Vietimme reilu kuukausi sitten pojan nimiäisiä, eli nimijuhlaa. Kemuohjelma rakentui pääpiirteittäin samanlaiseksi kuin esikoisenkin nimijuhlissa. Ruokaa, juomaa, rakkaita ihmisiä sekä nimiäisvisa. Meidän juhlistahan ei selviä ulos ilman visailua!

Minihen kaikki kolme nimeä olivat lähipiirin tiedossa jo ennen kemuja, ja pojan Kela-korttikin ehti lompakkooni ennen juhlapäivää. Luvassa ei siis ollut nimenpaljastuskekkereitä, vaan juhlat uuden ihmisen ja hänen maailmaan saapumisensa kunniaksi. Samalla juhlistettiin porukalla myös tuoretta isosiskoa.

Juhlia vietettiin kodissamme, ja saimme seuraksemme 26 vierasta. Se oli vähemmän kuin kutsuttuja oli, sillä harmittavan moni ei päässyt paikalle. Peruutusten määrä toisaalta helpotti kaksion kemukestävyyttä. Nostimme kaksi parvekepöytäämme keskelle olkkaria ja varatuoleina pitämämme jakkarat varmistivat, että melkein kaikille riitti istumapaikka. Hertsikan kierrätys- ja lainausryhmästä saimme kakkua vastaan lainalle kaksi vaaterekkiä, jotka helpottivat vieraiden talvitamineiden säilytystä narikaksi muutetussa makuuhuoneessamme.

Parasta oli, että saimme siskoni työkaverin piikomaan meille muutamaksi tunniksi. Kun joku muu varmisti kahvin riittävyyden ja piti tiskikaaoksen hallinnassa, jäi minulle ja miehelle paremmin aikaa vieraiden kanssa seurusteluun. Kiitos piikapalvelun nämä juhlat taisivat olla ensimmäiset isommat järjestämämme kemut, joissa ehdin myös itse syödä. Eikä ollut yhtään pöllömpää, että juhlien jälkeen siivoamista ei juuri ollut, kun piika nopeana likkana oli hoitanut jossain välissä senkin!

Ruokana tarjoilimme miehen tekemää kurpitsa-bataattikeittoa, jota sai itse tuunata mieleisekseen korianterilla sekä chilillä. Suolaisena tarjolla oli lisäksi kvinoasalaatti paahdetuilla kasviksilla sekä focacciaa. Vieraat saivat suut makeiksi Sacherkakulla, siskoni tekemällä vegaanisella juustokakulla sekä äitini tekemillä sokeririnkeleillä. Ja tietenkin tarjolla oli myös sitä kuulua maailman parasta porkkanapiirakkaa. Lisäksi pöytään katettiin viinirypäleitä, appelsiinia, vesimelonia sekä pähkinälajitelma.

Juhlien teemavärinä oli violetti, mikä ei lopulta näkynyt muualla kuin marketista hätähätää noudetuissa leikkokukissa ja serveteissä. Aikomuksenani oli näperrellä muutakin rekvisiittaa, mutta siihen tarvittava tulostin oli juhlia edeltävänä iltana toista mieltä. Mutta mitäpä tuosta. Meininki oli rento, pukukoodia myöten. Omasta ja pojan juhlavaatetuksesta kirjoitinkin jo aikaisemmin. Ainoana virallisempana ohjelmanumerona oli laatimamme nimiäisvisa, jossa kysymysten ohessa tutustutettiin vieraat paremmin ensimmäisien vauvakuukausien kulkuun, isosiskon toilailuihin ja pienimmän päivänsankarin nimiin.

Niin ne nimet! Esikoisen nimi valikoitui paljon helpommin, kun nyt nimistä väännettiin pitkään. Pojille tuntui olevan tarjolla paljon vähemmän meidän oloisiamme nimiä, tai sitten ne kaikki olivat jo käytössä lähipiirissä. Lopulta minä keksin ensimmäisen nimen, ja mieskin tykästyi siihen heti. Kutsumanimi valittiin siis puhtaasti sen kauneuden takia. Se on samalla arvovaltainen ja herkkä, uljas ja taiteellinen. Sattumoisin se rimmaa kivasti myös esikoisen nimen kanssa, vaikka se ei mikään tarkoitus ollutkaan.

Minihen toinen nimi kulkee miehellä suvussa, joten oli kiva jatkaa perinnettä, etenkin kun Minimellä taas on nimessään jotain minulta tulevaa. Kolmas nimi valikoitui myös sen kauneuden, mutta myös ritarillisuuden ja perinteikkyyden takia. Se olisi voinut hyvin olla kutusumanimikin, ellei kaveripiiristä löytyisi samannimisiä lapsia. Kolmas nimi on myös sama, jota pikkuveljeni kantaa pienellä kirjankikkailulla varustettuna kolmantena nimenään.

Jos pojan nimi on kaunis, sitä olivat juhlatkin. Taas ei voi olla kuin kiitollinen, että lapsillamme on niin paljon huipputyyppejä ympärillään. Loppuillasta otettiin hurjia vauhteja korikeinussa ja hypittiin kikattaen sängyllä – onnistuneiden kemujen merkki!

Jaa: