Esiliina lanteilla ja kauha kädessä on hyvä olla. Mä olen aina tykännyt ruuanlaittohommista, ja vaikka välillä saan kokeiluillani aikaan ihan syömäkelvotonta saastaa, useammin yllätyn itsekin, miten hyvää tulikaan.
Ymmärränkin keittiöhifistelyn terminologiaa paremmin kuin alakoululaisten matematiikan tehtäviä. Silti vauvanruoka oli mulle Minimen synnyttyä kuin kryptinen matemaattinen kaava. Siksi olinkin täpinässä, kun ystäväni pyysi minua seurakseen kansanopiston järjestämälle vauvanruokakurssille. Nyt otetaan soseet, vellit ja sormiruuat haltuun!

Noh, aika pettymys kurssin anti oli, eikä mukaan tarttunut toivomaani määrää ahaa-elämyksiä. Olisin odottanut kahden iltapäivän mittaiselta kurssilta jotain innovatiivisempaa kuin porkkanasoseen tai vadelmakiisselin tekeminen. Suomalaista ja omasta mielestäni aikansa elänyttä lautasmallia pidettiin ainoana totuutena ja kasvisruokavalioon opettaja suhtautui epäilevästi. Samalla kuitenkin pidettiin ravintoarvoiltaan tyhjyyttään kolisevaa perunasuurimovelliä ihan passelina sapuskana lapsille.

Olisi sitä kuitenkin voinut paskemminkin pari huhtikuista iltapäiväänsä viettää. Vauvan sai ottaa kurssille mukaan, ja aikataulutettu meininki oli tervettä piristystä arjet ja pyhät yhdeksi löntiksi muovaavaan äitiysvapaaseen. Kurssipäivinä päivällisen saanti oli myös itselleni taattu, kun valmistamamme ruuat sai kurssipäivän päätteeksi pistellä napaansa.

Ja toki sieltä harmituksen lisäksi myös muutamia oppeja tarttui mukaan. Silloisena vauvanruokaummikkona yllätyin iloisesti etenkin siitä, että vauvankin ruokia voi jo 7 kuukaudesta eteenpäin maustaa erilaisilla yrteillä. Mä kun olin luullut, että ne poloiset vetelevät niitä mauttomia mömmöjä ainakin vuoden ikäisiksi!

Pääasiallisena antina oli kuitenkin oivallus siitä, miten helppoa ja vaivatonta vauvanruuan valmistus on. Soseet surauttaa hetkessä, ja kun noi minityypit syövät ainakin alkuun niin vähän pöperöä, pienenkin pakastimen varannot riittävät pitkäksi aikaa. Sen ymmärtäminen on antanut rohkeutta tehdä ja kokeilla erilaisia vauvanruokia nyt Minimen sapuskoidessa kiinteitä.

Nyt kun Minime on popsinut kiinteitä vajaan kuukauden, yllätyksiä ja oppeja on kertynyt lisää kirjoista, netistä, kavereilta ja eniten kokemuksen kautta. Vaikka olenkin pyrkinyt välttämään yhden yleisimmän blogifraasin käyttämistä täällä lähiössä, tässä se nyt tulee: mutta siitä lisää myöhemmin, usean postausrynnäkön voimin.

Jaa: