Pienen pienelle lähiöparvekkeelle sijoitettu siirtolapuutarhamökki-ryytimaa -yhdistelmämme on voinut vehreästi ja paahteisesti myös tänä vuonna. Kesä tuli tänä vuonna parvekkeelle hujauksessa. Viime vuonna tehdyn parveke-ehostuksen jäljiltä riitti, kun keväällä vaihdoimme talven ajan parveketta lämmittäneet lampaantaljat sekä vaaleasävyiset tyynyt räiskyvän värikkäisiin peitteisiin sekä tyynyihin ja pesimme talvenharmaat parvekelasit.

Vihreys alkoi hiipiä betoniviidakkoon jo huhtikuussa, kun iloksemme huomasimme raparperin talvehtineen onnistuneesti isossa ruukussaan ja puskevan mullasta punaista nykeröä. Sittemmin raparperille kävi köpelösti, kun sen lehtien kauneuteen ihastuivat myös kirvat. Jouduimmekin leikata kaikki komeat lehdet pois, kun mikään luonnonmukainen torjunta-aine ei tepsinyt. Nyt näyttäisi onneksi siltä, että kirvat on häädetty ja ehdimme ehkä saada korjattua talteen satoa yhden pienen raparperipiirakan verran.

Muu vehreys hankittiin tänä vuonna taimina. Viime vuonna kasvien siemenestä asti kasvattaminen vielä onnistui, kun ikkunalaudoille ripoteltuja kasvatusastioita ei ollut tiputtelemassa ja tutkimassa kuin kaksi innokasta kissaa. Mutta nyt kun perheen vauvasta on kasvanut joka paikkaan yltävä ja mullan syömistä rakastava napero, olisivat kylvöpuuhat menneet liian jännäksi.

Viime vuoden tapaan parvekkeellamme ovat menestyneet mansikat, chilit, paprikat, pinaatti ja erilaiset yrtit, joiden taimet ostettiin Hakaniemen torilta ja Annalan Puutarhan taimimyynnistä. Tänä vuonna kokeilimme ensimmäistä kertaa vesimelonia ja ananaskirsikkaa. Vesimeloni kuulemma viihtyy myös parvekkeella, mutta ehkä Herttoniemi ei ollut meille päätyneiden taimien mielestä tarpeeksi kiva kasvualue. Yksi niistä heitti henkensä heti, toisesta on kasvanut muutama onneton hailakan vihreä oksa. Vielä mystisemmin kävi Kalasataman tiluksille viemällemme vesimelonille – siitä nimittäin puskee rehvakkaasti munakoisoa.

No, onneksi toinen uusi kokeilu on ihan villiintynyt. Pienestä ananaskirsikkataimesta on kasvanut hillitön puska, jonka ruukku on käynyt aikoja sitten liian pieneksi. Ja silti se polo tuottaa niin paljon hedelmää, että niitä riittää kerättäväksi pieni kulhollinen harva se päivä. Ja alkuperäinen suunnitelmani oli, että josko nyt muutaman hedelmän saisin koristamaan kotibaarimestarin tekemiä drinkkejä.

Kovimmat odotukset ja täten myös pettymykset on aiheuttanut pensasmustikka. Oi mutsi mutsin Elsa kertoi keväällä parvekeasioita hekumoidessamme, että hänen parvekesuunnittelijansa mukaan pensasmustikka viihtyy hyvin parvekkeella. Tämän kuultuani minähän tahdoin meillekin heti oman mättään. Lapsi rakastaa pensasmustikoita, eikä muakaan olisi yhtään haitannut pötkötellä omalla keitaallamme ja toisella kädellä napsia tuoreita mustikoita suuhuni. Aluksi mustikantaimi kasvoikin kohisten ja ilahdutti meitä kauniilla valkoisilla kukillaan. Koska lasitetulle parvekkeellemme ei pääse kuin muutamia eksyneitä hyönteisiä, autoimme mustikkaa pölytyspuuhissa. Mutta ainuttakaan marjaa emme ole saaneet.

Tajusimme vasta jälkikäteen urpoutemme. Mustikka kun tarvitsee vähintään toisen mustikan viereensä. Mielellään vielä eri lajiketta. Nyt kun sillä ei ollut tarvittavaa kaveria mustikkasutinointiin, emme myöskään saaneet yhtään marjaa. Onneksi mustikka talvehtii, joten ensi vuonna aiomme paikata erheemme ja tuomme mustikallemme hyvitykseksi ainakin kaksi terhakkalehtistä kumppaniehdokasta.

Pientä puutarhurin pettymistä on ollut ilmassa myös tomaattien suhteen. Viime vuonna siemenestä kasvattamamme taimet tuottivat kivasti jopa muutamia kiloja tomaatteja, mutta tänä vuonna Hong Kongin puutatarhamyymälästä kotiutetut taimet ovat saaneet aikaiseksi vain muutaman raakileen. Tekisi mieleni väittää, että se johtuu siitä, että ostettiin ne Honkkarista, mutta eihän onneton sato voi olla vain halppistavaratalosta kiinni. Myöskään pensaspapu ei ole innostunut parvekkeestamme. Ainuttakaan papua ei ole näkynyt, vaikka sen kanssa samaan aikaan hankittu taimi puskee Kalasataman tiluksilla papua toisen perään. Säälittävin on ehkä kolmen ruukun valkosipuliviljelmäni, jossa kasvaa yksi heinä.

Parvekkeen sadossa ei siis tänä vuonna päästä ihan viime vuoden kilomääriin, mutta onneksi ilomäärät ovat sitäkin suuremmat. Puolitoistavuotiaan kanssa parvekkeella voi rällästää ja riemuita paremmin, ja tyyppi osaa itse paeta paahdetta tarvittaessa sisälle, toisin kuin vauva. Ja kun kesä on ollut aurinkoisin naismuistiin, keitaalla on tarjennut pötkötellä pitkälle iltaan vielä senkin jälkeen, kun lapsi on mennyt nukkumaan ja aurinko on jo laskenut metsän taakse.

Jaa: