Ihan kuin harmaa taivas olisi vahingossa yskäissyt. Ensin maahan leijaili vain muutama valkoinen lumihiutale. Sitten niitä alkoi tulla yhä enemmän ja enemmän, niin paljon, että ikkunan ääreen oli pakko pysähtyä ihailemaan. Lapsi täpinöi ja höpisi innoissaan jotain luistelemisesta ja lumiukoista. 

Pian lumi jo tarttui tahmaisena kotitalomme viereisiin puihin ja peitteli ruskean maan valkoiseen vällyyn. Tuntui kuin sinne tänne lähiön ylle olisi sytytetty pieniä aurinkoja paistamaan lumen valaistessa tienoon. Siinä se vihdoin oli, kunnon ensilumi niiden räntäroiskaisujen jälkeen!

Iltasella pakkasin vauvan kantotakkini uumeniin ja lapsen toppahaalariin. Naapurista saimme mukaan yhden pienen ja yhden isomman kaverin. Miten innoissaan lumesta voivatkaan tuollaiset muutaman vuoden ikäiset olla! Möyrimistä, kierimistä ja pyörimistä. Lunta lahkeesta pipon tupsuun. Spontaania ilohihkumista, joka tarttuu ja saa aikuisenkin mielen hykertelemään. Kiitos marraskuu, tämän käänteen hyväksyn!

Jaa: