kokonaan, sitä vain rajataan. Harva tulee ajatelleeksi, että päiväkotipaikka maksaa noin 700-1200 € kunnalle, josta vanhemmat sitten maksavat maksimissaan sen n.250 €.
Lisäystä vielä edelliseen. Päiväkotiin viemisen sijasta monilla paikkakunnilla on mahdollisuus viedä lapsia maksuttomiin kerhoihin, jopa monta kertaa viikossa, ja ainakin kolme tuntia kerrallaan. Kerhoja järjestävät mm. seurakunnat. Kerhotoiminnan järjestäminen on yhteiskunnalle huomattavasti edullisempaa kuin päiväkotipaikka.
Olen täysin samaa mieltä!!!
Ystäväpiirissä osa saa todella paljon apua isovanhemmilta. Osa ei yhtään ja sitten on se ”normaali” isovanhemmuus. Itse en apua juuri saa hoidossa, koska ovat työelämässä vielä, mutta ovat toki meidän elämässä tiiviisti mukana! Täällä on toki paljon niitäkin joilla isovanhemmat ja suku on kauempana. Eikä täällä meillä siis ole juuri tilallisia 🙂 ettei nyt niin maalla olla 🙂
Piti sanoa vielä, että kavereihin kuuluu eri alojen ammattilaisia ja tosi kunnianhimoista porukkaa, ettei nyt puhe ole vain että ”tässä nyt lusmuillaan”. Eräs vakipaikkainen musiikinopettaja piti ammattitaitoa yllä kansalaisopiston ryhmiä vetämällä, lapset oli silloin kotona isänsä kanssa, eräs farmaseutti tekee lomasijaisuuksia, osa on kokonaan kotona ”vaan”.. isä tai äiti. Toki moni ollaan kiitollisessa asemassa kun on työ mikä odottaa. Ja sitten on alanvaihtajia, koska äityis on muuttanut arvo/ajatusmaailmaa. Tämä nyt hiukan aiheen vierestä, mutta tuli mieleen. Ettei olla ihan mitään säälittäviä junttipullia jotka lusmuilee kotona ja elää tuilla 😉 T
No minä oon ihan sieltä niin maalta kotoisin 😀 Nykyinen kaupunkilainen tosin. Mutta tosi hyviä pointteja sulla taas! Ja itselle tuli mieleen, että alkujaanhan kotihoidontuki on tarkoitettu maatalojen äideille, keskustapuolueen kädenojennuksena. He kun ovat hoitaneet lapsensa työn ohella, on keksitty tällainen korvaus siitä hyvästä etteivät ole päivähoitoa käyttäneet. Tarkoitus ei ole siis ollut kustantaa samaan aikaan äidin kotona olemista ja lasten päivähoitoa. Mutta aika heitteillejättöähän se navettahommien ohessa hoito on todellisuudessa ollut 🙁 -terhi
Minuakin huolestuttavat enemmän nuo suuret ryhmäkoot kuin se että kotona olevan vanhemman lapsi ei saisi olla kokoaikaisesti hoidossa. Valitettavasti vain se puolipäiväisten lisääntyminen kasvattaa lapsiryhmiä entisestään.
Otetaan kuviteltu tilanne jossa ryhmässä olisi 21 yli kolme vuotiasta lasta ja kolme aikuista. Kahdella lapsella olisi jompikumpi vanhempi kotona ja kahdella työttömänä. Tämä uudistus tarkoittaisi jo suoraan sitä että koska yhtä työntekijää ei uudistuksen takia kuitenkaan voida irtisanoa kasvaisi ryhmäkoko kolmella lapsella. Kun nämä neljä joilla on toinen vanhempi kotona muuttuvat puolikkaiksi niin lapsimäärä voinousta pahimmillaan 28:aan. Ja aikuisia olisi silti vain se kolme. Tässä tilanteessa vanhempien ei enää kannattaisi odottaa että lapset ulkoilevat kurasäällä, koska ei heitä yksinkertaisesti ehtisi pukea ennen kuin pitäisi jo alkaa riisumaan. Puhumattakaan siitä että vaatteiden kuivatustilat varmasti harvassa paikassa venyvät paljon nykyistä suuremmille ryhmille. Myöskään yksilöllistä opastusta esim. saksien käytössä olisi ihan turha odottaa. Askartelut suunniteltaisiin niin että suurin osa ryhmästä voi tehdä ne itsenäisesti vain mallin ja suullisten ohjeiden mukaan. On ihan turha odottaa että saisi lapsestaan kunnollista palautetta hakutilanteissa, kun hoitajilla ei yksinkertaisesti riitä silmiä ja käsiä jokaiselle.
Myös tilat tulevat vastaan. Oletan kokemukseni pohjalta että monissa paikoissa ryhmien tilat on mitoitettu parillekymmenelle lapselle. Ruokapaikkoja ei siis välttämättä riitä kaikille eikä myöskään lepopaikkoja. Luultavasti ne vanhimmat lapset joutuisivat puolipakolla omiesta tarpeista riippumatta luopumaan päiväunista kun heille järjestettäisiin nukkariin vain istumapaikat sadun ajaksi. Lapset joutuisivat jakamaan naulakot ja samalla täit ja hihoihin pyyhityt räät yms.
Kyse ei siis ole vain siitä että laiskat ja piittaamattomat oman napansa tuijottelijat eivät pitäisi lastaan hoidossa pitkiä päiviä vaan tämä päätös koskee negatiivisesti kaikkia hoitopaikan lapsia.
