Kusti polki perille odotetun paketin, josta kuoriutui syksyn ajan blogeja kiertänyt Tulan kantoreppu. Kun kesällä lupauduin olevani mukana kantokiertueella, Minime oli jo useamman kuukauden ajan kulkenut pelkästään kantorepussa. Rattaat saivat aikaan Manaaja-leffoista tutun efektin, jossa tyyppi huutaa riivattuna selkä kaarella. Saatanasta olevat rattaat olisi saanut vauvan mielestä polttaa roviolla.

No nyt rattaat ovat tehneet paluun, ja mä nautin hyppyaskeleita ottaen kärrylenkeistä Herttoniemen metsissä Minimen pötkötellessä tyytyväisenä rattaissaan.
Myös nukkumisen kanssa on käynyt kuperkeikat. Ennen tyyppi kiskaisi hätäiset päiväunet vain kantovälineessä kaupungilla ollessamme. Yritimme monta kertaa huijata tyyppiä nukahtamaan reppuun kotona, mutta vain kaupungin vilinä takasi lurpsuvat silmäluomet. Pinnasänky toimi öisin hyvin, mutta päivällä pinniksessä iski manaaja. Aikana ennen vaunulakkoa unet maistuivat kiesin kyydissä, kunhan ensin unta vastaan oli kitinäitketty vähintään puolisen tuntia tai koko parituntisen lenkin ajan. Ja kun vaunut pysähtyivät, vauvan silmät aukesivat. Ja lopulta rattaat eivät olleet edes vaihtoehto.
Ja kuinkas kävikään. Nykyään Minime nautiskelee päiväunensa parhaiten omassa pinnasängyssään. Myös rattaisiin Nukkumatti toivotetaan tervetulleeksi, eikä unta vastaan tarvitse taistella yleensä kuin muutaman unisen köninän verran. Koska asumme hissittömän talon ylimmässä kerroksessa, tyypin unet kuitenkin katkeavat aina siinä vaiheessa, kun yritän hänet varovaisesti siirtää sylissäni pinnasänkyyn uniaan jatkamaan. Huonoimmat päikkärit vetäistään kantorepussa, jossa harrastetaan vain muutaman minuutin tehotirsoja.
Koska en enää Minimen päiväunien takia joudu notkumaan päivät pitkät ostoskeskuksissa tai kaupungilla kuin koulusta lintsaava teini, repun käyttö on laskenut radikaalisti. Olenpa pari kertaa napannut Minimen hyviä päiväunia tavoitellen kaupungille mukaan rattaat, mutta todennut, että omia ja kanssakulkijoiden hermoja säästääkseni kaupungilla kuljetaan edelleen repun kanssa.
Vaikka käyttösuhde onkin muuttunut, sen verran kova kantorepun hevijuuseri kuitenkin olen, että tästä vajaasta kaksiviikkoisesta tulee mielenkiintoinen, ja postausaiheita piisaisi enemmän kuin kiertueen päiviä. Tulan reppu vaikuttaa ensikäpälöinniltä pätevältä peliltä.
Repun ja rattaiden käyttösuhteen lisäksi kesästä on muuttunut myös vuorokauden valoisien tuntien määrä. Yritän ehtiä Minimen ja Tulan kanssa ulos keimailemaan kameralle valoisaan aikaan, jotta kuvissa esiintyisi kiertueen ajan ainakin silloin tällöin myös the kantoreppu, eikä oma Ergomme

Jaa: