Vatsa on yhtäkkiä niin iso, että sitä ei niin vain saakaan piiloon vetämällä makkaroita hiki otsalla sisään. Käyn ostamassa raskausalushousuja ja sukkahousut, sillä tarvitsen uusia alkkareita sekä sukkiksia ja samallahan mamaversiot siinä sitten ostaa. Ehtiipä käyttää rei’ille. Vedän mamakalsarit ja –sukkikset päälle blogigaalaan. Hyvä ratkaisu. On mukavaa, kun ei tarvitse koko ajan olla kiskomassa vatsan alle ryppyyn valuvia alkkareita ja sukkahousuja ylös.
Olen nyt kaikkien raskausmittarien mukaan raskauden toisella kolmanneksella. Olo on niin normaali, että unohdan raskauden pitkiksi ajoiksi. Tuntuu omituiselta, että vauvan syntymään on enää kaksi yhtä pitkää ajanjaksoa kuin nyt on takana. Ja luultavasti vielä vähemmän, sillä en valitettavasti usko tyypin viihtyvän kohdussa kovin kauaa pidempään kuin siskonsa.
Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.
Sä oot saanut näillä kirjoituksilla ja täl blogilla mulle sellasen olon aikaan, että vois sitä alkaa yrittäämään lasta. En ole siis koskaan ennen halunnut, mutta oon lukenut sun blogia aktiivisesti puolisen vuotta ja sinä aikana jonkinlainen epämääräinen tunne on päässyt syntymään, että olis ehkä ihan kiva 🙂 Oon 30v ja mies olis innoissaan, jos suostun.
😀 No johan! Välillä kannattaa vastapainoksi käydä lukemassa vaikka paniikki-tagin alla olevia kirjoituksia 😀 Mutta joo, elo perheellisenä on kyllä ihanaa. Paljon kivempaa kuin olisin kuvitellut, vaikka myös hemmetin paljon rankempaa kuin osasin kaikkien kauhukuvien jälkeenkään pelätä.
mistä noin hienoja sukkia saa?
🙂 Lukasin töiden lomassa (!) noi paniikki-kirjoitukset. En tiedä missä oli vika, onko mun pää jo vahvasti asennoitunut elämänmuutokseen, mutta en kyennyt ahdistumaan niistä! APUA! Jos olisin vielä joulukuussa lueskellut noita, niin olis varmaan hikiläikät puskenut kainaloihin ja helpotuksen huokaus päässyt ilmoille siitä, et onneks mulla ei ole tollasta. Eniten mua huolettaa just se mistä kirjoittelitkin, eli oman itsensä menettäminen ja se että oma elämä ”katoaa”.
Ja pahoittelut anonyymina rustaamisesta, en vaan kokenut että omalla nimellä kehtaisin tässä vaiheessa tällaisia julkisesti rustailla 🙂
Hahaa, olet menetetty tapaus 😉 On totta, että nimimerkillä kirjoitettuja kommentteja on bloggaajana kivempi ottaa vastaan, kiitos kun ajattelit sitä. Mutta ymmärrän varsin hyvin, että näistä pohdinnoista tahtoo kirjoittaa anonyymina 🙂
Ne tosiaan ovat veikeät! Happy Socksin ovat.
Tuona päivänä kun julkaisit tämän tekstin minä kärvistelin Kantahämeen keskussairaalassa tusaamassa meidän tyttöä maailmaan. Huh että siitäkin on jo aikaa.