Muistatteko, kuinka lapsen työpisteestä kirjoittaessani haikailin 70-lukulaisen työtuolin perään? Lukijani Martta otti pian postauksen jälkeen yhteyttä ja sanoi, että hänellä olisi haaveilemani tuoli tarjolla muutamaa kahvikapselia vastaan. Ja niin vaihtokaupat tehtiin!

Martta oli jo ottanut tuolista pois sen alkuperäisen verhoilun, vinyylinahan. Alta paljastui puristelevystä valmistettu istuinosa, jossa oli halkeama. Niinpä projekti jäi häneltä kesken, mutta minä ja mies jatkoimme siitä. Kävimme teettämässä uuden istuinosan vanerista. Ainakin K-Raudassa tehtiin maksusta myös muotoonsahausta, meillä kun ei ole kuviosahaa. Samasta puljusta hankimme myös uudet ruuvit hukkaan menneiden alkuperäisten tilalle.

Valkoiset metalliosat mies maalasi mintulla, jota jäi yli lapsen leikkikeittiön tuunauksesta. Tuoli olisi ollut kaunis ihan näinkin, minttuisena ja vanerisena. Halusin tuolista kuitenkin varmasti lapselle mukavan istua, joten ompelin siihen vielä päälliset Anna Salanderin Ikealle muutama vuosi sitten suunnittelemasta kankaasta. Jos tuoli olisi tullut itselleni, olisin luultavasti valkannut kangasvarastostani jonkun musta-valkoisen kuosin, mutta lapsen tuolissa saa olla vähän enemmän meininkiä.

Puhkikuluneiden ja pahan hajuisten pehmusteiden tilalle kävimme hakemassa uutta vaahtomuovia Etolasta. Sinkilänaulaimen sain lainaan naapurilta, iso kiitos! Sillä oli hyvä jysäytellen nitoa kangas kiinni vaneriin. Lopputuloksesta kyllä näkee, että en sitten koskaan ole käynyt sitä haaveilemaani verhoilukurssia.

Vanerirakkaudelleni ei näy loppua, joten nyt vähän harmittaa, ettemme sahauttaneet vanerista myös uutta selkänojaa. Vanha on ihan ehjä, mutta tummunut puristemateriaali ei näytä freesiltä tai kivalta. Ja juuri se osa jäi näkyviin, kun istuinosan kaunis tuore puu jäi kankaan alle. Jos selkänojakin olisi vaneria, olisin voinut jättää selkänojan verhoilematta kokonaan, ja samalla välttyä noilta amatööriverhoilijan kangasrypyiltä näkyville jääneessä selkänojassa.

Näin mennään kuitenkin nyt, ja tulevaisuudessa voivat tuolin maalatut osat ja kankaat vaihtaa väriä. Siinä samalla voi sitten tekemisestä viisaampana siloitella nyt tulleet kauneusvirheet. Lapsi tuntuu olevan ylpeä ikiomasta tuolistaan näinkin, mikä on tärkeintä.

Jaa