Toivoimme, että juhlavieraat käärisivät lahjapaperiin oman lapsuutensa lempikirjan. Kirja sai ehdottomasti olla kirpputorilta tai divarista ostettu, tai jos joku raaski, omasta kirjahyllystä kaivettu.
Minime saikin läjän kirjoja, joiden tarina ja taika on kestänyt sukupolvelta toiselle. Mukana on klassikoita, kuten Tiitiäisen satupuu, Topeliuksen satuja ja Kunnaksen tarinoita. Kääreistä paljastui myös kertomuksia, jotka ovat olleet itselle rakkaita, mutta jotka ovat unohtuneet, kuten Maija Mehiläinen, Nils Holgersson ja Pekka Töpöhäntä.
Mari ja Mikko -kirjan muistan lapsuudestani, samaten hämäriä näkömuistoja herättää Pikku toukka paksulainen -kirja. Divarista löytyneessä Vahti ja Nöpö -kirjassa on niin kaunis kuvitus, että siitä tekisi mieli kehystää sivuja seinälle.
Synttärivieraiden mukana meille muutti myös uusia ja vanhoja kirjoja, jotka ovat jostain syystä jääneet aikaisemmin lukematta, kuten Astrid Lindgrenin Se pikkuinen Lotta, Pomelo ja Pikku Puten seikkailu mustikkametsässä. Jotenkin itselläni ovat vähemmälle huomiolle jääneet myös sellaiset tunnetut kaverit kuin Muumit, Uppo-Nalle ja Väiski. Mutta niin ei pääse käymään Minimelle, kiitos synttärivieraiden!
Mikä kirja tai kirjasarja oli teidän lapsuutenne suosikki? Vaikka ihania kirjoja on vaikka kuinka, mun täytyy vastata Pupu Tupuna. Nuo yksinkertaiset mutta suloisen värikkäät kirjat hurmasivat pienen Lähiksen muinoin niin, että halusin kuulla tarinat uudestaan ja uudestaan, päivästä toiseen. Lopulta äitini luki osan tarinoista c-kasetille, joten sain tykittää Pupu Tupunaa niin kauan, kunnes nauha kului puhki.
Mulla myös Pupu Tupuna, ehdottomasti. Ja mulla oli ne kaikki mitä nyt silloin niitä oli.
Olin ihan supersiististi kirjoja lukeva pikkutyttö, moni kirja on mun jäljiltä ollut kuin uusi. Pikkasen oli nieleskelemistä siinä kun oma jälkikasvu aikanaan sitten ei kohdellut yhtä rakkaudella kirjoja kuin minä pienenä. Esikoinen pissasi yhden mun vanhan Pupu Tupunan päälle 😀
Onpas ihana idea! Mun ehdoton suosikki oli (ja on edelleen…) Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjat, joita olen ostanut kaikille kummilapsilleni. Kohta voin lukea sitä myös oman lapsen kanssa, kun hän alkaa siitä jotain tajuamaan, eikä vaan revi sivuja ja yritä syödä kirjaa. Olen nimittäin aika tarkka kirjoistani (ja vanhoista Aku Ankoistani), että niitä luetaan nätisti, eikä rikota :).
Löysin blogisi vasta viime viikolla, ja tykkään kovasti! Teillä mennään just sopivasti 2 kk ”edellä”, kun meidän tyttö täyttää ensi kuussa vuoden.
Laura
Mä rakastin lapsena sellaista kirjaa kuin Pikku-Marjan eläinkirja, siinä oli mun mielestä hauskoja loruja :). Onneksi tuo oma kirjani ( joka on sisäsivun omistuskirjoituksen mukaan saatu vuonnna 1984) odottaa hyllyssä että poika hieman kasvaisi ja pääsen taas fiilistelemään noita loruja 🙂
-Jokirapu-
Mun lemppari oli Niinan pullapäivä ja se onkin ainoa kirja lapsuudestani, jonka äiti on minulle säästänyt. Teillä on kyllä aivan ihania ideoita tuollaisen sukupolvelta toiselle kierrättämisen suhteen. Voi kun olisi itsekkin noin idearikas. Kiitos ihanasta blogista.
Oi toi Pikku Puten seikkailut on kyllä niin klassikko! ”Pikku Putte pellavapää polkua pitkin piipertää…”
Ihana idea! Täytyy ehkäpä lainata sitä. Mulla oli pienenä tosi paljon suosikkeja, mutta Teemu-kirjat tulee nyt ekana mieleen. Niitä meidän 2v taapero haluaa lukea tällä hetkellä tosi ahkerasti.
Pupu Tupuna on minunkin lapsuuden suosikkikirjasarja! Rakastin myös Kristiina Louhen Aino-sarjaa. Molempia on tallessa vinot pinot omalle tyttärelleni. Tallessa on myös Max ja Moritz, joka oli kuvineen ja tarinoineen todella pelottava ja siksi myös kiehtova! Edelleen tuhmien poikien tarina on jotenkin inhottavan kiinnostava. Pekka ”Pekkis” Töpöhäntä oli ehdoton suosikki VHS-leffoina!
ihana lahjaidea. ite tykkäsin minttu-kirjoista ja Aino-sarjasta, oli niitä paljon muitakin. minttuja oonkin haalinu omille lapsille jos on jossain edukkaasti ollu. kunnaksen kirjat on kans ihan klassikoita, siskoni 25vee keräilee niit edelleen 🙂
Mikähän noissa pupu tupunoissa oikein lapsia viehättää? Minäkin muistan lapsena tykänneeni niistä,mutta nyt aikuisena suorastaan inhoan niitä enkä kyllä lue omille lapsilleni!! Kuvitus on ihan karseaa,tyylitöntä mustine reunuksineen.Ja teksti on tappavan yksinkertaista,vailla mitään luovuutta ja mielikuvitusta.Se suorastaan aliarvioi lasta!Se on vähän kuin ne selkokieliset uutiset! Tykkään kirjoista joiden kieli on rikasta,kuvitus kaunista.Lapsen ei tarvitse ymmärtää joka sanaa.Hänen sanavarastonsa kasvaa ja kieli rikastuu kun luetaan kunnon kirjoja.Meidän neljä veelle luetaan Astrid Lindgreniä tällä hetkellä ja hän kuuntelisi vaikka kuinka kauan.Nuo kirjat olivat kyllä minunkin lemppareitani,mutta ei vielä noin pienenä.
Tammen kultaisista kirjoista Muistamaton mummo <3 Luin sitä myös omille lapsilleni ja nyt se odottaa säilöttynä kolmatta sukupolvea =)
Richard Scarryn Tohtori Rohto oli ihan suosikki, muistaakseni häneltä oli myös semmoinen suuri autokirja missä oli mukana moderni versio Hannusta ja Kertusta. Äiti joutui myös lukemaan varmaan sata kertaa kirjan Hiiriperhe rakentaa talon. Samoin Miina ja Manu -sarja oli lapsena hauska ja sitä kuunneltiin autossa kasetilta niin kauan kunnes iskä hermostui 🙂
Oltiin lapsena mukana jossain kirjakerhossa (vai jopa useammassa) ja sieltä tuli paljon kivoja kirjoja. Oman muistin mukaan lasten oma kirjakerho tuntuu tutuimmalle mutta ainakaan äkkivilkaisulta nyt siellä olevat kirjat eivät vakuuta.
Pupu Tupuna oli myös mun suosikki. Ja sit Miina&Manu -kirjaset, joiden avulla muutes opin omin päin lukemaan jo neljävuotiaana 🙂 myös Aku Ankka on kulkenut matkassa jo kolme vuosikymmentä, vaikka sitä ei tietty varsinaiseksi kirjaksi voikaan laskea. Aku Ankka on tarjonnut melko monipuolista kieltä sanontoineen ja väittäisin siitä olleen hyötyä omaan kielelliseen kehitykseeni.
Mun omat suosikkini lapsuudessa olivat nuo Astrid Lindgrenin kirjat, Lotta ja muut sankarit. Pojille taas kelpasivat parhaiten kirjat ”Volkkari, sitikka ja mersu” sekä Richard Scarryn Iloinen autokirja, josta oli kiva etsiä Luru Ludetta sivuilta. Myös meillä lapset kuuluivat kirjakerhoihin ja niinpä kirjoja on paljon….
Mun suosikkeja oli myös Pupu Tupunat! Yritin etsiä vanhempieni luota omia vanhoja Pupu Tupunoitani, mutten löytänyt yhtäkään. Niitä luettiin niin hartaudella, että äiti oli teipannut monet takaisin kokoon jo useamman kerran. Toinen suosikkini olivat Elsa Beskowin kirjat, erityisesti mieleen on jääneet Punaisen tuvan Annika ja Kukkaisjuhla. Niissä oli kiedottuna yhteen seikkailua, taikaa ja lapsen haaveita!
Tammen kultaisista kirjoista ehdottomasti Jere Jarruvaunu ja Junalla Timbuktuun.
Ihana idea ja aivan ihania kirjoja, tuttuja itsellekin lapsuudesta. 🙂
Onnea kovasti 1-vuotta täyttäneelle Minimelle! <3
Pissasi! No se on vahva argumentti! 😀
Koiramäet on kyllä ihania! Niiden kuvituksesta löytää joka lukukerralla aina jotain uutta. Kiva, että löysit tiesi tänne lähiöön, toivottavasti tulet visiteeraamaan useasti!
Ihan uusi kirja mulle! Lorut on kyllä kivoja. Ja se, että kirjat kulkevat sukupolvelta toiselle.
Ihanaa, että äitisi on ymmärtänyt laittaa sen säästöön!
No niin kuulemma on. Multa vaan mennyt ohi, mutta onneksi tilanteen voi korjata oman tyttärensä kautta 😀
Hyvät ideat jakoon vaan! Teemukin on mulle uusi tuttavuus. Pitääkin katsoa, josko sitä olisi kirjastossa.
Ai niin Aino-sarja, miten olen unohtanut sen! Max ja Moritz piti googlata: ”se kertoo kahdsta kurittomasta pojasta, jotka eivät lakkaa tekemästä kepposia ja jotka jauhetaan lopulta jyviksi.” Wow!
Ai niin, Minttu-kirjat oli kyllä kova juttu joo! Ne pitääkin tsekata ens kerralla kirjastossa.
Hahah, no sullahan on kova angsti Pupu Tupunaa kohtaan! Mä kyllä tykkään edelleen hurjasti niiden kuvituksesta, mutta tarinasta olen samaa mieltä. Yksinkertaista kuin mikä. Jopa niin yksinkertaista, että mä opin vahingossa niiden avulla lukemaan. Nyt aikuisena ymmärrän hyvin, että äitini tahtoi lopulta lukea osan kirjoista kasetille 😀
Muistamaton mummo merkattu muistiin!
Ihanaa, miten selkeästi sitä muistaakaan ne omat suosikkikirjansa. Mäkin olen sisarusten kanssa kuulunut jos jonkinlaiseen kirjakerhoon lapsena. Niiden kautta tilatuista kirjoista Minimellä onkin aikamoinen kirjasto mummilassa!
Miina ja Manu -kirjat oli kovassa kulutuksessa mullakin, mutta eivät kuitenkaan päihittäneet Pupu Tupunoita. Mä muuten opin lukemisen alkeet sitten taas Pupu Tupunoista. Vanhemmilleni tulee edelleen Aku Ankka mun ja vanhemman pikkusiskoni nimillä haha!
Mulle tuntematon Richard Scarryn Iloinen autokirja taitaa olla klassikko, johon pitäisi tutustua.
Mä huomasin, että Ärrillä myytiin Pupu Tupunoita sellaisina minikirjoina reilun parin euron hintaa. Olin ihan täpinöissäni, vaikka en niitä ostanutkaan. Kiitos Elsa Beskow -vinkistä. Mulle tuntematon kirjailija, mutta googlauksen perusteella aion hänen tuotantoonsa Minimen kanssa tutustua!
Tammen kultaisilta kirjoilta löytyy kyllä monen monta aikaa kestävää tarinaa.
Kirjoissa onkin just se ihanaa, että tarina on sukupolvelta toiselle kestävä lahja!
Olen taas kuukauden jäljessä, mutta mulle on jääneet mieleen erityisesti Ronja Ryövärintytär ja Peppi Pitkätossu -kirjat sekä Uppo-Nallet, tosin lukemaan olen oppinut Aku Ankoista, joka muuten tulee meille edelleen, tosin miehen nimellä… 😀
Oi Ronja Ryövärintytär, se on mahtava! Mä muistan käyneeni katsomassa sen joskus ekaluokkalaisena myös teatterissa. Vaikka en oikeastaan muista siitä mitään konkreettista, muistan miten vaikuttunut esityksestä olin.
Ehdottomasti Miina&Manu-kirjat, osasin ne ulkoa ja kerran äitini kaveri yritti pilailla kanssani lukiessaan minulle miinaa ja manua keksien omiaan tarinan tilalle, huomautin topakkana 5-veenä että ei se kyllä noin mennyt ja kerroin kuinka tarinan piti oikeasti mennä 😀