Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Meillä on yhtiössämme kaikkien asukkaiden käytössä oleva puuverstas. Se on kerrostaloasujalle melkoista luksusta ja yksi niistä asioista, joka saa minut niin kovin tykkäämään taloyhtiöstämme.

Yhteinen puuverstas mahdollistaa pölyisen nikkaroinnin helpommin, samaten kuin vaikkapa maalaamisen. Nyt viikonloppuna hioin ja maalasin kirppikseltä löytyneen lokerikon, ja sain jättää työn kuivumaan miettimättä, miten rajaan sille tilan kotoa tai pelkäämättä, että joku koskee siihen kuitenkin vahingossa.

Kodin remontin ja pikkumökin remontin aikaan puuverstas oli myös kovassa käytössä. Nyt keväälle olisi luvassa nikkarointiprojektia roskiksesta löytyneen puutarhakeinuraadon sekä tuolien kanssa. Ainakin.

Puuverstaalla on yhteiskäytössä työkaluja, sillä olisi ihan pöljää asua päällekkäin toistensa kanssa ja omistaa jokainen omat työkalut. Eikä tietenkään kaikille työkaluille, saati vaikka höyläpenkille olisi kotona edes tilaa. Me olemme myös itse vieneet sinne omia työkalujamme muiden lainattavaksi (ja viemästä tilaa omista nurkista).

Lasten kanssa puuverstaalla on myös ollut hyvä kokeilla jämälautojen ja maalipurkin pohjien kanssa nikkarointihommia: naulaamista, sahaamista, maalaamista ja ruuvaamista. Säädön määrä silloin on tosin vakio, joten jos tahdon itsekin varmasti saada tehdyksi jotain, vetäydyn puuverstaalle yksin.

Toivoisin sitten joskus, kun lapset ovat kasvaneet ja voin taas ottaa iltoihin aikataulutettuja harrastuksia, osallistuvani jollekin puutyökurssille. Rakastan kaikenlaista käsillä tekemistä, mutta silti en heti osaa tunnistaa vaikka ruuvinväännintä ja poraa toisistaan.

Harmittaa, että lapsena minut työnnettiin tyttöoletettuna lokeroon, jossa kyselemättä opiskelin ala-asteella käsitöitä, kun poikaoletetut olivat puukäsitöissä (jonka nimitys kai sittemmin vaihtui teknisiksi töiksi). Viikon–kahden ajan vaihdoimme paikkaa poikien kanssa, mutta muuten vietin käsityötuntini tiukasti lankojen ja kankaiden parissa. En muista, saiko yläasteella jo valita itse, ja vaikka olisi saanutkin, oletus oli niin vahva, että en olisi osannut sitä kyseenalaistaa.

En tarkoita, ettenkö pitäisi vaikkapa ompelusta ja neulomisesta, rakastan ompelukonettani sekä lankakoriani, ja saan valtavia kiksejä voidessani tehdä vaikkapa lapsille käyttövaatteita tai paikatessani vaatteiden reikiä.  Olen valtavan onnellinen että minulla on ne taidot. Mutta olisin halunnut oppia käyttämään myös jiirisahaa, ruuvipenkkiä, sirkkeliä ja sorvia. Niidenkin pitäisi olla ihan jokaisen perustaitoja.

Onneksi maailma muuttuu. Vuodesta 2017 lähtien käsityötuntien ryhmäjaossa ei ole enää katsottu tekniikkaa, materiaalia tai oppilaan sukupuolta. Jo oli todellakin aikakin! Omilla lapsillani on yksiselitteisesti käsityöntunteja, joilla he oppivat arjessa tarvittavia taitoja, olkoon työvälineenä sitten neula tai vaikka vasara.

Jaa: