Pian lumi jo tarttui tahmaisena kotitalomme viereisiin puihin ja peitteli ruskean maan valkoiseen vällyyn. Tuntui kuin sinne tänne lähiön ylle olisi sytytetty pieniä aurinkoja paistamaan lumen valaistessa tienoon. Siinä se vihdoin oli, kunnon ensilumi niiden räntäroiskaisujen jälkeen!
Iltasella pakkasin vauvan kantotakkini uumeniin ja lapsen toppahaalariin. Naapurista saimme mukaan yhden pienen ja yhden isomman kaverin. Miten innoissaan lumesta voivatkaan tuollaiset muutaman vuoden ikäiset olla! Möyrimistä, kierimistä ja pyörimistä. Lunta lahkeesta pipon tupsuun. Spontaania ilohihkumista, joka tarttuu ja saa aikuisenkin mielen hykertelemään. Kiitos marraskuu, tämän käänteen hyväksyn!
Kauniita kuvia, jännä keltainen tunnelma! Voi kunpa tämä lumi nyt hetken pysyisi…
Ihanaa, nää kuvat! Onhan niitä iltoja tosi paljonkin, että on hyvä mieli siitä, miten hyvin kaikki on, mutta eilen oli jotenkin niin älyttömän hyvin, että vieläkin vois nauraa ääneen. Kiitos siis seurasta ja ajatuksesta!
Meidän ipanalle tuli erottuamme ihan kauhea ikävä teidän ipanaa. Sitten hän kohta jo sammuikin kuin saunalyhty sänkyynsä.
apua! nyt ei ookkaan enää ”uudempi teksti” nappulaa 😮 luin kaikki tekstit läpi ja oli ihana huomata, kuinka teidän lapset (tai lähinn lapsi) kasvoi! kaikkein jännintä oli oottella, että millon se kakkonen syntyy!! sulla on niin eläväinen kirjotustyyli, että vaikka asia ei millään tavalla oikeestaan oo olleellinen mulle ( 15-vuotiaalle lukiolaiselle ) näitä tekstejä jakso lukea alusta tähä asti! kiitoksia oikein kivasta ja luontoystävällisestä blogista!
Keltainen keinovalotunnelma 🙂 Eipä se lumi pysynyt, mutta antoi toivetta tulevasta valkoisesta talvesta.
Sä olet <3 Kuten ipanasikin!
Hehee, onpas hauskaa, että olet jaksanut lukea kaikki jaaritukseni, vaikka asia ei itselle ajankohtainen ole. Tuli hyvä mieli, kiitos! 🙂