
Olin viime viikolla koluamassa Kruununhaan putiikkeja ja hörppimässä kaakaota viimeisillään raskaana olevan ystäväni kanssa. Meinasin vetää kaakaot väärään kurkkuun, kun hän kertoi tuoreesta hankinnastaan.
Hän oli tilannut synnytysharjoitusvälineen. Laitteen, joka näyttää ihan verenpainemittarin ja dildon yhdistelmältä. Dildo-osa tyrkätään tavaraan, minkä jälkeen pötkylään pumpataan asteittain lisää ilmaa. Eli siis asteittain venytetään värkkiä valmistautumaan synnytykseen. Toimenpidettä voi seurata numeroina mittarista.
Yskin kaakaota kurkustani ja nauroin kelatessani, miltä harjoittelu käytännössä näyttää. Kyseessä ei kuitenkaan ollut hormonihuuruisen tulevan äidin haksahdus johonkin hölmöön ostostelkkarishaibaan, vaan tämä venkula on kehitetty yhteistyössä gynekologien ja kätilöiden kanssa.
Vaikka paikkojen tahallinen venyttäminen tuntui aluksi päättömältä idealta, onhan siinä pointtinsa. Synnytyksessä alapää on kuitenkin auki kuin ladonovi, joten miksipä ei oven saranoita vähän öljyäisi etukäteen. Ei sitten koko värkki lähde saranoiltaan äksönin koittaessa synnytyslaitoksella.
Pötkylästä on kuulemma hyötyä myös synnytyksen jälkeen, kun ladonovi tahdotaan takaisin kiinni. Sillä kun voi kätevästi harjoitella lantionpohjan lihaksia. Kaltaiseni välinehifistelijä saisi ehkä lisäintoa laiskoihin jumppatuokioihin, kun mittarista saisi tutkailla, kuinka teräksisessä kunnossa tavara onkaan.
Tyrsk, lisää kaakaota väärään kurkkuun!
Oh my….olen sanaton.
Jatta
Hiljaiseksi kieltämättä vetää.
Melko tyyris vempain näytti olevan. :/
Olin kyllä kuullut tästä, mutten nähnyt. Kuvauksesi verenpainemittarin ja dildon yhdistelmästä on kyllä mainio! 😀
Tyrsk, nyt meni virtuaalikaakaot väärään kurkkuun täälläkin. Moiseen välineeseen en (onneksi?) törmännyt raskausaikana edes täällä Amerikassa, välineurheilun ihmemaassa. Tyrsk. Vieläkin menee virtuaalikaakaot ihan nenään asti tuosta mielikuvasta.
Ja arvaa mikä vetää kans sanattomaksi? No se, että tää vempula kuulemma toimii!
Mutta pieni summa siitä, että alapää ei ole kranaatin jäljiltä synnytyksen jälkeen – jos vekotin on kuulemani maineen veroinen.
Missä tota säilytetään, lääkekaapissa, yöpöydän laatikossa, kylppärissä? Jos joku vieras sattuisi sen näkemään, uskoisiko kukaan, että tämä painedildo tässä on synnytysharjoitusväline?
No teillähän on siellä vaikka ja mitä, että ihme tosiaan on. Mutta se viimmeksi nauraa, joka tuon laitteen ansiosta ei joudu syömään buranaa kuukauden ajan synnytyksestä ja istumaan vain toisella persposkella kahta.
Kaikkea sitä näytetään keksivän, mutta onhan tuossa tietysti ideaakin… 😀 Vaan ehkä jää kuitenkin hankkimatta.
miten isoks toi dildoke paisuu? ja vedetääks se sitten ulos kun on maksimissaan? meinaan että miten se valmentaa siihen, että pukertaa pimpistään ulos sellaista pienen kurpitsan kokoista kovaa möykkyä?
Jotenkin toi kuulostaa siltä, kuin valmistautuisi jalan amputointiin sahaamalla siitä pikku palan pois joka päivä. Ilman puudutusta. Myönnän suhtautuvani epäillen konseptiin, ja mikä vielä pahempaa, nyt on hyökättävä kaakaoautomaatin kimppuun.
Tää on niin kreisi että on ehdottomasti hankintalistalla jos vielä joskus päätän pistään uuden pullan uuniin. Mitähän on pohtinut valmistava porras…
Huh, onneksi mulle on tehty sektio:D
Jatta
:O !!!!!!!!!!!!!!!!
pahahahahahahahaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaah apuaaa.
siis en mä tiedä miksi nauran. ehkä siks kun on alapääjuttu.
ihan järkeenkäyvältä hommalta toi kuitseki vaikuttaa.
nim. just se kranaatti siellä, 10 tikkiä ja 3 kk toispuoleista istumista.
Sitä ei onneksi voi leikkiä etukäteen! 😀
Joka vaivaan löytyy vempain – dildon ulkomuodolla parantaa jo monta kolotusta.
No nyt en kuule osaa vastata kinkkisiin kysymyksiisi. Kai tässä ideana on vähän sama kuin esimerkiksi Weledan synnytykseen valmistautumisöljyssä.
Tai sitten kuin huonoa jalan asentoa alettaisiin pikkuhiljaa pohjallisilla korjaamaan oikeaan asentoon. En osaa sanoa, kun omaa kokemusta ei ole.
Käyttökokemukset sitten jakoon heti ja!
Se taisitkin olla sä, joka joskus tota kranaattivertausta käytti. On niin kuvaava, että olen ominut sen käyttööni. nim. riekaletta joka suuntaan.