Tässä loppuun vielä juttua siitä miten suuret lapsiryhmät voivat vaikuttaa lapsiin
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ylisuuret-paivakotiryhmat-vaarantavat-lapsen-kehityksen/1839808
En viitsi avautua muusta, mutta haluaisin lisätä sen seikan, mitä moni ei tajua, meitä on siellä päiväkodissa kolme vain muutaman tunnin päivän aikana. Ne lapset ovat paikalla usein aamusta iltaan, mutta aikuisia on kolmessa vuorossa. Siispä paljolti tuota isoa ryhmää hoitaa kaksi aikuista. Ai niin, koska perhepäivähoitajien työaikalaki muuttui, tarkoittaa se myös sitä, että säännöllisesti päiväkotiryhmissä on perhepäivähoidon varahoitolapia, ja heidät pakataan ryhmiin vielä niiden normaalilukujen päälle.
Voisinkin kysyä, miksi se oma lapsi halutaan tuoda sieltä rauhallisesta kodista siihen sählinkiin, jos on itse kotona?
Älähtäkää kaikki vanhemmat nyt ihan ensimmäisenä siitä ryhmäkoosta!!
T. surullinen päiväkodin täti
Kun olin jäämässä äitiyslomalle toistamiseen lastentarhanopettajan pestistä, oli monen eka kysymys, että jatkaako esikoinen päivähoidossa. (Esikoinen oli silloin 2,5v) Ei todellakaan jatkanut. Vähän niin kuin se nakkitehtaan työntekijä joka ei syö nakkeja, koska tietää mitä niihin on laitettu.
Elämäntilanteita on monenlaisia, mutta subjektiivisesta oikeudesta on tullut joku ihme mantra jota hoetaan koko ajan. Valitettavaa on, että jo valmiiksi oletetaan sen lapsenhoidon olevan niin hankalaa, että vanhemmat lapset pidetään hoidossa kun niillä nyt on oikeus siihen. Vähän kuin amputoitaisiin joku raaja varmuuden vuoksi jo etukäteen.
Yleismaailmallisen neggistelyn ja vertauskuvien ilotulituksen jälkeen täytyy todeta, että tarhantädin sydäntä aina kovasti lämmittää vanhempien positiiviset vibat lapsen hoidosta.
Lapsen perushoito on Suomessa hyvää. Samoin kuin syön elintarvikkeita joita olen tehtaalla valmistanut ja pakannut (elintarvikkeita). Perushoidon huonona pitäminen on aikas perusteetonta. Myös arvio jaksamisesta on vanhemmilla itsellään.
Samaa mieltä minäkin! Miksi asioiden pitäisi aina olla niin hankalia, kuluttavia ja vaativia? Mitä sitten jos jonkun elämä onkin helpompaa kun isompi lapsi on päiväkodissa, ja voi nuoremman päiväuniajalla vaikka juoda lattea ja pestä ikkunoita? Tai ehkä jopa viettää laatuaikaa miehen kanssa? Kateus se on, joka vie kalatkin vedestä…
Säästöjä on tehtävä, se on selvä, mutta mustavalkoinen ajattelutapa ei säästä mitään.
Lastenhoitajan palkkaaminen on tietenkin yksi mahdollisuus, jolla saada aikaa oman osaamisensa ylläpitämiseen. Meidän kohdallamme en pitänyt sitä järkevänä, etenkin kun ottaa huomioon myös yllä olevat seikat.
Kuopuksemme on hyväuninen kaveri, joka keskittää päiväunensa kello 9–16 välille. Ihan pienenä hän nukkui kevyesti esikoisen päiväkotiajasta viisikin tuntia, nykyäänkin ainakin kolme tuntia (mitä nyt esikoinen ei siis ole tällä hetkellä päiväkodissa). Poikkeuksia lukuunottamatta käytin noista tunneista minuutilleen jokaisen istumalla koneen ääressä kirjoittaen. Tuo työ ei tuota tällä hetkellä vielä mitään, mutta toivottavasti tulevaisuudessa tehty työ palkitaan ja saan yhden unelmani toteutettua ja unelmani kautta myös elantoa ja taas uusia väyliä tehdä töitä.
Niin, eihän se varmaan ”järkevämpää” olisikaan, sillä ainakin se olisi huomattavasti kalliimpaa. Tulee vain sellainen olo, että kaikki etuudet mitkä suinkin irtoavat, niin otetaan vastaan omaa napaa katsellen.
Hallituksen suunnitelmathan eivät koske meidän perhettämme, sillä lapsemme on ollut päivähoidossa aina puolipäiväisenä – myös silloin kun olemme molemmat olleet täyspäiväisinä töissä ja yritystouhut siihen päälle. Eli en ajattele omaa napaani, vaan heikompiosaisten, joille subjektiivinen päivähoito-oikeus on elintärkeää.
Erinomainen huomio! Siihen sitten vielä sairaspoissaolot, joihin on ”liian kallista” palkata sijaista.
Ajatteli asiasta mitä tahansa, lopputulos olisi kuitenkin se, että jollei subjektiivista päivähoito-oikeutta ole tai sitä ei käytettäisi, vähennettäisiin jo olemassa olevia hoitopaikkoja ennestään rankalla kädellä, jolloin sen hälyisyyden osalta tilanne olisi päivähoidossa olevien ja työskentelevien osalta ihan ennallaan. Tämän päälle kaavaillut ryhmäkokokojen kasvattamiset ja eskarin muuttaminen kerhotoiminnaksi, niin tulos on mainio.