Yksi asia näin kahden lapsen äitinä yllättää yhä edelleen. On käsittämätöntä, miten samanlaisia, mutta silti niin erilaisia saman perheen lapset voivat olla. Nukkuminen on yksi niistä isoimmista eroavaisuuksista. Tai ainakin sellaisista, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämään. On nimittäin aika paljon merkitystä ihan kaikkeen, jos elää vauvavuotta beben kanssa, jonka mielestä päiväunet ja vaunut olivat vihoviimeistä puuhaa, tai jos elää sitä kera sellaisen tapauksen, joka noh, nukkuu.

Vauvathan tarvitsevat paljon unta päivisinkin. Mutta sanopa se vauvalle, joka taistelee huutaen päiväunia vastaan. Tai tarkemmin kuvailtuna karjuen, vaikka silmistä ja koko olemuksesta näkee, että väsyttää. Esikoisen aikaan oli hämmentävää nähdä muita vauvoja nukkumassa vaunuissa, kun oma alkoi huutaa pakokauhuisena heti kun tajusi joutuneensa kidutusvankkureiden kyytiin.

Yllätyin kuullessani joidenkin käyttävän autoilua lapsen nukuttamiseen. Oma vauva itki turvakaukalossa henkeä haukkoen. Kerran puolentoista tunnin mökkimatka kesti lähes viisi tuntia, kun joka toiselle bussipysäkille oli pakko pysähtyä tyynnyttelemään ja imettämään vauvaa. Perillä vauvalta oli mennyt itkemisestä ääni käheäksi ja minä olin päiväunien tarpeessa pahemmin kuin aikoihin.

Väsyneen vauvan itkemisen kuuntelu on hirvittävän kuluttavaa. Siinä ehtii käydä mielessään läpi monia mustia ajatuksia. Onneksi jossain vaiheessa silloin kolme vuotta sitten tajuttiin jättää vaunut pölyyntymään pyöräkellarin nurkkaan. Kantorepussa vauva nukkui. Ei hyvin, mutta jotenkuten. Koko ajan piti olla liikkeessä, jos ei muuta, paikallaan heijaten. Musta tuli talvipakkasilla vasten tahtoani ostareilla notkuva mutsi. Nytkyin silloinkin, kun vauva oli jonkun muun sylissä. Jos vauva joskus nukkui tunnin putkeen, oli se ihme, josta piti raportoida tekstiviestillä miehelle.

En tiedä, mikä noissa päiväunissa oli ja edelleen on niin kinkkistä. Kuopuksen synnyttyä jätin ihan suosiolla pois esikoisen päiväunet niinä päivinä, kun mies ei ole kotona. Pahimmillaan tunneiksi venyvä nukutustaistelu ei ollut sen arvoista, vaikka lapsi päiväunet vielä tarvitsisikin. Yöt sen sijaan ovat menneet aina ihan hyvin. Kun alun vatsavaivat ja muut mysteeri-itkut oli selätetty, lapsi nukkui tyytyväisenä kokonaisia öitä. Iltarutiineiden piti olla samanlaisia ja tarkasti aikataulutettuja, mutta niiden avulla lapsi nukahti minne vain; yökyläpaikkaan, hotelliin tai junaan. Mitään nukuttamista hän ei ole koskaan iltaisin kaivannut, vaan iltasadun, -laulun ja -pusujen jälkeen jäi ja jää itsekseen sänkyyn odottamaan unta.

Kun kuopus syntyi, olimme varautuneet samanlaiseen päiväunisavottaan tämänkin vauvavuoden kohdalla. Silti taisimme salaa elättää toiveita paremmin nukkuvasta tulokkaasta, sillä hankimme parvekevaunut – kapineen, jolle ei olisi ollut mitään tarvetta esikoisen aikana. Kun kannoin kolme päivää vanhan vauvan nukkumaan parvekkeelle, tilanne tuntui epätodelliselta. Siellä se nukkui, tyytyväisenä ja monta tuntia. Mulla oli jopa vähän syyllinen olo, kun laitoin lapsen nukkumaan sinne kauas itsestäni. Luin kirjaa kahvia hörppien ja leikin äitiyslomaa, sillä arvelin vauvakuplan puhkeavan minä hetkenä hyvänsä.

Viikot kuluivat, lopulta kuukaudetkin. Mutta niin vain tuo tulokas on osoittanut todeksi sen, että parvekkeella tyytyväisenä nukkuva vauva ei ole utopiaa. Melkein nolottaa kertoa, miten helppoa se on. Sen kun kannan hänet parvekkeelle, annan suukon ja toivotan hyvät unet. Yleensä silmät alkavat lurpsua jo ennen kuin ehdin vetää kuomuaukon eteen suojaa. Välillä hän murisee hetken unilaulua itsekseen kunnes nukahtaa. Siinä se. Ja siellä se tuhisee unta palloon useamman tunnin putkeen. Jos postauksissa voisi käyttää emoji-kuvakkeita, tähän tulisi se punamekkoinen tanssiva nainen.

Jotta eroavaisuudet eivät jäisi vaunuissa nukkumiseen, tekevät lapset muutkin unihommat omalla tavallaan. Kuopus kyllä nukkuu kantovälineessä, mutta sikeämmin hän koisii, kun saa olla vaunuissa. Jos hän päivisin tahtoo nukahtaa omissa oloissaan (mikä tuntuu vieläkin mielestäni vähän luonnottomalta vauvakäytökseltä, mutta näin se vain menee), iltaisin hän tahtoo vieressään olevan jonkun. Kokonaisista öistä en nyt vielä edes haaveile, vaikka esikoisen kanssa näissä kohdin vauvavuotta sitä herkkua oli ollut tarjolla jo useamman kuukauden ajan.

Jos esikoisen kanssa opin tissitainnutuksen voiman, sitä on ihan turha koittaa nuorimmaiseen, jonka mielestä äidin paidan alla on ruokaa, siinä se. Vauva on alkanut nyt kesän tullen heräämään samoihin aikoihin auringon kanssa ennen kuutta, kun muu perhe esikoista myöten vetelisi hirsiä helposti kasiin. Että jos jotain uniasiaa kolmen vuoden takaisilta ajoilta kaipaan, on se mahdollisuus aamuisin torkuttaa imettäen.

Jaa