Merituulen tuivertamat terveiset Kemiönsaarelta! Pääsimme lapsen kanssa kokeilemaan leirielämää partiolaisena, kun saimme muutaman muun bloggaajan ja miniavecin kanssa kutsun seuraamaan Partiomestari-ohjelman kuvauksia. Minä ja lapsi pystyimme piipahtamaan leirissä vain yhden päivän ajaksi, sillä viikonloppu oli niin täynnä muutakin mukavaa ohjelmaa. Päivässä ehti kuitenkin jo saada fiiliksen siitä, mistä partio on tehty.
Sininen huivi ei tosin ollut kaulassani ensimmäistä kertaa, mutta siihen sidottava merimiessolmu mulle jouduttiin opettamaan uudestaan. Oma partiohistoriani on vähän erikoinen. En ole käynyt päivääkään partiossa, mutta olen kuitenkin vartionjohtaja. Kotikylälläni taisi olla 90-luvulla pulaa vartionjohtajista, sillä mua pyytämällä pyydettiin koulutukseen ilman minkäänlaisia eräjormataitoja. Kompassiakin olin sitä ennen pitänyt kädessäni vain suunnistaessani koulun suunnistustunneilla kaupan pihalle notkumaan.
En muista koulutuksesta juuri mitään muuta kuin sen päättäneen leirin, jossa kerroimme muiden leiriläisten kanssa nuotiolla kauhutarinoita, syöimme vatsat kipeiksi karkeista ja valvoimme makuupusseissamme kiehnaten. Mulla oli kamiinan ja nuotion sytyttämiseen mukana sytkäri, kun en tiennyt, että ehta partiolainen käyttää korkeintaan vain tulitikkuja. Vartionjohtajaksi kuitenkin valmistuin, mutta jostain syystä en koskaan käyttänyt koulutustani tai komeaa titteliäni muualla kuin ensimmäisissä vanhempieni yritysten ulkopuolelle suuntautuneissa kesätyöhauissa.
Vaikka partiolaisuuteni koostuu siis lähinnä tittelistä, olen sittemmin alkanut ymmärtää, arvostaa ja rakastaakin retkeilyä, telttailua ja luonnon kanssa yhdessä olemista. Kai tässäkin asiassa maalaiskakaran piti aikuistua, että ymmärrys itsestäänselvyyksiä kohtaan heräsi. Metsää ei näe puilta, kun asuu metsien ja puiden keskellä.
Vierailu Kemiönsaaressa muistutti lyhyessä ajassa, että partiossa on hiostavien makuupussien ja solmuharjoitusten sijaan pääasiallisesti kyse ystävyydestä ja hauskanpidosta. Meno nuorien kisaajien kesken oli niin sympaattista, että tällainen pömppövatsainen joutui piilottelemaan liikutuksesta kostuneita silmiään aurinkolasien takana. Vaikka kyseessä onkin kisa, toisia tsempattiin ja pienempiä autettiin. Tuli lämmin olo.
Bloggaajien leirivierailun aikana kuvattiin Partiomestarit-sarjasta kolme jaksoa. Me bloggaajatkin pääsimme osallistumaan tehtäviin, vaikka varsinaisessa ohjelmassa emme tulekaan näkymään. Minä ja Minime ehdimme lyhyen vierailumme takia osallistua vain yhteen tehtävään, joka oli nimeltään Iltanuotiolla. Olimme saaneet oikeiden kilpailijoiden kanssa täsmälleen saman biisitaustan, johon piti keksiä sanat. Onneksi riveistämme löytyi riimittelijä Leila, jonka ansiosta meillä oli jotain esitettävää kisaajille. Minimekin jammasi meidän kanssamme innoissaan lavalla, kun katsomossa nostettiin kymmenet partiohuivit pyörimään ilmassa! Lataan esityksemme halukkaille hämmästeltäväksi Lähiömutsin Facebook-sivuille.
Laulamisen lisäksi lapsi oli erityisen innoissaan saunomisesta, meressä uimisesta sekä päiväunista (eli päiväkikatteluista) teltassa uuden kaverin kanssa. Niin, ne kaverit. Kuten partiomeininkiin kuuluu, Minimekin sai reissusta uusia kavereita, kiitos bloggaajakollegoideni lapsiaveceiden. Heidän kanssaan kuljettiin ylpeänä käsi kädessä, kasvot ilosta hehkuen. Ehkäpä sen innoitamana lapsi kietoo sinisen huivin kaulaansa vielä joskus uudestaan.
Jestas kuinka onnellisen nakoinen lapsi! Kivoja kuvia myos vahan isommista lapsista. Itse tykkaisin, jos mediassa puhuttaisiin enemman vahan isommista lapsista naista koululaisista, esi-murrosikaisista ja murkuistakin. Olisi kiva kun nostettaisiiin esille sita, etta on viela tarkeaa viettaa aikaa myos teinien kanssa perheen kesken. Kaverit ovat toki tarkeita ja kiva jos heita tulee elamaan hyvien harrastusten kautta, mutta en ymmarra sita miksi nuoret saavat viettaa kaiken vapaa-aikansa kavereiden kanssa?
Todellakin kannattaa sinunkin kannustaa lastasi partioon! Olen 16-vuotias ja olin partiossa 10 vuotta. Koen kasvaneeni partion takia huimasti paremmaksi ihmiseksi ja opin itsenäistymistä jo nuorena. Jo muutaman päivän pituiset leirit ja retket kaukana kotoa opettavat huolehtimaan itsestään ja siinä samalla leiritovereistaan. Se yhteenkuulumisen tunne minkä leireillä ja retkillä koki, sai minut tajuamaan, ettei maailma olekkaan niin paha paikka. Tämän takia en pelkää lähteä suureen maailmaan turvallisesta pikkukylästä. Ja vaikka teidän perhekin tykkää liikkua luonnossa, saa partiosta silti jotain sellaista ainutlaatuista kosketusta luontoon, josta elämä rikastuu paljon. Nyt partion lopettaneena muistelen lämmöllä kaikkea partioaikaa sudenpennusta teini-ikään. Ne vuodet antoivat elämääni hyvin paljon asioita, joita aion kantaa mukanani vielä pitkään.
moikka, hei muistako ihan väärin että olet joskus maininnut peseväsi hiuksesi saippualla? ja lupasit joskus postailla siitä 😀 voi siis olla että olen nähnyt untakin.. niin mulla ois sulle postaustoive toi hiustenhoito 🙂
mä kovin tykkään blogistasi, kiitos siitä.
-d
Itsehän olen aikuisena, tai no 17-kesäisenä partion aloittanut: Hauskaa toimintaa ja yhdessäoloa on myös aikuisille. Se on kantanut nyt 7 vuotta ja äsken kotiuduin partioleiriltä.
http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2014/08/04/galileo-part-2/
Heippa!
Offtopic, mutta oletko huomannut, että sulla on Kaksplussa-blogisti hengenheimolais-äiti toisella mantereella, Suomi-äiti New Yorkissa, Annabella Daily?
Ainakin itsestä tuntui heti että olette hirveän samanlaisia, kummallekin oli tärkeää luomusynnytys, terveellinen ruoka ja kemikaalikriittisyys, mutta olette myös urakeskeisiä ja paljon kuluttavia ja itseen panostavia äitejä, ette mitään kiihkoilevia kiintymysvanhempia tai läheisyyshörhöjä?
Oletkos muuten ajatellut itse hankkia tuollaisen Posh Pushers synnytysmekon? Ne sairaalan kauhtanathan ovat luvalla sanoen kamalia 😀
Hyvää jatkoa kauniille mammalle! T: Tiina + masukki
Onnellinen hän myös taitaa olla, ja samalla tekee mut hurjan onnelliseksi. Vaikka lapsi tuosta kasvaa, minä kyllä haluan häntä omia perheretkille jatkossakin 😀
Visiitti leirillä myllytti omia pölyyntyneitä mielikuviani partiosta. Pikkukylällä kristillisyys kuului isona osana partiolaisuuten, mitä karsastan. Vaikka ihmisten toki kuuluu tietää uskonnoista, selittävähtän ne paljon maailmasta ihan sotia myöten. Mutta en tahdo minkään harrastuksen esittävän mitään uskontoa totuutena. Leirillä opin, että uskonnollisuus on ihan lippukuntakohtaista.
Jos lapsi siis vain sitten aikanaan partiolaisuudesta kiinnostuu, kannustan häntä mielelläni lähtemään siihen mukaan. Samalla saattaisin itsekin päästä osalliseksi siitä riemusta. Kuulin, että partiossa järjestetään mysö perheleirejä 🙂
Joo, palasampoolla tosiaan pesen! Ja postauslistalla se roikkuu. Odotan vain sitä, että vanha saippuaklöntti loppuu, että saan otettua kivat kuvat postaukseen 😀 Kiitos postaustoiveesta ja palautteesta, niitä molempia on kiva saada!
Ai sä olet aloittanut niin ”myöhään”! Hauskaa! Varmaan harvempi teini lähtee partioon mukaan, mutta hyvä, että on erilaisia nuoria hehehee! Kuulemma minäkin voisin aloittaa partion uudestaan nyt, yläikärajaa ei ole.
Moi! Olen kyllä hänen blogiaan välillä käynyt katsomassa, kun se on pompannut jossain esiin. Mutta sen tarkemmin en häntä ole valitettavasti ehtinyt seuraamaan.
Heh, on aina jännä kuulla itsestä tehtyjä määritelmiä. Urakeskeiseksi en itseäni ihan laskisi, enemmänkin ihmiseksi, jonka mielestä on hyvä ja mahdollista rakastaa sekä perhettään että työtään. Ja mä olen kyllä vähän kiintymysvanhemmuuteen ja läheisyyshörhöilyyn taipuvainen 😀
Hihihi, en aio hankkia synnytysmekkoa en. Äässi paljaana siellä joka tapauksessa ollaan. Sairaalan kauhtanat ovat mitä ovat, mutta eipä ainakaan itse tarvitse niistä veriä ja muita mukavia eritteitä pestä irti 😀
Kivaa kesän jatkoa myös sinne!
Perheleirit on tarkoitettu meille aikuisille partiolaisille, jotka emme pääse leireille ilman omia alle kouluikäisiä lapsiamme. Että ei muuta kuin mukaan jonkun lippukunnan toimintaan: tukevia aikuisia ei ole koskaan liikaa. 😉
Leireillä luuhaava poikaystävä ja myöhäis-teini-iän/uudehkon suhteen symbioosihakuisuus olivat aika hyviä kynnyksenmadaltajia uuden harrastuksen aloittamiselle. ;D
Olen itse perheestä, jossa ei lapsille uskontoa opeteta. Ainakin meillä partiossa uskonto ei ollut pakkopullaa, vaan iltarukoukset tms muut sellaiset luettiin, koska se on perinne. Johtajat sitten kertoivat että jokaiselle niiden merkitys on erilainen ja jokainen suhtautuminen uskonnollisiin asioihin on oikea. Leirijumalanpalveluksesta sai jättäytyä pois, jos niin tahtoi. Itse kuitenkin menin muiden mukana ja otin ne hetket enemmänkin kokemuksena, en perinteenä tai uskonnollisena rituaalina.