Vietimme viime viikonloppuna ystäviemme kanssa sadonkorjuujuhlaa, kekriä. Juuri sopivasti sen jälkeen, kun olimme korjanneet viimeiset sadot talteen palstalta ja pakkanen oli täytetty metsän antimilla. Nostimme siis vanhan oven pukkijalkojen päälle pöydäksi ja laitoimme pöydän notkumaan sadonkorjuuajan herkkuja.

Löysin kekrin juhlakavalkadiimme vasta viime vuonna, jolloin sitä myös ensimmäisen kerran vietimme. Nyt koitan palauttaa kekrin omalta osaltani kalenteriin. Jo ihan siksi, että loppusyksyn pimeys kaipaa juhlia, mutta myös siksi, että vanha suomalainen perinnejuhla on ihan syyttä päässyt unohtumaan.

Sadonkorjuuta ja maatalojen syystöiden loppumista juhlistava kekri oli ennen tärkeä juhla. Kekrin juhlintaa alettiin kuitenkin kitkeä kansakunnan pirteistä kovin ottein 1600-luvulta lähtien, kun kirkko ei hyväksynyt pakanalliseksi kokemaansa juhlaa.

Sittemmin moni kekristä tuttu perinne kekripukista tinojen valamiseen on livuttautunut osaksi muita juhlia ja etenkin kirkkopyhiä: jouluun, pääsiäiseen ja uuteenvuoteen. Kekrissä on yhtymäkohtia myös Halloweenin kepposteluun sekä meksikolaisiin Día de los Muertos -juhliin, eli kuolleiden päivän juhliin. Kirjoitin kekrin taustoista ja historiasta enemmän täällä.

Me lähdimme järjestämään kekri-juhlia nimenomaan sadonkorjuujuhlana, johon kuuluu yötä myöten syöminen, kuten kerinä tapana on. Saimmekin ystäväperheen yökylään, jotta juhlia ei tarvitsisi lopettaa ennen aikojaan.

Koristeevastaavana toimi näissäkin juhlissa pääasiallisesti luonto. Lapset kävivät hakemassa lähimetsästä komean värisiä vaahteranlehtiä, käpyjä ja katkenneita oksia sekä havuja, jotka ripoteltiin juhlapöytään yhdessä kynttlöiden kanssa. Kattoon nostettiin tunnelmavalot, joihin ripustettiin paperiset hunajakennopallot syksyisissä sävyissä.

Kekrin menu pohdittiin sen ympärille, mitä meidän ja niin ikään palstaviljelyä harrastavan ystäväperheen kasvimailla on tänä vuonna kasvanut. Vaikka moni raaka-aine piti tässä vaiheessa sadonkorjuuta jo ostaa kaupasta, omalta maalta saatiin käyttöön ystävien kasvattamat maa-artisokat ja kurpitsaa sekä meidän palstamme antimista perunaa ja lehtikaalia.

Lisäksi kaivettiin esiin vielä pakkasesta palstan punaviinimarjoja sekä metsän antimina suppilovahveroita ja kuusenkerkkiä.

Kävin lainaamassa kirjastosta vielä läjän reseptikirjoja inspiraatioksi, ja menusta rakentui lopulta tällainen:

Kekrin, eli sadonkorjuujuhlan illallismenu

  • Siiderillä maustettu sipulikeitto
  • Rukiiset maalaisleivät suppilovahveroilla
  • Paahdetut maa-artisokat ja perunat kuusenkerkkämajoneesilla
  • Pikkelöityä jättikurpitsaa
  • Lampaanjuustoinen kurpitsapiiras
  • Lehtikaalisalaatti paahdetuilla kurpitsansiemenillä ja omenoilla
  • Jälkiruuaksi punaherukkarättänä, eli punaherukkakukko vaniljajätskillä

Alkujuomaksi aikuisille tarjoiltiin ennen illallista jallu-negronit (palaan ohjeen kanssa erikseen) ja veden lisäksi tarjolla oli viiniä ja nykypäivän erikoisuutta limsaa.

 Jos tuossa alkusyksystä ei olisi käynyt paskahalvauksen aikaansaanutta pakastinonnettomuutta, tarjolla olisi ollut myös mustaherukanlehdistä tehtyä lehtimehu-juhlajuomaa, mutta koska mehu pääsi sulamaan ennen aikojaan, tyydyimme vain fiilistelemään, miten hyvää kesästä muistuttava juoma lokakuussa olisikaan ollut.

Juhlaseurueemme lapset istuivat pöydässä juuri sen verran että saivat vatsanpohjalle täytettä ja vanhemmat tyytyväisiksi, minkä jälkeen he säntäsivät diskoilemaan eli yleissekoilemaan lastenhuoneeseen. Me aikuiset istuimme pöydän ääressä niin kauan, että kynttilät paloivat loppuun ja oli aika lähteä saunavuorolle.

Kun on kyse suomalaisesta perinnejuhlasta, saunominen on tietenkin kuulunut kekriin oleellisena, kuten nyt sitten kaupunkiviljelijöidenkin sadonkorjuujuhlissa. Savusauna olisi toki mahtava, mutta kerrostaloyhtiön saunavuoro 5 lapsen ja 4 aikuisen voimin on elämys sekin.

Iltapalaksi syötiin – sipsien lisäksi – savolaista perinneherkkua rättänää. Sain siihen innostuksen Satu Koiviston kirjasta, ja samainen ohje löytyy myös hänen blogistaan. Käytin rättänässä mustikoiden sijaan palstan punaherukoita ja pohjataikinaan sujautin ruisjauhon lisäksi myös spelttijauhoa.

Lopputulos oli valtavan hyvää! Itse en ole makeiden jälkiruokien suurin fani, koska noh, ne ovat niin makeita. Mutta rättänä oli juuri ihanan mehevää, yksinkertaista ja ronskia jälkiruokaa. Epäileväiset lapsetkin ottivat santsikierroksen, ja pian puolikkaan herukkalitran kukko oli kadonnut.

Kiitos yökyläilyn, saimme jatkaa juhlia vielä aamulla lempiruuallani, eli aamiaisella. En tiedä montaa asiaa, joka saisi yhtä onnelliseksi kuin saman aamupalapöydän ääreen kerääntyvät ystävät ja perheenjäsenet. Myös aamun kattauksen menussa oli läsnä sadonkorjuu.

Kekri-juhlien sadonkorjuuaamupalan menu

  • Ohra-siemenpuuroa äitin marja-aroniahillolla
  • Kaurainen tyrni-mustaherukkasmoothie
  • Suppilovahveromunakas
  • Ruisleipää
  • Juustoja
  • Etikkakurkkuja
  • Tuorekurkkua
  • Pikkelöityä kurpitsaa
  • Porkkanaa
  • Lajitelma hedelmiä

Tajusin siinä ohrapuuroa hämmennellessäni, että meille puuro on enemmänkin juhlaruoka. Arkena kaurahiutaleet heitetään smoothien joukkoon, mutta vapaapäivinä on aikaa haudutella puuroa. Ohrapuuro on harvinainen juhlaherkku, jota nyt vielä terästettiin juhlakuntoon yön yli haudutetuilla siemenillä. Näin saatiin myös loput kurpitsojen siemenet syödyksi heti tuoreeltaan.

Parin tunnin ruokapöydän ympärillä loikoilun jälkeen katettiin toinen aamiainen kuin hobitit ikään. Kaksi aamupalaa ei koskaan ole huono idea, jos minulta kysytään, eikä etenkään päivänä, kun aamupalalle oli mietitty niin paljon sapuskaa, että osa unohtui ensimmäiseltä kierrokselta.

Niinpä laitoimme lounasaikaan uuniin pellillisen Liperin karjalanpiirakoita ja perään leipäjuustoa, jonka kylkeen laitoimme tarjolle kesän metsämarjasaalista lakkoja. Kello painelikin jo jossain iltapäivän kohdilla, kun lopulta nousimme toisen aamupalakattauksen äärestä.

Upean satoisa vuosi palstalla, kodin parvekeviljelmillä ja metsän mättäillä sai ansaitsemansa päätöksen ja juhlan.

Jaa: