Postaus sisältää saadun tuotteen / saatuja tuotteita

Täydellisiä vaunuja tai rattaita ei ole olemassa. Sen olen aikaisemminkin todennut, ja fakta pitää edelleen. Mutta nämä saamamme Stokke Trailz -yhdistelmävaunut ovat meidän perheemme arkeen lähellä täydellistä. Nyt kun käyttökokemusta on takana Suomen kolmen haastavimman vuodenajan verran, on vihdoin aika ruotia näiden kiesien hyvät ja huonot puolet.

Myimme viime kesänä pois esikoiselle ostamamme yhdistelmävaunut, sillä siinä kävi juuri kuten ensimmäistä lastaan odottaville on tapana käydä. Hankkimamme vaunut eivät lopulta sopineet meidän perheellemme lainkaan. Ei, vaikka kuinka pyrimme tekemään järkevän ratkaisun ulkonäköseikoista välittämättä. Kakkoskierroksella suunnitelmana oli hoitaa asia fiksummin ja hankkia autottoman kaupunkilaisperheen menevään eloon sopivat kiesit.

Samaan aikaan, kun viime kesänä mietimme asiaa, Stokkelta otettiin yhteyttä ja kysyttiin, josko tahtoisimme heiltä syksyllä ilmestyvän uutuusratasmallin, Stokke Trailzin. Pikaisellakin vilauksella kärryistä löytyi juuri ne pointit, joita tällä kertaa painotimme: kääntyvät etupyörät, mahdollisuus änkeä itsensä ja rattaat ilman tuskanhikeä ratikoihin ja pieniin hisseihin, tarvittaessa mahdollisuus ketterästi poiketa asfaltilta metsäpoluille, säädettävä työntöaisa, korkealla oleva vaunukoppa, rataosan ja vaunukopan helppo irrotettavuus ja käännettävyys sekä jättimäinen tavarakori.

Silti mietimme viikon verran, otammeko vaunut vastaan. Pohdimme, pitäisikö sittenkin hankkia menopelit, joissa myös esikoinen pääsisi tarvittaessa nukkumaan päikkärinsä samaan aikaan vauvan kanssa. Päällimmäinen syy jahkailuumme oli kuitenkin turhamainen. Mä mietin, tahdonko olla imagoltani sellainen mutsi (ja bloggaaja), joka lykkii kaduilla Stokkeja. Nämähän eivät ole mitkään edullisimmat kiesit, ja koen oman tyylini olevan enemmän kolisevien ja rämisevien vintage-Ponyjen kaltainen.

Lopulta mies sai mut järkiini. Meidän oli joka tapauksessa hankittava vaunut ja meille tarjottiin lähes täydellisiä sellaisia käyttöön ilmaiseksi (eli verojen hinnalla). Kieltäytyminen tarjouksesta olisi ollut typerää, ja nyt kuuden kuukauden käytön jälkeen olen niin onnellinen, että järki voitti hölmöt imago-ongelmat. Olemme olleet Trailzeihin pääasiassa vallan tyytyväisiä.

Yhdistelmävaunujen helppo ja nopea muunneltavuus on ehdottoman tärkeää, kun perheessä on lapset vajaan kolmen vuoden ikäerolla ja kävelyä tulee etenkin vapaapäivinä puhelimen matkamittarin mukaan helposti yli 10 kilometriä ihan vain normimenossa kaupungilla. Alkuun kuljimmekin yleensä kombolla, jossa esikoinen käveli ja tarvittaessa istui ratasosassa kuopuksen kulkiessa kantoliinassa. Molemmat saivat näin myös päikkärinsä, eikä menoja tarvinnut suunnitella sen mukaan, että olemme uniaikaan kotona.

Tällä kertaa meillä onneksi on vauva, joka suostuu matkaamaan myös vaunuissa ja itse asiassa nukkuu unensa paremmin vaunukopassa kuin kantoliinassa. Siksi vaihdoin runkoon vaunukopan ja laitoin vauvan sinne, kun olin liikkeellä vain vauvan kanssa tai matkakohteena oli kahden lapsen kanssa vain esimerkiksi lähikauppa tai -puisto.

Koska Stokken ratasosan saa ihan makaavan asentoon, jossa pyllyosa jää ikään kuin munakuppiin, käytin ensimmäisinä kuukausina ratasosaa välillä korkeana sitterinä. Esimerkiksi ravintolassa oli kiva voida syödä ilman, että piti varoa kuuman ruuan kanssa liinassa olevaa lasta, joten nostin vauvan makailemaan ruokailun ajaksi ratasosaan. Koska istuinosa on moniin rattaisiin verrattuna korkealla, vauva myös näki pöytäseurueen ratasosassa pötkötellessään. Samaten kuin tietty me ruokailijat näimme hänet. Kun oli taas aika lähteä jatkamaan matkaa, nappasin vauvan takaisin liinaan, nostin rataosan selkänojan takaisin pystyyn ja esikoinen kiipesi rattaiden kyytiin.

Nyt vauva on kulkenut kuukauden päivät melkeinpä vain makuuasennossa olevassa ratasosassa. Suomalaisten suositusten mukaanhan vauvan olisi muistaakseni suositeltavaa kulkea sinne noin 6 kuukauden ikään asti täysin suorassa makuuasennossa, mutta me otettiin tässä nyt vähän varaslähtö. Stokken edustaja kertoi, että Pohjoismaiden ulkopuolella vaunukoppia ei juuri edes myydä, sillä siellä tällaista vaunukoppasuositusta ei ole. Tyynnyttelen kipuilevaa omatuntoani nyt sillä tiedolla. Sillä johan helpottui meneminen vaunukopan jäätyä pois käytöstä! Pystyimme ottaa käyttöön seisomalaudan, kun esikoinen mahtuu seisomaan makuuasentoon käännetyn ratasosan ja työntöaisan välissä.

Jättimäinen kiitoshali seisomalaudan keksijälle! Esikoisesta se on upein ikinä, sillä se tarkoittaa että hän on iso. Eihän mitkään pikkuvauvat seisomalaudalle pääse! Nyt karavaani kulkee tarvittaessa miten päin vain. Yleensä kuopus matkaa rattaissa ja esikoinen kävelee ja käy välillä lepuuttamassa jalkojaan seisomalaudalla. Väittäisin, että tällä ratkaisulla esikoisen käveleminen on myös lisääntynyt, sillä istumapaikan ollessa vapaana talsiminen räntaloskassa ei aina ihan kiinnosta. Tarvittaessa kolmevuotias pääsee kuitenkin nukkumaan päikkärit rattaisiin, kun mä sidon kuopuksen mukana kuljettamaani kantoliinaan.

Toisin kuin esikoisen vauvavuotena, yhdistelmävaunut ovatkin olleet nyt kovassa käytössä. Siksi hyvät puolet ovat käyneet nopeasti selväksi. Kääntyvät etupyörät ovat ainakin näin kaupunkimenossa aivan ehdoton juttu. Jopa lähikaupoistamme sen pienimmän kapoiset käytävät tulee nykyään suoriuduttua läpi ilman että kaahii joka mutkassa näkkäripakettia hyllyiltä alas. Trailz-runko on ensimmäinen Stokken runko, jossa on ilmakumipyörät, ja voi pojat, minä olen ilmakumipyöränaisia. Meno on tasaista myös silloin, kun käydään vetämässä rallia Herttoniemen metsiköissä tai mummilassa maalla.

Kuten tarkkasilmäisimmät lukijat ovatkin huomanneet, meillä oli tässä välissä parin kuukauden ajan käytössä Stokken Crusi-runko (esimerkiksi näissä kuvissa). Syynä siihen oli Trailzin rungon työntöaisassa ilmenneet ongelmat, jonka takia Trailzit takaisinvedettiin markkinoilta vian selvittämisen ja korjauksen ajaksi. Sen lisäksi, että se oli kolaus Stokken brändille, mä suurin piirtein pillitin, kun jouduttiin pahimmat lumiajat työnnellä menemään ilman Trailzin ilmakumipyöriä. Blogin kannalta se oli kuitenkin hyvä, sillä pystyin samalla vertailemaan runkoja.

Ilmakumipyörien lisäksi isoin ero Trailzin ja Crusin välillä on tavarakori, joka molemmissa malleissa on niin iso, että siellä kuljettaa kevyesti kolme ruokakassia tai vaikka piukkaan pakatun ison rinkan. Testattu on, monesti. Trailzissa kori on kuitenkin vesitiivistä materiaalia, kun Cruzissa pohja on verkkoa. Pahimpien loskakurien aikaan Crusin tavarakorissa ei tehnytkään mieli kuljettaa yhtään mitään. Myös työntöaisojen säädeltävyys on erilainen Trailzin ja Crusin välillä. Omaan makuuni Trailzin nikamamainen säädettävyys on parempi kuin Crusin vedettävä. Pieni, mutta hyvä muutos runkojen välillä on myös se, että juomamukitelineen paikka on siirretty Trailzissa työntöaisan keskeltä runkon sivuille. Etenkin vauva kantoliinassa kulkiessa Crusin juomateline osui vähän väliä vauvaan.

Olinkin onnellinen, kun vihdoin saimme Trailzit takaisin. Jo mainittujen seikkojen lisäksi olen tykännyt siitä, että sekä vaunukoppa että istuin ovat korkealla. Vauvaa on helpompi nostaa koppaan ja takaisin, kun se on tällaiselle 179 senttiselle amazonillekin hyvällä korkeudella. Reilusti itseäni lyhyemmille Stokket eivät ehkä sovikaan. Myös esikoisen kanssa juttelu helpottuu, kun tyyppi on siinä lähellä, eikä maanrajassa. Jos joskus jostain syystä nappaamme alle Ponyt, huomaan, että en kuule mitään, mitä metrin alempana istuva lapsi sanoo. Myös tavarakoriin mahtuu paljon tavaraa, kun koppa tai istuin on korkealla.

Korkealla oleva istuinosa tulee kuitenkin olemaan rasitus sitten, kun kuopus oppii kävelemään ja kiipeämään. Matalammalla olevaan istuimeen hän pääsisi itse kiipeämään, mutta Stokkeihin hänet joutuu nostamaan vielä pitkään. Myös viispistevöiden jälkeen käyttöön otettava istuimen turvakaari on ihan pöljä. Se pitää aina irrottaa kokonaan, eikä sitä saa avattua kuten veräjää vain toiselta puolelta. Onkin melkein käsittämätöntä, että vaikka vaunuja testataan käyttäjillä suunnitteluvaiheessa, turvakaari on edelleen tuollainen pökkelö. Rasittava on ollut myös vaunukopan kuomu, jossa on kuulemma vähän tyyppivikana taipumus töyssyisessä kyydissä rävähtää pykälää alemmas yläasennosta.

Meillä ei autottomana jenginä ole ollut tarvetta pakkailla näitä kasaan kuin lasten isovanhemmille matkatessa, kun juna pitää loppumatkasta vaihtaa autoon. Nopeasti ja näppärästi Trailzit kyllä saa pakettiin, mutta etenkin vaunukopan kanssa ne vievät melko paljon tilaa. Minkään pikkuisen cityauton takaluukkuun kokonaisuutta on turha lähteä änkemään.

Valitsemastamme väristä on sanottava myös sen verran, että ajattelimme mustan olevan ajattoman lisäksi kaikista järkevin. Siinä kuitenkin näkyy yllättävänkin helposti rapa ja muta, mikä varmaankin hukkuisi harmaan värin sekaan paremmin. Vaikka hiekkaa ja kuraa on piisannut, vielä putsaukseksi on kuitenkin riittänyt ihan vain kostea liina.

Mies myös valitti, että hänen mielestään alkuun rattaat tuntuivat viettävän toiselle puolelle. Mä kuitenkin luulen sen johtuvan tottumiskysymyksestä. Sillä onhan se eri lykkiä tuollaista kääntyvillä etupyörillä varustettua peliä kuin panssarivaunua, joka posottaa menemään just eikä melkein suoraan, kunnes sen hartiavoimin vääntää kulkemaan toiseen suuntaan.

Pääosin siis vallan mainiot yhdistelmävaunut. Ulkonäköönkin olen nyt kuukausien käytön jälkeen tottunut. Itse tykkään sellaisesta 50-luvun henkisistä kieseistä, joissa kuomuosa on kova neliskulmainen ja pyörät kuin hevosvankkureissa. Stokke on kuitenkin ulkonäöltään enemmän kuin avaruusalussukkula. Olin jo ihan unohtanut kiesiemme hullunkurisen ulkomuodon, kunnes torilla ostoksilla käydessäni yhdeltä myyjältä pääsi suustaan tahaton hämmästely meidän ilmestyessä kojun takaa hänen näköpiiriinsä: siis mikä tuo on?

Se on meidän kaupunkikiituriavaruussukkula lastattuna kahdella tärkeällä tyypillä. Ja ainakin yhdellä repulla, varaviltillä, just in case -kuraremuvaatteilla ja kantoliinalla.

Jaa: