Alkaessani miettiä tämän vuoden viljelysuunnitelmia, kaivoin ensimmäisenä esiin viljelypäiväkirjani. Tämä on yhdestoista aktiivinen kaupunkiviljelijävuoteni, mutta vasta viime vuonna hoksasin alkaa kirjata ylös viljelykauden tekemisiä, onnistumisia ja haaveita.

Marjan- ja vihannestenviljelijävanhempani ovat pitäneet viljelypäiväkirjaa vuosikaudet ammattinsa puolesta, mutta siitä on valtavasti hyötyä ja iloa myös harrastelijaviljelijälle. Eikä päiväkirjan tarvitse olla mikään ammattilaisille myytävä tai muuten erityinen. Tavallinen vihko riittää, kunhan se kestää vähän multaisia käsiä ja mahduttaa sivuilleen sinne liimailtavat lippulappuset. Nimittäin:

Vaikka kuinka kuvittelisin muistavani, mikä oli sen mahtavan parveketomaattisadon antaneen amppelitomaatin lajike (Romello F1, Nelson Garden) tai millä paikoilla palstalla kasvatin mitäkin viime vuonna, talven aikana pää tuntuu resetoituvan näistä tiedoista.

Siemenpussien tiedot liimataan viljelypäiväkirjan sivuille

Viime vuonna aloitin siis viljelypäiväkirjan, johon aivan ensinnä liimasin kiinni esikasvatukseen laittamieni siemenpussien tiedot. Mahdolliset jäljelle jääneet siemenet sujautin pieneen Minigrip-pussiin ja kirjoitin päälle lajikkeen nimen. Näin siemenpussien tiedot ovat pysyneet varmassa tallessa, ja olen voinut kirjoittaa niiden oheen kylvöpäivämäärän sekä havainnot itämisestä sekä sadosta.

Tänä vuonna aioin kirjoittaa tarkemmin ylös vielä sen, miten nopeasti siemenet alkoivat itää, jotta tiedän seuraavana vuonna itämistä jännittäessäni vähän osviittaa siitä, koska hentoa vihreää pitäisi mullasta nousevan.

Viljelypäiväkirja on myös hyvä apu suunnitelmien piirtämiseen. Niin sanottu pohjapiirros omasta kasvimaasta, olkoon se sitten iso tai pieni, auttaa hahmottamaan omaa tekemistä. Samalla jää muistiin, mitä minäkin vuonna on missäkin osassa palstaa viljellyt, jotta voi paremmin toteuttaa maaperän hyvinvoinnin ja kasviterveyden kannalta oleellista kiertoviljelyä.

Kasvimaan pohjapiirrustus auttaa ylläpitämään viljelykiertoa

Kasvimaan pohjapiirrokseen olen merkinnyt myös monivuotisten kasvien paikat, ja tänä vuonna sinne pitäisi hahmotella myös perennapenkki. Viime vuonna kun en tullut merkinneeksi ylös, mitä perennoja mihinkin kohtaan laitoin ja lopulta penkki oli hallitsematon sekoitus kaikkea, joita en enää varmaksi osannut tunnistaa.

Suoraan avomaalle tehtävien kylvöjen päivämäärien kanssa viljelypäiväkirja on ihan kultaa. Esimerkiksi viime vuonna 11.4. istutin harsojen alle sipulit, herneet ja retiisin. Nyt tuntuu ihan absurdilta ajatukselta, että vajaan neljän viikon päästä palstalle pääsisi jo tekemään kylvöjä. Siksi tänä vuonna viljelypäiväkirjaan olisi hyvä merkitä vähän myös lämpötiloja ja muita säähavaintoja.

Viljelypäiväkirja auttaa muistamaan pienet havainnot ja isot onnistumiset

Pidin viljelypäiväkirjaa myös ihan päiväkirjana. Kirjoitin sinne, milloin tehtiin kevätlannoitus ja milloin sekoiteltiin pissaa biohiileen (tähän asiaan palaan vielä!) ja koska harjattiin mansikat. Nyt oli kiva lukea ihan vain sellaisia havaintopäiväkirjamaisiakin merkintöjä, kuten sen, että 18.4. olin käynyt palstalla haravoimassa ja ihastelemassa maasta nousevia krookuksia tai että sitä seuraavana päivänä napsin risusavotan risuista talteen tukikeppejä herneitä varten.

Toukokuussa kasvukausi on tainnut räjähtää, sillä tarkempi päiväkirjan pitäminen on jäänyt siihen. Ja se harmittaa. Olisi kiva lukea, milloin saatiin syödä ensimmäiset mansikat tai keittää ensimmäiset omat perunat. Muutkin tarkemmat merkinnät kuin ”tuli ihan hyvin satoa” tai ”ei itänyt yhtään” kaikista lajikkeista olisi mukavaa luettavaa.

Ohjeita ja haaveita viljelypäiväkirjan sivuilla

Viljelypäiväkirjan sivuille olen myös kirjoittanut ylös ohjeita vaikkapa koulimiseen liittyen, kun olen itselleni jotain uutta tietoa bongannut kirjoista tai vaikka blogeista.

Kuten päiväkirjojen yleensä, myös viljelypäiväkirjan tärkeiksi merkinnöiksi ovat paljastuneet unelmamerkinnät. Nämäkin ovat asioita, joita luulisi muistavan, mutta jos en olisi viime keväänä kirjannut ylös esimerkiksi haavettani mattomaisesti kasvavista idänlijoista, tuskin olisin syksyllä kukkasipuliostoksilla tätä muistanut.

Nyt keväällä palstan marjapensaiden alta pitäisi nouseman sinisiä kukkia vastaanottamaan kevättä, ja paikalleen siementävinä toivon idänliljojen rehevöityvän ja laajenevan joka kevät vähän lisää.

Ja hiljattain puutarhakauppaostoslistaa laatiessani viljelypäiväkirja muistutti minua jaloleinikki- ja daaliahaaveistani. Olin kirjoittanut ne ylös erään myöhäiskesän juoksulenkin jälkeen, kun Herttoniemen siirtolapuutarhojen kohdalla oli pakko pysähtyä ihailemaan kesäillan sävyjen syvyydessä hehkuvia kukkapenkkejä.

Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Meillä on yhtiössämme kaikkien asukkaiden käytössä oleva puuverstas. Se on kerrostaloasujalle melkoista luksusta ja yksi niistä asioista, joka saa minut niin kovin tykkäämään taloyhtiöstämme.

Yhteinen puuverstas mahdollistaa pölyisen nikkaroinnin helpommin, samaten kuin vaikkapa maalaamisen. Nyt viikonloppuna hioin ja maalasin kirppikseltä löytyneen lokerikon, ja sain jättää työn kuivumaan miettimättä, miten rajaan sille tilan kotoa tai pelkäämättä, että joku koskee siihen kuitenkin vahingossa.

Kodin remontin ja pikkumökin remontin aikaan puuverstas oli myös kovassa käytössä. Nyt keväälle olisi luvassa nikkarointiprojektia roskiksesta löytyneen puutarhakeinuraadon sekä tuolien kanssa. Ainakin.

Puuverstaalla on yhteiskäytössä työkaluja, sillä olisi ihan pöljää asua päällekkäin toistensa kanssa ja omistaa jokainen omat työkalut. Eikä tietenkään kaikille työkaluille, saati vaikka höyläpenkille olisi kotona edes tilaa. Me olemme myös itse vieneet sinne omia työkalujamme muiden lainattavaksi (ja viemästä tilaa omista nurkista).

Lasten kanssa puuverstaalla on myös ollut hyvä kokeilla jämälautojen ja maalipurkin pohjien kanssa nikkarointihommia: naulaamista, sahaamista, maalaamista ja ruuvaamista. Säädön määrä silloin on tosin vakio, joten jos tahdon itsekin varmasti saada tehdyksi jotain, vetäydyn puuverstaalle yksin.

Toivoisin sitten joskus, kun lapset ovat kasvaneet ja voin taas ottaa iltoihin aikataulutettuja harrastuksia, osallistuvani jollekin puutyökurssille. Rakastan kaikenlaista käsillä tekemistä, mutta silti en heti osaa tunnistaa vaikka ruuvinväännintä ja poraa toisistaan.

Harmittaa, että lapsena minut työnnettiin tyttöoletettuna lokeroon, jossa kyselemättä opiskelin ala-asteella käsitöitä, kun poikaoletetut olivat puukäsitöissä (jonka nimitys kai sittemmin vaihtui teknisiksi töiksi). Viikon–kahden ajan vaihdoimme paikkaa poikien kanssa, mutta muuten vietin käsityötuntini tiukasti lankojen ja kankaiden parissa. En muista, saiko yläasteella jo valita itse, ja vaikka olisi saanutkin, oletus oli niin vahva, että en olisi osannut sitä kyseenalaistaa.

En tarkoita, ettenkö pitäisi vaikkapa ompelusta ja neulomisesta, rakastan ompelukonettani sekä lankakoriani, ja saan valtavia kiksejä voidessani tehdä vaikkapa lapsille käyttövaatteita tai paikatessani vaatteiden reikiä.  Olen valtavan onnellinen että minulla on ne taidot. Mutta olisin halunnut oppia käyttämään myös jiirisahaa, ruuvipenkkiä, sirkkeliä ja sorvia. Niidenkin pitäisi olla ihan jokaisen perustaitoja.

Onneksi maailma muuttuu. Vuodesta 2017 lähtien käsityötuntien ryhmäjaossa ei ole enää katsottu tekniikkaa, materiaalia tai oppilaan sukupuolta. Jo oli todellakin aikakin! Omilla lapsillani on yksiselitteisesti käsityöntunteja, joilla he oppivat arjessa tarvittavia taitoja, olkoon työvälineenä sitten neula tai vaikka vasara.