Tämän vuoden Kantokiertue on nyt ohitse, ja monissa blogissa komeilleen laina-Tulan seuraava etappi on Ipanaisen Annin suorittama hyväntekeväisyyshuutokauppa.
Lähiön kahden viikon testiaikana pallokuosinen Tula nähtiin niin pyykkituvassa, imurointiapurina, ruokakaupassa, kaupungilla, maalla, päiväunipesänä, matkustamassa julkisilla ja pieneen tilaan menevänä siirtymäapurina automatkoilla. Samoissa puuhissa siis kuin kauhtunut ja uskollinen kantojuhta-Ergomme on toiminut kuluneen reilun puolen vuoden ajan.
En voikaan vertailla Tulaa ja Ergoa puolueettomasti, sillä Ergosta on ollut niin iso apu haastavan vauvan kanssa säätäessä, että tunnen olevani sille ikuisessa kiitollisuudenvelassa. Tässä kuitenkin kantoreppubattlen tulokset:
Kantotuntuma. Reput tuntuivat kannettaessa yllättävän samanlaisilta. Reput ovat yksinkertaisia ilman siellä täällä roikkuvia remmejä ja klipsejä. Lisäksi ne muutamat säädöt ja remmit ovat molemmissa suunnilleen samoissa kohdissa, joten vauvan kiepauttaminen Tulan kyytiin meni rutiinilla.
Sekä minä että Lähiöjeppe kiinnitettiin kuitenkin heti huomiota, että Tulassa kannettavan peppu ei asettunut heti eikä edes pienellä ”humpsauttamisella” nätisti kuoppaansa, vaan sitä sai venkslata sinne. Asettelun jälkeenkin tuntui, että Tulassa vauva ei istu yhtä hyvin ja peppu ei ole yhtä hienosti repun kuopassa kuin Ergossa.
Toisaalta Tulassa vauva tuntui istuvan jämäkämmin kiinni itsessä kuin Ergon kyydissä. Vasta reppukuvien asettelu vierekkäin paljasti itsellenikin, miten eri asennossa vauva reppujen kyydissä matkaa. Kuvista voisi päätellä, että Tulassa kannettavan paino jakaantuu paremmin kantavan lantiolle, kun taas Ergossa kantajan niska ja hartiat joutuvat koetukselle. En tiedä, ovatko hartiani terästä yli 10 kuukauden kantamisen jälkeen, sillä käytännössä en huomannut eroa. Oikeastaan Ergo tuntui miellyttävämmältä, mutta luulen sen johtuvan siitä, että se on muotoutunut ja pehmentynyt käytössä toisin kuin uudenkarhea Tula. Lähiöjeppe ehti testata Tulaa vain vähän, mutta uskaltaa silti väittää Tulan olevan hellempi kantajan hartioille.
Paneeli ja repun koko. Tulan istuinosassa oleva pussi lapsen pyllyä varten ei ole yhtä iso kuin Ergossa, mutta muuten repun paneeli on tilavampi. Tulassa paneeli yltää korkeammalle, mikä on iso plussa Ergoon verrattuna. Se tukee hyvin vielä kymmenkuisenkin lapsen niskaa nukkuessa, kun Ergossa joudun jo nykyään tukea nukkuvan beben niskaa varmuudeksi kädellä.
Lapsi ei myöskään koe Tulan kyydissä tarpeelliseksi (tai pääse) venkuloimaan itseään kummallisiin akrobatia-asentoihin, kuten Minimellä on Ergossa matkatessaan nykyään tapana. Pienempi vauva tietenkin hujahtaa repun uumeniin täysin, mutta niin on Ergonkin laita, enkä koe sitä huonoksi asiaksi. Ergossa tosin paneelin ylälaitaa pystyy halutessaan säätää aavistuksen alemmaksi.
Tulan paneeli on myös hivenen leveämpi, joten se tukee vanhemman lapsen jalkoja paremmin ja ulottui Minimellä lähes polvitaipeeseen asti. Toisaalta se tietenkin tarkoittaa sitä, Tulassa pienen vauvan jalat sojottavat kauemmin spagaatissa ennen kuin kasvavat tarpeeksi taittuakseen polvitaipeesta alas. Onko se hyvä vai huono, siihen pitäisi fysioterapeutin tai vastaavan ottaa kantaa.
Huppu. Mä en pidä kummankaan repun huppua mitenkään nerokkaasti suunniteltuna, mutta lienee tottumuskysymys, että Ergon huppu on mielestäni kahdesta ookoo-versiosta parempi. Ergossa huppu on ommeltuna kiinni, joten sen saa tarvittaessa näpsäkästi kiskaistua repun päällistaskusta antamaan suojaa nukkuvalle lapselle. Tulassa huppu on taas irrallinen, mikä yksinkertaistaa repun ulkonäköä silloin, kun huppua ei tarvita. Tulassa huppua säilytetään repun alaosassa olevassa pienessä taskussa ja se kiinnitetään reppuun neppareilla. Eli eipä Tulan hupun saaminen toimintavalmiuteen ole iso homma, mutta helpompaan konstiin tottuneelle se aiheuttaa just sen muutaman ylimääräisen ähinän.
Molempien huppujen kokoa voi säätää, mutta Tulassa säätövaraa on enemmän. Ergon huppu on kuitenkin isompi, mikä on mielestäni iso plussa. Tulan huppu tuntui kymmenkuiselle liian naftilta, sillä se ei antanut tarpeeksi näkösuojaa ja muutenkin tuntui kiristävän ikävästi.
Tulassa hupun kiinnittäminen näkösuojaksi on kuitenkin paljon kätevämpää. Hupun reunoissa olevat kuminauhalenksut vetäistään kiinni repussa oleviin koukkuihin. Egossa näkösuojan viritellään paikoilleen pitkillä naruilla, jotka kiepsaistaan repussa olevien lenksujen kautta ja kiinnitetään sopivaksi narussa olevilla neppareilla. Noin niin kuin käytännössä. Itselläni narut ovat aina solmussa, nepparit eivät pidä, eikä huppua tunnu saavan tarpeeksi kireälle. Toisin kuin Tulassa, Ergossa hupun varaan ei voikaan laskea lapsen pään tukemista, vaan se toimii vain näkösuojana.
Taskut. Tässä osiossa Ergo antaa Tulalle köniin yks-nolla. Tulassa on vain yksi tasku, mutta sinne ei mahdu jemmaan kuin repun huppu. Ergossa on oma taskunsa hupulle, mutta myös kohtalaisen tilava vetoketjullinen tasku pikkusälälle. Meillä siellä kulkee aina mukana Minimen aurinkolasit ja nenäliinapaketti, jotta ne ovat tarvittaessa käsillä.
Pikaisia kauppapyrähdyksiä varten Ergon taskuun mahtuisi myös isompikin lompakko, avaimet ja kännykkä. En kuitenkaan mielelläni kuljeta kännykkää kiinni lapsessa, joten omat säläni kuljetan pääsääntöisesti omassa veskassaan. Sen sijaan repun taskuun on näin talvella sisätiloihin mentäessä kätevä riisua lapselta ja itseltä hanskat, pipot ja kaulurit. Ulos mentäessä ne on kätevä ja nopea kiskaista sieltä taas päälle.
Ulkonäkö. Ergomme on ostettu käytettynä, joten mulla ei edes ole hajua, miltä kauhtunut viininpunainen on näyttänyt uutena. Vaikka mieluiten kulkisin reppurintamalla mustissa, haalistunut punainen on oikeastaan aika kivasti grunge. Tulan pallokuosi ei sekään iske ihan täysillä, mutta muuten uusi reppu näyttää tietenkin kehäraakki-Ergoon verrattuna siistiltä.
Molemmat reput ovat mukavan yksinkertaisia, eikä niissä ole ylimääräisiä härpättämiä kuten joissakin näkemissäni kantovälineissä, puhumattakaan rintarepuista. Tulan säätöosissa on kiinni pienet kumilenksut, joten ylimääräiset narut saa rullattua siististi kiinni ja pois roikkumasta. Jos siis käytännöllisyyttä, kuten tilavaa taskua ja reppuun kiinnitettyä huppua, ei lasketa, yksinkertaisuuden takia reppujen missikisan voittaa Tula.
Lopullinen voittaja. Jos olisimme nyt vastasyntyneen vanhempia ja valittavana olisi joko Tula tai Ergo, olisi valinta hankala. Lähiöjeppe nappaisi kuitenkin kantovälineeksi mieluiten Tulan. Se sopi hänen selälleen paremmin, ja hän koki muutenkin kantotuntuman jämäkämmäksi ja paremmaksi. Mä taasen olen niin kiintynyt pelastaja-Ergoomme, että en voi vastata kuin kierrellen, että jos Tulaan saisi kunnon säilytystaskun ja paremman hupun, valitsisin minäkin sen.
Jos sinäkin tahdot kokeilla Tulaa, Ipanaisen kautta saat Tulan lainaan postikuluja vastaan kahdeksi viikoksi kerrallaan.
Mikä kantoreppu tai -liina teillä on voittanut kantovälineiden paremmuusottelun? 

Jaa: