Esikoinen oli jo vauvana nautiskelija, joka söi pitkään ja hartaasti. Iltaimetysten aikaan ehdin katsoa kaksi elokuvaa. Kun nälkä alkoi kurnia vatsassa, hän ei paljoa varoitellut, vaan ryhtyi heti vaatimaan sapuskaa kaikin taitamiensa keinoin. Imetin hänet aina varmuuden vuoksi kotoa lähtiessämme. Jos välissä oli tunti ilman imetystä, tiesin, että pian kajahtaa vaatimus saada rintaa. Kaupunki muuttui imetyskartastoksi, jossa kulkiessani olin koko ajan tietoinen, missä olisi lähin paikka, jonne sännätä pakkasesta imettämään.
Ravinnon lisäksi rinta oli esikoiselle aina paljon muutakin. Läheisyyttä, lohtua ja turvaa. Imetin häntä lopulta vuoden ja neljän kuukauden ikään asti. Lopetuspäätöksen tein minä, ja vaikka yhden aikakauden loppu oli silloin helpotus, jälkikäteen olen harmitellut, että olisinpa imettänyt kauemmin. Ne aamu- ja iltaimetykset taaperon kanssa olivat ihania, ja sellaisia rauhallisia hetkiä meistä molemmat varmasti olisivat kaivanneet, kun parin kuukauden kuluttua imetyksen lopettamisesta alkoi päiväkoti- ja työarki.
Olinkin innoissani, kun nostin vastasyntyneen kuopuksen rinnalleni. Siinä hän tuhisi lämpimänä tietäen tarkalleen, mitä tehdä. Ensi-imetys kesti useamman rauhallisen tunnin ajan. Vannoin vastasynnyttäneen hormonitarmoa pulputen, että imetän häntä ainakin kolmevuotiaaksi. Noh, imetyksen alku oli lopulta kuopuksen(kin) kanssa yhtä kipua, epätoivoa ja tissihelvettiä. Nyttemmin ongelmat on onneksi selätetty (vaikka olenkin edelleen toisinaan maitosadetuslaite), ja viidennellä kuukaudella porskuttava poika kasvaa täysimetyksellä.
Mutta jo on tämä imetys erilaista. Luulin osaavani kaikki imetyskikat ensimmäisestä kerrasta oppineena, mutta hah, olen joutunut keksimään ihan uudet niksit ja temput. Kuopus on nopea aterioija. Hän kiskoo tissillisen maitoa tyhjäksi kerrasta kuin trippipurkin, päästää rinnan suustaan niin että kuuluu vain ”plop” ja alkaa heti vääntelehtiä pois rinnalta. Pikasapuskointi on ollut kätevää nyt kun lapsia on kaksi, mutta yhä edelleen ihmettelen, miten hän voi saada tarvitsemansa määrän ruokaa noin nopeasti. Neuvolan vaa’asta ja mittanauhasta on tullut itselleni tärkeä, sillä ne kertovat, että syytä huoleen ei ole.
Kuopus tykkää olla sylissä – kukas perusterve vauva tai lapsi ei tykkäsi – mutta rinnalta hän ei juurikaan hae läheisyyttä. Hän ei huoli rintaa lohdukkeeksi ja raivostuu, jos yritän tarjota hänelle rintaa varmuuden vuoksi esimerkiksi ennen kuin lähden salille. Hän alkaa vaatia päivisin syötävää vasta kun on todella todella nälkäinen, minkä takia tarjoan hänelle sapuskaa ennen kuin käsky syöjältä itseltään käy. Monesti saan vedellä paidanhelmaani ylös useampaan kertaan ennen kuin ruoka maistuu.
Missä ja miten päin vain syövän esikoisen jälkeen on omituista, kun sylissä on vauva, joka ei malta keskittyä syömään. Julkisilla paikoilla imettäminen on yleensä toivotonta. Kotonakin kaikki muu on yleensä jännempää kuin syöminen – etenkin sisko on niin kiva, että ei siinä ehdi mitään tissejä imeskellä. Parhaiten ruokailu onnistuukin esikoisen päiväkotipäivinä, vaikka Minime nykyään onneksi on oppinut olemaan hissukseen veljen imetyksen ajan.
Unisena kuopus malttaa keskittyä syömään. Ihan kuin vasta nukkuessaan hän kykenisi antamaan ajatuksistaan tilaa nälälle. Haenkin hänet aina kesken päiväunien syömään, ja yleensä nälkäinen parahdus kuuluu itkuhälyttimestä vain muutaman minuutin kuluttua nukahtamisesta. Syötettyäni kantokopassa ulkovaatteissaan olevan unisen pojan, vien hänet jatkamaan päikkäreitä.
Yöt ovat imetyksen kannalta erilaisia nekin. Esikoinen nukkui ensimmäiset kuukautensa rinta suussa, sillä muuten kaikki valvoivat ja itkivät. Nelikuisena hän alkoi vedellä yönsä vain yhden aterioinnin voimin. Kuopus taas ei voi sietää makuultaan imettämistä. Siitä ei vain tule mitään, ei vaikka jätkä olisi unessa. Mun onkin joka kerta herättävä kunnolla ja noustava istualleen imettääkseni. Hyvinä öinä vauva herää kolme kertaa, normaalisti noin viisi kertaa ja tavattomia eivät ole nekään yöt, kun tuntuu, että aamulla esikoisen herätessä en ole nukkunut lainkaan. Öisin kuopus syö. Puolihorteessa hän syö niiden päivienkin edestä, kun ei vain malta pysähtyä aterioimaan.
Musta onkin alkanut tuntua, että vaikka itse tahtoisin imettää pitkään, kuopus ei tätä ajatusta välttämättä arvosta. Ensimmäisien kuukausien aikana tuntui välillä, että puolenvuoden täysimetyskään ei millään voi onnistua. En voinut enkä oikein vieläkään voi käsittää, miten maidontuotantoni edes pysyy käynnissä, kun välillä vauva ei suostu rinnalle edes neljän tunnin välein.
Nelikuisena poika yhtäkkiä hoksasi, että minä olen yhtä kuin rinta ja maito, ja sen jälkeen imetyskertoihin on tullut enemmän tietynlaista syvyyttä, yhteenkuuluvuutta. Kun yleensä olen vain tankkausasema, jossa piipahtaminen on välttämätön paha tankin ollessa tyhjä, rakastan ja arvostan niitä harvinaisia kertoja, kun vauva jaksaa keskittyä syömiseen. Silloin kun rinnalla oleva vauva katsoo syvälle silmiin ja silittelee haparoivin käsin rintaa kuin kiitokseksi (vaikka todellisuudessahan se on vain primitiivinen reaktio), minä vannon sydän sulaen, että valvon helposti toiset viisi kuukautta ja tarvittavat ajat päälle, että tämä ainutlaatuinen yhteys välillämme säilyy.
Äidinmaito on vauvan pääasiallinen ravinto vuoden ikään asti, joten pyrin jatkamaan imetystä vielä ainakin seitsemän kuukautta, vaikka taistellen (ja valvoen). Mutta sen jälkeen jatko on ihan kuopuksesta itsestään kiinni.
Mun tytär, nyt reilu 2 v, oli ihan samanlainen vauvana. Nopeita tankkauksia, ja siihen vielä päälle rintaraivarit, jotka oli ihan yhtä helvettiä ja saivat mut tuntemaan itseni hirviöksi, kun yritin ”pakottaa” nuorta neitoa syömään mitään niin kamalaa kuin rintamaitoa. Julksilla paikoilla imettämisestä ei tullut yhtään mitään, ja ihmettelin niitä mielipiteitä, että rintamaidolla olevan vauvan kanssa matkustaminen on muka niin helppoa, kun ei tarvi kantaa mukana erikseen ruokaa – ei ollut kyllä yhtään helppoa, kun vauva ei vaan kertakaikkiaan suostunut rinnalle jos ei ollut rauhallista, hiljaista ja samanlaista kuin kotona. No, kaikesta kuitenkin selvittiin ja lopulta imetyksestä tuli bebélle todella tärkeää siinä joskus reilun puolen vuoden iän jälkeen. Kiinteätkään eivät meinanneet maistua, kun hän oli siinä vaiheessa päässyt tissimaidon makuun. Lopulta imetin vuoden ja 5 kk ikään saakka ja lopetin omasta halustani. Tarinan opetus: kyllä susta vielä voi tulla taaperoimettäjä vaikka nyt näyttäisi epätodennäköiseltä, vauva voi muuttaa mieltään 🙂
Rintaraivarit on onneksi helpottaneet neljän kuukauden kohdilla, kun jätkä jotenkin hokasi mun, rinnan, maidon ja nälän yhtyden. Siksi Dudain-reissu meni imetyksen kannalta ihan super hyvin. Siellä hän söi päivisinkin melko helposti, joten yötkin sujuivat hyvin. Saman taian kun saisi tänne Suomeenkin!
Mutta ihana kuulla teidän tapauksesta! Imetystaival saattaa kuin saattaakin jatkua tälläkin kertaa sitä yhden vuoden rajapyykkiä pidempään. Saas nähdä!
Viikko ja kuukausi kerralla on hyvä edetä, ilman suurempia suunnitelmia 🙂 Imetyskin kun on täynnä niitä kuuluisia vaiheita 😀 5 ja 12 kuukauden väli on valovuosi – kaikkea ehtii tapahtua.
Kyllä mulla se pääsuunnitelma on, että vauva saa äidinmaitoa vuoden ikään asti, toivottavasti kauemmin. Miten se sitten tulee tapahtumaan ja onnistunko tavoitteessani, se onkin sitten eri juttu. Sillä juu, niitä vaiheita piisaa 😀
Olin ajatellut imettää ainakin vuoden ikään ja myös ajattelin, että minä olen se joka päättää milloin imetys loppuu. Mutta 7 kk iässä yksi kaunis päivä, vauva lopetti kun seinään imetyksen. Viikon yritin ja luovutin, ei kelvannut enää. Ei kelvannut pullokaan eikä korvike, joten jäin vesimukille kakkoseksi 😀
Auts. Enpä mäkään tosiaan sille mitään voisi, jos vauva vain täysin kieltäytyisi rinnasta. Ja sama homma, pullosta vauva ei oikein suostu syömään edes pumpattua maitoa. Vain mies osaa kikat, joilla se onnistuu joten kuten.
Meidän pikkuveli on kans ollu aika pikainen hörppijä eikä oo parikuisesta asti suostunut imemään oikeastaan muuten kuin että ollaan makuullaan. Sitten kun se lähti puolivuotiaana liikkeelle, niin maitohommat ei meinannut kiinnostaa yhtään. Paitsi yöllä. Nyt kymmenkuisena pidettiin vihdoin unikoulu, kun yöheräämisten määrä kasvoi kasvamistaan. Ja kas! Kuin taikaiskusta: yö menee mainiosti ilman maitoa JA päivällä se imee oikein autuaasti ja kärsivällisesti. Ja kiinteätkin maistuu tosi paljon paremmin. Että kun söi koko yön, niin eipä se oo ihme, ettei päivällä oikein huvittanut aterioida. 🙂 Tsemppiä! Kyllä sunkin vauva vielä oppii repimään paidasta tuimasti, että nyt sitä maitoa, mutsi!
Minä olen omasta mielestäni hyvinkin sitoutunut äiti ja imetys oli minulle itsestään selvää. En silti lähtisi ehkä siihen, että voimat kulutetaan pakkoimetyksessä, koska äitiä tarvitaan myös muuhun kuin ravinnon saamiseen. Siis ravintoahan saa myös (kiitos kehittyneen elämänmallimme) hedelminä, vihanneksina ja lukuisina viljoina sun muina. En näe, miksi tämä ei olisi myös hyvää ravintoa lapselle. Siis imetyksen ylitsevuotava glorifiointi vie joskus makua siltä mikä sen oikea tärkeys on. Siis asiasta joka on kaunis, erittäin tärkeä kiintymyksen luominen ja todella tärkeää ravintoa, tuleekin jollain tavoin ylikorostettua ja ehkäpä jopa vähän pakkomielteistä. Tähän kohtasin kun itse koin hyvin vaikean alun keskosvauvan imetyksen kanssa. Jotkut jopa suosittelivat minua olemaan hankkimatta korviketta ollenkaan kotiin, kun palasimme sairaalasta, vaikka olin yksinhuoltaja ja lapsi ei todellakaan jaksanut imeä tarvitsevaansa ravintoa pelkästään minusta. Plus minusta ei tullut tarpeeksi maitoa. Maito lähti tulemaan vasta noin kuukauden kuluttua kotona olemisen jälkeen ja se vaati todella halua ja ponnistelua imettää. Kävin myös kaikki mahdolliset imetystukiryhmät sun muut läpi. Vaiva oli sen väärti, mutta täysimetys kävi vuoden iän tienoilla jo niin kuormittavaksi, että lopetin enkä ajatellut että olisi syytä jatkaa pidempään. Täysipainoinen ravinto on todella hyvä lähde ravinnolle myös lapselle. Tarkoitan tällä siis rohkaista myös ottamaan sitä tietoa vastaan, että sinun ei ehkä kannata uuvuttaa itseäsi vuoden iän jälkeen imetykseen, mikäli se vie voimia muulta jaksamiselta. Mutta kukin miten tuntee parhaaksi!
Kirjoitat kauniisti imetyksestä, sen hankaluudesta ja ihanuudesta.
Meillä lapsi oli kanssa varsinainen pikasyöjä ja todellakin raivostui, jos yritin houkutella häntä syömään ”vielä vähän”. Toisaalta taas lapsen syöttöväli oli aina kiinteisiin asti (ja osin sen jälkeenkin) maksimissaan kaksi tuntia, usein puolitoista ja pulloa hän ei koskaan huolinut, emmekä edes aktiivisesti opettaneet häntä siitä syömään. Ensimmäisen kerran poistuinkin ilman vauvaa kotoa lenkkiä tai lähikauppaa kauemmaksi lapsen ollessa kymmenkuinen 😉 Jaksamisessa kyllä auttoi kummasti se, että muutamaa tiheän imun kautta lukuun ottamatta lapsi pärjäsi yöt yhdellä unen läpi hoidetulla syötöllä alusta asti.
Kiinteiden aloittamisen jälkeen lapselle tuli noin 9 kuukauden iässä vaihe, jolloin hän ei pahemmin rinnasta perustanut, mutta vaihe meni nopeasti ohi. Tissi oli hänelle lähes koko imetysjana aivan valtavan tärkeä. Tuntuu, että hän vasta yli vuoden iässä ymmärsi, että nälkä lähtee muillakin tavoilla. Vaikka imetys oli todella helppoa ja nautin siitä, lopetin sen lopulta ”jo” lapsen ollessa 1,5-vuotias. Tissinhimoisesta lapsesta kun alkoi tulla ikävästi sanottuna taakka. Lapsi osasi sanoin ja elein (eli kirjaimellisesti paitaa päältä repimällä) vaatia ensimmäiseksi tissiä, kun vähänkin tuli nälkä. Usein hän tulkitsi kaikki sylissä pitämiseni ja läheisyyden hetket mahdollisuudeksi saada maitoa ja aloitti kiukuttelun, jos en imettänyt. Lisäksi hän olisi halunnut vetää itsensä maidosta aivan ähkyyn, eikä maidontuotantoni enää siinä vaiheessa ollut ymmärrettävästi ollut sitä luokkaa, että maitoa olisi tullut niin paljon kuin lapsi olisi halunnut. Usein iltaimetykset päättyivät pettyneen lapsen itkuun, kun maitoa ei ollutkaan tarjolla litroittain. Aloin olla lapselle kävelevät tissit, ja lapsen harhauttaminen alkoi olla mahdotonta. Lopulta sain vieroitettua aika vähällä vaivalla lapsen tissistä ja tuntuu, että jopa nautimme uudesta suhteestamme: läheisyys on paljon muutakin kuin imettämistä.
Teidän kuopus on ihan kuin meidän esikoinen oli. Maidot ryystettiin pika-pikaa, kaikki muu oli kiinnostavampaa kuin syöminen. Pää pyöri aina kuin pöllöllä :D. Julki-imetys oli yhtä tuskaa rintaraivareiden takia. Ja koska en oikein tiennyt mitä olisin tehnyt kaikkien raivareiden ja suihkutissien suhteen niin imetystaival jäi harmi kyllä vain viiden kuukauden mittaiseksi. Toivottavasti tulevan vauvan kanssa on vähän erilaista. En ole kuitenkaan asettanut mitään ikätavoitteita imetyksen suhteen kun ei se imetyskään aina mene niin kuin strömsössä :).
Oi kelpais kyllä samanlainen muutos, että päivällä syötäisiin ja yöllä nukuttaisiin 🙂 Tosin vielä en ole valvomista kokenut raskaaksi, kun mukaan mahtuu onneksi myös paljon hyviä öitä. Ja mä myös nautin siitä, että öisin voin imettää ihan rauhassa, ilman kommervinkkejä ja temppuja. Mutta jos tuon saman fiiliksen voisi siirtää päiviin, kelpaisi kyllä!
Joo, ”pakkoimetys” oikein edes onnistuisi. Jos ei syö, niin ei syö. Jännä nähdä, miten kuopusta tulee kiinnostamaan kiinteiden syöminen, kun maitoon ei tunnu olevan aikaa ja suurta intoa. Esikoinen siirtyi aikoinaan nopeasti syömään samaa ruokaa kuin muukin perhe, ja toivon, että päästään yhtä helpolla myös kuopuksen kanssa.
Mahtavasti olet saanut lapsesi kanssa aikoinaan maidon nousemaan viikkojen päästä synnytyksestä! Ihmiskeho on ihmeellinen.
Kiitos 🙂
Yksi imetys yössä kuulostaa kyllä luksukselta! Esikoisen aikana imetyksestä ei taaperoiässä koskaan tullut kuvailemaasi taakkaa. Yhteistuumin sitä jatkettiin aamuin ja illoin. Siksi nyt harmittaakin, miksi sen silloin menin hiljalleen lopettamaan, kun lapsi olisi varmasti vielä voinut jatkaa. Nyt jos tällä kertaa käykin niin, että en enää ikinä saa imettää taaperoa.
Juu, pöllänä jätkä menee täälläkin. Ja venyttelevänä kissana, kun yrittää puskea itseään pois rinnalta näkemään, mitä muualla tapahtuu 😀 Iloa odotukseen!
Yhden pikahörppijän kanssa päästiin imetyksessä täälläkin vuoden ikään asti, vaikka aluksi oli niin kipeää ja vaikeaa, että ajattelin etten ikinä pysty edes puolta vuotta imettämään. Mutta ei sitten tarvinnut kauan miettiä jatkaako imetystä vai ei, kun lapsi alkoi pureskella rintaa uusilla hienoilla hampaillaan. Oikein aina jurskaisi hampaat nänniin kiinni ja nauroi päälle 🙂
Johanna
Kiva, kun tuot esiin, että imetys on vauvan pääravintoa 1-vuotiaaksi saakka. Tätä suositusta noudetetaan liian harvoin. Ylipäänsä imetys loppuu usein aivan liian aikaisin tietämättömyyden vuoksi: lapsi raivoaa rinnalla, eikä halua sitä -> perus rintaraivarit, tai maito loppuu, kun vauva roikkuu rinnalla koko ajan + rinnat ovat ihan tyhjät -> perus tiheän imun kaudet.
Anoppini imetti miestäni 2-vuotiaaksi saakka. Tai itse hän ilmaisi asian niin, että ”hän kävi rinnalla kaksivuotiaaksi asti”. Mielestäni tuosta lauseesta käy hienosti ilmi se, miten lapsentahtisesti anoppi imetykseen suhtautui. 🙂 Antaa lapsen käydä niin kauan kuin käy.
T. Emilia
Asia joka tässä taaperoimetyksessä ihmetyttää, mainittiin myös tässä kirjoituksessa. ”vaikka itse tahtoisin imettää” eli usein äidin tahto on vahvempi kuin lapsen (ellei lapsi tee täyslakkoa)? Tästä asiasta ei kai saisi kommentoida kun ”tissiväki” parahtaa, mutta ajattelin josko joku osaisi selittää asian syyt selvemmin.
Auts, toi pureskelu tuo tosiaan vähän mutkia matkaan, sekin 🙂 Esikoinen ei harrastanut järsintää, mutta koska nämä mun tyypit ovat niin erilaisia, luultavasti kakkonen sittin on järsijä 😀
Itsellänikin on onneksi imetykseen lapsentahtisesti suhtautuvaa sakkia ympärillä, isovanhempia myöten. Nyt vasta kun olen kuullut, miten kamalia suhtautumistapoja ihmisillä voi olla imettävään läheiseensä, olen tajunnut, miten onnekas itse olen.
En ihan ymmärrä, mitä syitä toivoisit selvemmin, mutta tarkoitatko siis sitä, miksi taaperoimettää, jos lapsi ei halua? Itse en ole kuullut, että kukaan näin tekisi, mutta enhän minä kaikkia maailman ihmisiä tunne. Oma kokemukseni on vain yhdestä taaperoimetyksestä, joka olisi jatkunut varmasti pidempään, mikäli en itse olisi tahtonut ajaa imetystä hiljalleen alas. Nyt tilanne saattaa olla toinen, kun kuopus on niin erilainen imetettävä. Siihen asti, kun äidinmaito on pääasiallista ravintoa, kuopus tulee sitä samaan. Mutta kuten postauksessakin sanoin, loppu on lapsen itsensä käsissä. Joko musta tulee taaperoimettäjä tai sitten ei. Pakkoimetys kun ei käsittääkseni ole edes teknisesti mahdollista, saati että sellaista tahtoisin tehdä.
Mielenkiintoista pohdintaa… vaikka tämä minulle on jo kaukaista menneisyyttä (lapset 18,15,11v) aina vaan tuntuu puhuttavan tämä imetys.
Itsellä ongelmana oli enemmänkin liian suuri maidontuotanto ja se että imetystä ei saanut lopetettua millään… imetin lapsia 1v 8 kk, 2 v 6 kk ja 3v.
Oikeasti lopettaminen oli jopa fyysisesti tuskallista, koska maitoa vaan tuli ja lapsikin oli jo oppinut vaatimaan imetystä. Töihin meneminen ei ollut ongelma, menin kaikkien kolmen jälkeen n. vuoden jälkeen töihin.
Oma mielipiteeni on että kannattaa tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu ja unohtaa muiden kommentit ja mielipiteet.
Lasta kuunnellen luonnollisesti, mutta ainakin minun tapauksessani minun piti päättää itse milloin imetyksen lopetan, muuten se ei olis loppunut ”ikinä”. Hyvin henkilökohtainen asia ja jokainen tehköön niin kuin parhaaksi kokee.
Toivoa on, paljonkin. Minulla on kaksi lasta, joista esikoiseni on kuin kuopuksesi ja kuopukseni kuin esikoisesi. Täysin erilaiset imetystaipaleet, mutta molemmat kävivät rinnalla noin parivuotiaiksi saakka (esikoinen 1 v 10 kk, kuopus 1 v 11 kk). Lopettivat siis itse.
Lapsentahtinen vieroittuminen oli kyllä jotenkin maagista. Imetyskerrat jäivät yksi kerrallaan pois. Esikoisella oli viimeisenä aamuimetys ja yksi aamu hän ei vaan enää kömpinyt rinnalle eikä kaivannut äidinmaitoa enää koskaan. Kuopuksella viimeisenä oli iltaimetys ja yksi ilta hän vain vilkutti minulle ja lähti isänsä ja sisarensa kanssa lukemaan iltasatua ja nukkumaan. Ja taas seuraavana iltana jännäsin, että miten käy, mutta tyyppi oli kuin ei olisi rintamaitoa koskaan saanutkaan. Niin ihmeellistä, niin luonnollista.
Miten otsatukkasi on toiminut kun hiuksia lähtee, vai lähteekö niitä vielä? Täällä samanikäinen vauva kun sinulla, ja sama tukkaongelma. Otsatukkaa mietiskelin. Kannattaisikohan… hmm… Olis kiva saada postausta kuinka otsis on toiminut? 🙂 Tms..:) -Jenni
Voi että, miten alkoi naurattaa, kun tulvi niin voimalla flash backeja siltä ajalta, kun tuo nyt reilu 2v oli tuon ikäinen. Hän oli ihan ensimmäisten viikkojen jälkeen ihan samanlainen, tosi nopea syömään ja muutaman kuukauden iässä alkoi pää pyöriä, jos lähellä oli mitään kiinnostavaa katseltavaa. Hänelläkin oli tosiaan vaihe, kun yöllä syötiin ja päivällä ihmeteltiin maailmaa. Pientä helpotusta toi se, että saman tien, kun itkuhälyttimestä kuului parahdus niin lapsi unisena ulkovaatteissa tissille niin saatiin edes pari kertaa ruokailtua kunnolla päivällä.
Imetys väheni kiinteiden aloituksen myötä, mutta imetin lopulta tyttöä 1v 2kk ikään, kunnes hän yhtäkkiä itse päätti, että nyt riittää. Todella helppo lopetus. Tytöllä todettiin maitoallergia vähän ennen yhtä vuotta ja oikeastaan vasta nyt jälkikäteen olen alkanut ajatella, onko sillä ollut jotain tekemistä hänen syömisensä (ja myös nukkumisensa) kanssa. Tyttö, kun ei koskaan ollut mikään hyvä nukkumaan ja ensimmäinen kokonainen yö saatiin vasta joskus sen jälkeen, kun ei ollut enää tissillä ja maito karsittiin kaikissa muodoissa hänen ruokavaliostaan.
Näinhän se on, lasta kuunnellen ja luonnollisesti. Esikoisen kohdalla lapsentahtinen imetys oli helppoa. Lopettaminenkin tapahtui huomaamatta, vaikka tosin vein hommaa lopettamisen suntaan pikkuhiljaa. Mutta viimeistä imetystä en pysty muistamaan, koska sitä ei koskaan päätetty. Se vain tuli ja meni.
Mutta nyt kuopuksen kanssa vauvantahtisuus on hankalampaa. Hänhän saattaisi unohtaa syömisen kokonaan etenkin päivisin, jos en rintaa tarjoaisi muutenkin kuin hänen sitä pyytäessä. Vuoden ikään asti mennään siis vauvantahtisesti, mutta äidin johdattelemana. Sen jälkeen katsotaan, mitä tuleman pitää. Jos kuopus ei saa imetyksestä iloa kuten minä, en aio rintaa hänelle sen jälkeen enää tarjota. Saas nähdä, kuinka käy!
Meillä poika on alkanut itse pudotella imetyskertoja pois. Kaikki näyttäisi menevän siis hyvinkin lapsentahtisesti. ”Ongelma” tässä on se, että hän on vasta 10,5kk. Tämä lapsentahtisuus tuntuu joillekin tarkoittavan ainoastaan taaperoimettämistä, kaikki sitä ennen tapahtuva tissistä vieroittuminen tuntuu olevan äidin syytä. Tämä on tietysti hiukan kärjistämistä. Toivottavasti sallitte sen. 🙂 Muuten poika on ollut alusta asti tuollainen kuvaamasi piipahtelija. Meillä tissin merkitys on henkisessä mielessä ainoastaan vähentynyt sitä mukaa, kun poika on kasvanut. Iltaisin kun yritän imettää, hän palkitsee vaivannäköni iskemällä pienet naskalit kiinni rintaan. Mitään rintaraivareita ei ole ollut. Yksi kerrallaan imetykset ovat jääneet pois. Tämä alkoi joskus 8kk:n iässä. Joku kuukausi sitten aloin antaa korviketta, jotta poika saisi tarvitsemansa maidon. Nyt hän syö käytännössä enää aamuisin. Eikä hän ole pyytänyt rintaa ainakaan kolmeen kuukauteen. Näin tässä taisi käydä, että se loppuu näin. Vuoden ikään tähtäsin, mutta poika päätti toisin.
Ehkä mä olen jotenkin erilainen, mutta mä en tajua miksi kukaan haluaisi taaperoimettäjäksi. Mä en yksinkertaisesti jaksaisi, fyysisesti tai henkisesti. Mulle kolmevuotiaan raivoavan uhmarin imettäminen olisi lähinnä kauhuskenaario ja rankaisu kaikista edellisten elämieni synneistä. En näe siinä mitään houkuttelevaa.
Mä lopetin imettämisen kokonaan kun esikoinen alkoi ”kiristää tissillä” eli kun ensimmäinen uhmaikä pukkasi päälle noin puolitoistavuotiaana. Alkoi ränttyillä jos ei heti ollut rinta esillä, veti vaatteita ja se käyttäytyminen minusta alkoi tuntumaan tosi ikävältä. Se oli hyvin erilaista verrattuna vauvan imettämiseen, mikä oli mielestäni ihan OK.
Meillä myös nukkuminen tasaantui heti yöimetyksen loputtua (noin vuoden ikäisenä: pidettiin unikoulu – aina yksi syömiskerta pois ja isä valvoi), ja argumentoisin, että meidän äiti-lapsi-suhdekin parantui harppauksilla kun äitikin sai levätä enemmän kuin 3h yhteen putkeen. Plus siitä yösyönnistä ja -heräilystä oli tullut vain tapa: lapsi söi kunnon ruokaa, veteli lautasellisen puuroa ennen nukkumaanmenoa.
Niin siis miksi äiti sitä tahtoo, kuten itse sanoit? Mitkä ovat ne syyt?
Ensin lapsentahtisuus on tärkeää, milloin se muuttuu edes ajatuksen tasolla äidintahtikseksi, tahdoksi? Se on asia jota en vain voi ymmärtää, kun taaperoimettävät äidit puhuvat aina omista haluistaan ja päätöksistä, melkein tuntuu että lapsen edun unohtaen…
Tämä äidin lepo ja yhtävertainen suhte molempiin vanhempiin on asia, joka imetyksen fanaatikoilta unohtuu usein täysin. Lapsen hyvinvointi on 99,9% kaikkea muuta kuin rintamaitoa, joten en itsekään näe taaperoimetyksessä suuria etuja tai hyötyjä. Syitäkin ihmettelen.
Hei! Missä otsis? Oletko tullut katumapäälle?
Syitä on varmasti yhtä monia kuin on äitejäkin. Täällä esimerkiksi asiaa taaperoimetyksestä. Itse en esikoisen aikaan suunnitellut taaperoimettämistä, niin vain tapahtui. Ajatuksenani oli imettää suomalaisten suositusten mukaan yksivuotiaaksi. Mutta kun se oli sekä minusta ja lapsesta niin luonnollista ja mukavaa, imetys jatkui vuoden jälkeenkin. Nykyään asiaa hieman enemmän miettineenä ja selvittäneenä koen myös hyväksi, että lapsi sai juuri hänelle suunniteltua maitoa, eikä siirtynyt juomaan itseään monta kertaa isommalle vasikalle suunniteltua maitoa.
Mä luulen, että Suomessa voisi ajatella imetyksen tulevan jossain määrin äidintahtiseksi juuri tuon vuoden jälkeen. Eli sitten kun se ei enää meidän neuvolan ohjeiden mukaan ole ”pakollista”, vaan enemmänkin äidin (ja lapsen) päätettävissä. Itselläni kävi juuri niin, että unohdin lapsen edun, kun tahdoin lopettaa imetyksen. Se oli molemmille mukavaa, mutta jotenkin itselläni oli vain tarve saada asia päätökseen. Kuten postauksessa sanonkin, se harmittaa.
Lapsi ei varmaan siitä kärsi, jos niin käy. Ja sehän on tärkeintä. Mä luulen, että sun fiilikset johtuu hormooneista ☺
Kaikesta voi syyttää hormoneita 😀
Mun esikoinen oli kuin kuopuksesi. Söi nopeasti ja tarmokkaasti eikä välittänyt tissistä kuin ruokamielessä. Öisin söi valtavia määriä unihorteessa, silmät kiinni ja heti umpiuneen sen jälkeen. Nukuttaminen rinnalle oli tuhoon tuomittu yritys heti alkuunsa, poika söi herätessään, mutta väsyneenä ei missään tapauksessa. Ja sitten isompana – kerronko edes: imetys onnistui päivisin parhaiten, kun kävelin ja kannoin lasta sellaisessa otteessa, että hän pystyi katsomaan kainaloni alta selkäni taakse ja muuttuvia näkymiä. Ja poika oli ISO – kyllä siinä haba kasvoi 🙂 Yhden ikkunan edessä meillä oli sellainen kuultokudos ja siinä saattoi vähän aikaa seisahtaa ja huojuilla edestakaisin, jolloin kuultokudoksen takia lapsen näkymä ulos ikkunasta oli koko ajan erilainen ja syöminen jatkui. Mut sit piti pian taas jatkaa matkaa…
Kiitos sinulle huippublogista! Olet mielestäni rento äiti ja toivoisinkin lukevani rentoa asennetta myös imetystä kohtaan. Mielestäni ”täysimetys” on kuin äitien lyömäase, jota sitten väläytellään todisteena tosiäitiydestä. Imetys jatkuu toisinaan äidin jaksamisenkin uhalla. En näe ollenkaan, miten soseiden maistelu tai osittainen imetys vähentäisi imetyksen hyviä puolia! Sehän mahdollistaisi pitkän maisteluvaiheen, lisäisi isän roolia vauvan elämässä ja auttaisi näin myös äitiä lepäämään. Vaikuttaisi kenties noihin yöheräämisiinkin. Olen todennut, että imetys herättää älyttömästi mielipiteitä riippumatta siitä, onnistuuko se vai ei. Jopa lapsettomat ystävät saattavat syyllistää jos puhuu imetyksen lopettamisesta. Tulisi mielestäni muistaa, että pitkät imetyssuositukset (yli 1v) perustuu maailmanlaajuisesti siihen, että lastenruuat, korvikkeet ja erityisesti siihen lisättävä vesi eivät ole aina turvallisia. Tähän samaan syssyyn mietityttää kuitenkin, miksi Suomessa imetetään paljon muita Pohjoismaita vähemmän.
Mielestäni koko tämä aihe on sellainen, josta ei välttämättä tarvitsisi niin kauheasti kirjoitella. Kukaan ei ole sen parempi äiti imettääkö 1kk 6kk vai yli vuoden, mutta minkä ihmeen takia sitä pitkään imetystä jollain tavalla aivan kuin ihannoidaan. Itse imetin 6kk kunnes poika päätti, että tissi saa riittää. Kiinteät maistui ja poika istui jo 5kk syöttötuolissa aivan onnessaan. Itselle imetys oli ihan ok, aluksi vaikeaa ja kipeää, mutta olisin voinut imettää pitempään, jos poika olisi halunnut. Toisaalta taas oman rinnan esille ottaminen muualla kuin kotona tuntui epämiellyttävältä itselleni ja kaiken lisäksi poika ei oikein jaksanut keskittyä syömiseen kodin ulkopuolella. Tämä on hyvin henkilökohtainen aihe varmasti jollekin ja itsekin olen joskus kokenut hieman ahdistavaksi läheisen kaverin kommentin siitä, kuinka pitäisi imettää ainakin vuotiseksi. Olen eri mieltä ja mielestäni olen silti paras äiti lapselleni 🙂
Pidetään toivoa siis yllä.
Niin ihanalta kuulostaa tuo lapsentahtinen vieroittuminen! Esikoisen kohdalla vieroittuminen tapahtui vähän kuin huomaamatta, en esimerkiksi pysty sanomaan, koska viimeinen imetyskerta oli, kun lopulta imetyksiä ei edes ollut koka päivä. Mutta silti minä hiljalleen vein hommaa siihen suuntaan, ja omasta tahdostaan esikoinen olisi luultavasti vielä tahtonut jatkaa imetystä.
Kai se toimisi, jos sitä joskus pitäisin. En vain ole päässyt sinuksi otsatukan kanssa, joten kiinnitän sen yleensä ylös. Tai vielä useammin kuljen joku huivi tai päähine päässä, köh.
Hauska kuulla, että en ole ainoa, joka imettää ulkovaatteissa olevaa lastaan kesken päiväunien 😀 Toivottavasti mekin saadaan kokea imetystä vielä ainakin sinne vuoden ikään asti näistä ”pienistä” keskittymisvaikeuksista huolimatta 🙂
Itsellänikin lapsentahtisuus on saanut tällä toisella rundilla uuden merkityksen, sillä eihän lapsi söisi tarpeekseen, jos en hänelle tarjoaisi rintaa silloinkin, kun hän on itse liian täpinöissään keskittyäkseen johonkin niin turhaan ja tylsään kuin syömiseen 🙂
Hehe, no joo, sun kuvailema taaperoimetys ei ehkä kuulosta niin leppoisalta. Itselläni ainut taaperoimetyskokemus sen sijaan on ollut tosi mukava. Jotenkin sitä sitten vain oli kiire saada se asia päätökseen, vaikka ilman lopettamaan johdatteluani lapsi itse olisi vielä tahtonut luultavasti jatkaa.
Toiselle anonyymille tiedoksi, että imetys ei poista toisen vanhemman roolia lapsen elämässä. Se että toivoo voivansa antaa lapselle hänelle vartavasten suunniltetua ravintoa, ei myöskään tee isästä, äidistä tai kenestäkään muustakaan fanaatikkoa.
Taaperoimetyksen eduista, hyödyistä ja syistä voi lukea vaikka täältä.. Jokaisella mutsilla ja tämän perheellä nämä edut, hyödyt ja syyt ovat tietty yhtä erilaisia kuin perhe itsekin.
Siellä se on turbaanin alla. Että joo, en oikein ole oppinut tuntemaan itseäni kotoisaksi siinä.
Auts! No jos ei muuta, niin haba kasvaa…
Toinen kommentoi tekstiäni kauniiksi, toinen toivoo enemmän rentoutta. Mutta tiedättekö, äitiys tai sen kummemmin imetys ei aina ole kaunista ja rentoa, vaikka niin toivoisikin. Ja juuri siksi myös niistä vähemmän kauniista ja rennoista hetkistä pitää kirjoittaa.
Isän rooli vauvan elämässä on varmasti ihan kiinni perheestä, ei imetyksestä. Meillä mies on tärkeä ja korvaamaton isä ja puoliso, joka jakaa arkea kanssani. Ja onnekseni on imetyksestä samaa mieltä kanssani.
Suomessa virallinen imetyssuositus on tuo 1 vuosi, mutta juuri mainitsemiesi syiden takia löytyy maita, joissa suositellaan imetystä 2- tai 3-vuotiaaksi. Eli maailmanlaajuiseseti yhden vuoden suositus on lyhyt aika.
No nyt hei oikeasti. Kirjoitan taaperoimetyshaaveistani ja siitä, että vauvani saattaa olla asiasta toista mieltä. Ja tästä ei pitäisi kirjoittaa? Miksi?
Tuntuu hemmetin omituiselta, että imettämisestä ei saisi puhua ilman, että aina pehmentää loppua sillä, että kukaan ei ole sen parempi äiti, mitä vähemmän tai enemmän imettää. On kurjaa, että aina jollekin tulee paha mieli siitä, että teen jotakin niinkin luonnollista kuin annan lapselleni rintamaitoa.
Ehkä kyse on sanavalinnoista ja kirjoitustyylistä, tätä kannattaa miettiä ennen kuin julkaisee. Voit varmasti itsekin ymmärtää että aihe on arka ja selvästi hermostuit myös näistä kommenteista, joissa taaperoimetys kyseenalaistettiin vaikka ne kommentit ovat aivan yhtä arvokkaita kuin omat mielipiteesi. Mieti vähän…
Bloggaajana toki pitää olla valmis siihen, että mitä tahansa teetkin tai jätät tekemättä, joku paheksuu, arvostelee, vittuuntuu, luokkaantuu, younameit.
Jos tulkitsin kommenttiasi oikein, tarkoitat luultavasti sitä, että kirjoitan omien kokemusteni sekaan esimerkiksi imetyssuosituksista. Ne olen laittanut teksteihini ihan tarkoituksella. Haluan puhua imetyksestä sen ihanine ja kamaline puolineen. Sellaista arkikuvausta tarvitaan, kun toisaalla etenkin nuoret äidit eivät aio edes imettää, koska pitävät sitä irstaana, sitovana, ällöttävänä ja jopa seksuaalisena puuhana.
Niin hieno kirjoitus sulta taas!
Kiitos, kiva että tykkäsit!
Vitsi että tykkäsin tästä kirjoituksesta!
Johonkin aikaisempaan kirjoitukseesi Minihen imetyksestä kommentoinkin, että meidän kuopukset on ihan samanlaiset syömisen suhteen (meijän poika on vaan 1kk vanhempi). Meillä ei myöskään malteta syödä vaan kuikuillaan ja kääntyillään. Suuri shokki oli meikäläiselle kanssa oppia että vauva voi oikeesti saada sen mahan täyteen 5-10 minuutissa (eikä niinkuin esikoinen, että imetys kesti vähintään 45 min). Meillä ei myöskään yhtään tykätä jos yritän tyrkyttää maitoa sillon, kun ei oo nälkä. Mutta pakko se on ollut uskoa, että pikkuäijä saa mahan täyteen, kun huitelee +2 käyrillä 😀
Ite oon miehelleni tuskastellut pelkoja siitä, ettei imetys välttämättä jatku kauhean pitkään, kun kuopuksella ei riitä maltti tohon syömiseen. Tai öisin kyllä riittäs, pahimmillaan tunnin välein.
Muutenkin tämä kuopuksen imetys on eronnut niin paljon esikoisesta ja imetystaipale on tähän mennessä ollut tosi kivuliasta ja kuoppasta.
Onko Minihellä hampaita? Meillä kuopuksella muuttui hampaiden tulon jälkeen imuote niin huonoksi, että mulle tuli jatkuvasti tukoksia ja imetys oli tosi kivuliasta. Esikoinen ei ollut näykkijä, mutta kuopus kyllä. Onneksi pahin tuntuu nyt olevan ohi ja imetys on alkanut taas sujua.
Me alotettiin kiinteiden maistelu hetki sitten ja ensin kuopus ei yhtään tykännyt niistä. Nyt on pikkuhiljaa alkanut hoksata syömisen päälle ja nykyää oikee innolla oottaa sosetta syöttötuolissa. Kiinteiden alotuksen avulla myös yöt on vähän rauhottunut, enää herätään yleensä se 3 kertaa.
Muutenkin sun blogista on saanut paljon vertaistukea. Myös meikäläisen mies tekee vuorotyötä ja hoidan paljon lapsia iltaisin yksin. Mukava ollut lukea, ettei se arki kaikilla muillakaan ole niin ruusuista ja ihanaa aina.
Sori avautuminen. Piti vaan sanoa, että hyvä kirjoitus ja ihana blogi!
On tosiaan hämmästyttävää, miten erilaisia imetettäviä voivat samojen vanhempien lapset olla. Mulle ei olisi esikoisen aikana tullut mieleenkään, että imetys ei välttämättä jatku pitkään siksi, että lapsi ei sitä halua. Ensimmäinen kun olisi ollut rinnalla ihan koko ajan, jos ei muuta, niin varmuudeksi nänni suussa, jos vaikka tulee kiljuva nälkä sekunnissa 😀
Minihellä ei ole vielä hampaita. Mä olenkin jännittänyt, mitä käy, kun niitä alkaa tulla. Esikoinen ei ollut näykkijä, mutta kun kaikki tuntuu menevän nyt ihan eri tavalla, eiköhän kuopus sitten sitä ole 😀 Sen näkee sitten.
Ja kiitos kiitoksista! Jos sinä olet saanut vertaistukea blogistani, olen mä taas puolestani saanut sitä teidän lukijoiden kommenteista. On ollut huojentavaa kuulla, että muillakin on samanlaisia ongelmia. Ja että vaikka nyt tuntuu, että imetystaipaleen loppu tulee vauvan toimesta nopeammin kuin pitäisi, saattaa imetys silti jatkua vielä pitkäänkin.
Meillä taitaa olla nnu:n kanssa samanikäiset pojat! Ja meillä kaikilla miehet vuorotöissä! 😀
Tuttuja juttuja tässä(kin) kirjoituksessa. Itsellä näyttää imetys hiipuvan lähipäivinä. Toisaalta harmittaa, toisaalta helpottaa. Kirjoitat hienosti!
Kahdesta erilaisesta vauvastani kirjoitin juuri. On se tosiaan jännä miten samoista ihmisistä syntyy niin erilaiset lapset 🙂
Kävin lukemassa sun uusimman tekstin ja tuttuja juttuja kyllä! Nukkumisesta onkin ollut teksti postauskalenterissa jo pitkään, miten erilaista voi sekin olla kahden samoista vanhemmista syntyneiden lasten välillä! (Ja voi, miten makeita imetysvaatteita olet taas tehnyt!) T. Huutomerkki-Hanne!
Voi kiitos! Jos kyllästyn kirjavaan imetysmekkoon, haluatko sen? 😀
Tämä on ollut niin mahtava keskustelu seurata, että oli pakko itsekin verestää muistoja asiasta, jonka toivoin jo unohtaneen. 🙂
Mitä ihmettä tämän anonyymin päässä liikkuu? Tottakai sitä saa toivoa ja haaveilla ja ajatella mitä vain itse haluaa ja kirjottaa niistä omaan blogiinsa! Ei se, että itse kokee asian jollain tavalla ole mikään yleistäminen ja ihannointi, että kaikkien pitäisi tuntea samoin. Vähän kuin kirjottaisi, että 'haluaisin hirveästi laittaa vihreät verhot olkkariin' ja joku vetäisi herneen nenään, 'EI NOIN SAA KIRJOTTAA, KUN MÄ HALUAN VALKOSET VERHOT!!!'.