Meillä on aikamoinen rykelmä erilaisia koreja. Niitä käytetään päivittäin monenmoisiin toimiin: kauppareissuilla, kirjastossa käydessä, taloyhtiön saunavuorolla ja eväsretkillä. Koreihin sujautetaan palstan ja metsien satoa, ja nyt kevään tullen niissä kuljetellaan siemeniä ja taimia sekä ensimmäisiä villiyrttejä. Kori napataan mukaan rannalle, avannolle, kesämajalle ja pihalle grillaamaan lähtiessä. Kori on kameralaukkuni, kässäkassini ja toriveskani.

Mutta miten säilyttää noita joka-paikan apureita? Ennen remonttia korit mahtuivat vielä keikkumaan kirjahyllyn päällä. Silloinkin jo haaveilin näppärämmästä säilytyksestä, joten nyt kodin huonejärjestyksen muuttuessa ja kirjahyllyn siirryttyä uusiin tehtäviin, laitettiin vihdoin puolison kanssa hösseliksi.

Työnjako oli taas vanha tuttu, ja talomme rakennusvuosikymmentä 1950-lukua hömelösti kunnioittava: minä ideoin ja puoliso nikkaroi.

Olin miettinyt kattoon ripustettavaa tankoa, johon korit saisi koukuilla roikkumaan. Erilaisia tankoja ja kattoon kiinnitettäviä vaaterekkejä myös myydään, mutta sellaisen voi tehdä helposti ja nopeasti myös itse. Kun olin esittänyt puolisolleni idean ”leipävartaasta” katossa, meni puoli tuntia ja sellainen oli valmiina.

Ei enää huojuvia ja kaatuilevia koripinoja kaapin päällä, vaan rustiikkisen söpö säilytysrekki, josta haluamansa korin saa kätevästi napattua käyttöönsä ja laitettua takaisin paikoilleen.

Hintaa rekille tuli alle viisi euroa, ja vaikka kaikki tykötarpeet olisi pitänyt ostaa erikseen, hinta ei olisi noussut 10 euroa isommaksi.

Näistä rakentuu kattoon kiinnitettävä säilytin esimerkiksi koreille:

Tarvikkeet

• Kuivunut puunoksa tai pyörölistaa
• Juuttinarua
• Kaksi ruuvia
• Verhorenkaita tarvittava määrä
• S-koukkuja sama määrä kuin verhorenkaita

Työvälineistä porakone oli ainut, jota ilman tämä ei olisi onnistunut. Lisäksi puoliso käytti hiomapaperia ja pihtejä.

Puoliso käytti rekkinä katkennutta ja kuivunutta puunoksaa, jonka hän kuori ja hioi hiomapaperilla. Myös rautakaupoissa myytävää pyörölistaa olisi voinut käyttää, mutta puolison idea oksasta oli mahtava!

Oksan hän kiinnitti kattoon kolmesta juuttinarusäikeestä letittämilään naruilla. Juuttinarulettejä kierrettiin rekin ympärille ja lopulta lettien molemmat (solmitut) päät kiinnitettiin kattoon poraamalla niiden läpi ruuvit.

Verhorenkaita meiltä löytyi valmiiksi toimettomana kotoa, ja ne pujotettiin tankoon. Ainut, mitä piti ostaa, olivat tarpeeksi isot s-koukut, jotka pujotettiin verhorenkaisiin. Puoliso väänsi koukkujen verhotangoissa olevat päät pihdeillä kiinni, jotta ne eivät pääse irtoilemaan käytössä.

Tällä samalla idealla voisi tehdä vaikkapa vaaterekin, kun rekin kiinnittäisi pidemmillä naruilla, jotta se laskeutuisi alemaksi. Keittiön katossa siihen saisi roikkumaan pannut ja kuivumaan yrtit. Viherkasvimuijana mietin myös, miten päheä amppeliteline tämä olisi.

Saunamökin kattoon kiinnitettynä tällaiseen saisi kostean tuvan tekstiilit kuivumaan. Mietin myös, josko minikoisen kylpyhuoneemme kattoon saisi sujautettua tällaisen. Siinä voisi henkareissa kuivata pyykkejä – ja niitä kuraisia ja märkiä ulkoiluvaatteita, joita nyt roikkuu joka puolella kylppäriä erinäisissä koukuissa.