Vietimme Minimen synttäreitä juuri ennen Thaimaan perhekuukautta, joten juhlien jälkimainingit jäivät jonnekin rinkan ja matkaopaskirjojen alle. Mutta tokihan kemut järjestettiin!

Mä odotan jo täpinällä, että voidaan Minimen kanssa yhdessä suunnitella tulevien vuosien kaverisynttäreitä. Sirkusteema! Lettukestit! Tee itse bagelisi -juhlat! Supersankariviittateema! Mutta nyt kun päivänsankari itse ei vielä juhlien kulkuun osannut sanoa juuta tai jaata, kutsut lähtivät synttärikalun ikäkavereiden sijaan vanhempien ystäville.

Mutta kappas kehveliä, kuluneen vuoden aikana on tapahtunut jotain jännää: enää Minime ei ole niitä harvoja kaveripiirimme lapsia, vaan joka toisella ovenavauksella juhlimaan saapui myös miniaveceja muutaman viikon ikäisestä vauvasta reippaaseen taaperoon. Äitiensä vatsoissa kulkevia salamatkustajiakin oli useampi.

On mahtavaa, että ympärillä alkaa olla ihmisiä, jotka ovat samassa elämäntilanteessa kuin me. On huikeaa voida jakaa heidän kanssaan ajatuksia ja tehdä asioita, joihin lapsettomia ei kehtaa edes pyytää heidän tylsistymiskuoleman tai vaihtoehtoisesti lapsiperheasia-allergian pelossa. Mutta voi kuinka ihanaa onkaan, että ystävistä löytyy lisäksi myös niitä kreisibailaajia, juuri rakastuneita, uraa täysillä tykittäviä, opiskelijoita ja sinkkuja, jotka ovat antamassa mutsiutuneelle ihmisille tuulahduksen toisesta maailmasta.

Koko rakkaan kaveripiirimme kirjo pakkautui siis taannoisena sunnuntaina kotiimme viettämään brunssia. Lähiön ovet olivat auki aamusta iltaan, joten vieraat pystyivät tulla piipahtamaan silloin, kun se heille parhaiten sopi.

Kotimme oven lisäksi uunin luukku kävi koko päivän, sillä jokainen vieras sai halutessaan leipaista itselleen ja kaverille karjalanpiirakat. Ja johan ruisjauhot pöllysivät ja pulikka sai kyytiä, kun muutama kokenut piirakkataituri ja moni piirakkaneitsytkin näytti, miten rypytetään! Erikokoisia ja -näköisiä piirakoita syntyi päivän aikana toistasataa.

Karjalanpiirakka on ihan törkeän hyvä konsepti, sillä se maistuu kaikille lapsesta mummoon ja päällystä tai täytettä vaihtelemalla siihen saa uutta makua. Ja halpakin herkku se on, toki niistä päällysteistä riippuen.

Piirakoiden lisäksi katoimme pöytään Minimen mummun syperhyvällä ohjeella tehtyä suolasienisalaattia sekä perunasalaattia. Freesinä lisänä oli fenkolista ja parmesaanista makua saanut vihersalaatti. Vatsanpehmikkeeksi valmistimme puolukka-kaura -smoohtieta. Juomana tarjolla oli valikoima tuoremehuja, kahvia, teetä, soodaa ja kuten kunnon brunssiin kuuluu, halukkaille myös lasilliset aikuisten limpparia, Mimosaa.

Makoisalla puolella lautaselle saattoi santsata caceja ja Minimen mummin maanmainiolla ohjeella valmistettua porkkanapiirakkaa, jonka makua yksikään kahvilaluomus ei ole vielä päihittänyt. Salaisuus saattaa piillä smetanassa. Muissa keittiöissä tämä ehkä tunnetaan porkkanakakkuna, mutta meillä siitä on aina puhuttu piirakkana.

Kakkuna oli kreisi vaniljavanukkaalla ja vadelmahillolla täytetty suklaakakku, joka sai päälleen vielä vaahtokarkkikuorrutteen. Mä tykkään itse eniten raikkaista kakuista, joten tämä oli ihan jotain uutta. Taattu sokerihumala, mutta yllättävän hyvää kuitenkin. Ja pääsinpäs kokeilemaan tuon kuorrutteen tekoa. Vanhempi pikkusiskoni askarteli makoisten herkkujen koristeviirit ja nuorempi pikkusiskoni taas kattoon ripustettavat pompom-silkkipaperipallot.

Juhlien lomassa vieraiden vauvatriviaa koeteltiin vauvavuosiaiheisessa tietovisassa. Suuri vauvavisa oli jaettu kolmeen osioon, joissa mittelöitiin tiedoista koskien vauva-aiheisia kirjainyhdistelmiä, vauvamaista nippelitietoa sekä vauvatarviketietoutta.

On mahtavaa, että lapsen myötä tulee lisää syitä juhliin, sillä toisaalta lapsen myötä kavereille jää vähemmän aikaa ja mahdollisuus osallistua iltajuhliin laskee radikaalisti. Mehukestit tasaavat hyvin meininkiä. Lisää päivälimudiscoja peliin siis!