Pidimme syyslomaviikon viikonloppuna perinteitä yllä nostamalla maasta palstaviljelmiemme viimeiset perunat. Mummini tapaa muistella, miten hänen lapsuudessaan syysloma oli perunannostoloma.

Perunannostolomalla omat ja kylän perunat nostettiin talkoomeiningillä ylös maasta ja säilöttiin perunakellareihin talven varalle. Se oli ihan virallinen lomamääritelmä, ja perunannostoloma vaihtui syyslomaksi 1970-luvulla. Silti syysloma kului etenkin maalaiskoulujen oppilailla vielä pitkään perunapellolla.

Vaikka itsekin haaveilen perunakellarista, meidän aarin kokoiselta kaupunkikasvimaaltamme perunoita ei talvivaraksi asti riitä. Mutta useamman kuukauden ajan olemme syöneet pelkästään itse kasvatettuja perunoita, ja viimeiset vastakuokitut potut syötiin nyt, lokakuussa.

Palsta helli kaupunkiviljelijää runsaalla sadolla

Toinen vuosi palstaviljelijänä yllätikin runsassatoisuudellaan. Kun ensimmäinen vuosi meni lähinnä villiintyneen palstan tutkimiseen ja hissuksiin edenneeseen raivaamiseen, nyt toisena vuotena istuttamaan ja kylvämään päästiin heti keväällä.

Ja satoa palstalta tosiaankin tuli! Vaikka palstaviljely on ennen kaikkea hyvinvointia tuova harrastus ja koko perheen kosketus ruuan alkuperään, tänä vuonna palstan voidaan sanoa jo ihan tuottaneen sapuskaa ruokapöytäämme.

Takana on useampi kuukausi, kun kaupasta ostettiin oikeastaan vain kuivatavaroita ja sen sellaista. Kaikki tuore tuli palstalta tai metsästä. Viikon ruokakauppavälimme venyi välillä useamman päivän pidemmäksi, kun kaupassa ei vain tarvinnut käydä. Ja vaikka ajattelen palstahommien olevan enemmänkin maksava harrastus kuin säästöä, nyt satokauden aikana kauppalaskut pienenivät.

Palstakauden hiipuessa tuntui oudolta, kun ensimmäisen kerran piti vaikka ostaa sipulia kaupasta. Tai salaattia! Ja seuraavaksi pitää ostaa myös perunaa, outoa. Nyt kaapissa on viimeinen vadillinen palstan tuoreita antimia: lehtikaalta, joka poimittiin talteen samalla kuin kaikki loputkin palstan antimet. Kauden aikana ehdimme syödä ämpäreittäin lehtikaalta.

Pakkaseen viinimarjoja ja varseselleristä tehtyä soffritto-kastikepohjaa

Pakkaseen asti palstan herkuista riitti punaviinimarjoja ja varsiselleriä. Kylvin varsisellerit esikasvamaan huhtikuussa, ajatellen saavani käyttää niitä pitkin kesää mehukkaisiin tomaattipohjaisiin ruokiin, leivän päälle ja tähän jukoliste-hyvään vihersmoothieen. Mutta nehän vaativatkin pitkän kasvukauden, ja nyt lokakuussa meillä oli korikaupalla varsisellereitä, joiden kanssa olin ihan pulassa. Onneksi ratkaisu kuitenkin löytyi!

Varsiselleriä voisi kuulemma hyvin pakastaa sellaisenaan, mutta minä päädyin keittelemään siitä Kokit ja Potit -ruokablogin Hannelen vinkistä italialaista soffritto-kastikepohjaa. Siihen tulee kolmea raaka-ainetta: sipulia, porkkanaa ja selleriä. Eli kaikki sellaisia, joita monilla kasvaa keittiöpuutarhoissaan.

Hauduttelin soffrittoa isossa padassa kolmena eri iltana, ja nyt pakkasessa on monta nyssykkää valmista kastikepohjaa. Sitä voi käyttää makua tuomaan erilaisiin keittoihin, kastikkeisiin ja patoihin.

Kasvimaan syystyöt ilman kaivamista ja kääntämistä

Lopun sadon korjaamisen lisäksi jatkoimme perunannostolomallamme palstan syystöitä. Syyslannoitteen olimme levittäneet jo aikaisemmin, jotta etenkin marjapensaat saisivat vihiä talvilevolle käymisestä lämpimän syksynkin keskellä.

Maan kalkitsemiseen taas käytämme tuhkaa, jota on alkanut kertyä hiljalleen pikkumökin takassa poltetuista pesällisistä.  Näppärää!

Vaikka palstan maa on edelleen kovin savinen, koitamme nyt olla kääntämättä maata ollenkaan. Tällä menetelmällä ei häiritä ja rikota maaperän hyviksiä: mikrobeja ja mykorritsaa, eli sienirihmastoja. Tulevana keväänä uusien kasvien juurien pitäisi kasvaa tämän vuoden juurien onkaloihin. Saa nähdä, miten käy!

Maaperän pieneliötoiminnan edesauttamiseksi tyhjensimme pikkumökin kompostorista palstalle katemultaa. Lisäksi levitimme avomaalle ja kasvulaatikoihin haravoituja lehtiä. Se on luonnosta kopioitu ja lainattu tapa: kate pitää lämpöä ja pitää näin maan pieneliötoiminnan käynnissä pidempään. Samalla lehtikate suojaa talven ajan maata tiivistymiseltä – ja tietenkin sitten maatuessaan mehevöittää maata.

Mansikoille levitimme vielä suojaksi hallaharsot. Toivoa sopii, että saamme lumen muodossa luonnon oman suojapeitteen kasveille, mutta eipä tuosta varatoimesta haittaakaan ole. Keväällä harso myös herättää mansikat nopeammin. Harso pitää vain muistaa ottaa pois viimeistään kukinnan aikaan, että pölyttäjät pääsevät hommiin.

Talvivalkosipulit ja kukkasipulit istutetaan syksyllä

Kun syystyöt olivat valmiina. Aloimme pohjustaa tulevaa kevättä ja kesää istutuksin. Kuukausi takaperin olimme jo istuttaneet pari uutta Pohjanjätti-mustaherukkapensasta. Puutarhaliikkeessä osattiin kertoa, että syksyinen istutus on itse asiassa parempi pensaille kuin keväinen istutus. Syksyisin maa on kosteaa ja helle ei kärvennä, minkä lisäksi marjapensaat ehtivät kuitenkin juurtua kunnolla ennen pakkasia.

Nyt istutimme yhteen kasvulaatikkoon kahta eri talvivalkosipulilajiketta, Elephantia ja Primuria. Tämä on ensimmäinen kerta kun koitamme kasvattaa talvivalkosipulia tai valkosipulia ylipäätään. Nämä talvilajikkeet laitetaan maahan jo syksyllä, jotta ne ehtivät hivenen juurtua ja saavat sen jälkeen luonnollisen kylmäkäsittelyn. Kunnon kasvu alkaa sitten keväällä.

Syötävien sipuleiden lisäksi istutimme maahan kukkasipuleita. Viime vuonna istutetut ja tänä vuonna kukkineet ovat yhä maassa nekin, mutta saa nähdä, lähtevätkö ne sieltä. Moni sipuli kun on saanut kesän aikana osumaa maassa (oho, ai niin, täällähän oli näitä kukkien sipuleita) ja jotkut sanovat, että esimerkiksi tulppaanit pitäisi nostaa kukkimisen jälkeen ylös maasta. Siihen en jaksaisi ryhtyä.

Nyt istutimme sitten joka tapauksessa lisää kukkasipuleita, jotka valkkasin sillä ajatuksella, että ne kukkisivat vähän eri aikaan. Laitoimme maahan paljon tulppaaneita, mustia liljoja, iiristä ja erilaisia laukkoja.

Lisäksi kaivoimme kuopuksen kanssa marjapensaiden ympäristöt täyteen skillojen, eli idänliljojen sipuleita. Haaveilen keväisestä skillamerestä omenapuiden alla, mutta koska omenapuita ei ole, ehkä marjapensaiden alla sinisenä levittäytyvä skillameri on melkein yhtä kaunis sekin.

Se on varma, että palstan pitäisi ensi keväänä ja kesänä kukkia. Me kun sujautimme maahan yli 200 kukkasipulia.