Esikoisemme on jo lähempänä 12 vuotta kuin 11 vuotta, ja viime syksynä, kun kymppivuotissynttäreistä oli melkein vuosi, lähdimme vihdoin lapsen ensimmäisiä tasakymmeniä juhlistavalle matkalle. Matkakohteeksi valikoitui yksi lempikaupungeistamme, eli kotikaupunkimme Helsinki.

Idea matkaan syntyi kahden ajatuksen yhteenliittymästä. Ensinnäkin olin huomannut, että tällaisia kymmenvuotismatkoja kahdestaan jommankumman vanhemman kanssa on joissakin perheissä tapana tehdä. No, ne ovat kyllä tavanneet olla kauemmas tehtyjä reissuja, mutta muokkasin ajatusta meidän arvoihimme ja budjettiimme sopivaksi.

Toisekseen olin odottanut, koska lapsi olisi tarpeeksi vanha kokeakseen ja ymmärtääkseen Helsingin Yrjönkadun uimahallin upeuden. Kymmenvuotiaalla mölytason hallinnointi ja esteettisten kylpynautintojen arvostus on jo sillä tasolla, että päätin tuon olevan se ikäraja.

Niinpä tein minulle ja esikoiselle yhden yön -kaupunkimatkaan suunnitelman, jonka pääasia oli harvinainen kahdenkeskinen yhdessäolo arkipuuhien ulkopuolella ja Yrjönkadun uimahalli sekä muut tekemiset, joiden tuumin olevan kymppiveen mieleen.

Vanhan ajan kylpylätunnelmaa uimahallissa ihan Helsingin keskustassa

Yrjönkadun uimahalli on yksi upeimmista asioista, mitä Helsingistä löytyy. Niin arkkitehtuuriltaan kuin kokemuksena. Se on Suomen ensimmäinen uimahalli, joka vihittiin käyttöön yli sata vuotta sitten, vuonna 1928. Siellä saa yhä näinä päivinä kokea aikamatkan menneen ajan ylelliseen ja samalla kansanomaiseen kylpylätunnelmaan, melko kohtuullisin hinnoin.

Itse löysin sen ystäväni Marikan ansiosta, joka minut sinne ensi kerran vei – ja monta kertaa sen jälkeen. Marikalla oli ollut vuosien ajan tapana käydä siellä äitinsä kanssa, ja vaikka silloin minulla ei vielä ollut lapsia, ajattelin, että toivottavasti joskus voin tehdä äitinä samoin. Kun sitten joitakin vuosia myöhemmin sain esikoiseni, Marika menetti samoihin aikoihin äitinsä syövälle.

Siksi soitettiinkin Marikalle nyt, kävellessämme perjantai-iltana ensi kertaa esikoisen kanssa kahdestaan kohti Yrjönkatua. Uimahallin kyltti loisti hämärtyvässä illassa, ja pienellä kujalla ihan Forumin takana tuoksui vienosti kloori, jota ilman ei ehkä olisi voinut uskoa, että täällä jossain on uimahalli. Yksi kujan ikkunoista oli sepposen selällään ja puski kosteana höyryävää ilmaa syksyn viileyteen, kuten jo 20, 70 ja 100 vuotta sitten. Marikan äidin muisto oli läsnä, kun astuimme uimahallin ovesta sisään, aloittaen uuden äiti-tytär -perinteen.

Lepohytti, naku-uinti, puusauna ja pöytiin tarjoiltua simaa

Jos Aki Kaurismäen elokuvissa käytäisiin uimahallissa, siinä käytäisiin Yrjönkadulla. Vai olisiko klassismia edustava uimahalli vähän liian pramea siihen, ehkä. Oli miten oli, tunnelma Yrjönkadun uimahallissa on juuri samalla kiehtovalla tavalla menneeseen pysähtynyt kuin Kaurismäen leffoissa.

Me ostimme pääsylipun uimahallin toiseen kerrokseen, jossa kylpijät saavat käyttöönsä pyyhkeen, kylpytakin sekä oman lepohytin, jonne työntekijä käy riuskan määrätietoisin mutta kohteliain elkein saattamassa kylpijät. Toisesta kerroksesta löytyvät myös höyrysauna, infrapunasauna ja – mikä niin ydinkeskustassa tuntuu ihan hullunkurisen ihanalta – puulämmitteinen sauna.

Hyrisin tyytyväisyyttä, kun synttärimatkan sankari oli kaikesta juuri niin häkeltyneen vaikuttunut ja ihastunut kuin minäkin. Pötköttelimme lepohyteissämme, nautiskelimme lämmöstä ja löylyistä jokaisessa saunassa ja kävimme uimassa altaassa sellaiseen rennon nautinnolliseen kylpylätyyliin. Yrjönkadun uimahalli on siitä(kin) erityinen, että siellä saa pulikoida nakuna, ja uimahallin aukioloajat on jaettu miesten- ja naistenvuoroihin.

Lopulta, kylpemisestä ihan nahkean puhtaina ja rentoina, istuimme oman hyttimme edustalle syömään hiukopalaa. Olimme tilanneet ruuat uimahallin ravintolasta jo saapuessamme ja pyysimme ne tuotavaksi vasta kylpyaikamme loppupuolella. Minä tilasin saman klassikkokombon kuin aina: suolakurkut smetanalla ja hunajalla sekä ison tuopillisen uimahallin omaa simaa (jonka saa myös Jallulla, mutta nyt jätin sen väliin).

Yrjönkadulla pulikoimisen jälkeen tulee aina niin ylevän ja samalla juurevan onnellinen olo. Tunnen jokaista saunotettua ja lillutettua ihohuokosta myöden, miten olen osa tämän kaupungin ja sen ihmisten historiaa. Ja nyt tuohon ketjuun on lisätty taas yksi uusi kylpijä lisää.

Nyt kesällä 2023 Yrjönkadun uimahalli on suljettu remontin vuoksi, mutta kesäistä spa-tunnelmaa tarjoavat maauimalat, Stadionin uimala eli Stadikka sekä Kumpulan maauimala. Yrjönkadulle kylpemään pääsee sitten taas elokuun lopulla.

Yöpyminen graniittilinnassa (eli kun on lupa syödä herkkuja sängyssä)

Kylpemisen jälkeen molempia jo ramaisi, mutta kävimme silti vielä myöhäisellä illallisella Putte’sissa. Jännä kokemus sekin, kun tuttu pizzeria alkaa kuoriutua perjantaiyön baariksi. En esimerkiksi osannut vastata tähän kysymykseen mitään järkevää: miksi aikuiset tahtovat kuunnella musiikkia niin lujalla että keskustellessa pitää huutaa ja ottaa korviin kipeää. Koska… aikuiset eivät tahdo kuulla omia ajatuksiaan?

Stockmannilta haetut herkut repussa lampsimme Lönnrotinkadulle hotellille, jonka olin valinnut sijainnin ja sen komean ulkokuoren ansiosta. Glo Hotel Art on jugentalossa sijaitseva hotelli, jonka kivilinnamainen olemus jatkuu hotellin yleisiin tiloihin asti. Itse huoneet ovat kuitenkin hassusti moderneja ja aika piskuisen kokoisia, mutta se riitti meidän tarpeisiimme.

Ohjelmassa oli asioita, joita ei voi kotona tehdä, eli telkkarin katsomista sängyssä, ja asioita, joita kotona ei saa tehdä, eli herkkujen syömistä sängyssä. Katsoimme Masked Singer Suomea, kunnes arkiviikko ja Yrjönkadulla kylpeminen siihen päälle alkoivat ramaista molempia ja käperryimme yöunilla vierekkäin.

Hotelliyöpymisessä parasta on aamupala

Seuraavana päivänä saimme lampsia hotelliaamupalalle, ja äidiksi ja tyttäreksi meidät tunnistaa siitä(kin) että tätä ihanuutta osaamme molemmat arvostaa korkealle. Tarjolla oli ihan mukavasti myös vegaanisia vaihtoehtoja ja päivän sanomalehti, mikä itselleni kuuluu aamiaisen kylkeen olennaisena osana.

Aamupalan jälkeen piipahdimme Bulevardin vintage-Uffilla, jossa oli sattumalta euron päivät meneillään. Esikoinen pläräsi etenkin vekkihamerekin ja neulepaitarivistöt, mutta lopulta se olinkin minä, joka ostin eurolla (vai kahdella?) muhkean violetin palmikkoneuletakin, jonka joku oli itse tehnyt paksusta ja luultavimmin 100 prosenttisesta villalangasta. Samalla kun olin iloinen lämpimästä kirppislöydöstä, hymähtelin vähän surkeana, että mikä järki on itse koittaa mitään neuletöitä edes tehdä.

Japanilaista estetiikkaa ja korealaista herkkua

Kirppispiipahduksen jälkeen oli ohjelmassa päivän museoanti, sillä tahdoin viedä japanilaisesta estetiikasta kiinnostuneen lapsen Sinebrychoffin taidemuseoon. Siellä oli syksyllä esillä japanilaisia puupiirroksia esitellyt Kirsikkapuun alla -näyttely, jonka olin käynyt katsomassa jo aikaisemmin miettien, että tänne tahtoisin tulla myös lapsen kanssa. Oli hauska kokea yhdessä mangakulttuurista kiinnostuneen kanssa vähän toisenlaista japanilaista taidetta sekä estetiikkaa.

Kävimme myös Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseossa, joka sijaitsee saman rakennuksen toisessa kerroksessa. Hauskuutimme itseämme miettimällä, mitä missäkin huoneessa on aikojen saatossa tapahtunut ja keksimällä vuorosanoja tauluihin tallennettujen ihmisten suihin. Kotimuseo on pysyväisnäyttely, joka on myös ilmainen. Vaihtuvana näyttelynä alakerran museossa on tällä hetkellä esillä Turussa syntyneen taiteilija Alexander Lauréuksen (1783–1823) teoksia.

Japanilaisista tunnelmista siirryimme korealaisiin makuihin, kun haimme pienestä Be Mine Healthy Friends -kuppilasta kuplateet mukaan. Kuplateetä lukuunottamatta thaimaalaisen ravintolanpitäjän maut pohjautuvat hänen juurilleen, ja kaikki listalla on vegaanista. Ruoka näytti ihanan värikkäältä ja hurjan hyvältä, mutta me nappasimme nyt vain kuplateet ja ryystimme ne viereisen Ruttopuiston penkeillä syysauringosta nauttien.

Iltapäiväteet kahdestaan Salutorgetissa

Päätimme juhlamatkan molemmille uuteen kokemukseen, iltapäiväteehen. Kämp Hotel olisi tarjonnut setin vegaanisena, mutta sinne olin myöhässä pöytävarauksen kanssa. Salutroget tarjoilee iltapäiväteekattauksen vegetaarisena, ja kun siellä oli pöytiä vapaana, päädyimme sinne.

1820-luvulla rakennettu komea kivitalo Kauppatorin laidalla ihan huokuu arvokkuutta ja menneen ajan Helsinkiä. Loppusyksyn matalalta paistava aurinko sai vanhan pankkisalin jättimäisen lyijylasityön hehkumaan. Tuli olo, että on todella kutkuttavan kaukana omasta arjestaan.

Valitsimme listalta omat teemme, jotka tuotiin pöytiin kannuissa. Teekupit olivat tietenkin laakeat ja tassilliset, sellaiset, jotka melkein väkisin ponkauttavat pikkurillin pystyyn.

Pikkupurtavat kannettiin pöytään kolmikerroksisessa tarjoiluastiassa – vaikuttavuus kattaukseen oli vähintään kolminkertainen sekin. Herkkuvalikoima oli skandinaavinen, mutta siinä näkyi ja maistui iltapäiväteen kotimaan, Englannin, perintö. Oli muun muassa sormivoileipiä, pikkupiiraita, täytettyjä ruisnappeja, skonsseja hilloineen sekä konvehteja ja possettia.

Leikittiin oman elämämme herttuattaria parin tunnin ajan, kunnes teepannut olivat tyhjiä ja vatsat niin täysiä, että oli pyydettävä loput herkut mukaan. Olipahan suloisen glamöröösiä, mutta ei silti överiä!

Olipahan kiva ja tärkeäkin reissu ihan kaksistaan. Kahdenkeskinen aika jonkun arkisen ulkopuolella on vähän kuin treffit puolison kanssa. Kun ollaan kahdestaan, on jakamaton huomio ja aikaa jutella, kuunnella, hassutella ja olla tukevasti läsnä juuri siinä käsillä olevassa hetkessä. Silloin muistaa taas paremmin, miten mahtava, rakas ja ihana tyyppi toinen onkaan.

Satokaudessa mennään nyt sellaista vauhtia, että pysyn just ja just perässä keittiössä, mutta en täällä somessa. Nokkostenkin paras aika meni jo, mutta tuota villiyrttien kuningatarta onneksi voi poimia läpi kesän, kunhan napsii talteen pieniä uusia kasvustoja tai vain pitkäksi hujahtaneiden varsien tuoreet kasvustot, eli päät.

Itse laitoin lapset nokkoshommiin tuossa muutama viikko sitten. Periaatteeni on, että meillä kotityöt kuuluvat kaikille, eikä niistä siksi kenellekään makseta, mutta nokkosista lupasin palkan. Hinnaksi sovittiin euro tiiviiltä litralta ja ehdoksi laitoin, että tahdon vain siistiä nokkosta. Oli aika, kun lapset poimivat nokkosten mukana enemmän rapaa, heiniä ja pikkurisuja kuin itse nokkosia, mutta vuosien harjoitustyö (ja rahansaannin ehtona oleva vaade) on tuottanut tulosta:

Sillä aikaa kun minä häseeräsin palstalla, lapset ja yksi heidän nokkosjahtiin niin ikään urakkapalkalla pestattu kaverinsa pyörivät palstan kulmilla nokkosjahdissa. Parissa tunnissa oli kasassa yksi iso pärekorillinen ja kaksi sangollista tiiviisti paineltua, siistiä ja juuri oikeankokoista nokkosta. Intoa poimia lisää (tienata lisää), olisi vielä ollut, mutta tässä vaiheessa oli toppuuteltava. Tällä määrällä me pysytään nokkosravittuna talven yli.

Hyötykasvikuivurin kautta blenderiin

Nokkosen voi säilöä ainakin kuivattamalla tai pakastamalla, ja koska jälkimmäinen tekee nokkosesta makuuni inhan limaisen, tapanani on kuivata lehdet.

Lehdet voi kuivata ripustamalla ne ilmavina nippuina vaikka varastoon tai johonkin muuhun auringolta suojassa olevan paikkaan. Itse olen muinoin kuivannut nokkoset ihan vain leviteltynä ilmavasti sanomalehtien päälle, mutta koska meillä nykyisellään on käytössä hyötykasvikuivuri, laitoimme sen hommiin.

Nokkoset kuivuvat kuivurissa nopeasti, muutamassa tunnissa. Se on hyvä se, sillä vaikka Orakas-kuivurimme on iso, oli nokkosia niin paljon, että saimme pyörittää kuivuria kokonaisen päivän ajan. Koti tuoksui, tai oikeastaan ihan haisi, pistävän mehevästi sellaiselle villiintyneen vanhalle maalaispihapiirille keski-kesän aikaan.

Edellisvuosina olen säilönyt kuivatut nokkoslehdet sellaisenaan purkissa, mutta onnistuneen pihlajanmarjarouhekokeilun innoittamana ja kaupoissa myytävät nokkosjauheet mielessä päätin kokeilla kuivattujen lehtien nakkaamista blenderiin.

Ja sur-rur-rur, kuivatuista lehdistä tuli niin sileän hienoa jauhetta, että se ihan pöllyää. Lapset eivät olleet uskoa silmiään, että kaikesta siitä nokkosmäärästä tuli kuivattuna jauheena yhteensä kaksi pientä purkillista nokkosjauhetta. Yllätti se itsenikin; melko tilatehokasta säilöntää!

Nokkosesta potkua ja väriä ruokiin

Nokkonen on aikamoinen vitamiiniriehahtelija, sillä se sisältää muun muassa kaliumia, magnesiumia ja rautaa. Eikä siinä kaikki: samaan pakettiin on ympätty myös A-vitamiinia, C-vitamiinia, useampaa B-vitamiinia ja fosforia. Nokkosen sanotaankin tekevän hyvää esimerkiksi verenkierrolle, iholle, hiuksille, vastustuskyvylle ja luustolle, minkä lisäksi sen kerrotaan olevan mainio luonnollinen rautavitamiinilisä esimerkiksi kaltaiselleni runsaiden kuukautisten kanssa elelijälle.

Itse myös pidän nokkosen mausta, mutta en niin paljon, että ripottelisin sitä puuroon ja mysliin, kuten olen kuullut joidenkin tekevän. Mutta pestoihin, kastikkeisiin ja tietenkin lettuihin tykkään sitä käyttää. Nyt hapanjuurileivontahurahduksen jälkeen luulen, että valtaosa nokkosjauheesta tulee käytettyä leipiin. Reilu ruokalusikallinen kahden ison leivän taikinaan on riittävä tuomaan syvän metsäisen makuvihahteen sekä kivan vihertävän värin.