Pääsimme vihdoin viikonloppuna tunkemaan sormia multaan muuallakin kuin kotiparvekkeella. Onnistuimme tänä vuonna laajentamaan kaupunkipuutarhaamme yhden kauden ajaksi Sörnäisten Hanasaareen, pienen mullalla täytetyn laatikollisen verran.
Paikallinen energialaitos jakoi sadalle nopeimmalle kasvatuslaatikon multineen ja kasteluvesineen parkkipaikaltaan, ja pieni kaveriporukkamme oli kärppänä apajilla. Saatiin jokainen oma lootamme. Se on kätevää, kun voidaan vuorotella pääpuutarhurin titteliä ja tarvittaessa kastella kaverienkin viljelyksiä.
Istutettiin lootapuutarhaamme kahta erilaista kesäkurpitsaa, yksi kumpaakin sorttia. Kurpitsojen vierestä paikkansa löysi ruusupapu, joka on meidän viherpeukalotaidoillamme ollut kesäkurpitsan tapaan satoisa kaveri. Yhteen nurkkaan varasimme pikiriikkisen läntin herneelle, sillä tiluksilla pitää olla aina jotain naposteltavaa, jolla saa palkita itsensä kastelusta samointein.
Siemenpusseista kopistimme esikoisen kämmenelle lajitelman lehtikaalia, mangoldia ja pinaattia. Hän asetteli ne hartaudella pikkuisilla sormillaan kasvamaan multaan. Tajusin vasta jälkeenpäin, että pinaatin kylväminen oli vähän pöljää, kun vauvaviljelijämme ei sitä vielä saa syödä. Ehkä hän ei ota sitä itseensä, etenkin kun miniviljelmiemme odotettu pinaattisatomäärä liikkuu muutamissa kourallisissa parin viikon välein.
Kaupunkiviljely on ihaninta juurikin lasten kanssa. Esikoinen on odottanut malttamattomana, koska taas pääsee taas kastelemaan viljelmiä. Minä meinaan vallan liikuttua, kun katselen kultaista kolmevuotiastamme kuopsuttamassa tärkeänä maata ja kastelemassa kasveja tarkasti työhönsä keskittyen.
Pitkän talven jäljiltä esikoinen oli vähän liiankin innokas näissä puutarhatouhuissa. Kävi nimittäin niin, että hän oli huomaamattamme käynyt omatoimisesti valitsemassa korista siemenpussin. Huomasin sen vasta sillä hetkellä, kun hän kumaisi koko pussillisen siemeniä viereiseen viljelylaatikkoon. Huudahdin hätäpäissäni jotain niin kiukkuisesti, että ohi viilettäneet pyöräilijätkin kääntyivät katsomaan. Onneksi vahinkoa ei päässyt tapahtumaan yhtä porkkanasiemenpussia enempää, sillä viereisessä laatikossa ei ollut vielä istutettuna tai kylvettynä mitään. Kaivoimme päällismullat pois ja levitimme ne siemenineen viereiselle nurmikolle.
Voi siis olla, että ryhdyimme puolivahingossa myös sissiviljelijöiksi. Että jos voimalaitoksen viereiseltä nurmikolta alkaa puskea porkkanoita, olkaa hyvät ja ottakaa. Me tarjotaan!
Perustin blogisi innoittamana parvekkeelle pienen hyötypuutarhan (aiemmin ollut vain kukkia). Nyt mietin lannoitusta. Miten parvekemansikoista, tomaateista ja yrteistä saa hyvää satoa niin, että ovat luomua? Minkälaisia lannotteita käytät? Miten usein niitä pitää antaa kasveille? Postaus luomuparvekevihanneksista olisi kiinnostava, ainakin minulle.