Mä luulin olleeni entisessä elämässä vallaton kreisibailaaja, jonka elämää lapset koskettivat vain, kun ne melskasivat ravintolan viereisessä pöydässä tai juoksivat rallia täpötäyden junan käytävillä. Mutta vielä mitä! 

Mä olen tainnut kreba-aikoina pohdiskella lapsiasioita paljonkin, kun niistä ajatuksista on näemmä riittänyt kirjoitettavaa jopa lehtien sivuille asti. Äitini oli kaivanut kätköistään esille Kaarina-lehdessä julkaistun kolumnini, jonka kirjoitin bailatessani opiskellessani Turussa. Kas tässä teille palanen Lähiömutsin elämää ennen lähiötä ja mutsiutta:

”TÄYTIN TÄNÄ KEVÄÄNÄ 25 vuotta. Tässä iässä naisen täytyisi varsinkin sukulaisten mielestä täyttää myös vatsanseutua. Vauvavihjailua tyrkytetään paketoituna tai ilman.

SUKUJUHLISSA minua on tultu onnittelemaan raskaudesta ilman sen suurempia kyselyitä. Äitini mielestä se johtuu käyttämistäni mekoista, jotka vanhemman väestön mielestä näyttävät raskausvaatteilta. Äitini paketoi vihjailunsa käärepaperiin. Olemme mieheni kanssa saaneet lahjoiksi esimerkiksi muumilusikoita ja nalleja. Ne päätyvät käyttöön ilman taaperoitakin, mutta lahjaksi saatu lastenlääkärikirja aiheutti vauvattomassa perheessämme hämmennystä.

JOUDUIN ÄSKETTÄIN terveyskaupassa tiukan mietinnän eteen. Liikkeeseen saamani lahjakortti täytyi käyttää, mutta tukisukat ja verensokerimittarit eivät tuntuneet tarpeellisilta. Päädyin ostamaan vauvoille tarkoitetun korvakuumemittarin. Se tuntui lähimpiä vuosikymmeniä ajatellen ajankohtaisemmalta kuin verenpainemittari. Olin varma, että myyjä mittaili katseellaan vatsaani, ja yritin kovasti vetää läskimakkaroita sisään.

TÄYTYY KUITENKIN MYÖNTÄÄ, että perustimme mieheni kanssa jo kahdeksan vuotta sitten vauvatilin. Ihan vain sen takia, että tiedämme vauvahankinnan olevan tyyristä. Haluamme, että sitten joskus voimme elää vähemmällä pihistelyllä koko perhe.

VAIKKA VAUVATILILLE siirtyy joka kuukausi rahaa, ei säästöillä montaa potkupukua ostettaisi. Jostain syystä olemme kokeneet ennaltaehkäisyn paljon paremmaksi sijoituskohteeksi. Rahoilla on matkusteltu, ostettu jotain kivaa ja käyty yhdessä syömässä – ennaltaehkäisty tulevien vanhempien masennuksia ja riitoja kiireisessä lapsiperhe-elämässä.

KODISSAMME EI OLEKAAN tarvetta sen kummemmin vauvojen kuumemittarille kuin vauvakuumemittarillekaan. Pienen lämmön saa nopeasti selätettyä pyytämällä nuorimpia sisaruksia kylään. Asuessamme Vaasassa oli asunnossamme iso kylpyamme. Siskoni, tuolloin 4-vuotias, halusi aina kyläillessään kylpemään. Kerran hän sitten oli ”isossa punkassa” lotratessaan päättänyt maksimoida vaahtomäärän kaatamalla kaikki saatavilla olleet shampoot ja kosmetiikat veteen. Vähäisimmätkin vauvakuumeoireilut poistuivat ja kylpyhuone tuli pestyä. On minulla sitten kätevä pikkusisko!”

Vaikka vauvakuumemittarille ei edelleenkään näin viisi vuotta myöhemmin ole ollut käyttöä, asiat voivat silti muutamassa vuodessa kääntyä päälaelleen. Sen todistaa kuvituksena oleva kuvasarja ihan näköisestäni minityypistä ja Facebook-historiaotos toukokuulta 2010:

”lukee statuksia, joissa ollaan fiiliksissä lapsista, koti-illasta ja yhdestä saunakaljasta. tää ikiteinari on fiiliksissä valkarilla alas huuhdotusta sushista, uudesta kynsilakasta, spotifyn tarjonnasta, söpöjen näkemisestä pitkään aikaan ja tavastian lauantaidiscosta. ikuisesti 20 jotain. vielä kun ne darrat olis viime vuosituhannelta.”

Lapsi, koti-ilta ja yksi saunakalja. Sehän on välillä kaikki, mitä tarvitsee! Tai no ainakin kaikki, mitä jaksaa.

Jaa: