Yhteistyössä Pågen ja Suomen Blogimedia

Ensimmäisen raskauden aikana ruokapöytäämme ilmestyivät jälkiruuat. Kieriskelin makeahimoissani niin tuskaisena, että mies katsoi parhaaksi laittaa pullaa pöytään. Ja paha tapa jäi päälle. Onneksi kesällä jälkkärivalikoimiin putkahtavat – jäätelön lisäksi – tuoreet marjat. Mansikoita, mustikoita, vadelmia, herukoita, karviaisia!

Vaikka marjat ovat yleensä parhaimmillaan ihan sellaisenaan, välillä niistä on kiva tehdä jotain vielä mehevämpää herkkua. Kun koristelin äitienpäivänä Brita-torttua marjoin ja hedelmin, haaveilin syöväni makoisaa kakkua mahan täydeltä joka päivä. Siihen ei kroppa ilman leviämis- ja ähkyvaaraa taivu, mutta mietin, josko marjoista voisikin rakentaa vähän terveellisemmän tortun, joka on silti itkettävän hyvää? Ja kyllä, se onnistuu, vieläpä niin helposti, että lapsikin osaa!

”Kakkupohjaksi” lätkäisin leivänpaahtimessa paahdettuja Pågenin Oivallus! -kuitupaloja, joiden päälle sitten aloin kasata herkkuja. Arkipäiväversioon kermaksi laitoin maustamatonta rahkaa, jonka lopuksi vielä makeutin tursottamalla koko komeuden päälle juoksevaa hunajaa. Vegaanisen version saa näppärästi soijajugurtista tai pehmeästä tofusta. Viikonloppuversioon levitin kuitupalojen päälle ensin Nutella-suklaakuorrutuksen.

Ja sitten vielä kasapäin marjoja ja hedelmiä, joita kaapista sattuu löytymän. Itse laitoin banaania, omenaa, vadelmia ja pensasmustikoita. Kivan säväyksen sekä maulle että ulkonäölle toivat mintunlehdet. Ja voi kuulkaa, niin yksinkertaista ja hyvää tuli! Koko perhe mussutti leipiään autuaat ilmeet kasvoilla. Vaikka ajattelin näitä jälkkäreiksi, ihan hyvin etenkin rahkaversio toimii myös lapsen aamu- tai iltapalana. Parivuotias myös mielellään osallistuu jälkkärileipien askarteluun, kun vanhempi on leikannut hankalimmat ainekset valmiiksi. Sehän on vähän kuin täytekakun koristelemista!

Mä osallistuin tällä leipätortulla Pågenin Lastensairaala -keräykseen. Pågen on lahjoittanut keräyksen pohjasummaksi 10 tuhatta euroa, minkä lisäksi jokainen kamppiksen aikana myyty Oivallus!, Oivallus Subs ja Limpukka -pussi kasvattaa pottia yhdellä sentillä. Pågen haastaa kehittelemään lapsille sopivia leipäreseptejä ja postaamaan ne Pågenin Fb-sivuille, minkä mäkin tein. Jokaisesta sivuille postatusta kuvasta Pågen lahjoittaa yhden euron keräykseen. Meri-Tuuli Lindström toteuttaa ja kuvaa parhaat leipävinkit. Nämä herkut koostetaan lapsille suunnattuun reseptikirjaseen, joka on myöhemmin kaikkien ladattavissa Pågenin nettisivuilla.

Jaa