Kun perustin Lähiömutsin raskauteni loppuvaiheilla, ei ajatuksenani ollut vain vähän harrastella. Ehkä ammattitaustastani johtuen ajattelin, että kun johonkin kirjoitusprojektiin lähdetään, siihen lähdetään sitten kunnolla. Noh, etenkin alkuun vauvavuosi huitaisi kakkavaipalla naamaan, ja postaustahti oli onneton. Pientä ihmettä olikin mukana siinä, että lukijakunta kuitenkin kasvoi ja lopulta onneksi myös postausten määrä. 

Vaikka otinkin Lähiömutsin tosissani heti alkuun – vauvavuoden sallimissa puitteissa – en ehkä kuitenkaan olisi uskaltanut toivoa, että nykyään lähiössä vierailee Google Analyticsin mukaan kuukaudessa reippaasti yli 50 tuhatta lukijaa. Heistä yli 20 tuhatta on uniikkikävijää. Iso kiitos teille lukijoille! Olette mahdollistaneet mulle sen, että nykyään voin saada osan elannostani bloggaamalla.

Joitakin blogeilla tienaaminen kuitenkin vituttaa. Olen ollut aistivinani, että aika yllättävän moniakin. Joistakin lausahduksista ja kommenteista kuultaa läpi jopa ajatus, että mun pitäisi olla vallan häpeissäni, kun blogista kilahtaa jotain tienestiä myös pankkitilille. Ja sitä minä en ymmärrä. Sillä itseni mielestä saan päinvastoin olla ihan helvetin ylpeä, että äitiysloman aikana sain rakennettua tyhjästä blogin ja brändin, jonka kautta voin nykyään osittain työllistää itseni. Epävarmoina duuniaikoina – mikä media-alalla on vakiotila – saan taputtaa itseäni olalle, että voin tienata kirjoittamisella, enkä nostaa esimerkiksi työttömyyskorvauksia tai tehdä sellaisia töitä, jotka eivät ole intohimoni.

Ehkäpä yrittäjyys ja itse luodulla brändillä tienaaminen eivät olekaan se, mikä saa kengän hiertämään. Ne ovat ne tavat, joilla rahaa voi tehdä. Mainokset siis. Mutta kuulkaa, en sitten millään suostu häpeämään niitäkään! Maailmassa homma nimittäin pyörii niin, että kun haluat jotain tehdä elääksesi – oli se sitten pikkuhousuja, koiratrimmausta, korvapuusteja tai blogia – sitä on myytävä. Ja siihen väliin tulevat mainostajat.

Olen tietenkin korvat höröllään myös kaikille ehdotuksille, joissa blogikirjoittamisesta voi saada rahaa ilman mainoksia. Itselleni on tullut mieleen esimerkiksi tilaajamaksu, sellainen kuten lehdissäkin. Lehdet tekevät suurimman osan tuloistaan niistä tilaajamaksuista huolimatta mainoksilla, mutta tällaiselle yhden naisen yritykselle riittäisi vähempikin. Miettikääpä, että jos jokainen kuukausittaisesta uniikkikävijästä maksaisi kuukaudessa vapaasta lukuoikeudesta 20 senttiä. Tai vaikka kerralla koko vuoden tilaajamaksun, 2,40 euroa. Vähemmän lukijoita keränneinä kuukausinakin se tekisi minulle 4000 euroa verotettavaa tuloa kuukaudessa, josta kertyisi vuodessa 48 000 euroa.

Ongelmia saattaisi kuitenkin tulla siinä, että jotkut uniikkikävijöistä vierailevat blogissani harva se päivä, jotkut vain kerran googlatessaan ”tissi”. Ja lopulta, kuka haluaisi maksaa edes 20 senttiä? Mulla on tutina, että aika harva. Asiat pitää saada ilmaiseksi. Olen myös miettinyt blogien Spotify-palvelua, jossa kuukausimaksulla saisi rajattomat lukuoikeudet palvelussa oleviin blogeihin. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että Spotify ei ole kovin rahakas konsepti artisteille, saati nyt bloggareille. Ansaintakeinoista jäljelle jäävät Yle-vero tai mainonta.

Mainoksilla siis mennään, itsenäisenä bloggaajana. Lähiömutsia on tässä muutaman vuoden aikana kosiskeltu siirtymään yhden blogiportaalin ja kahden lehden alle. Portaalin ja lehtien mulle tarjoamat muutamien satasien kuukausikorvaukset ovat kuitenkin ihan naurettavia siihen nähden, että multa he saisivat itse luomani brändin, sisällöt ja mutsiblogiksi ihan mukavan kokoisen potin lukijoita. Ehkäpä noita korvaussummia olisi saanut neuvottelemalla hinattua ylöspäin, mutta itse olen sanonut heti kiitos, mutta ei kiitos. Haluan mieluummin pysyä itsenäisenä tekijänä ihan omassa nettiosoitteessani.

Viime kesästä lähtien Lähiömutsin sisältöyhteistöistä on pääasiallisesti vastannut Suomen Blogimedia. Se on vähän kuin bloggaajan ulkoistama sisältöyhteistyömyyntitahto. En siis kuulu mihinkään portaaliin, vaan olen itsenäinen toimija, joka on saanut Suomen Blogimedian ansiosta nykyään keskittyä enemmän kirjoittamiseen, kun ammattilaiset hoitavat yhteistyökuvioiden sumplimisen. Suomen Blogimediasta ja sen toiminta-ajatuksesta kirjoitin taannoin täällä.

Suomen Blogimedia järjestää ja myy yhteistyöpostauksia meidän bloggaajien ylläpitämien unelmayhteistyölistojen pohjalta. Esimerkiksi jo toteutuneet HSL, Yle, Mádara ja LuonaIn ovat olleet omilla listoillani. Tämän lisäksi SBL ehdottelee blogeihin sopivia yhteistöitä tai asiakkaita, joihin voi joko tarttua tai olla tarttumatta. Nykyään tulee aika vähän enää torpattua yhteistyöehdotuksia, kun ne kulkevat Suomen Blogimedian kautta. He osaavat siellä kyllä kysymättä minulta suoraan sanoa, mitä olen mieltä siitä, että linkkaisin vaivihkaa uhkapelisivustolle tai kirjoittaisin kerttisvaipoista vaippapakettipalkkiolla. Mutta olen kieltäytynyt esimerkiksi yhteistyöstä ison lastenruokavalmistajan kanssa, ja kieltäytyminen tuli myös kaikilta muilta SBM:n bloggaajilta.

Syitä yhteistöistä kieltäytymiseen on siis monia. Asiakkaan arvojen riiteleminen omien arvojeni kanssa, tuotteen tai palvelun sopimattomuus blogiini ja elämääni, naurettavat palkkiot ja bloggaajia kusettavat mainostajat tai se, että yhteistyön edellytys olisi jonkun tuotteen vastaanottaminen, eikä meillä tuotteelle ole käyttöä. Tykkäänkin ehkä eniten yhteistöistä, joissa ruodittavana ja testattavana on jokin palvelu, kuten esimerkiksi HSL:n ja Yle. Oman perheeni ruokailutottumuksiin sopivat sapuskayhteistyöt kiinnostavat myös, sillä onhan ihmisen syötävä.

Yhteistöistä Suomen Blogimedia laskuttaa mainostajia ja minä taas bloggajana laskutan SBM:ää. En siis saa mitään kuukausikönttää, vaan palkkiot ovat yhteistyökohtaisia. Valtaosa blogini sisällöstä on siis sellaista, josta en saa kolikon kolikkoa. Sisältöyhteistöistä saamistani rahasummista en voi sen tarkemmin puhua, mutta ne vaihtelevat asiakkaan ja prokkiksen työmäärän mukaan. Useammista satasista on kuitenkin kyse. Suomen Blogimedia on syntynyt bloggaajan ajatuksesta, joten hommassa on pidetty huolta, että bloggaajakin saa omansa.

Suomen Blogimedian kautta tulleiden sisältöyhteistöiden lisäksi toteutan välillä ihan itsekseni yhteistöitä firmojen kanssa, joilla on pienen pieni markkinointibudjetti. Tällöin palkkiot ovat muutaman sadan euron luokkaa tai välillä ihan vain oravannahkakauppaa. Riippuu ihan firmasta ja sen tuotteista tai palvelusta. Nämä työt laskutan itse suoraan mainostajilta.

Yhteistyöpostaukset tunnistaa blogissani helposti siitä, että heti niiden alussa on maininta siitä, että postaus on tehty yhteistyössä. Mainitsen siinä myös aina, mikä firma on kyseessä. Jos yhteistyö on Suomen Blogimedian kautta tullut, kuten yleensä on, merkitsen litaniaan myös SBM:n. Joskus avasin yhteistöitä tekniikalla oksettavan äärirehellinen, mutta kun oli tarpeeksi monta kertaa aukaissut kuvioita usean kappaleen verran, alkoi moinen raivostuttaa jo itseänikin. Niinpä nykyään mennään selkeällä maininnalla alussa. Jos olen saanut jostakin tuotteesta arvostelukappaleen, kuten kirjan tai cd:n, kerron senkin postauksessa. Varsinaiseksi yhteistyöksi en sitä kuitenkaan merkitse, sillä eihän näin toimita lehdissäkään, joissa noista samaisista arvosteltavaksi saaduista kulttuurituotteista kirjoitetaan. Mutta jos saisin kulttuuripostauksesta rahaa palkkioksi, olisi se tietenkin sisältöyhteistyö.

Sisältöyhteistöiden lisäksi tienaan pienen siivun affiliate-mainonnasta. Pääasiassa se tarkoittaa bloggissani olevia mainosbannereita. Affi-mainoksiin on olemassa useita lafkoja, itse käytän Tradedoubleria ja Tradetrackeriä. Jos siis klikkaat vaikka tuota sivubannerissa olevaa Meidän Perhe -lehden mainosta ja tilaat kyseisen aviisin, saan summasta pienen osani. En siis saa senttiäkään siitä, että mainokset ovat tuossa tai että lukija klikkaa sivuille, mutta ei osta siellä mitään. Jotkut affi-mainostajat kuulemma tarjoavat myös näyttöpohjaista tai klikkipohjaista tulostapaa, mutta itselleni niitä ei ole tullut vastaan.

Tienaan affi-mainoksilla nykyisellään noin 300–700 euroa kuussa. Se on mukava summa, mutta mainostajat saavat silti luvattoman halvalla näkyvyyttä bloggissani. Välillä affituloja on kilahtanut tililleni yli 1000 eurolla, kerran jopa 1500 eurolla, mutta näinä kertoina olen kirjoittanut jostakin tuotteesta, johon on sattunut olemaan olemassa myös affilinkki. Affimainosbannereiden lisäksi voin siis tehdä tekstilinkkejä, jotka ohjaavat kauppaan. Nämähän tavataan merkitä blogissa *-merkillä, kuten teen minäkin. Silloin saan ihan bannerimainosten tapaan ostoksista siivun itselleni. Tekstilinkeistä kertyy kuitenkin bannereita huomattavasti enemmän tuloja, sillä näkyvyys ja vaikutus on isompi.

Edit: Unohdinpa vallan mainita, että välillä jotkut bannerimainoksista ovat Suomen Blogimedian järjestämiä. Silloin palkkiot määräytyvät sivulatausten mukaan. Näitä on ainakin vielä niin harvoin, että noh, olin unohtanut koko asian, kunnes tänään (20. maaliskuuta) ylälaitaan ilmestyi Iittalan mainos.

Parhaiten ja tasaisimmin affimainoksista tuottavat Reima ja Hyvinvoinnin Tavaratalo, joiden bannerit blogistani nytkin löytyvät. Iso kiitos siis kaikille, jotka ovat ostaneet haalarin tai naamarasvansa blogini mainosbannerin kautta! Jos tuote pitää hankkia joka tapauksessa, tuo on hyvä väylä antaa rahallinen tukensa bloggaajalle. Ja olen siitä tuesta äärimmäisen kiitollinen. Blogista saamani affitulot olivat yksi tärkeä syy siihen, että pystyin olemaan hoitovapaalla yli puoli vuotta.

Viime kesänä perustin blogini ympärille toiminimellä pyörivän yrityksen. Laskutan töistäni yrittäjien tapaan, ja tutuksi ovat tulleet niin ennakkoverot kuin alv-verotkin. Bloggaajien saamien tuotteiden verotus sen sijaan on edelleen epäselvä keissi. Maksan tietenkin myös yrittäjäeläkettä, sitä samaista, jota maksan myös freelancer-verokortilla toimivana media-alan sekatyöläisenä.

Yrittäjänä olen oikeutettu myös verovähennyksiin, joten nettikulujen, julkisten kuukausikorttien ja vaikka uusien kamerahankintojen lisäksi voin vähentää monenmoista blogissani näkyvää ostosta veroistani. Jos esimerkiksi kirjoitan jostain ruokareseptistä, voin vähentää reseptiin kuuluvat ainekset ja niiden hankintakulut. Tai jos ompelen lapselle jotain, voin vähentää kangaskulut. Jos ostaisin vihdoin uuden ompelukoneen viimeisiään vetelevän tilalle, voisin DIY-juttuja tekevänä bloggaajana vähentää senkin verotuksessani. Kulut vähennetään yrityksen tulosta ja viivan alle jäävästä summasta maksetaan vero. Kuten vain kuvitella voi, bloggaaja voikin hyötyä verovähennysoikeudesta todella paljon. Monesti vain käy niin, ettei minulla ole enää kuitteja tallella, kun tajuan sopasta tulleen niin herkullista tai lapsen mekosta niin päheän, että siitä tahdon blogiin kirjoittaa.

Voiko bloggaamisesta siis saada elantonsa? Varmasti, mutta itselleni tämä on edelleen sivutyö. Siihen nähden miten paljon olen tähän aikaani laittanut ja miten paljon se nykyään vie päivistäni, älytöntä hommaahan tämä on. Välillä naurattaakin, kun kuulee, miten esimerkiksi muotibloggaajien saamia vaatteita kadehditaan. Mä tiedän satoja työpaikkoja, joissa ne rievut saa tienattua itselleen huomattavasti vähemmällä panostuksella, ajalla ja ajatuksella kuin bloggaajana.

Mutta eihän bloggaamista kai kukaan teekään pelkästä rahasta. Kyllä tämän on oltava myös intohimo ja rakkaus. Mitä minäkin hullu täällä vielä kirjoittelen, vaikka kello on yli yksi yöllä ja olisi ihan oikeitakin töitä tekemättä! Vähän sitä hulluutta yrittämiseen kuitenkin tarvitaan. Kirjoittamaton sääntöhän on, että yrityksen saa tuotolliseksi vasta, kun on tehnyt kaksi vuotta työtä vuorokaudet ympäri ilman pennin hyrrää. Hyvä tästä siis tulee. Hullunrohkeudella uskon siihen, että työ tekijänsä palkitsee, ja että tulevaisuudessa blogimainonnan arvo ymmärretään yhä paremmin ja että voin siten tienata blogillani isomman osan tuloistani. Niin, ja olla yhä enemmän ylpeä luomastani Lähiömutsista.

Kuvat taannoisesta bloggaajapaneelista, jossa käsiteltiin mainontaa blogeissa. Kuvaajana Dorit Salutskij.

Jaa: