Kivan vapaapäiväohjelman löytäminen koko perheelle vaatii melkein aina pieniä kompromisseja. Joku on aina hitusen verran toista enemmän fiiliksissä museosta, kahvilasta, sisäleikkipuistosta, kirppiskierroksesta tai Tuomiokirkon portaiden kiipeämisestä yhä uudestaan ja uudestaan. Eikä siinä mitään, kompromissitkin ovat ok.

Linnanmäen kupeessa täällä Helsingissä sijaitseva Sea Life tekee kuitenkin poikkeuksen. Siitä ollaan ilman kompromisseja tasaisesti täpinöissään koko sakki.

Kävimme hiljan taas kylässä kalojen valtakunnassa, ja tällä kertaa retki oli paras koskaan. Ensimmäinen onnistumisen syy oli aikaisemmista kerroista opittu: varasimme Sea Life -seikkailuun koko päivän. On mälsää joutua keskeyttämään kalojen katselu silmästä silmään, kun on hölmönä aikatauluttanut päivään liikaa menoa. Toinen onnistumisen syy oli uusi: mä latasin ennen retkeä puhelimeen uuden 24hEXPERIENCE SEA LIFE Helsinki -sovelluksen, jonka kautta suunnittelin koko reissumme etukäteen ruokailua myöten. Varasin kierrokseemme lisämaksusta myös elämyksiä, jotka paikan päällä toteutettiin vain meidän perheellemme.

Lapsiperheellistyminen on hionut musta suunnittelijakuningattaren, etenkin mitä tulee vapaapäiviin. Sopivassa suhteessa etukäteissuunnittelua ja lorvimista, niistä on hyvät vapaapäivät tehty. Aika hyvin nimittäin saa meidän sakkimme sukat kiukkumakkaralle, jos saapuu museolle todetakseen sen olevan kiinni, kurvaa nälissään ravintolaan kuullakseen pöytävarauksen olevan tarpeellinen tai jos lähtee retkelle kaupungin ulkopuolelle, eikä tajua tsekata harvoin kulkevien julkisten aikatauluja etukäteen. Sea Life -sovelluksen kautta tekemäni suunnitelman ansiosta päivä soljui mukavasti eteenpäin, ja sain vain keskittyä nauttimaan.

Me valittiin sovelluksessa vierailun teemaksi virkistys. Tarjolla olisi ollut myös esimerkiksi seikkailu-teema, johon olisi voinut valita muun muassa aarteenmetsästystä merirosvon seurassa ja piraijaelämyksen yksityisoppaan kanssa. Kuhertelijat taas voisivat romantiikka-teeman valitsemalla tutustua oppaan avulla rakkauselämään aaltojen alla, yllättää mielitiettynsä reitin varrelta löytyvällä merihevospehmolla ja kilistellä kuohujuomalla. Noin muun muassa.

Sea Life on siitä jännä paikka, että se tosiaan sopii sekä lapsiperheellisten ilahduttamiseen että romanttiseksi treffipaikaksi, jossa kelpaa käsi kädessä kuherrella. Mä itse koen kalojen katselun myös niin rauhoittavana, että hyvinkin voisin lähteä sinne ihan vain itsekseni hengittelemään ja kokoamaan voimia arjen keskellä. Päivisin Sea Lifessa on omien kokemusteni mukaan monesti niin hiljaista, että sellainen kalaterapia kiireen keskellä on ihan oikeasti mahdollista.

Tällä kertaa meidän kierros alkoi koralliriuttojen kalojen ruokinnalla. Esikoinen sai tiputella lusikalla ruokaa jättimäiseen akvaarioon, jossa kalat innostuivat sapuskasta ja roiskottivat vettä altaan ulkopuolellekin. Lasten riemua oli ihana seurata! Opas kertoi tarinoita kaloista, kuten sen, miten ne kaikki iltaisin valojen sammuttamisen jälkeen uiskentelevat altaan koloihin nukkumaan. Tämä ohjelmanumerohan on mahdollista nähdä myös kaikille kävijöille tarkoitettuna esityksenä, mutta tilanteesta teki erityisen se, että paikalla olimme vain me ja että esikoinen sai toimia ruokkijana.

Kävimme ruokkimassa myös sademetsän asukkaita, jossa ruokaansa odottivat muun muassa jokirauskut ja arovanat. Jännitystä tähän toi – ruokittavien kalojen jättimäisen koon lisäksi – se että ruuat oli piilotettu korissa Sea Lifen kattoon. Pieniä asia, mutta suuri elämys pienelle kalaruokkijalle. Opas oli muutenkin todellinen merihelmi, joka rennolla ja maanläheisellä ulosannillaan ja olemisellaan voitti lasten luottamuksen puolelleen heti.

Ja voi kuulkaa, olisitte nähneet esikoisen ilmeet, kun pienen etsintäleikin jälkeen sammakoiden terraarion luota löytyi kaksi pakettia, hänelle ja veljelle! Sellainen riemu ja epäusko, että ihan oikeastiko nämä paketit ovat meille. Ihana! Väritettäviä vuokkokalapehmoja saa ihan Sea Lifen myymälästäkin, mutta sovelluksen kautta ennakkoon ostettuina niiden saamisen mukaan tuli rutkasti enemmän elämystä.

Välillä kävimme syömässä lounaan Sea Lifen ohessa olevassa kahvila Carccilassa. Ennakkoon sovelluksessa valitsemani ruuat odottivat valmiina pöydässä sopimanamme aikana. Suosittelen pyytämään Sea Lifeen saavuttaessa kassalta, että ruokailun aikana jälkiruuat tuodaan pöytään vasta pääruokien jälkeen. Pastasta hävisi kummasti maku lasten suussa, kun vieressä odottelivat jälkkärivohvelit. Ymmärtänette mitä tarkoitan haha! Ja noin muutenkin, ruoka on tietty kiva saada juuri laitettuna eteensä.

Vatsat pinkeinä lähdimme jatkamaan kierrosta. Testasimme myös haielämystä, mutta se oli sen verran leimi, että lapset eivät oikein jaksaneet kiinnostua. Mutta minä ja mies päästiin silittelemään ihka aitoa hain nahkaa, testaamaan hain hampaan terävyyttä omin sormin ja kuulemaan tarinoita haista. Kävimme myös kurkkaamassa kulisseihin, eli akvaarioiden takatiloihin. Se oli mielenkiintoinen ja opettavainen kierros koko perheelle. Tai no yksivuotias lähinnä keskittyi juoksemaan käytäviä pitkin, mutta hyvin näytti siitäkin irtoavan elämystä.

Loppujen lopuksi vietettiin Sea Lifessa lähes viisi tuntia. Nuo personoidut elämykset eivät pitkin päivää ripoteltuna kestäneet yhteensä kuin vajaan tunnin, mutta niin paljon muutakin ihmeteltävää ja katseltavaa kalojen valtakunnassa taas oli. Mä olisin voinut jäädä vaikka nukkumaan haitunneliin, niin lumoavaa ja rauhoittavaa merenelävien katseleminen altaan pohjalla kulkevasta tunnelista käsin on. Meillä oli ihana hyvänmielen päivä, jonka aikaansaamat hymyt tuntuvat poskipäissä vielä pitkään!

Mulla on tarjolla teille alennuskoodi tuohon Sea Life -sovellukseen ja elämyksiin, jotka ovat saatavissa vain sovelluksen kautta. Ihan normaalistikin sovelluksen kautta ostettu sisäänpääsylippu ja yksi elämys tulee edullisemmaksi kuin paikan päältä ostettu pelkkä sisäänpääsylippu. Ja vuosikorttilaisiakin tuo sovellus palvelee, sillä sieltä voi sitten varailla itselleen vain niitä lisäpalveluita. Mutta Lähiömutsin lukijat voivat kokeilla jotakin sovelluksen kautta varattavaa elämystä maksutta. Meidän perhe suosittelee ilolla etenkin kalojen ruokintaa!

Homman nimi on tämä: lataa älypuhelimeesi ilmainen 24hEXPERIENCE SEA LIFE Helsinki -sovellus ja suunnittele elämyspäiväsi ennakkoon sovelluksessa. Muistathan, että elämykset pitää varata päivää ennen vierailua ja ruokailu kolmea päivää ennen. Ostaessasi sovelluksen kautta pääsylipun tai pääsylippuja, saat oston yhteydessä yhden ilmaisen kalojen ruokinnan tai muun elämyksen koodilla ampuja#kala16. Koodi on voimassa koko tammikuun, 31.1.2016 asti.

Jaa