Merituulen tuivertamat terveiset Kemiönsaarelta! Pääsimme lapsen kanssa kokeilemaan leirielämää partiolaisena, kun saimme muutaman muun bloggaajan ja miniavecin kanssa kutsun seuraamaan Partiomestari-ohjelman kuvauksia. Minä ja lapsi pystyimme piipahtamaan leirissä vain yhden päivän ajaksi, sillä viikonloppu oli niin täynnä muutakin mukavaa ohjelmaa. Päivässä ehti kuitenkin jo saada fiiliksen siitä, mistä partio on tehty.

Sininen huivi ei tosin ollut kaulassani ensimmäistä kertaa, mutta siihen sidottava merimiessolmu mulle jouduttiin opettamaan uudestaan. Oma partiohistoriani on vähän erikoinen. En ole käynyt päivääkään partiossa, mutta olen kuitenkin vartionjohtaja. Kotikylälläni taisi olla 90-luvulla pulaa vartionjohtajista, sillä mua pyytämällä pyydettiin koulutukseen ilman minkäänlaisia eräjormataitoja. Kompassiakin olin sitä ennen pitänyt kädessäni vain suunnistaessani koulun suunnistustunneilla kaupan pihalle notkumaan.

En muista koulutuksesta juuri mitään muuta kuin sen päättäneen leirin, jossa kerroimme muiden leiriläisten kanssa nuotiolla kauhutarinoita, syöimme vatsat kipeiksi karkeista ja valvoimme makuupusseissamme kiehnaten. Mulla oli kamiinan ja nuotion sytyttämiseen mukana sytkäri, kun en tiennyt, että ehta partiolainen käyttää korkeintaan vain tulitikkuja. Vartionjohtajaksi kuitenkin valmistuin, mutta jostain syystä en koskaan käyttänyt koulutustani tai komeaa titteliäni muualla kuin ensimmäisissä vanhempieni yritysten ulkopuolelle suuntautuneissa kesätyöhauissa.

Vaikka partiolaisuuteni koostuu siis lähinnä tittelistä, olen sittemmin alkanut ymmärtää, arvostaa ja rakastaakin retkeilyä, telttailua ja luonnon kanssa yhdessä olemista. Kai tässäkin asiassa maalaiskakaran piti aikuistua, että ymmärrys itsestäänselvyyksiä kohtaan heräsi. Metsää ei näe puilta, kun asuu metsien ja puiden keskellä.

Vierailu Kemiönsaaressa muistutti lyhyessä ajassa, että partiossa on hiostavien makuupussien ja solmuharjoitusten sijaan pääasiallisesti kyse ystävyydestä ja hauskanpidosta. Meno nuorien kisaajien kesken oli niin sympaattista, että tällainen pömppövatsainen joutui piilottelemaan liikutuksesta kostuneita silmiään aurinkolasien takana. Vaikka kyseessä onkin kisa, toisia tsempattiin ja pienempiä autettiin. Tuli lämmin olo.

Bloggaajien leirivierailun aikana kuvattiin Partiomestarit-sarjasta kolme jaksoa. Me bloggaajatkin pääsimme osallistumaan tehtäviin, vaikka varsinaisessa ohjelmassa emme tulekaan näkymään. Minä ja Minime ehdimme lyhyen vierailumme takia osallistua vain yhteen tehtävään, joka oli nimeltään Iltanuotiolla. Olimme saaneet oikeiden kilpailijoiden kanssa täsmälleen saman biisitaustan, johon piti keksiä sanat. Onneksi riveistämme löytyi riimittelijä Leila, jonka ansiosta meillä oli jotain esitettävää kisaajille. Minimekin jammasi meidän kanssamme innoissaan lavalla, kun katsomossa nostettiin kymmenet partiohuivit pyörimään ilmassa! Lataan esityksemme halukkaille hämmästeltäväksi Lähiömutsin Facebook-sivuille. 

Laulamisen lisäksi lapsi oli erityisen innoissaan saunomisesta, meressä uimisesta sekä päiväunista (eli päiväkikatteluista) teltassa uuden kaverin kanssa. Niin, ne kaverit. Kuten partiomeininkiin kuuluu, Minimekin sai reissusta uusia kavereita, kiitos bloggaajakollegoideni lapsiaveceiden. Heidän kanssaan kuljettiin ylpeänä käsi kädessä, kasvot ilosta hehkuen. Ehkäpä sen innoitamana lapsi kietoo sinisen huivin kaulaansa vielä joskus uudestaan.

Jaa: