Vihreys alkoi hiipiä betoniviidakkoon jo huhtikuussa, kun iloksemme huomasimme raparperin talvehtineen onnistuneesti isossa ruukussaan ja puskevan mullasta punaista nykeröä. Sittemmin raparperille kävi köpelösti, kun sen lehtien kauneuteen ihastuivat myös kirvat. Jouduimmekin leikata kaikki komeat lehdet pois, kun mikään luonnonmukainen torjunta-aine ei tepsinyt. Nyt näyttäisi onneksi siltä, että kirvat on häädetty ja ehdimme ehkä saada korjattua talteen satoa yhden pienen raparperipiirakan verran.
Muu vehreys hankittiin tänä vuonna taimina. Viime vuonna kasvien siemenestä asti kasvattaminen vielä onnistui, kun ikkunalaudoille ripoteltuja kasvatusastioita ei ollut tiputtelemassa ja tutkimassa kuin kaksi innokasta kissaa. Mutta nyt kun perheen vauvasta on kasvanut joka paikkaan yltävä ja mullan syömistä rakastava napero, olisivat kylvöpuuhat menneet liian jännäksi.
Viime vuoden tapaan parvekkeellamme ovat menestyneet mansikat, chilit, paprikat, pinaatti ja erilaiset yrtit, joiden taimet ostettiin Hakaniemen torilta ja Annalan Puutarhan taimimyynnistä. Tänä vuonna kokeilimme ensimmäistä kertaa vesimelonia ja ananaskirsikkaa. Vesimeloni kuulemma viihtyy myös parvekkeella, mutta ehkä Herttoniemi ei ollut meille päätyneiden taimien mielestä tarpeeksi kiva kasvualue. Yksi niistä heitti henkensä heti, toisesta on kasvanut muutama onneton hailakan vihreä oksa. Vielä mystisemmin kävi Kalasataman tiluksille viemällemme vesimelonille – siitä nimittäin puskee rehvakkaasti munakoisoa.
No, onneksi toinen uusi kokeilu on ihan villiintynyt. Pienestä ananaskirsikkataimesta on kasvanut hillitön puska, jonka ruukku on käynyt aikoja sitten liian pieneksi. Ja silti se polo tuottaa niin paljon hedelmää, että niitä riittää kerättäväksi pieni kulhollinen harva se päivä. Ja alkuperäinen suunnitelmani oli, että josko nyt muutaman hedelmän saisin koristamaan kotibaarimestarin tekemiä drinkkejä.
Kovimmat odotukset ja täten myös pettymykset on aiheuttanut pensasmustikka. Oi mutsi mutsin Elsa kertoi keväällä parvekeasioita hekumoidessamme, että hänen parvekesuunnittelijansa mukaan pensasmustikka viihtyy hyvin parvekkeella. Tämän kuultuani minähän tahdoin meillekin heti oman mättään. Lapsi rakastaa pensasmustikoita, eikä muakaan olisi yhtään haitannut pötkötellä omalla keitaallamme ja toisella kädellä napsia tuoreita mustikoita suuhuni. Aluksi mustikantaimi kasvoikin kohisten ja ilahdutti meitä kauniilla valkoisilla kukillaan. Koska lasitetulle parvekkeellemme ei pääse kuin muutamia eksyneitä hyönteisiä, autoimme mustikkaa pölytyspuuhissa. Mutta ainuttakaan marjaa emme ole saaneet.
Tajusimme vasta jälkikäteen urpoutemme. Mustikka kun tarvitsee vähintään toisen mustikan viereensä. Mielellään vielä eri lajiketta. Nyt kun sillä ei ollut tarvittavaa kaveria mustikkasutinointiin, emme myöskään saaneet yhtään marjaa. Onneksi mustikka talvehtii, joten ensi vuonna aiomme paikata erheemme ja tuomme mustikallemme hyvitykseksi ainakin kaksi terhakkalehtistä kumppaniehdokasta.
Pientä puutarhurin pettymistä on ollut ilmassa myös tomaattien suhteen. Viime vuonna siemenestä kasvattamamme taimet tuottivat kivasti jopa muutamia kiloja tomaatteja, mutta tänä vuonna Hong Kongin puutatarhamyymälästä kotiutetut taimet ovat saaneet aikaiseksi vain muutaman raakileen. Tekisi mieleni väittää, että se johtuu siitä, että ostettiin ne Honkkarista, mutta eihän onneton sato voi olla vain halppistavaratalosta kiinni. Myöskään pensaspapu ei ole innostunut parvekkeestamme. Ainuttakaan papua ei ole näkynyt, vaikka sen kanssa samaan aikaan hankittu taimi puskee Kalasataman tiluksilla papua toisen perään. Säälittävin on ehkä kolmen ruukun valkosipuliviljelmäni, jossa kasvaa yksi heinä.
Parvekkeen sadossa ei siis tänä vuonna päästä ihan viime vuoden kilomääriin, mutta onneksi ilomäärät ovat sitäkin suuremmat. Puolitoistavuotiaan kanssa parvekkeella voi rällästää ja riemuita paremmin, ja tyyppi osaa itse paeta paahdetta tarvittaessa sisälle, toisin kuin vauva. Ja kun kesä on ollut aurinkoisin naismuistiin, keitaalla on tarjennut pötkötellä pitkälle iltaan vielä senkin jälkeen, kun lapsi on mennyt nukkumaan ja aurinko on jo laskenut metsän taakse.
Moi! meillä on toisella puolella Helsinkiä aika saman henkinen parveke 🙂 eikö teillä kissat karvoita noita mattoja, tyynyjä ja penkin päällisiä? mua harmittaa kun ei voi oikeen paljoa tekstiileitä olla partsilla kun heti kahden kissan karvojen peitossa. vai jaksatko sä vain imuroida niin usein??? ja kissat syövät myös kasvit jos ei oo nostettu korkeelle roikkumaan..
Ei ne itse asiassa siellä kovin paljoa ehdi karvoittaa jostain syystä, vaikka nyt kesällä ovi on sinne lähes koko ajan auki. Ehkä sitä karvaa ei vaan riitä joka paikkaan, kun sisällä sitä on kaikkialla haha! Imuroidaan toki parveke aina kun imuroidaan muukin koti. Kasveista suurin osa on kissojen ulottumattomissa, sillä ne kyllä järsii kasveja etenkin alkukesästä. Onneksi uutuudenviehätys laantuu kesän mittaan satunnaisiksi seikkailuiksi basilikapuskalle.
Onpas täällä ihanan kesäisiä ja iloisia kuvia!! 🙂
Joo, just sellaisia, joita talvella katsellessa tulee ihan mieletön ikävä kesää.
Moi! Blogissa HAASTE! Lähde mukaan!! http://mamigogo.bellablogit.fi/2013/07/29/a-beautiful-body-haaste/
Miten iso ruukku raparperilla on? Oletko suojannut sitä talven ajaksi jotenkin?
Teillä on ihana parveke ja mukavat viljelmät. Kyllä tuolla kelpaa kesäpäiviä viettää. Tuo ananaskirsikka voisi olla mukava kasvatettava, pitänee kokeilla ensi vuonna.
oletteko tärisytelleet tomaattia? Itse ihmettelin työkaverille sitä, ettei tomaatti ole tuottanut kuin muutaman hassun raakileen ja hän neuvoi taputtelemaan tomaattia aina ennen puolta päivää – tärisyttämisen jälkeen alkoi tomaatteja tulla!
Olen jo tässä jonkin aikaa miettinyt, että pitäisi antaa sinulle palautetta. En vain ole tiennyt minkä kirjoituksen perään sen laittaisin. 🙂 Esikoiseni on 4,5 vuotias ja kuopukseni on muutaman päivän sinun lastasi vanhempi.
Esikoiseni oli toivottu ja haluttu lapsi heti alkuunsa, mutta silti ja siksi hänen syntymänsä muutti kuitenkin kaiken. Ei ollut paluuta enää siihen mitä oli aiemmin ollut. Minulla kesti pitkään (vuosi, puolitoista) tottua uuteen rooliini, kuinka olla äiti, minun tavalla. Se oli jollain lailla aika järkkyä, olin halunnut tulla äidiksi ja saanut ihanan, terveen lapsen, mutta oma mieleni ei ottanutkaan asiaa heti sinuiksi, vaan siinä kesti pitkälle yli vuosi sopeuta asiaan. Myöhemmin sain kuulla, että tunteeni olivatkin ihan tavallisia ja muillakin oli samanlaista. Ja että vanhemmuuteen ja perhe-elämään sopeutuminen saattaa kestää pari-kolme vuotta. Se oli lohdullista kuulla.
Kun kuopus syntyi, vauva arki oli yhtä raskasta kuin aiemmin ja mukana matkassa myös silloin kolme vuotias esikoinen, mutta silti vauva vuosi oli henkisesti paljon kevyempi kuin esikoisen kohdalla. Asiat eivät olleet enää uusia ja kokemus toi helpoituksensa. Sinun kirjoituksista huomaa, että olet vaivihkaa siirtynyt sopeutumisen puolella ja osaat nauttia olostasi äitinä ja olet löytänyt sinun tapasi olla äiti.
Mukavia kesäpäiviä ja päivähoidon aloituksella lämmin voima halaus! Kyllä se siitä!
Todella upea kaupunkipuutarha! Hauskaa, että kokeilit sitä ananaskirsikkaa. Meidän onnettomassa pihapuutarhassa oikeastaan pensaspapu on ainoa, joka tuottaa jotain syötävää. Kesäkeitto omista pavuista on ollut jo ruokalistalla, mums!
Vau, upea ja rohkea nainen olet Minttu! Mä katson, jahka saan kerrytetyä tarpeeksi rohkeutta viikonloppuun mennessä. Silloin kun on vasta mahdollisuus ottaa päivänvalossa kuvat.
Vähän suurempi kuin tuolla kuvassa olevalla mustikalla. Raparperin ruukku näkyy neljännessä kuvassa, se tyhjän näköinen ruukku siis. Kuvien otosta on muutama viikko, joten nyt raparperi on onneksi saksimisen jäljiltä lähtenyt uudestaan kasvamaan. Ei suojattu talveksi mitenkään, joten aika sissi tuo raparperi on, kun kylmästä ja pitkästä talvesta selvisi. Toki lasitettu parveke on suojainen ja hitusen lasittamatonta parveketta lämpimämpi.
Joo, tykkäämme parvekkeestamme kovasti myös! Suosittelen kokeilemaan ananaskirsikkaa. Sato on tosiaan ollut ihan mahdoton, mutta se on nätti noin muutenkin kukkakelloineen.
Vau mitä poppakonsteja, tarkka aika ja kaikki hihi! Ei olla tärisytetty, mutta liittyiskö se tärisyttäminen pölyttämiseen? Sitä kun ollaan jeesattu pumpulipuikolla, kuten viime vuonnakin. Mutta ei, muutama nyt jo punaiseksi ehtinyt raakile on vain tullut, vaikka samoilla konsteilla viime vuonna satoa tuli mukavasti. Nyt en siis taida enää uskltaa tärisytellä, ettei ne muutamat onnettomat tipahda ennen kypsymistään 😀
Kiitos kommentistasi ja tarinastasi! Ja totta on se, mikä varmasti kirjoituksistakin heijastuu läpi. Alan vihdoin olla löytänyt paikkani äitinä, eikä enää tarvitse räpistellä niin paljoa. Kauan oman äitiytensä löytäminen vei ja melko syvällä käytiin, mutta nyt on hyvä. On ihanaa ja etuoikeus saada olla äiti juuri tuolle pienelle ihmiselle.
Joo, se oli hyvä vinkki! Meillä ei tosiaan pensaspapu viihtynyt parvekkeella, mutta onneksi tiluksilla papusatoa puskee senkin edestä.