On jännää, miten eri tavalla ihmiset kuulevat ja tulkitsevat laulujen tarinoita. Miten saman kappaleen sanat tuovat toiselle mieleen kuplivaa iloa ja toiselle sen oman rakkaustarinan, joka päättyi paskasti. 

Mä en tiedä, mitä Ultra Bran Minä suojelen sinua kaikelta -biisin sanoittaja Anni Sinnemäki on ajatellut kirjoittaessaan kappaleen sanoja. Ehkä humalaa, kuten jotkut musadiggarit väittävät, mutta omassa elämässäni sanat saivat merkityksen vasta kun kohtuun muutti salamatkustaja.

Minulle laulu kertoo siitä, miten olen ennen lasta ehtinyt tehdä ja nähdä, kokea ja olla. Siitä, miten elämän merkitykset vaihtoivat paikkaa ja muokkaantuivat lapsen syntymän myötä. Miten kokemukseni loivat minusta tämän äidin, joka nyt olen. Kappale osuu johonkin niin herkkään kohtaan ja tuntuu niin henkilökohtaiselta, että jossain vaiheessa ajattelin, etten edes koskaan kirjoita biisistä täällä. Että voisin siten pitää sen enemmän omanani, mun ja Minimen välisenä.

”Minä suojelen sinua kaikelta,
mitä ikinä keksitkin pelätä
Ei ole sellaista pimeää,
jota minun hento käteni ei torjuisi.”

Kun Minime syntyi, mä lauloin biisiä ja etenkin sen kertosäkeistöä paljon. Hyssyttelin, keinutin ja lauloin. Eihän se mikään helppo kappale ole, etenkään tällaisen Singstarista ja Populuksesta lauluoppinsa saaneen laulettavaksi.

Siksi kai jossain vaiheessa hyssyttelyä ja vuosisadan univelkaa kappale vaihtui vaivihkaa Aa, aa Heikkiin. En tiedä, mistä biisi mieleeni tuli, mutta sanat ovat ainakin yksinkertaiset.

”Aa, aa Heikki,
kissa se langoilla leikki.
Ei saa lankoja sotkea,
ei saa lankoja sotkea.”

Nyt kun laulun sanoja googletin, huomasin siitä löytyvän monia versioita, muutama pidempikin. Mutta tällä tavalla mä olen sitä laulanut ja monen monta kertaa. Pitkät illat lapsen huutaessa vatsakipuja, monet mökkimatkat lapsen kiljuessa riivattuna turvakaukalossa ja kymmenet epätoivoiset vaunulenkit, kun vauva raivoaa hengästyneenä vihaansa vaunuja kohtaan. Kissa on leikkinyt langoilla reilun vuoden aikana varmasti kymmeniä tuhansia kertoja.

Ja se yksinkertaisuudessaan toimii. Nykyään Heikkiä onneksi joutuu laulamaan apuun enää harvoin, mutta silloin kun tarvitsee, Minime yleensä rauhoittuu jo pelkkään hiljaiseen hyräilyyn. Heikki ja langoilla leikkivä kissa tarjoavat tuttuutta ja lohtua.

Olisi jännää tietää, mitä Minimelle tulee Ultra Brasta ja Heikistä kissoineen mieleen vuosikymmenien päästä, kun hän nuo varhaislapsuudesta tutut kappaleet sattumalta jossain kuulee

Jaa: