Täydellisiä vaunuja ei vain ole olemassa. Tajusin sen tehdessäni taannoin Vauva-lehteen juttua kevään uutuusvaunuista. Kävin juttuun päätyneiden kahdentoista kiesin lisäksi läpi kymmeniä ja kymmeniä vaunuja, joista jokaisessa oli hyviä puolia, mutta myös moitittavaa tai ainakin parannettavaa. Oikeiden vaunujen valinnasta tekee vielä hankalamman se, että jokaisen perheen tarpeet ovat erilaiset. On eri asia asua isossa maatalossa, jonka pihassa on mudan lisäksi pari autoa kuin hissittömässä kaupunkikerrostalossa julkisten kulkuvälineiden varassa.

Teinkin Vauvan vaunujutun oheen asiantuntijahaastattelujen avulla jutun siitä, mitä pitää ottaa huomioon vaunuja hankittaessa. Niistä tärkein oli sellainen ohje, jonka itse olisin toivonut kuulleeni hankkiessamme esikoiselle vaunuja. Yhdistelmävaunut ovat parhaimmillaan käytössä reilusti yli kolme vuotta, joten pitäisi yrittää hahmottaa, minkälaiseksi elämä noina vuosia muodostuu, eikä vain miettiä vauvavuotta. Tiedän, kukapa sitä arvaisi, etenkään esikoistaan odottavana. Niinpä mekin hankimme vaunut vain ajatellen tulevia kuukausia pienen vauvan kanssa. Se oli virhe.

Päädyimme yhdistelmävaunuihin, jotka varmasti ovat todella hyvät, mutta eivät istu meidän menevään kaupunkiperhe-elämäntyyliimme lainkaan. Lisänä tulivat vielä vauvan järjestämät yllätykset. Halusimme vaunut, jossa on neljä isoa ilmakumipyörää, sillä haaveenamme oli kulkea pitkiä metsälenkkejä pitkin Herttoniemen metsiköitä. Kääntyvät etupyörät koimme liian kiikkeriksi haastavaan maastoon. Toiseksi vaunujen piti mahtua sisään vanhoista ratikoista. Halusimme myös pehmeän kantokopan, jotta sitä olisi kevyt kantaa hissittömän talon ylimpään kerrokseen. Näillä ehdoilla päädyimme saksalaisen Hartan-merkin Topline X-malliin.

Rattaat olivat ainut vauvaostoksista, jota emme edes harkinneet hankkivamme käytettynä. Halusimme näin varmistaa, ettei niissä ole huonon säilytyksen takia kosteutta tai hometta. Jo harmitti, kun lopulta monen sadan euron yhdistelmärattaat seisoivat pyöräkellarissa käyttämättömänä. Alkuun kyllä kävimme vauvan kanssa niillä kävelylenkeillä, eihän vauva muuten olisi nukahtanut. Kaupungille otimme Hartanit mukaan tasan kaksi kertaa (miehen mukaan kolme), sillä kapoisuudestaan huolimatta tuntui kuin olisi lykkinyt panssarivaunua. Helppoudenkin takia lapsen nappasi mieluiten kulkemaan kantorepussa tai -liinassa. Sitten lopulta lapsi ilmoitti hysteerisillä itkuillaan, ettei vaunuissa sopinut matkustaa edes lenkeillä. Kantovälineessä lähellä äitiä tai isää oli niin paljon mukavampi.

Rattaita yritettiin täysstopin jälkeen ottaa käyttöön aina silloin tällöin, mutta se oli kamalaa kaikille. Raastava itku loppui vasta sylissä tai kantorepussa. Kun rataslakko lopulta loppui vauvan ollessa noin 10 kuukautta vanha, oli elokin muuttunut. Lapsi ei enää nukkunut päiväunia niin usein, ja itse tein hoitovapaan ohessa töitä. Metsälenkit päikkäriaikaan olivat vaihtuneet työntekoon päikkäriaikaan. Niinpä kulkemiset olivat yleensä kauppareissuja, kaupungille menoja ja ystäville matkaamista. Eli reissuja, joissa kaivattiin näppäriä ja pieniä kaupunkirattaita. Niinpä hankinkin käytettynä muutaman kymmenen vuoden takaiset Brio Ponyt, jotka ehostin maalaamalla rungon ja ompelemalla istuinosaan uuden kankaan. Kääntyviä etupyöriä ei ole, ja natina ja tärinä on melkoista, mutta Ponyt ovat olleet kantorepun ja -liinan ohella yksi parhaista hankinnoista.

Hartanit keräävät edelleen pöyräkellarissa pölyä ylleen. Viimeksi niitä on käytetty Helsingissä parin päivän ajan viime talvena, kun muutamana päivänä satoi lunta kinoksittain. Kinospäivien lisäksi Hartaneita on käytetty kuluneen vuoden aikana ne muutamat kerrat, kun olemme matkanneet Pohjanmaalle. Ihan vain sen takia, että niissä on parempi kuljettaa matkatavaroita. Olemmekin miettineet, että nyt olisi viimeistään aika myydä Hartanimme sellaiseen perheeseen, joille tuollaiset yhdistelmävaunut sopivat paremmin.

Tahdomme tälle kierrokselle vaunut, jotka sopivat juuri meille. Vaikka vähän mietityttää, miten käy, jos vauva ei taaskaan suostu kulkemaan kuin kantovälineessä. Meillä on kuitenkin kova luotto siihen, että nyt vaunut ovat myös vaihtoehto, vaikka varmasti tahdomme lasta etenkin alkukuukausina kuljettaa kantoliinassa tai -repussa helposti lähellä itseämme. Nyt tajuamme, että kaupunkilaisina haluamme reilusti kaupunkilaiset rattaat, sillä kaikista eniten niitä kuitenkin käytetään asfaltilla ja ahtaissa tiloissa. Oli metsälenkit mielessä tai ei.

Tällä kertaa vaunujen vaatimuslista onkin pidempi. Niissä pitää olla kääntyvät etupyörät, jotka saa lukittua. Jos etupyörät ovat pienet, ne pitää saada vaihdettua isompiin talvipyöriin. Ratikasta pitää mahtua sisään ilman jännitystä. Aisaa täytyy voida säätää, jotta vaunut ovat varmasti mukavat kaikenpituisille työntäjille. Olemme miehen kanssa molemmat pitkiä, joten aisassa pitää olla tarpeeksi säätömahdollisuutta. Mieluiten vaunukopan pitäisi myös olla niin ylhäällä, ettei pitkien tarvitse kumarrella. Ja ratasosan taas niin alhaalla, että lapsi pääsee sinne itse kiipeämään. Vauva-lehteä varten testaamassani Stokke Xploryssa on ominaisuus, jossa sekä vaunukopan että ratasosan korkeutta voi säätää. Nerokasta, miksei sellaista ole kaikilla vaunumerkeillä! Yleensä yhdistelmärattaissa mennään valitettavasti vain jompikumpi ominaisuus edellä – ajatellen joko vaunuja tai rattaita – tai sitten välimuotona, jolloin vaunukoppa eikä sen kummemmin ratasosakaan ole hyvällä korkeudella.

Näiden lisäksi vaunuosan pitää ehdottomasti olla kantajaan päin. Ratasosan samaten, mutta istuinsuuntaa pitää voida vaihtaa näppärästi joko heittoaisalla tai kääntämällä istuin helposti. Kasaantaittuvuudella ei ole niin paljon väliä, sillä meillä ei ole autoa, mutta ei pieneen tilaan taittuminenkaan tietenkään pahitteeksi olisi. Autottomuuden takia taas tavarakorin on ehdottomasti oltava tilava. Vaunukopan on irrottava helposti, sillä rattaat säilytetään pyöräkellarissa, mutta vauva sekä vaunukoppa kulkevat ylös kotiimme. Tällä kertaa tahdon kovan vaunukopan, sillä ne eivät paina lopulta niin paljoa pehmeää kantokoppaa enemmän, mutta ovat tilavampia (talvella mahtuu enemmän vaatetta ja peittoa) ja etenkin valtavan paljon paremman näköisiä.

Niin ja tosiaan se ulkonäkö. Vauva-lehteä varten haastattelemani maahantuoja ja kauppias sanoi, että yleensä perheet ostavat ensimmäiset yhdistelmärattaat ulkonäkö edellä. Ja että sitten myöhemmin tullaan fiksumpina hakemaan ominaisuuksiltaan hyvä kiesi. Meillä ei todellakaan mennyt näin, vaan jouduimme ominaisuuksien takia tyytymään vaunuihin, joiden ulkonäöstä en pidä. Kaupunkirattaista onneksi löytyy paljon kivemman näköisiä menopelejä. Kovan vaunukopan lisäksi tykkään vaunuissa menneiden vuosikymmenin muotoilusta: neliskulmaisista muodoista ja kovaksi pingotettavasta kuomusta.

Olenkin vakavasti pohtinut, voisinko toteuttaa vaunu-unelman, josta haaveilin jo esikoisen aikana. Voisimmeko sittenkin hankkia vintagevaunut? Koska en lopulta ihan ymmärrä tätä yhdistelmävaunuideaa. Kuten sanottu, siinä mennään aina joko vaunut tai rattaat edellä. Olisiko siis parasta hankkia ihan ehdat vaunut, sillä meiltä löytyvät jo ne Brion vanhat Ponyt rattaiksi. Eniten mietityttää, miten vintagevaunut rullaavat kylillä. Mutta eivätpä nuo Briotkaan ole parhaat työntöominaisuuksiltaan, enemmän fiilis on kuin työntäisi nukenvaunuja. Ja moni muukin uusilta rattailta vaatimani ominaisuus puuttuu. Mutta silti sekä minä, mies että lapsi rakastamme juuri Ponyja.

Mutta kun, mutta kun. Olemme pohtineet paljon sitä, miten esikoisen kulkemisen laita on sitten vauvan syntyessä. Hän kävelee tietenkin jo paljon, mutta autottomassa perheessä kävelyä kertyy välillä päivässä helposti yli viisikin kilometriä. Se tulee jo melkein siitä, että käymme kastelemassa tilukset. Ei lapsi sitä matkaa jaksa vielä tallustaa kokonaan. Niinpä melkein aina mukana kulkeville rattaille tulee jossain vaiheessa tarvetta. Vaunuihin liitettävä seisomalauta voisi olla toimiva ratkaisu etenkin lumettomaan aikaan, mutta kun. Lisäksi esikoinen nukkuu edelleen päiväunet – tulee varmasti nukkumaan vielä pitkään – joten rattaat toimivat myös unipaikkana. En missään nimessä tahdo vaikeuttaa vauvavuotta ajoittamalla aina pakolla menemisiämme sen mukaan, että olemme uniaikaan kotona. Unet on voitava kiskaista myös menossa.

Niinpä olen vähän katsellut myös vaunuja, joissa voisi kulkea sekä vauva että esikoinen. Sisarusrattaissa vaunu- ja istuinosien olisi oltava ehdottomasti päällekkäin, sillä vierekkäin olevilla en lähtisi hisseihin, julkisiin kulkuvälineisiin ja keskustan ruuhkiin rynnimään. Lisäksi vauvan olisi oltava kyydissä päällimmäisenä. Vauva on kuitenkin se pääasiallinen matkaaja ja etenkin häneen tahdon saada katsekontaktin. Vaunukopan olisi luonnollisesti oltava työntäjään päin.

Varteenotettavia sisarusrattaita olen löytänyt vain kahdet. Emmaljunga Super Vikingin ideaan tykästyin tehdessäni Vauvan vaunujuttua. Se on ihan normaali yhden lapsen yhdistelmävaunu, mutta adapterilla runkoon saa lisättyä toisen vaunukopan tai istuinosan. Erittäin hyvä vaihtoehto etenkin niille perheille, jotka toivovat perheenlisäystä pienellä ikäerolla. Toinen vaihtoehto on Stokken Crusi, jossa sisarusistuimen voi lisätä ikään kuin rungon tavarakoriin. Tästä olen kuullut paljon hyvää Lapsellista-blogin Annalta, jolla kyseinen systeemi on käytössä. Epäilen kuitenkin – autottomuudesta, paljosta kävelystä ja päiväunista huolimatta – olisiko sisaristuimelle lopulta niin paljon käyttöä. Jos kuitenkin vauva kulkee etenkin elämänsä ensimmäiset kuukaudet pääsääntöisesti kantovälineessä ja esikoinenkin jaksaa päivä päivältä kävellä enemmän.

Miten te suurin piirtein vastaavissa olosuhteissa ja elämäntilanteissa elelevät olette tehneet kakkosen syntyessä? Tekisittekö nyt jotain toisin? Lisäpohdittavaa asiaan tuo se, että sain eräältä valmistajalta yhteistyötarjouksen, jossa saisimme käyttöömme heidän uutuuskiesinsä. Sellaiset, joihin ei saa sisarusistuinta. Niissä olisi melkein kaikki kohdillaan, mutta ei ihan. Täydellisiä vaunuja kun ei vain ole olemassa. Mutta just meille parhaat toivottavasti on.

Kuvat: 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8

Jaa: