Sosiaalisen ja menevän esikoisen yökyläily ilman meitä vanhempia olisi luultavasti onnistunut jo aikaisemminkin, jos me vanhemmat olisimme sitä toivoneet. Nyt päädyimme asiaa sen kummemmin miettimättä odottamaan, että toive tulee lapselta itseltään. Syksyn aikana yökyläilyt alkoivat ilmestyä lapsen puheisiin. Yökyläkutsu on suurin kunnianosoitus, mitä nelivuotias voi antaa – heti synttärikutsun jälkeen. Esimerkiksi neljän tunnin junamatkan aikana yökyläkutsua tulee leikkivaunussa temmeltäessä niin Rovaniemelle kuin Espooseen.
Usean kuukauden ajan pelkkä kutkuttava ajatus yökyläilystä ilman vanhempia riitti. Lapsi on kyllä tottunut reissamaan ja nukkumaan kavereilla, mummilassa, hotelleissa, hyteissä ja teltassakin, mutta silloin retkipakettiin on tähän asti kuulunut aina ainakin toinen vanhemmista. Lapsi tahtoi syksyn ja alkutalven aikana yökylään kavereille, mutta lopulta sivulauseessa aina muistutti, että äiti tai isi tulee totta kai mukaan. Kunnes muutama viikko sitten alettiin suunnitella yöretkeä ihan ilman meitä vanhempia.
Ensimmäinen yökyläilyretki ilman äitiä tai isää tehtiin mummilaan – tosin hotellissa sijaitsevaan sellaiseen. Kaikki lapsen isovanhemmat asuvat useiden satojen kilometrien päässä, joten etenkään näin ekalla yökyläilykerralla monen tunnin välimatka ei olisi tullut kyseeseen. Pirssimatka keskellä yötä ikävöivää lasta hakemaan tulisi vähän turhan tyyriiksi. Ja totta puhuen, mä en itse sellaiseen vielä edes kykenisi. Jotenkin on vain tunne, että ainakin toisen meistä vanhemmista on oltava tavoitettavissa nopeasti.
Niinpä lapsi yökyläili Helsingin keskustassa olevassa hotellissa, jossa mun vanhempani Helsingin-reissullaan yöpyivät. Vietettiin ensin päivä yhdessä porukalla ja käytiin lopuksi vielä syömässä illallinen yhdessä, minkä jälkeen mentiin hotellille. Eronhetkellä vähän meinasi mieli kääntyä katumapäälle, mutta sinne likka jäi mummin ja paapan kanssa syömään pähkinöitä sekä tekemään kuperkeikkoja hotellin isolla sängyllä. Olipa kummallista kävellä metrolle vain toisen lapsen kanssa vaillinaisena, ihan kuin jotain unohtaneena.
Hieman myöhemmin sain puhelimeeni tiedon, että iltasadun jälkeen uni oli tullut saman tien. Eikä sänkymme vieressä päivystysasemissa ollut luuri piipannut sen jälkeen koko yönä. Vielä mitä! Yökyläilijällä riitti unta hotellilakanoissa paljon pidempään kuin kotona yleensä, ja kotiin kömmittiinkin vasta lähempänä puoltapäivää myöhäisen hotelliaamupalan jälkeen. Ja jo esikoinen oli ylpeä ja onnellinen – hän uskalsi ja pärjäsi ihan itse ilman äitiä ja isiä!
Meidän tyttö oli just pari viikkoa sitten (hiukan vajaa 3-v) ekaa kertaa mummille yökylässä. Hän on jonkin aikaa leikkinyt yökylään menoa, ja kerran puhelimessa esitti toiveen mummille. Ajatus toteutettiin samana iltana, ja hienosti meni. Tosin tyttö malttoi nukkua vain 22-06, ja veteli sitten kotiin tultuaan iltapäivällä unta kolme tuntia. Muutkin isovanhemmat toivovat tyttöä kylään, mutta toinen mummola on tunnin ajomatkan päässä (en sieltäkään halua hakea keskellä yötä) ja toisessa paikassa pelkään, että lapsi ”joutuu pärjäämään” eikä ikävästä välttämättä kerrottaisi. Meillä on siis tavallaan kolme mummolaa, huom. koska miehen vanhemmat ovat eronneet.
Yökyläily oli siis ihan jees, varsinkin kun lähti lapsen aloitteesta. Isovanhemmat kovasti toivovat lapsia yökylään, mutta kestää kyllä tovi, sillä imetän vielä kuopusta (6kk). Mä vähän jopa koen painostusta tuohon yökylähommaan, mikä on sikäli kurjaa, että ennemmin kaipaisin sellaista ilta- ja päiväpainotteista lapsen hoitoapua. Yöllä kun tällä hetkellä mieluiten nukun 😉
Siis puhutaanko tässä nyt isovanhemmilla yöpymisestä vai kaverin tms luona? Meillä on ollut sellainen periaate, että vuoden ikäisenä lapsen voi jättää yöksi mummalle (minun äidilleni), joka on lapsille tuttu ja näkee heitä viikottain. Parivuotiaan jätin sitten jo anopille yöksi ja omalle äidilleni kahdeksi yöksi. Löyhästi yö per ikävuosi -periaatteella. Jollekin muulle kuin tutulle isovanhemmalle yökylään laittaminen tuntuu melkoisen vieraalta ja kaukaiselta ajatukselta, lapset ovat nyt 3,5 ja 1.
Mielenkiintoista ajatella tätä asiaa. Siskontyttö oli muutaman kuukauden ikäinen ollessaan mummilassa ekan kerran yökylässä, eikä siinä ollut mitään kummallista. Vanhemmat sai levätä ja mummi hoitaa vauvaa niin halutessaan. Tädin luona oltiin ensimmäisen kerran puolentoistavuoden ikäisenä. Käly huokaisee helpotuksesta kun tarjoaa mahdollisuutta ottaa esikoispoika ”lainaan”. Kynnys lähteä ja olla yötä jossain ilman vanhempia on todella matala, kun on ihmisiä joihin lapset luottavat ja joihin vanhemmat luottavat. Tätinä olen sanonut että mun ovi on aina auki, mutta pitää olla päiväkuiva ja osata syödä itse. Näillä ehdoilla on pärjätty tosi hyvin. Muutaman kerran on siskontyttö ikävöinyt äitiä, mutta sitten on puhuttu siitä miten ikävä on vain hyvä asia ja kertoo että äiti on tärkeä. Eikä ole tarvinnut soittaa kotiin hakemaan.
En tiedä sitten onko se siitä että pidän itse siitä että saan luoda lasten kanssa täysin omia muistoja ja omanlaista aikaa. Luoda sen suhteen, että vanhempien lisäksi on muitakin aikuisia joiden puoleen voi kääntyä. Itse olen hyvin pienestä asti ollut yökylissä ja nauttinut siitä vapaudesta ilman vanhempia. Mummit, kaverit, leirit, kaikki missä sai olla ilman vanhempia toivat minulle sitä kykyä kantaa vastuuta ja pystyä asioihin. Ei ole asioita mihin en pysty yksin, eikä ole ikinä ollut. Tämä on nuoruudessa aiheuttaut hämmennystä, mutta lisännyt minun itsenäisyyttäni. Vanhempani luottavat että pärjään, mutta se ei vähennä heidän kiintymystään.
Hienoa että teillä on uskallettu! Pitäkää siitä kiinni jos mahdollista.
Isoja askeleita nämä, sekä lapselle että vanhemmille 🙂 Ihanasti pystyitte toteuttamaan lapsen ajatuksen yökyläilystä. Itsekin olin ihan varma, että heräsi hotellilla aamuvarhaisella, mutta näemmä hotellilakanoissa on joku taika haha!
Ylipäätään yökyläilystä, sillä lapsella voi olla niin monenlaisia luottohenkilöitä. Meillä on esimerkiksi puhuttu hurjasti ystäväperheen luona yökyläilystä (jossa ollaan pötkötelty koko perheenä lattialle perustetulla siskonpedillä useamman kerran), mutta uskallusta ei ole vielä ollut tarpeeksi. Yökyläily kavereiden luona, joiden vanhempia en niin hyvin tunne, tuntuu myös itsestäni vielä kaukaiselta.
Ihanaa tätiaikaa tarjoat sisarustesi lapsille! Ja ihan varmasti suhteesta muodostuu ihan omanlaisensa, kun saa viettää lapsen kanssa aikaa ihan kaksistaan. Yökyläily tuo siihen vielä omanlaisensa merkityksen.
Meijän esikoinen oli 9kk kun yökyläili ekan kerran mummulassa, samalla tuli eka heräämättä nukuttu yö (vaatimattomat 12h), siis lapselle. Ja lapsi pärjäsi ihan huippuhyvin. Sittemmin on kyläillyt tätillä ja mökillä ilman vanhempia.
Kuopus 1,5v on enemmän mussa kiinni, joten yökyläilyt ei ole vielä ajankohtaisia.
Meillä lapsi oli ehkä 5 kuukauden ikäinen, kun lähdettiin itse hotelliin ja isovanhemmat tuli paikkaamaan. Eikä mennyt montaa viikkoa, kun lapsi oli 5 päivää putkeen mummolassa, kun meillä tehtiin kevyttä remonttia. Lapsi on nyt 4v ja edelleen tuo 5 päivää on pisin jakso tähän mennessä. Ainakin meidän näkökulmasta kaikki meni hyvin.
Olen aika varma, että jollakin olisi jo mennyt kuppi nurin, jos lapsi ei olisi voinut mennä mummolaan aina silloin tällöin, tai ei siellä viihtyisi. Lapsi kun ei vuosiin nukkunut missään kunnolla.
Eli juu, lienee täysin lapsesta ja perheen muusta tilanteesta kiinni. Meillä on lapsi oppinut tai joutunut pärjäämään jo pienenä. Näkökulmakysymys.
Hienosti oli mennyt yökyläily! 🙂 Meillä on esikoinen ollut pari yötä mökillä mummon kanssa niin, että ensin ollaan oltu siellä perheenä monta päivää ja sitten mummo on tullut sinne yhdeksi yöksi ja me vanhemmat on karattu lähikaupungin hotelliin 🙂 Ekana kesänä oli reilun vuoden ja toisena siis reilun 2vee. Meilläkin kaikki mummolat on kaukana, joten niihin en voisi kuvitella lasta vielä yökylään (tai sit me vanhemmat oltais siinä lähikaupungissa hotellissa passissa) 😀 Kun olimme synnyttämässä yön yli kuopustamme, niin ystävämme tuli meille kotiin silloin univahdiksi, hyvin oli mennyt silloinkin, mutta sen jälkeen vieraiden tullessa esikoinen aina varmisteli että eiväthän äiti ja isä lähde taas yöksi pois.
Esikoinen oli 10-kuisena ekan kerran yökylässä, vähän harjoitusmielessä mun vanhemmilla pikkuveljen syntymää varten. Että jos synnytys osuisi yöaikaan, niin ei poika olisi paniikissa, kun ei vanhemmat olekaan lähellä. Pikkuveli oli myös mun vanhemmilla aika tasan 1-vuotiaana, jotta mä sain nukkua yhden ko-ko-nai-sen yön (esikoinen on aina ollut läpi yön posottavaa tyyppiä, kuopus ei…). Appivanhemmilla esikoinen oli n. 2-vuotiaana ekan kerran, kuopus ehkä vähän nuorempana. Anoppi oli se, joka arasteli lasten yökyläilyä, että klaaraako hän homman. Neljän pojan äiti!
Sittemmin pojat ovat olleet satunnaisesti yökylässä isovanhemmilla muutaman kerran vuodessa, niin me vanhemmat ollaan saatu parisuhdeaikaa.
Paria yötä pidempään ei pojat ole liesussa olleet ja senkin verran esikoinen kahdesti ja kuopus kerran. Toissa kesänä oli muutto,jolloin pojat piti saada pois jaloista, viime kesänä appivanhemmat ottivat isomman pariksi päiväksi mökille mukaan. Mutta siis vain isovanhempien luona ovat yötä olleet plus isompi kerran enonsa luona. Pojat ovat nyt 4,5v ja vähän reilu 3v.
Meidän esikoinen (ja kuopus samoin) oli kolme kuukautta kun ne olivat ensimmäisen kerran yökylässä anoppilassa muutaman kilsan päässä.
Nyt viisivuotias on alkanut kysellä, että milloin hän voisi mennä kaverilleen yöksi. Jaiks. Kai sekin hetki pian koittaa 🙂
Vähän päälle vuoden ikäisenä oli kotona yön niin, että mun vanhemmat olivat hoitamassa. Melko pian sen jälkeen on ollut heillä (1,5 tunnin ajomatkan päässä) yötä ihan muuten vaan ja kerran appiukolla. Nyt reilu1,5 vuotias ja tälle keväälle tulee pari yökyläilyä isovanhempien luona.
Lapsella on niin läheiset ja hyvät välit kaikkiin isovanhempiin, että pidän jopa tärkeänä että saavat viettää aikaa keskenään, ihan ilman meitä vanhempia. En ymmärrä miten yökyläily tästä eroaisi, samat rutiinit siellä on ja yöllä nukutaan. Juurikin aina se 10-12 tuntia putkeen, joka ei kyllä kotona normaalisti täyty… 😉
Muiden kuin perheen luona yökyläily ei varmasti tule olemaan ajankohtaista vielä useaan vuoteen. Oiskohan joku kouluikäinen sellainen, että voisi mennä kaverille yöksi?
Meidän viisivuotiaalla on nyt tullut puheisiin se, että hän haluaisi ilman vanhempia kaverin luo yökylään. Onneksi kaveri asuu pihan toisella puolella joten tuota uskaltaa kokeillakin. Vieraampaan perheeseen en vielä lasta päästäisi. Mummiyökyläilyn lapsi aloitti 1,5 vuoden iässä kun minä olin leikkauksessa ja sairaalasta kotiutumisen jälkeen annettiin yksi yö minun haavoileni lisätoipumista ennen lapsen kohtaamista. Me ollaan suunnilleen noudatettu mummikyläilyisså yö per ikävuosi -käytäntöä ja hyvin on mennyt. Tosin nyt ollaan jo vähän joustettu kun kesäisin lapsi ei muuta tekisikään kuin mökkeilisi mummin kanssa ja meidän vanhempien palattua töihin tuo on oiva keino pidentää lapsen lomaa (tarjota meille vanhemmille harvinaista kahdenkeskeistä aikaa). Muutenkin yökyläilyjä ohjaa enemmän tarve koska äitini asui toisessa maakunnassa. Toisten isovanhempien luo lapsi ei vielä kuulemma uskalla mennä ilman vanhempia, mutta harkitsee että kesällä kuulemma voisi kokeilla,
Meillä ei olisi tullut mieleenkään laittaa lasta yökylään ennen 1,5-vuoden ikää, hän vierasti ja oli ihan älyttömän eroahdistunut (siis usein nähdyt isovanhemmatkin olivat kohteina), siis nämä oli niin voimakkaita tunteita hänelle että vaikeuttivat arkielämää ja esim. bussimatkustusta. Sen jälkeen helpotti ja lapsesta (kohta 4v.) on kasvanut suvereeni pikkuihminen. Vielä ei olla yökyläilty ilman vanhempia, mutta uskon että hän alkaisi olla valmis, tässä viime aikoina on virstanpylväinä olleet ekat kaverisynttärit ilman vanhempia ja oma harrastus. Muihin verrattuna me mennään siis hyvin hitaasti, mutta ei tämä ole ongelma meille kun tunnemme oman lapsemme.
Juuri kaksi vuotta täytettyään lapsi oli ensimmäisen kerran mummolassa yötä. Sen jälkeen alkoi heti kysellä, milloin saa olla kaksi yötä. Tai viisi yötä! Nyt jo kohta neljäveenä on ollut kolmekin yötä mummolassa ja tinkii koko ajan pidempiä aikoja. Kivaa heillä tuntuu olevan ja niin on meillä aikuisillakin kaksin kotona :).
Enolla ja tädillä on ollut kertaalleen yökylässä mutta muualla ei ilman vanhempia. Eikä ole kyllä kysellytkään pääsyä muualle. Sen aika koittaa sitten, kun itse sitä toivoo.
Joo tässä on niin erilaisia käytäntöjä vanhemmilla 🙂 meidän esikoinen oli vuoden ikäisenä ekan kerran yökylässä isovanhemmilla joita näki viikoittain. Nuorimmainen oli myös vuoden ikäinen. Me oltaisiin tultu hulluksi miehen kanssa tähän mennessä jos ei oltaisi saatu kahdenkeskistä aikaa! Esimerkiksi juhliin meno on paljon kivempaa kun lapset on poissa kotoa yökylässä, voi rauhassa tulla kotiin ja saa aamulla nukkua vielä, eikä tarvitse valvottaa lapsenvahtia kotona. Ja voi myös joskus kutsua omia kavereita kylään niin että heillä ei mukana lapsia ja meidänkin lapset yökylässä. Ei tarvitse miettiä meteliä eikä sitä että aamulla pitää aikaisin herätä. Olen imettänyt molempia lapsia pari vuotta, mutta ero ei ole ollut ongelma – imetys jatkunut siitä sitten kun lapsi palautettu.
Toki tilanne on täysin eri kun isovanhemmat asuu kaukana. Silloin ei toki onnistu, eikä isovanhemmat välttämättä muodostu niin tutuiksi. Oma äitini on aina hoitanut paljon meidän lapsia niin on vähän kuin kakkosäiti. Miehen vanhemmat taas vähemmän, niin en ehkä voisi kuvitella lapsia yökylään sinne ainakaan vielä.
Mutta erikiitollisia ollaan että isovanhemmat asuu ihan lähellä ja meillä on ollut mahdollisuus siihen että ollaan saatu lapsivapaita vuorokausia jo pidemmän aikaa :)nykyään 3-vuotias ja 6-vuotias viettävät välillä jopa puolet viikosta isovanhempien kanssa mökillä ja innoissaan aina menevät.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Nyt kirjoitit aiheesta, jota en pysty ohittamaan kommentoimatta, niin paljon olen tätä asiaa miettinyt. Hienoa lukea vanhempien kokemuksia yökyläilistä. Meillä on 9 kk vanha poika, joka ei ole vielä ollut yökylässä. Mieheni äiti on alusta asti sanonut minulle, että hän ottaisi mielellään pojan jo yökylään. Mieheni on ollut itse paljon pienenä mummulassa hoidossa. Samoin mieheni siskon lapset ovat olleet anopilla yökylässä jo erittäin varhaisessa iässä. Minun kotonani on päästetty yökylään vasta paljon myöhemmin. En tiedä johtuneeko siitä, että mummulat ovat olleet kaukana. Olemme veljieni kanssa päässeet paljon leireille ja yökylään, kun olemme itse niin tahtoneet.
En tiedä miten suhtautua anopin ja mieheni tapaan ajatella täysin erilaisesti yökyläilystä. Itse koen jo pientä painostusta ja ahdistusta asiasta, koska en halua antaa poikaani yökylään ennen kuin olen itse aivan varma asiasta. Monet ihmettelevät syytä, miksi en halua antaa poikaani anopille yökylään ja saada itse samalla aikaa nukkua. Anoppi on myös kokenut kieltoni luottamuspulana häntä kohtaan. Asia ei vaan ole niin.
Mielestäni lapselle on hyväksi, että hänellä on läheinen suhde isovanhempiinsa mutten koe tarvetta vielä yökyläilylle. Päätin alussa, että lapsi pääsee yökylään, kun hän on 1-vuoden ikäinen. Mutta nyt mietin, että miksi näin. Olemme pärjänneet hyvin pojan kanssa tähäkin asti. Miksei vasta sitten, kun lapsi itse niin toivoo eikä hän koe itseään hylätyksi. Olenko itsekäs sanoessani, että myös minä en nauttisi lapsen liian aikaisesta yökyläilystä?
Voisin kirjoittaa tästä aiheesta loputtomiin, niin paljon tämä asia minua on vaivannut. Kiitos, että otit asian esille!
Meillä on ollut molemmat lapset kolmen kuukauden iästä lähtien isovanhemmilla yökylässä meidän oman jaksamisen vuoksi. En usko että kokevat tulleensa hylätyksi koska sekä minun äitiä että anoppia nähdään useita kertoja viikossa ja lapset ovat usein myös päivähoidossa heidän luonaan joitain tunteja. Välillä varmaan näkevät isovanhempia enemmän kuin pitkää päivää tekevää isää eli ajattelen heitä yhtä läheisinä aikuisina kuin meitä vanhempiakin. Kaverikyläily ei ole tullut mieleenkään vielä mutta eipä tuolla vahnemmallakaan ole ikää edes kolmea vuotta vielä.
Vähän ot, mutta mahtuiko lapsen varusteet tosiaan tohon reppuun? Olen tuosta haaveillu ja kävinkin kaupassa hypistelemässä, mutta tuntui niin pieneltä…
Hauska kirjoitus ja jotenkin ihanaa lukea muistakin ”myöhäisistä linnuista” yökylähommissa. Tämä saattaa nimittäin olla oman kokemuksen mukaan vähän tulenarka aihe (toisaalta, no mikäpä ei olisi, kun vanhemmuudesta puhutaan): olen aika montakin kertaa kokenut sekä jonkinasteista painostusta lasten yökyläilyttämiseen, että myös puolustautumista omien ratkaisujen suhteen, vaikka en ole koskaan sanallakaan muiden yökyläikiä kritisoinut. Kuulemma pitäisi tajuta itsenäistää lapsia jo aikaisemmin, ettei niistä tule ihan äidissäroikkuvia vässyköitä. Joopati jaa.
Ja haluan korostaa, että nämä yökyläasiat ovat NIIN lapsi- ja vanhempikohtaisia! Mun ystävä, joka oli lasten valvomisen kanssa aivan rikki sanoi jälkikäteen, että ei olisi pitänyt pitää niin tiukasti kiinni siitä, että hän yksin on vastuussa vauva-ajan yövalvomisista vaan olisi pitänyt tajuta ottaa apua vastaan vaikka yökyläilyttämisen muodossa. Että siinä vaiheessa kun motarilla vastaantulijan kaista alkaa houkuttaa vahvasti, ettei tarvitsisi enää valvoa… niin.
Meillä siis esikoinen meni paria viikkoa vajaa nelivuotiaana ensimmäistä kertaa yökylään ja tähän mennessä, kuusivuotiaana yökyläreissuja on hänelle kertynyt muistaakseni kolme tai neljä ja nelivuotiaalle kuopukselle kaksi-kolme. Ei ole ollut oikein tilaisuutta eikä tarvettakaan, eikä rehellisesti oikein halua. Nyt kuusivuotias elää vahvaa varmisteluvaihetta, joten yökyläilyt ovat hetken pannassa.
Meillä poika menisi mielellään yökylään (7v.) mutta hän on aina ollut sellainen yökyöpeli ja kaverit menevät normaalisti tuntia paria aiemmin nukkumaan kuin meidän sankari. Eli yökyläilyjä ei ole sitten ollut vaikka poika niitä kovasti haluaisi. Isovanhempia ja muita sukulaisia ei ole lähistöllä. Meidän tapauksessa tarvitsee odottaa, että kaverit alkaa valvomaan myöhempään ja uniaikataulut menevät paremmin yksiin. Tässä asiassa ollaan siis laitettu toisten ihmisen vuorokausirytmin kunnioittaminen pojan yökylätoiveiden edelle. Vähillä unilla mennään kun hän myös herää aikaisin… Mutta niin me ihmiset ollaan erilaisia sen suhteen mikä määrä unta riittää. Kiva postaus.
Meidän lapset on aloittanu yökyläilyn anoppilassa 6-8 kk iässä. Kavereilla yökyläily alkoi esikoisella jo 4-vuotiaana, kuopus ei uskaltanut mennä kuin vasta 7-vuotiaana itse, mutta 5-vuotiaasta lähtien hänellä on käynyt kavereita meillä yökyläilemässä. Me ollaan vähän sellainen yökyläilyperhe, tytöt (4) on järjestäny useat synttäritkin pyjamabileinä niin et kaikki vieraat on jääny yöksi, parhaimmillaan meillä on ollu 13 vierasta ja neljä omaa lasta yötä 🙂 Rakastan itsekin yökyläillä, varsinkin landebailut on parhaita.
Meilläkin esikoisen aikaan tuntui olevan vielä enemmän tuota mankumista. Esikoinen on arka tapaus, joten meidän poissaolot on aina hoidettu niin, että joku tuli lasta hoitamaan meille ja me tulimme yöllä kotiin. Tuttu paikka ja vanhemmat aamulla kotona, ratkaisu sopi meille :).
Meillä lapsi yökyläili ensimmäisen kerran hiukan 2v synttäreiden jälkeen. Minä jäin yksinhuoltajaksi lapsen ollessa 1,5v, ja tuohon asti lapsi nukkui yöt hyvin repaleisesti ja olin melkoisen väsynyt. Silti en halunnut laittaa ”liian pientä” lasta yökylään, vaan pidin periaatteena, että lapsi voi yökyläillä sitten, kun hän ymmärtää mitä tapahtuu. Eli ymmärtää puhetta ja on ajantajua niin, että tajuaa että äiti yöpyykin omassa kodissa ja lapsi mummolassa, ja aamulla taas nähdään.
Nyt lapsi on vähän yli 3v ja yökyläilee mummolassa ehkä suunnilleen kerran kahdessa kuussa. Muualla hän ei ole vielä ollut eikä tunnu haluavankaan. Sen verran itsekkääksi olen kuitenkin itse muuttunut, että vaikka lapsi ilmaisisi että haluaa olla kotona, niin yökylään mennään. Nämä kun ovat ainoita lapsivapaita hetkiä mitä saan (toki jos lapsi vääntäisi itkua niin sitten tuskin..).
Moni kaveri on ihmetellyt, että miksi vasta 2-vuotiaana yökylään. Minä taas henk.koht. en voi ymmärtää niitä, jotka laittavat jo pienen vauvan yökyläilemään ihan muuten vaan.
Luulin ensin, että tässä puhuttaisiin kaveriyökyläilystä. 🙂
Meillä siis tyttö oli ekan kerran yökylässä äidilläni (tunnin ajomatkan päässä) noin 10kk iässä, ja ollut noin parin-kolmen kuukauden välein siellä uudelleen. Kuukausi sitten tyttö oli koko viikonlopun (eli 2 yötä) äitini luona, 1v7kk:n iässä ja hyvin oli mennyt. Mutta tyttö on muutenkin tosi reipas tapaus ja pahin vierastuskausi oli jo aikoinaan noin 7kk:n iässä.
Hei, sä kun oot käynyt pressitilaisuuksissa niin onko tosiaan niin että Marimekolla on lastenmallistossa enää pelkkiä tylsän värisiä raitapaitoja ja iloinen takki? Nettisivuilla ei ole muita. En löydä tästä mitään infoa mistään, olen aivan tolaltani. Oonko muka internetin ainut ihminen joka niitä jää kaipaan? Vai eivätkö muut ole vaan huomanneet.
Me asumme ulkomailla ja isovanhempia ei siis ole lähimaillakaan. Kaksi kesää sitten Suomen-lomalla lapsi jäi äitini kanssa kaksin yhdeksi yöksi, ollessaan silloin n. 2,5-vuotias. Viime syksynä taas Suomessa käydessämme eli vähän alle 4-vuotiaana hän oli yhden yön taas mummin kanssa sekä yhden yön kummilassa (siskonpetissä kummien tyttöjen kanssa). Hän oli ylpeydestä pakahtua, kun pääsi yökylään (muuallekin kuin mummin luokse). Tästä rohkaistuneina hän on nyt talven aikana ollut kaksi kertaa ystäväperheemme luona yökylässä siten että hoitovastuussa on ollut perheen 15-vuotias ihana teini, jonka kanssa lapsi leikkii barbeilla ja letittää tukkaa. Me vanhemmat olemme päässeet aikuisten juhliin niin ettei ole tarvinnut kiirehtiä kotiin viemään teini-lapsenvahtia kotiinsa ja lapsi on saanut viettää aikaa idolinsa, 15-vuotiaan ISON TYTÖN, luona! Ja teini saa hyvää työkokemusta (ja meiltä ylistävät arviot, jos työtodistusta koskaan tarvitsee).
Kaikessa tässä toki on ollut tärkeää se, että lapsi on ollut itse siihen valmis. Hän on pienestä pitäen ollut hyvin avoin ja reipas ja osannut luottaa muihinkin aikuisiin kuin vain omiin vanhempiinsa ja nyt varsinkin 4-vuotiaan kypsässä iässä hän haluaa tehdä mitä vaan mikä tekee hänestä ”ison tytön” 🙂
Itse olen (vajaa 30 vuotta sitten) ollut jo muutaman kuukauden ikäisenä parikin yötä kerrallaan toisten isovanhempieni luona, toisten luona taas en koskaan. Toiset isovanhemmat olivatkin osa perhettä ja heitä nähtiin useamman kerran viikossa, toisia puolestaan kerran vuodessa. Hankala ennustaa, millaiseksi oma linja muotoutuu asian suhteen. 🙂
Minusta on tärkeää perehtyä lapsen psyykkiseen kehitykseen ennen kuin tekee päätöksiä tässä asiassa. Lastenpsykiatri Janna Rantala kirjoittaa asiasta:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/10/12/minka-ikainen-lapsi-kestaa-yon-erossa-vanhemmistaan
Tiivistetysti:
”Pienellä lapsella ei vielä ole kykyä säilyttää kokemusta maailmasta ja omasta olemassaolostaan, vaan hän rakentaa pysyvyyden tunnetta yhdessä hoitavan aikuisen kanssa. Jos lapsen tuttu hoitaja ”katoaa”, lapsen oma kokemus olemassaolostaan lakkaa. Kokemus on vauvalle hyvin ahdistava. Puhutaan ”annihilaatiokauhusta” eli hajoamisen tunteesta, jonka valtaan vauva tuolloin joutuu. Vastaavaa voivat aikuiset kokea joskus paniikkikohtauksessa tai muun vakavan, mielenterveyttä uhkaavan ahdistuksen vallassa. Muutaman kuukauden ikäinen vauva kestää turvallisesti vanhempien muutaman tunnin poissaolon, jos häntä hoitaa vauvalle tuttu aikuinen vauvalle tutussa paikassa vauvalle tutulla tavalla. Vasta vuoden ikäinen lapsi kykenee säilyttämään vuorokauden ajan mielikuvansa vanhemmistaan.
Jos palatessanne vauva on kuin ei huomaisikaan teitä, hän osoittaa eron olleen liian pitkä tai olonsa olleen liian turvaton. Vauvanne mielikuva teistä – ja omasta olemassaolostaan – on ehtinyt kadota. Valitettavasti monet aikuiset tulkitsevat vauvan välinpitämättömyyden tarkoittavan, ettei vauva ”huomannutkaan vanhempien olevan poissa”. Näistä surullisista väärinkäsityksistä syntynevät monet tarinat siitä, miten pieni vauva on ollut ongelmitta päiviäkin erossa vanhemmistaan.”
Nämä ajatukset ovat aika hyvin linjassa omien tunteideni kanssa. Lapsi on nyt 2 v 8 kk ja on ollut kerran yökylässä. Hän on päivisin päiväkodissa ja ajattelen että pienen ei sen lisäksi tarvitse jaksaa yhtään enempää eroa vanhemmistaan.
Linkittämässäsi artikkelissa oletetaan vauvan molempien vanhempien viettävän päivittäin aikaa lapsensa kanssa, kun todellisuudessa perheitä on monenlaisia. Esim. yksinhuoltajia, yhteishuoltajia, työnsä takia paljon matkustavia vanhempia, vauvaa päivittäin hoitavia isovanhempia jne.
Olet oikeassa siinä, että vanhemmuus ei automaattisesti tarkoita sitä että on pienelle lapselle turvallinen hoitaja. Pieni lapsi voi muodostaa kiintymyssuhteen 1-2 aikuiseen, jotka ovat jatkuvasti läsnä, oli kyseessä sitten vanhempi, isovanhempi, tai muu läheinen.
Tässä vielä Mannerheimin lastensuojeluliiton artikkeli asiasta:
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/erossa_vanhemmista/
”Yleisen kehityspsykologisen ajattelun mukaan lapsi voi olla erossa häntä hoitavasta vanhemmasta yhden vuorokauden lapsen ikävuotta kohti. Esimerkiksi vuoden ikäinen lapsi voi olla erossa vanhemmastaan korkeintaan vuorokauden ahdistumatta liikaa.
Pienen lapsen on vaikea hahmottaa aikaa ja ymmärtää, että ero vanhemmasta ei ole lopullinen. Erokokemuksen toistuessa lapsi saattaa kokea menetyksen tunteen kerta toisensa jälkeen, eikä ehkä uskalla kiintyä kehenkään.”