Vanhempieni ullakko ei petä koskaan. Joka kerta käydessäni Pohjanmaalla, teen löytöretken ullakolle. Ja joka kerta sieltä myös löytyy jotain, jonka toivon saavani omia.

Asiat ja himotukset kiertävät ympyrää, joten äitini vanhat vaatteet kiertävät minun vaatekaappiini ja vanhempieni yksiön esineistö meidän kotiimme. Nyt muutamat korut tekevät jo kolmatta kierrosta, kun jo kerran käyttämäni ja sitten takaisin ullakolle kätkemäni riipukset miellyttävät taas silmää muutaman vuoden tauon jälkeen.

Vauvan saaminen on nostanut ullakon aarre-esiintymiä 90 prosentilla. En ollut esimerkiksi tajunnut, että vanhempani olivat säästäneet pikkusiskoni ja -veljeni käytössä olleen pinnasängyn. Huomasin keskelle ullakkoa parkkeeratun pinniksen vasta, kun asia kosketti itseäni kohdusta pamahtelevien potkujen muodossa.

Ja jestas, mitä kaikkea muuta äitini onkaan tajunnut laittaa säästöön! Osa vauvavälineistöstä on tuoreimmilta kierroksilta 90- ja 2000-luvuilta, mutta yllättävän moni lelu ja vaate on säilynyt hyvänä minun ja vanhemman pikkusiskoni vauva-ajoista 80-luvulta. Nämä tässä postauksessa fiilistelemäni lelut löytyivät, kun tein ensimmäisen vauvavetoisen aarteenmetsästysretken ullakolle kuukausia sitten.

Punaisen television luulin jo hukkuneen, mutta sielläpä se odotti löytäjäänsä ullakolla. Muistan tuijotelleeni Maijalla oli karitsa -biisiä popittavaa tv-ruutua lapsena minuutteja minuutin perää. Nyt telkkarin sisälmykset ovat menneet jotenkin vinoon, sillä biisi on riitasointuista älänmölöä. Se ei kuitenkaan Minimetä haittaa, vaan tyyppi tuijottaa edestakaisin keikkuvaa Maijaa kavereineen monttu ihmetyksestä avoinna.

Muovisten atomilelujen luulin niidenkin hävinneen, mutta äitini oli pakannut ne nätisti pieneen pussiin odottamaan uutta leikkijää. Minä olen saanut nämä lahjaksi iso-mummaltani, eli Minimen äidinäidinäidinäidiltä. Muistan, että näistä oli kiva kasata rykelmiä, mutta etenkin niitä oli kiva järsiä. Pahiten raadelluksi joutuneet atomit äitini olikin perannut joukosta pois. Niinpä pidän atomitutkan päällä aina kirpputoreilla käydessäni, jotta saisin kerrytettyä Minimen muoviatomirykelmän vähän isommaksi.

Muovinen ankka on saanut leikeissä naarmua poskeensa, mutta se ei haittaa. Nyt se uiskentelee Minimen kylpyseurana ja selvästi nautti lähiöankkana olemisesta.

Pyöreä helistin on hyvä esimerkki lelujen muotokielestä, joka iskee sekä mutsille että vauvalle. Tämä oli hymynaama-helistimen lisäksi ensimmäisiä leluja, joista Minime alkoi olla kiinnostunut tajutessaan, että maailmassa on muutakin jännää kuin äidissä kiinni roikkuvat trippipurkit. Liekö helistimen mehevän pyöreällä muodolla tekemistä asian kanssa, mene ja tiedä.

Ullakon kätköistä löytyi myös toinen Lettipää-nukke. Se aito, alkuperäinen ja nuhruiseksi kuolattu versio on kehystettynä Minimen sängyn yläpuolella. Se oli vauva-aikana kuulemma rakkain leluni, jota ilman unikaan ei tullut. Kerran Lettipää jäi vahingossa mummilaan ja siitähän poru syntyi. Vanhempani kävivät ostamassa uuden samanlaisen nuken tilalle, mutta eihän se nyt mennyt läpi. Niinpä vanha kuolainen Lettipää haettiin mummilasta takaisin minulle, ja tämä korvike säilyi vähemmillä rakkauden osoituksilla. Nyt Minime saa antaa sille sen määrän rakkautta, mitä nukke-polo ei minulta saanut!

Pakkasin rinkkaan kotiinviemisiksi myös pirteän rock-a-bye ponyn, jonka soittama biisi ja värikäs olomuoto saavat mutsin pieruleggarit muuttumaan pilkullisiksi sukkahousuiksi, sottunutturan ruoheaksi tötterötukaksi ja nuhjuuntuneen tunikan kellohelmaksi.

Minun ja kolmen sisarukseni jäljiltä vanhempieni ullakolle (ja vähän jokaiseen kodin muuhunkin nurkkaan) on kertynyt aikamoinen lastenkirjasto. Tulevaisuudessa Minime saakin lainata aina mummilassa vierailun yhteydessä läjän kirjoja, jotka palauttaa ensi kerralla lainatessaan taas uuden kasan lukemista. Näin pienessä kaksiossamme säilyy joku tolkku tavaran määrässä ja kirjat tuntuvat henkilökohtaisen kirjaston takia aina uusilta ja jännittäviltä – myös minulle ja Lähiöjepelle. Eikä tarvitse muistaa eräpäiviä.

Maltoin jättää kirjapinoja koluttavaksi myös seuraaville reissuille, mutta yhdestä läjästä pilkisti tämä värikkäillä ja konstailemattomilla piirroksilla kuvitettu kirja. Se on niin nätti, että se oli pakko pakata saman tien rinkkaan ja kotona asetella paraatipaikalle kirjahyllyyn. Kirjan nimi saa feministit ärähtelemään, mutta Neuvostoliitossa painetussa satukirjassa on yllättävän suorapuheinen opetus. Jos et arvosta ystäviäsi, huomaat pian olevasi ypöyksin ja sen pituinen se.