Vanhempieni ullakko ei petä koskaan. Joka kerta käydessäni Pohjanmaalla, teen löytöretken ullakolle. Ja joka kerta sieltä myös löytyy jotain, jonka toivon saavani omia.
Vauvan saaminen on nostanut ullakon aarre-esiintymiä 90 prosentilla. En ollut esimerkiksi tajunnut, että vanhempani olivat säästäneet pikkusiskoni ja -veljeni käytössä olleen pinnasängyn. Huomasin keskelle ullakkoa parkkeeratun pinniksen vasta, kun asia kosketti itseäni kohdusta pamahtelevien potkujen muodossa.
Punaisen television luulin jo hukkuneen, mutta sielläpä se odotti löytäjäänsä ullakolla. Muistan tuijotelleeni Maijalla oli karitsa -biisiä popittavaa tv-ruutua lapsena minuutteja minuutin perää. Nyt telkkarin sisälmykset ovat menneet jotenkin vinoon, sillä biisi on riitasointuista älänmölöä. Se ei kuitenkaan Minimetä haittaa, vaan tyyppi tuijottaa edestakaisin keikkuvaa Maijaa kavereineen monttu ihmetyksestä avoinna.
Muovisten atomilelujen luulin niidenkin hävinneen, mutta äitini oli pakannut ne nätisti pieneen pussiin odottamaan uutta leikkijää. Minä olen saanut nämä lahjaksi iso-mummaltani, eli Minimen äidinäidinäidinäidiltä. Muistan, että näistä oli kiva kasata rykelmiä, mutta etenkin niitä oli kiva järsiä. Pahiten raadelluksi joutuneet atomit äitini olikin perannut joukosta pois. Niinpä pidän atomitutkan päällä aina kirpputoreilla käydessäni, jotta saisin kerrytettyä Minimen muoviatomirykelmän vähän isommaksi.
Muovinen ankka on saanut leikeissä naarmua poskeensa, mutta se ei haittaa. Nyt se uiskentelee Minimen kylpyseurana ja selvästi nautti lähiöankkana olemisesta.
Pyöreä helistin on hyvä esimerkki lelujen muotokielestä, joka iskee sekä mutsille että vauvalle. Tämä oli hymynaama-helistimen lisäksi ensimmäisiä leluja, joista Minime alkoi olla kiinnostunut tajutessaan, että maailmassa on muutakin jännää kuin äidissä kiinni roikkuvat trippipurkit. Liekö helistimen mehevän pyöreällä muodolla tekemistä asian kanssa, mene ja tiedä.
Ullakon kätköistä löytyi myös toinen Lettipää-nukke. Se aito, alkuperäinen ja nuhruiseksi kuolattu versio on kehystettynä Minimen sängyn yläpuolella. Se oli vauva-aikana kuulemma rakkain leluni, jota ilman unikaan ei tullut. Kerran Lettipää jäi vahingossa mummilaan ja siitähän poru syntyi. Vanhempani kävivät ostamassa uuden samanlaisen nuken tilalle, mutta eihän se nyt mennyt läpi. Niinpä vanha kuolainen Lettipää haettiin mummilasta takaisin minulle, ja tämä korvike säilyi vähemmillä rakkauden osoituksilla. Nyt Minime saa antaa sille sen määrän rakkautta, mitä nukke-polo ei minulta saanut!
Pakkasin rinkkaan kotiinviemisiksi myös pirteän rock-a-bye ponyn, jonka soittama biisi ja värikäs olomuoto saavat mutsin pieruleggarit muuttumaan pilkullisiksi sukkahousuiksi, sottunutturan ruoheaksi tötterötukaksi ja nuhjuuntuneen tunikan kellohelmaksi.
Minun ja kolmen sisarukseni jäljiltä vanhempieni ullakolle (ja vähän jokaiseen kodin muuhunkin nurkkaan) on kertynyt aikamoinen lastenkirjasto. Tulevaisuudessa Minime saakin lainata aina mummilassa vierailun yhteydessä läjän kirjoja, jotka palauttaa ensi kerralla lainatessaan taas uuden kasan lukemista. Näin pienessä kaksiossamme säilyy joku tolkku tavaran määrässä ja kirjat tuntuvat henkilökohtaisen kirjaston takia aina uusilta ja jännittäviltä – myös minulle ja Lähiöjepelle. Eikä tarvitse muistaa eräpäiviä.
Maltoin jättää kirjapinoja koluttavaksi myös seuraaville reissuille, mutta yhdestä läjästä pilkisti tämä värikkäillä ja konstailemattomilla piirroksilla kuvitettu kirja. Se on niin nätti, että se oli pakko pakata saman tien rinkkaan ja kotona asetella paraatipaikalle kirjahyllyyn. Kirjan nimi saa feministit ärähtelemään, mutta Neuvostoliitossa painetussa satukirjassa on yllättävän suorapuheinen opetus. Jos et arvosta ystäviäsi, huomaat pian olevasi ypöyksin ja sen pituinen se.
ihanan nostalginen postaus! pitääpä mennä tonkimaan oman äidin kätköjä 🙂 terveisiä pohjanmaalta;)
Aivan ihana toi maatilahyrrä!
Jes, muistin kaiken! Mutta kenen toi karitsatelkkari alunperin oli?
Oijoi, paketti saapui! Vielä kerran paljon kiitoksia!
Tosi kiva postaus! Kun itse olin lapsi barbit olivat ehdoton ykköslelu. Äitini on säästänyt minun ja pikkusiskoni kaikki barbit. Niiden pariin on aina kiva palata 🙂 Pienenä tuntui, että barbeja ( + niiden autoja, taloja jne.) oli aina liian vähän. Kaikilla muilla tuntui olevan enemmän. Nyt vanhempana olen tajunnut kuinka paljon loppujen lopuksi minulla ja siskolla olikaan barbeja ja niiden ”lisävarusteita”. Toivon, että tulevaisuudessa myös omat lapseni pääsisivät leikkimään näillä ihanilla barbeilla.
Juu, kannattaa ehdottomasta käydä tonkimassa. Kiitos terkuista ja takas!
Niin on! Eihän Minime sen päälle vielä kovinkaan ymmärrä, mutta minä ja kissat ollaan siitä täpinässä.
En tiiä, pitäs kysästä paremmin muistavilta. Mutta muisttakseni naapurimummilassa se ainakin ihan alkuun oli, joten voi olla jopa jonkun serkun. Mutta toisaalta telkkarin vuosiluku johtais muhun.
Hyvä, että tuli perille! Ja kiitos, että maltoit odottaa pakettia sähköpostisekoilun ja vielä päälle meidän landeilun ajan!
Jos mä en olisi itse pienenä ollut barbeja r a k a s t a v a lapsi, ehkä nyt äitinä boikotoisin niitä ja niiden epäsuhtaisia vartaloita. Mutta koska itse kulutin niiden parissa leikkien monta vuotta, enkä tämän pöljemmäksi tullut, Minime saa halutessaan mutsinsa perintöbarbeilla leikkiä.
Ihania!!!!
Hei meilläkin on tuollainen Rock-A-By Pony ja itse asiassa siihen ei muistaakseni olla koskaan vaihdettu pattereita (tai max. kerran) ja se soi edelleen (ja on ollut käytössä jo useammalla lapsella). :O
Joo, siinä riittää poweria, vaikka ponin kanssa bailaisi päivät pitkät.
En tiedä miksi löysin blogisi vasta nyt (huutava vääryys!) mutta tässä ollaan onneksi! Aloin tuossa suunnilleen tunti sitten lukemaan ja jatkan heti tämän kirjoitettuani 🙂 Meilläkin Pohjammaan mummolassa on onneksi säilytetty kaikki meidän vanhat kirjat ja lelut, muunmuassa kurkkumopo joka on yksi suurimmista aarteistani <3 Tuo Pieni kiltti emäntä -kirja on tuttu ja toivon kovasti että on tallessa! Myös atomit ja juurikin samanlainen helistin on kuuluneet mun lemppareihin joskus silloin 80-luvulla. Pitää varmaan käydä penkomassa lapsuudenkodin ullakkoa heti kun vaan pääsee sinne seuraavan kerran, meillä on onneksi vielä pari kuukautta laskettuun aikaan niin kiire ei ole hirmuinen!
Muttapa siis! Ihanainen blogi sinulla! Jään seurailemaan teidän touhuja!